Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?


  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Ei ole. Mutta jollain muulla voisi olla:
300px-RoKAF_T-50_Golden_Eagle.jpg
Mitäs noita nyt enää pohtimaan kun on ollut jo pitkään selvä minkä välillä valitaan.
 
Ruotsilla on ollut suunnitelmissa 8 laivuetta eli selvästi enemmän kuin aluksi tilatut 60 E-konetta. Jos aluksi lentävät 60 E-koneella ja C-koneita loppuun,
voisivat liisata lisäksi tehtävät E:t ensin Suomeen (en tiedä mikä Ruotsin lisämäärä, 48, 64 vai mikä) ja kun C-gripeneistä luopuvat Suomi siirtäisi käyttämänsä koneet Ruotsille.
Ja Suomi hankkisi seuraavan sukupolven koneita mitä ne sitten ovatkaan - USA:sta tai Euroopasta. Ruotsilla olisi silloin 1. osa vanhempia E-koneita ja toinen osa muutaman vuoden nuorempia.
Kun Ruotsi sitten vaihtaa joskus Typhooniin tai muuhun seuraavaan konetyyppiin, sekin voisi tehdä tämän siirtymän 2 vaiheessa jossa tuoreimpia E-koneita olisi jonkun aikaa rinnalla.
Näinhän Ranskakin toimii - Rafalen rinnalla on edelleen Mirage2000:ia.

Isoilla mailla on vähän eri juttu koska niiden ei kannata (eivätkä voikaan) uusia koko konekantaa kertarysäyksellä kuten Suomi.
Kuten todettua ei olisi järkeä rakentaa Suomeen jonkun konetyypin huoltoa ja koulutusta vain 10-15 vuodeksi. Se voisi olla taloudellista vain jos huolto ja koulutus tehdään Ruotsissa ja tämä olisi sitten Ilmavoimien pitkän tähtäimien suunnitelmien kannalta hyvin ongelmallista, kun meiltä katoaisi välityypin aikana paljon omaa osaamista.
Tällaiset koneiden vuokrauskuviot ovat tyypillisesti hyvin tilannekohtaisia ja liittyvät siihen että jollain maalla on jotain konetyyppiä ylijäämä josta pitäisi jotenkin saada investoituja rahoja takaisin.
Ainoa tapa millä se voisi ehkä toimia on tuo @tiedotusosasto malli missä puolet koneista olisi Ruotsissa huollettavia Gripeneitä (tai jotain muita saatavilla olevia ylijäämätyyppejä) joita sitten käytettäisiin jonkun ylimenokauden ajan. Sen loputtua arvioitaisiin uudestaan mitä hankitaan lisää ja millä perustein. Tällöin 'apukonetyyppi' olisi kuitenkin luultavammin Gripen C kuin E.
 
Kyllä tulivoimalla ja asevalikoimalla on merkitystä myös. F-35 voi ottaa sisäänsä kohtapuoleen 6 AMRAAM (C7) ja jatkossa jopa 12 Peregrineä. Ne tosin ovat ilmeisesti AMRAAM C-7 vastaavia, eli tuhoamisetäisyys ei lisäänny juurikaan. Tokihan kone voi kantaa ohjuksia myös ulkopuolella ja sillä on kykyä kantaa AA-ohjuksia melkoinen määrä, 14 kpl muistaakseni. Ne ovat toistaiseksi vain tuota C7 varianttia ennenkuin D-versio ja Peregrine integroidaan.

SH kantaa helposti tuon 10 kpl AIM-120D versiota, joka on huomattavasti parannettu versio meidän C7 ohjuksesta. Jatkossa koneeseen integroidaan A-260. SH voi ottaa lisäksi ainakin AIM-9X versiot ja ASRAAMin vaihtoehtoisesti. Varmaan paljon muutakin, kuten Pythonin.

MBDA Meteorin vaikutus ilmasodankäyntiin on toistaiseksi todentamatta, mutta sen vaikutusta korostetaan. Mikähän lienee ohjusjärjestelmän vaikutus suorituskykyarvioinnissa? Typhoon, Gripen ja Rafale voivat kaikki hyödyntää sitä ja Rafale on tällä hetkellä ainoa AESAlla varustettu hävittäjä palveluksessa, jolla on Meteor. Nämä koneet eivät tosin voi kantaa kuin 5-6 kpl noita ohjuksia taisteluun+ lyhyen kantaman ohjukset (2 kpl).

Rafale ja Typhoon lienevät myös IR-ohjusten osalta ainakin kantaman puolesta muita parempia. ASRAAM ja MICA NG ovat pitkälle kantavia ohjuksia, joista ainakin MICA on erittäin liikehtimiskykyinen. Se tuo kredittiä anti-häiveroolissa ja myös passiivisessa ilmamaalien torjunnassa.
Mahtaako tuota kolmatta kuilupaikkaa tulla ikinä vai onko joku löytänyt tuosta jotain muuta kuin toiveita? Käsittääkseni homma ei ole ihan niin helppo, että laitetaan kisko paikoilleen ja ohjus sinne. Tilaa on vähän ja kuiluissa kulkee myös kaapeleita. Sitten se ohjus täytyisi vielä saada turvallisesti pihalle sieltä yliääni nopeudessa.
 
Lisätietoa 9G Hornetista sitä haluaville (ei suomen toteuttamasta rajoitin muutoksesta):

Näistä on ollut hornet ketjussa aikaisemmin vääntöä ja olin itse ensin samassa harhaluulossa kuin sinäkin. Suomihan ei siis ole toteuttanut näihin mitään "omaa rajoittimien muutosta" vaan kaikki päivitykset on tulleet pääkäyttäjältä, mukanalukien se AOA rajojen muutos. Se oli ihan normaali valmistajan tuottama softaparannus jolla haettiin lisää turvallisuutta tiettyihin lentotiloihin ja saatiin samalla lisää iloa irti hornetin kyvyistä.

Jos tykkäät lukea noita aiheesta raapusteltuja dokumentteja niin tästä löytyy:
 
Mahtaako tuota kolmatta kuilupaikkaa tulla ikinä vai onko joku löytänyt tuosta jotain muuta kuin toiveita? Käsittääkseni homma ei ole ihan niin helppo, että laitetaan kisko paikoilleen ja ohjus sinne. Tilaa on vähän ja kuiluissa kulkee myös kaapeleita. Sitten se ohjus täytyisi vielä saada turvallisesti pihalle sieltä yliääni nopeudessa.
Suunnittelu tehty, lentotestaus tekemättä. Tulee koneisiin tämän hetken tiedolla 2023.
 
En ole seurannu tätä lentokonetestit, niin voikko saada pienen koosten? Positiiviset ja negatiiviset asiat?

Jas
Eurofigher
Rafale
F-35
Duper Hornet
 
Gripeniin integroitiin Meteor ensimmäisenä. Tätä ei pidä unohtaa. SAAB:n mukaan Gripenin ohjelmistoarkkitehtuuri on näiltä osin erittäin joustava.
Puhutaan siis edeltävästä C-versiosta, ei E-versiosta. Tuo on eri kone ja 1980-luvun tuote, eikä sillä ei ole käytännön merkitystä nykyisen version kanssa, koska koko integraatio pitää tehdä alusta saakka kun eri ohjelmistot sekä järjestelmät.
Mahtaako tuota kolmatta kuilupaikkaa tulla ikinä vai onko joku löytänyt tuosta jotain muuta kuin toiveita? Käsittääkseni homma ei ole ihan niin helppo, että laitetaan kisko paikoilleen ja ohjus sinne. Tilaa on vähän ja kuiluissa kulkee myös kaapeleita. Sitten se ohjus täytyisi vielä saada turvallisesti pihalle sieltä yliääni nopeudessa.
Sidekick tulee Lämärin mukaan Block 4 versioon ja se on alustavasti L&M toimesta tutkittu että onnistuu. Kuiluistahan aseet lähtevät aika vinhasti paineilmalla, eikä perinteiseen tyyliin. Ne toimivat useiden G:n kaarroissa myös, joten tuskin tuo on ongelma. Koko sivupotku-hanke lähti Lämärin omasta aloitteesta, eikä kukaan kumppaneista sitä esittänyt tai tarvinnut.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS

HX Challenge haastoi hävittäjäehdokkaat

HX Challenge toi kaikki viisi hävittäjäkandidaattia Suomeen tammi-helmikuussa 2020.
Eurofighter Typhoon, Dassault Rafale, Saab Gripen E, Lockheed Martin F-35A Lightning II sekä Boeingin F/A-18E/F Super Hornet ja EA-18G Growler vierailivat kukin vuorollaan Satakunnan lennoston Pirkkalan tukikohdassa.
Lentotoiminnassa käytetty testialue käsitti Tampereen ja Oulun välisen ilmatilan. Testilentoja suunnattiin lisäksi Turun alueelle ja osa maalikoneista toimi Rovaniemen tukikohdasta.
Kattavin sensorimittaus- ja maalialue puolestaan rakennettiin Hallin tukikohdan lähialueelle Jämsään.
Tapahtuman aikana todennettiin hävittäjävalmistajien koneistaan ja järjestelmistään ilmoittamia tietoja Suomen olosuhteissa ja suomalaisten määrittämin testein.
Evaluoinnin läpivientiin osallistui yhteensä noin 200 henkilöä kaikista puolustushaaroista.
 
Mikäs foorumin mielipide on? Jos HX hankkeen valinta osuu Gripeniin, kannattaako olettaa heti, että nyt on politiikot suhmuroineet ja kävelleet PV:n esityksen ylitse, vai tulla siihen tulokseen että PV päätyi mielipiteeseen, että Gripen on paras?
 
En kyllä oikein mitenkään näe, että PV päätyisi tulokseen missä Greippi olisi paras. Se on pieni kone jonka suorituskyky jää ilmataisteluvarustuksessa vaatimattomaksi, eikä sillä ole varsinaisia vahvuuksia sotilaallisessa mielessä kuten vaikka F-35:llä stealth-kyvyt tai Eurofighterin kyvyt lentää kovaa ja korkealla. Poliittisessa mielessä kaikki ehdokkaat ovat jokseenkin yhtä riippuvaisia, käyttäväthän ne jokseenkin samaa amerikkalaista tai eurooppalaista aseistusta ehkä Rafalea lukuunottamatta, joten "ruotsalainen" Gripen ei tässäkään näkökulmassa ota etumatkaa. Rahoitusmielessä taas uhkaa musta pekka jäädä käteen kuten 90-luvulla Greipin kanssa olisi käynyt ja Ruotsi olisi sälyttänyt puolet koneen kehityskustannuksista Suomen piikkiin. Pieni käyttäjäkunta on sille händikäppiä.

Merkittävimmät edut Gripenillä ovat sen mukana markkinoitavat AEW-koneet (jollaisia voidaan kyllä hankkia myöhemmin erikseenkin jos niille nähdään tarvetta) ja todennäköisesti edullinen lentotuntihinta.
Poliittisesti se on toki helppo valinta erityisesti vasemmistolle, mutta sehän onkin juuri mitä kysyit eli poliitikkojen suhmurointia eikä PV siihen ota kantaa.
 
Vaikea uskoa, että selvittäisiin ilman vahvoja huhuja ym. jos Gripen tulisi maaliin paalulla. Oikeastaan pitäisi olla ennakkoon väläytelty syy miksi F-35 saa köniin, sillä jos se tulisi puskista niin se olisi liian suuri shokki. Se olisi hyvin yksiselitteistä, jos DNF tapahtuisi teollisuusyhteistyössä. Mutta vaikea uskoa, että kukaan näistä onnistuu sössimään 10 miljardin kisaa tarjoamalla sellaista, joka ei mene suorituskykyarvioon asti.
 
Olipa PV:n valitsema järjestelmäkokonaisuus mikä hyvänsä, toivoa sopii että ”poliittinen ohjaus” on pitänyt näppinsä visusti siitä irti. Kilpailu tarjokkaiden kesken on kovaa ja viimeiset parhaat tarjoukset ovat vielä tulossa.
 
Suomi on valitsemassa parasta kokonaisratkaisua. Hävittäjiä ei laiteta missään vaiheessa edes paremmuusjärjestykseen. Hyvin erilainen kilpailu verrattuna DX:ään.
///
Täsmennän siis, että eri hävittäjämalleja ei laiteta pistejärjestykseen missään vaiheessa prosessia, vaan ainoastaan kokonaisratkaisut laitetaan pistejärjestykseen, niitä pisteitä voi pääministeri tuumailla halutessaan.
 
Viimeksi muokattu:
Oikeastaan pitäisi olla ennakkoon väläytelty syy miksi F-35 saa köniin, sillä jos se tulisi puskista niin se olisi liian suuri shokki.

Hinta voisi olla tällainen. F-35 tunnetaan kalliiksi ylläpitää. Jos F-35 ei ole voittaja, niin veikkaan vahvasti että syynä on juuri tämä, ja pidän sitä edelleen hyvinkin mahdollisena.
 
Suomi on valitsemassa parasta kokonaisratkaisua. Hävittäjiä ei laiteta missään vaiheessa edes paremmuusjärjestykseen. Hyvin erilainen kilpailu verrattuna DX:ään.
No joo, virallisesti on tulossa vain yksi suositus. Mutta jos poliitikot ottaisi halutessaan roolia niin voidaan olla melkoisen varmoja, että siinä on myös bluffia mukana ettäkö PV haluaisi siinä tilanteessa uuden kisan. Ei takuulla halua kun kymppi saattaa karata otteesta talousnäkymien vain huonontuessa.

Puuttuminen sisältöön on hyvin epätodennäköistä. Koska silloin poliitikot ottaisi täyden vastuun koko elinkaaren ajalta. Nyt menee PV:n piikkiin valinnan onnistuminen jos suositusta noudatetaan.
Lähinnä se 7 olisi ollut mahdollista valita 10 sijaan ja siinä se.

Siellä on tehty kuitenkin merkittäviä valintoja. Esimerkiksi se, että teollisuusyhteistyön velvoite ulotettiin koko kauppasummaan (10*0.3=3) eikä vain VTV:n suosittelemaan 1 miljardiin. Heidän arvio oli, että teollisuusyhteistyön hinta on 10%. Eli nyt 300 miljoonaa menee pois itse suorituskyvystä ja kun he olisivat halunneet rajoittaa sen 100 miljoonaan. Tosin ei se ihan hukkaakaan ole, osin sillä syntyy huoltovamuutta. Osa on toki vääjäämättä suojatyöpaikkoja tms. tehottomuutta kun ne on pakko sijoittaa Suomeen.
 
Viimeksi muokattu:
Hinta voisi olla tällainen. F-35 tunnetaan kalliiksi ylläpitää. Jos F-35 ei ole voittaja, niin veikkaan vahvasti että syynä on juuri tämä, ja pidän sitä edelleen hyvinkin mahdollisena.

Mitä pidät todennäköisimpänä voittajana tuossa skenaariossa? Onko Super Hornetkin mahdollisesti liian kallis (pääkäyttäjän luopuminen konetyypistä meille liian aikaisin)? Eli sitten valitaan Rafalen ja Typhoonin väliltä?
 
Back
Top