Miehistön kuljetus

Olen kuullut, että siinä on parempi kääntyvyys kuin BVssä, mikä on olennaista Pohjoisen tundrassa liikkuessa.
Itse matkustin varusmiesaikana Nasun (Na-110) ja BV:n (206) kyydissä melko paljon. Jäi sellainen mielikuva, että Nasu etenee lumessa paremmin hiukan suuremman koon ja massan ansiosta.
 
Ei ole!

Uusimmat ovat tulleet käyttöön 2000-luvun vaihteessa (NA-120/121/122/123). NA-140 on poistunut käytöstä, ne olivat ensimmäistä sarjaa, bensakoneella ja valmistusvuodet jostain 85 paikkeilta 90-luvun alkupuolelle. Kun korvaavia hankittiin Norjasta niiden lukumääräksi mainittiin 250 kpl. Näiden lisäksi on myös NA-110 mallin ajoneuvot

Mitähän määriä noita hankittiin
 
Mitähän määriä noita hankittiin

Pv ilmoitti joskus muinoin että telakuorma-autoja oli "noin tuhat". Ja toisaalta Jane's kertoi että Suomi osti 80-luvulla 180kpl mallin 206 Bandvagneja. Tuosta voi ehkä tehdä laskutoimituksen?
 
Kävin lävitse maavoimien ajoneuvosivuston, josta puuttumisellaan loisti Sisun NASU-tekat. Siis onko ne poistettu maavoimien käytöstä ja jäljellä enää vaan BV 206? Milloin tämä tapahtui? Ja miksi hyvistä kotimaisista tekoista luovuttiin ja sen sijaan ruotsalaisista ei niiden sijaan?
PV nyt ei sivustollaan kerro muutenkaan kaikesta kalustosta. Ennen kerrottiin laajemmin, mutta se aika on yli 10 vuotta sitten mennyttä.
 
Erdoganin turkin takia en ole halunnut jakaa heidän tuotteitaan, mutta tämä on mielenkiintoinen. 3 + 18 menee sisälle. Koko vehje on ihan tajuttoman kokoinen. Ehkä suurin panssaroitu vaunu tällä hetkellä.
 
Saman kokoinen ja näköinen kuin jenkkien vanha AAV. Lopussa toimittaja kysyykin että miten yhteistyö BAE:n (AAV:n valmistaja) kanssa on vaikuttanut vaunun kehitykseen ja heppu kiirehtii vastaamaan että vaunu on 100% turkkilaista työtä...
 
Toisinsanoen joukkojen liikkuminen pohjautuu entistä vahvemmin "erikoisjoukkomaiseen" liikkumiseen, eli nopeasti ja notkeasti, korostuen eritoten jalan tapahtuvaan taktiseen liikkumiseen taistelukentällä. Tästä näkökulmasta reservissä pitää entistä vahvemmin painottaa taistelijan henkilökohtaista suorituskykyä.

Logistiikka on omasta mielestäni suurin haaste tällaiselle liikkuvuudelle. Vaihtoehdot ovat joko kalliita, infra-riippuvaisia tai ennakkosuunnittelua vaativia, eli toisinsanoen helikopterit, perinteiset kuorma-autot tai "sissikätköt" + kevytajoneuvot (evakuointiin, jne). Suomen kannalta panostaisin eritoten vaihtoehdon 3 kehitykseen. Kuorma-autoilulle on hyvät edellytykset jo olemassa, helikopterit on sitten Utin poikien keikoille...
 
Erdoganin turkin takia en ole halunnut jakaa heidän tuotteitaan, mutta tämä on mielenkiintoinen.

Anteeksi, mutta on pakko kysyä: miksi et halua jakaa turkkilaista kalustoa? Mitä vahinkoa siitä voisi aiheutua, tuskin ne tämän foorumin kautta tavoittavat ostajia? Sitä paitsi postaat myös muiden ihmisoikeuksia polkevien valtioiden kalustoa (Kiina, Venäjä) foorumille, joten en ymmärrä, miksi Turkki olisi poikkeus.
 
Toisinsanoen joukkojen liikkuminen pohjautuu entistä vahvemmin "erikoisjoukkomaiseen" liikkumiseen, eli nopeasti ja notkeasti, korostuen eritoten jalan tapahtuvaan taktiseen liikkumiseen taistelukentällä. Tästä näkökulmasta reservissä pitää entistä vahvemmin painottaa taistelijan henkilökohtaista suorituskykyä.
No ei ihan noin voi tulkita!
Hulkko tarkoitti osin operatiivista liikkuvuutta eli miten joukot saadaan taistelualueelle mahdollisimman ehjin nahoin. Kun ei meillä sitä ollu ennen Pasi-aikakautta, laatu korvattiin määrällä eli 600.000 miehen ressujen kenttäarmeijalla. Taktinen liikkuvuus on myös muuta kuin koukkaamista metsien kautta. Vastahyökkäykseen joukot yleensä siirtyy varsin kaukaa vihollisen tulivaikutuksen väistämiseksi. En nyt laita mitään (kymmeniä)kilometrimääriä kun ei oo aikaa etsiä julkisia lähteitä.
 
Viimeksi muokattu:
No ei ihan noin voi tulkita!
Hulkko tarkoitti osin operatiivista liikkuvuutta eli miten joukot saadaan taistelualueelle mahdollisimman ehjin nahoin. Kun ei meillä sitä ollu ennen Pasi-aikakautta, laatu korvattiin määrällä eli 600.000 miehen ressujen kenttäarmeijalla. Taktinen liikkuvuus on myös muuta kuin koukkaamista metsien kautta. Vastahyökkäykseen joukot myös yleensä siirtyy varsin kaukaa vihollisen tulivaikutuksen väistämiseksi. En nyt laita mitään (kymmeniä)kilometrimääriä kun ei oo aikaa etsiä julkisia lähteitä.

Aika selvästi puhui pyörillä liikkuvien sirpalesuojattujen ajoneuvojen tarpeesta, eli juuri näiden uusien Misujen ja Pasien tarpeesta, yksinkertaista ja edullista teknologiaa suurelle reserville kuten nykyäänkin.
 
Ja varmasti myös tekoja tarvitaan myös tulevaisuudessa, nekin nyt sirpalesuojauksella varustettuna, uusien bankkujen korit muuten valmistetaan Kurikassa.

Suomen Sotilaan pohjoisen toimitus tutustui uuden telakuorma-auton – kotoisammin bankun – testeihin Suomen Lapissa tammikuussa. Ajoneuvossa on suomalaistakin. Kurikkalainen Fortaco valmistaa BAE Hägglundsin nyt testattujen BEOWULF-vaunujen korit.

No ei ihan noin voi tulkita!
Hulkko tarkoitti osin operatiivista liikkuvuutta eli miten joukot saadaan taistelualueelle mahdollisimman ehjin nahoin. Kun ei meillä sitä ollu ennen Pasi-aikakautta, laatu korvattiin määrällä eli 600.000 miehen ressujen kenttäarmeijalla. Taktinen liikkuvuus on myös muuta kuin koukkaamista metsien kautta. Vastahyökkäykseen joukot yleensä siirtyy varsin kaukaa vihollisen tulivaikutuksen väistämiseksi. En nyt laita mitään (kymmeniä)kilometrimääriä kun ei oo aikaa etsiä julkisia lähteitä.
Kyllä joo, mutta hänen viestin painotus oli selvästi siinä, että ajattelua pitää uudistaa ja taistelijoiden henk.koht suorituskyky korostuu + uudenlaiset kevytajoneuvot/ratkaisut millä pienet suorituskykyiset joukot saadaan (taktisesti) liikkumaan vielä tehokkaammin.

Pasit ja muut on hänen mukaansa tätä kylmän sodan "legacy" -kalustoa, joka ei välttämättä ole paras vaihtoehto tulevaisuudessa. Tämä pohdinta perinteisen miehistönkuljetuksen ja uusien ratkaisujen (kevytajoneuvot, jne) välillä oli koko esseen pointti!
 
Back
Top