Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Ja näen asian niin, että FCAS:iin kehitettäviä teknologioita vuotaa Rafaleen jo taloudellisista syistäkin.

Jos Ranskan tulevaisuuden fleetti olisi sitten vaikka 150 Rafalea ja 150 FCAS:ia, niin se että tuo päivitykset, joita kehitetään FCAS:iin, Rafaleen myös tuplaa päivitysten määrän ja tätä kautta laskee mittakaavaedun mukaan päivitysten suhteellisia kustannuksia per kone.

Samalla Rafale voi paikata paremmin FCAS:ia siellä mihin ei ole juuri sillä hetkellä FCAS:ia lähtettäväksi.
 
Lähinnä tarkoitin asiaa siltä kannalta, että Rafalesta on jo ulosmitattu suhteessa omaan potentiaaliinsa siinä määrin kuin Gripukassa tullaan. F4R:n jälkeiset tuskin muuttaa sitä enää merkittävästi.
Rajojen koettelemisen puolesta pienempi riski, mutta toisaalta ei luultavasti näkemään mitään radikaalia kuten laser.
 
Ja näen asian niin, että FCAS:iin kehitettäviä teknologioita vuotaa Rafaleen jo taloudellisista syistäkin.

Jos Ranskan tulevaisuuden fleetti olisi sitten vaikka 150 Rafalea ja 150 FCAS:ia, niin se että tuo päivitykset, joita kehitetään FCAS:iin, Rafaleen myös tuplaa päivitysten määrän ja tätä kautta laskee mittakaavaedun mukaan päivitysten suhteellisia kustannuksia per kone.

Samalla Rafale voi paikata paremmin FCAS:ia siellä mihin ei ole juuri sillä hetkellä FCAS:ia lähtettäväksi.
No ei ihan noin. Päivityksestä 80-90% on softaa. Jotta päivityksiä voitaisiin suoraan hyödyntää, FCAS:n käyttöjärjestelmän ja varusohjelmien pitäisi olla taaksepäin yhteensopivia aina 1980-luvun tekniikkaan. Ei tule tapahtumaan millään järkevällä tuotekehitysellä! Ehkä osa softasta voidaan muuttaa Rafalessa pyöriväksi. Säästääkö tuo kustannuksia? Itse en usko, että säästäisi merkittävästi.
 
Mistä tuollainen vaikutelma oli tullut? Kyllähän Gripenin kehitys on edennyt aikataulun mukaan ainakin tämän ketjun aloittamisesta asti.
En osaa yksilöidä. Jotain siinä kuitenkin kävi, kysy vaikka Sveitsiläisiltä. Tuskin hekään Gripeniä huvikseen piti vaihtoehtona, mutta valmiusaste osoittautui pettymykseksi. Mielestäni Gripen on edelleen aika raakile ja siksi epätodennäköinen vaihtoehto.
 
No ei ihan noin. Päivityksestä 80-90% on softaa. Jotta päivityksiä voitaisiin suoraan hyödyntää, FCAS:n käyttöjärjestelmän ja varusohjelmien pitäisi olla taaksepäin yhteensopivia aina 1980-luvun tekniikkaan. Ei tule tapahtumaan millään järkevällä tuotekehitysellä! Ehkä osa softasta voidaan muuttaa Rafalessa pyöriväksi. Säästääkö tuo kustannuksia? Itse en usko, että säästäisi merkittävästi.

Aiheeseen etäisesti liittyen:

Näin koodarina tuntuisi hirveältä joutua tekemään yhtään mitään noihin vehkeisiin kun alalla viisikin vuotta on jo ikuisuus. Ennemmin vaikka ampuisin itseäni päähän. Toisaalta naurattaa kun ajattelee minkälaista lentävää softajätettä tuokin on.
 
Opiskeluaikana "pääsin" kesätöissä koodaamaan 1960-luvulla Fortranilla tehtyä laskentaohjelmaa. Tarvittava muutos oli onneksi pieni, mutta kyllä sen kanssa tuli kesän aikana tuskanhiki!
 
Viimeksi muokattu:
No ei ihan noin. Päivityksestä 80-90% on softaa. Jotta päivityksiä voitaisiin suoraan hyödyntää, FCAS:n käyttöjärjestelmän ja varusohjelmien pitäisi olla taaksepäin yhteensopivia aina 1980-luvun tekniikkaan. Ei tule tapahtumaan millään järkevällä tuotekehitysellä! Ehkä osa softasta voidaan muuttaa Rafalessa pyöriväksi. Säästääkö tuo kustannuksia? Itse en usko, että säästäisi merkittävästi.
Ei tarvitse, vaan Rafaleen voidaan päivityksessä vaihtaa 2020 tai 2030 luvun hardware sitä uutta softaa pyörittämään. 10 vuotta vanhan läppärin suorituskyky mahtuu nyt älypuhelimeen, eikä sen kokoisen laitteen sijoitus Rafaleen tuota mitään ongelmaa. Päinvastoin sinne mahtuu kyllä läppärinkin kokoinen uusi hardware softaa pyörittämään.
 
En osaa yksilöidä. Jotain siinä kuitenkin kävi, kysy vaikka Sveitsiläisiltä. Tuskin hekään Gripeniä huvikseen piti vaihtoehtona, mutta valmiusaste osoittautui pettymykseksi. Mielestäni Gripen on edelleen aika raakile ja siksi epätodennäköinen vaihtoehto.

Totta kai se on raakile, kun IOC on vasta 2021 ja FOC 2026. Osa tutkan toiminnallisuudesta ja omasuojajärjestelmät valmistuvat vasta 2023-2025. Pointtina kuitenkin se, että tämä on ollut aikataulu alusta alkaen.
 
No ei ihan noin. Päivityksestä 80-90% on softaa. Jotta päivityksiä voitaisiin suoraan hyödyntää, FCAS:n käyttöjärjestelmän ja varusohjelmien pitäisi olla taaksepäin yhteensopivia aina 1980-luvun tekniikkaan. Ei tule tapahtumaan millään järkevällä tuotekehitysellä! Ehkä osa softasta voidaan muuttaa Rafalessa pyöriväksi. Säästääkö tuo kustannuksia? Itse en usko, että säästäisi merkittävästi.

Ei Rafalen ohjelmistoarkkitehtuuri ole 80-luvulta, vaan se on uusittu F3-versioon. Todennäköisesti se uusitaan taas jos ja kun FCAS lähtee käyntiin.
 
F35:sen riskejä on pitänyt kyllä ihan keksimällä keksiä. Ehkä sitä on kokenut olevansa siten tasapuolinen pohtiva journalisti.
 
Ei Rafalen ohjelmistoarkkitehtuuri ole 80-luvulta, vaan se on uusittu F3-versioon. Todennäköisesti se uusitaan taas jos ja kun FCAS lähtee käyntiin.
Höpöhöpö, samalla vanhalla pohjalla se on, on vaan ympätty sekaan koodinpätkää.
Auttamattoman vanhaa roplausta moinen härveli.
 
Ei Rafalen ohjelmistoarkkitehtuuri ole 80-luvulta, vaan se on uusittu F3-versioon. Todennäköisesti se uusitaan taas jos ja kun FCAS lähtee käyntiin.
Mihin tietosi perustuu, nimittäin tuollainen softauusinta on niin kallis projekti, ettei ihan ilman käytävää projektia sitä vaihdeta juuriaan myöten. Olisi varmaan liki ensimmäinen taisteluhävittäjä maailmassa johon olisi rakennettu softa kaikkiaan uusiksi. Jäättävä urakka.
 
Olisi varmaan liki ensimmäinen taisteluhävittäjä maailmassa johon olisi rakennettu softa kaikkiaan uusiksi. Jäättävä urakka.

Jännä juttu kun sama on tehty Eurofighterissa, tosin siinä alkuperäinen lentokriittinen koodi toimii emulaatiokerroksen päällä. Kolmas esimerkki on Gripen E.

Ja varmaan tiedät myös ohjelmistotekniikan asiantuntijana, että ohjelmisto- tai laitteistoarkkotehtuurin uusiminen ei tarkoita että kaikki koodi täytyisi uusia.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top