Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Niin, nyt sitten saavat ihan itse sulkea rajansa, toisin kuin EU-maat. Kuulemma.

Ilmeisesti erimielisyyksiä Brysselin kanssa oli niin monessa asiassa että halusivat jatkaa eri suuntaan. Viime vuosina harjoitetun politiikan tulokset näkyvät selvästi kaikissa isommissa EU-maissa. Tiedä sitten tuleeko Brexit liian myöhään.
 
Ei se oikein ole järkevää suhteessa HX-hankkeen esiselvitykseen. Loogisin on säästöjä hakiessa, että ostetaan liian vähän F-35:ia alkuun ja jätetään jatko-osto tulevaisuuteen (eli tekemättä).
Toitaiseksi ei ole ilmennyt mitään, mikä muuttaisi suunniteltua hanketta suuntaan tai toiseen. Valtion hallinto ei toimi merten seriffin käsityksen (mikä on täysin väärä) mukaan, vaan loogisesti ja oikeaan tilannekuvaan perustuen. Suomen tämän vuoden talousnotkahdus ei vaikuta enää suunnitelmiin vuosina 2025 - 2030. Muistutan kaikille, missä tilanteessa nykyinen hävittäjä tilattiin. BKT laski 13% ja valtion kassatilanne oli se, että ei edellisenä iltana tiedetty on seuraavana päivänä rahaa maksaa valtion maksettavaksi erääntyvät laskut. Mutta niin vaan Esko Aho, Iiro Viinanen ja Elisabeth Rehn päättivät tilata hävittäjät, jotka nähtiin täysin välttämättömiksi Suomen tulevaisuuden ja itsenäisyyden turvaamiseksi. Nyt on sama edessä, mutta korona-tilanteesta huolimatta aivan eri vahvalla pohjalla olevan valtiontalouden aikaan. Velkaa otetaan alle 2% kuluista ja käytännössä miinuskorolla. Valtio löytää tarvittavat säästöt, jos niitä tarvitaan, muista menokohdista, jotka ei ole kansakunnan kohtalon kannalta niin kriittisiä kuin puolustuskyky. Puolustuskykymme nojautuu todella vahvasti nimenomaa Ilmavoimien torjuntakykyyn ja sen perustana on n. 60 modernia hävittäjää.

Tässä kontekstissa harrastelijoiden kauhuspekuloinnit ovat käytännössä jonnin joutavaa lätinää.
 
Viimeksi muokattu:
Seuraavaksi Englanti voikin tosiaan erota UK:sta :)

Se on jännä kuinka Suomikin voi laittaa rajansa kiinni vaikka sen ei pitäisi EU:ssa olla mahdollista.

Aina on erityisiä syitä jotka mahdollistavat vaikka mitä. Loppu on lakien ja sopimusten tulkintaa johon jokaisella on oman ideologiansa mukainen tulokulma.
 
Rankkaa offtopicia, mutta...

Ketkä ovat väittäneet, että EU:ssa ei voi laittaa rajoja kiinni? Googletuksen mukaan ainakin muuan Petteri Orpo (kok.) on näin sanonut.

Ollaanpa rehellisiä: kun tuossa joku aika sitten Kreikka sulki rajansa (turvapaikanhakijatilanteen takia, ei koronaviruksen takia) ja sai tuen muun muassa EU:n komission puheenjohtajalta ja Suomen tasavallan presidentiltä, niin yleinen mielipideilmasto on yksi syy sille, miksi Kreikka sai tukea niin laajalti. Muutamia vuosia sitten suhtautuminen Kreikan toimiin olisi ollut kielteisempää.

Ja tietysti kv. sopimuksia voi muuttaa tai niistä voi erota.
 
Nuo esiselvitykset luonnollisesti voi käyttää paskapaperina. Jos Suomen osalta tilanne menee nopeasti ohi ja alkaa nousukausi, niin teoriasi voi osua kohdalleen. Muuten se on kaput koko hankkeelle. No saivathan ainakin bongarit Pirkkalassa hyviä kuvia kameroillaan.
Itse en usko, että HX-hanke taikka Laivue2020 kuopataan. Muutoksia niihin voi tulla.
Suomi hoitaa itse oman puolustuksensa ja tähän tarvitaan myös uskottavat ilmavoimat ja merivoimat myös tulevaisuudessa.
90-luvun alussahan oli syvä lama ja tilanne oli silloin pahempi kuin nyt.
Silti tuossa lamassa Suomi päätti hankkia nykyiset Hornenetit.
Kyllä HX-hanke viedään loppuun asti mutta varmasti siihen jotain muutoksia tulee.
Luulisi myyjäpuolenkin asian ymmärtävän koska nyt kyseessä ei ole pelkästään Suomen ongelma vaan koko maailmaa koskeva probleema joka varmasti vaikuttaa myös myyjäpuoleen.
Eiköhän Suomi saa asiat sovittua myyjäpuolen kanssa (oli sitten HX-konevalinta mikä hyvänsä).
 
Nimenomaan, 90-luvun alussa oli todella paha tilanne. Jos nyt BKT laskee esim 1 - 4% ollaan vielä kaukana silloisesta 14% romahduksesta ja korot olivat aivan hirveät. Nyt markkinoilla on niin paljon rahaa, että sitä tarjotaan jopa miinus-korolla. Maksuvalmius on velkasuhteesta huolimatta aivan toista luokkaa. On totta, että velkasuhde ei ole nyt meidän puolella, Sipilän hallituksen olisi pitänyt leikata ylimääräistä valtion rahojen käyttöä tiukemmalla kädellä ja rajoittaa jyrkemmin kuntien vastuuta eri asioista. Mutta näin ei hirveän älinän takia kyetty tekemään. Harmillista sinällään, mutta ei sentään tuhoisaa.

Olisi kiva tietää miksi "varmasti siihen muutoksia tulee"? En näe mitään syytä toistaiseksi millekään muutoksille. Kyseinen menoerä on niin pieni summa verrattuna esim sote-palveluihin verrattuna, että jos talous on kriisissä vielä vuonna 2025, niin jostakin muualta on ratkaisua lähdettävä hakemaan. Valtionvarainministeriössä ei samalla tavalla mennä fiilis-pohjalla kuten jossakin harrastelijoiden keskustelupalstalla, vaan siellä kovat luvut ratkaisee. Suomen on ratkaistava mahdolliset talousongelmansa jollakin muulla sektorilla kuin puolustussektorilla. Se johtuu siis siitä, että se puolustussektori on niin mitätön rahamäärä verrattuna niihin suuriin kuluttajiin.

Useamman asiantuntijan mielestä korona-kuoppa on syvä, mutta kapea. Ja se on myös ihan loogista, kun liikkuvuus palautuu, ei ole mitään loogista syytä etteikö talouskin elvy. Patoutunut investointi- ja kulutuspaine jopa sitten helpottaa paluuta, koska hetken syntyy päinvastainen piikki kuoppaan nähden.
 
Eli edelleen kybä miljardia laitetaan aseisiin. Yeah right!
Tämä lama on aivan toista mitä 2008 finanssi tai 90 luvun alun lama. Silloin meidät nosti Nokia. Nyt meillä ei ole mitään vastaavaa. Jos Turun telakan tilaukset menetetään, niin se on finito.
Älä unta nää...
Edit:
PM sanoi juuri että elämme talouden osalta täysin poikkeuksellisia aikoja.
 
Sinulla ei edelleenkään ole mitkään luvut hanskassa. Ensinnäkin "tämä on ihan toista, kuin 90-luvun lama". Se on totta, mutta toiseen suuntaan kuin mitä sinä luulet. Se 90-luvun lama oli syvä ja pitkä rakenteellisen murroksen aiheuttama ja siitä toipuminen kesti kauan. Noin 14% BKT romahduksesta ei tietenkään noin 1% BKT-osuudella tuottava Nokia (jonka tuotosta vielä iso osa meni ulkomaille ulkomaalaisten omistajien taskuihin) pystynyt mitään nostamaan. Apua siitä toki oli huomattavastikin, mutta kyllä se suurimmalta osalta se muu Suomi sen nousun teki. Ja kansainvälisestäkin tilanteesta oli apua.,

Turun telakka ei ole mikään ratkaiseva tekijä Suomen taloudessa, Turkuun ja Suomeen jäävä raha siitä on itse asiassa aika pieni. Mikä myös näkyy Turun seudulla, siellä ei vaan asuntojen hinnat merkittävästi nouse eikä esim mitään aivan vallatonta rakennusbuumiakaan ole. Virolaiset ja puolalaiset elää kituuttamalla ja vie palkkarahat kotimaihinsa, minne myös maksavat veronsa. Myöskään varustamot eivät elä 0,25 v syklissä, vaan risteilijät rakennetaan 30 vuoden käyttöikää varten. Saattaa myös olla, että ensimmäisenä tilauksia menettää vaatimattomampaan laatuun pystyvät toimittajat, eikä lähes ykköstoimijana toimialalla tunnettu telakka.

Suomen taloudessa on kolme tärkeää asiaa: raskas teollisuus, puunjalostus ja kotitalouksien ostovoima. Mikään ei ole tilapäistä notkahdusta lukuunottamatta mitenkään vakavasti uhattuna tämän tyyppisessä kriisissä. Kiinassa ollaan jo palaamassa normaalin päiväjärjestykseen ja näin käy Euroopassakin 2 - 3 kk sisällä. Toinen kvartaali 2020 jää varmasti huonoksi, mutta sillä ei ole mitään merkitystä strategisissa hankkeissa. Siksi niitä sanotaankin strategisiksi hankkeiksi, koska niiden toteuttamisen (15 v) ja vaikuttavuuden (30 - 35v) aikajänne on niin pitkä, ettei sitä yksi lama heilauta suuntaan eikä toiseen.

Elämme kyllä täysin poikkeuksellisia aikoja, mutta se vaihe jää lyhyeksi. Eikä jättäne mitään syvempää jälkeä.
 
Katsotaan missä vaiheessa poliitikoilta uskalletaan kysellä HX hankkeesta. Tässä kohtaa toki muutakimn tärkeämpää.
 
Virolaiset ja puolalaiset elää kituuttamalla ja vie palkkarahat kotimaihinsa, minne myös maksavat veronsa.

Muutoin oon kyllä samaa mieltä, mutta voisin kuvitella että verottajalle heräisi suuri mielenkiinto, jos telakalla paiskittaisiin töitä ilman suomalaista verokorttia. Se on sitten toki totta, että itäblokin maista tulevat saavat yleensä korkeintaan TESsin minimin tai jopa alle, ja jos joskus teette sillä minimillä töitä, se on kyllä vahva rokotus minkäänlaisia työhaluja vastaan.

Se on sitten eri juttu, minkä verran kiertämiseen käytetään urakka- tai harjoittelijan palkkaa, mutta käsittääkseni vain lähetetty työntekijä saa tehdä töitä ilman suomalaista verokorttia, ja tämäkin tilapäisesti.
 
Eli edelleen kybä miljardia laitetaan aseisiin. Yeah right!
Tämä lama on aivan toista mitä 2008 finanssi tai 90 luvun alun lama. Silloin meidät nosti Nokia. Nyt meillä ei ole mitään vastaavaa. Jos Turun telakan tilaukset menetetään, niin se on finito.
Älä unta nää...
Edit:
PM sanoi juuri että elämme talouden osalta täysin poikkeuksellisia aikoja.
Hengitä välillä, ei tarvitse samaa tuubaa toistaa loputtomiin....
 
HX hankinta tarkoittaa n. 3 miljardin piristysruisketta puolustusteollisuuteen, tällä ostaa monen vasuripoliitikon tuen.
Taitavat olla kuolleita ne sellaiset jo.. hiukka eri tuulet puhallelleet vasemmistossa jo tavjasta lähtien. Joo ja että saadaan sentään hiukan osumaan topiciin niin kyllä tämä corona oli se todellinen musta joutsen ja kun tietää että koko HX hanke on tasan taatusti etikkaa nykyiselle hallitukselle niin pidän kyllä ihmeenä jos se tehdään alkuperäisessä laajuudessaan. Mittikääs nyt itse; kepun ryhmä kyllä varmaan kannattaa, pari sossua on ostettu Greipin taakse ja sitten..? No kohtapa tuo nähdään.
 
Viimeksi muokattu:
. Muistutan kaikille, missä tilanteessa nykyinen hävittäjä tilattiin. BKT laski 13% ja valtion kassatilanne oli se, että ei edellisenä iltana tiedetty on seuraavana päivänä rahaa maksaa valtion maksettavaksi erääntyvät laskut. Mutta niin vaan Esko Aho, Iiro Viinanen ja Elisabeth Rehn päättivät tilata hävittäjät, jotka nähtiin täysin välttämättömiksi Suomen tulevaisuuden ja itsenäisyyden turvaamiseksi.

Jos Esko,Iiro,Elisabeth olisi tiennyt koneiden oikean hinnan, niin kauppaan olisi hornetit jäänyt.

Kaupan hinta nousi lopulta 46%.

Tämä kauppa on myös kansantaloudelle raskaampi kuin hornetti kauppa 90-luvun lamasta huolimatta. Koneet oli silloin "halpoja".

Horneteja kalliimpi taakka
Hävittäjähankinta lohkaisee Suomen bkt:sta isomman osan kuin lama-aikana tehty Hornet-kauppa

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ko...uppa-osuus-bktsta-on-nyt-yli-puolet-suurempi/
 
Kerro, mihin väittämäsi perustuu...
 
Kerro, mihin väittämäsi perustuu...
Siinähän se oli.
Eli tuohon toteutuneeseen hintaan.

Eli jos päättäjät olisi tiennyt todellisen hinnan, niin kauppaan olisi koneet jääny.

Edit:Tämä siis olettamus vaihtoehtoisesta kulusta. Mitään faktaahan ei tietenkään ole pöytään lyödä.
 
Tuossa oli kyllä hinnan suhteen huono tuuri, koska markan arvon heilahtelu aiheutti suurimman osan tuosta hinnan noususta. 1993 markan arvo päästettiin kellumaan. Nyt on vakaampi valuutta suhteessa muiden kauppakumppanien valuuttaan.
 
Muutoin oon kyllä samaa mieltä, mutta voisin kuvitella että verottajalle heräisi suuri mielenkiinto, jos telakalla paiskittaisiin töitä ilman suomalaista verokorttia. Se on sitten toki totta, että itäblokin maista tulevat saavat yleensä korkeintaan TESsin minimin tai jopa alle, ja jos joskus teette sillä minimillä töitä, se on kyllä vahva rokotus minkäänlaisia työhaluja vastaan.

Se on sitten eri juttu, minkä verran kiertämiseen käytetään urakka- tai harjoittelijan palkkaa, mutta käsittääkseni vain lähetetty työntekijä saa tehdä töitä ilman suomalaista verokorttia, ja tämäkin tilapäisesti.

Kyllä se on mahdollista ilman suomalaista verokorttia mutta vaatii huomattavia ponnisteluja. Esimerkiksi kotimaiseksi mielletty Kone Oyj pyörittää sikäläisen tyttärensä listoilla olevia latvialaisia asennusryhmiä niin ettei tänne jää latiakaan veroja. Koneella on ihan erityiset hommaan nimetyt työnjohtajat jotka rytmittävät porukoita niin ettei Suomen verotus laukea.

En muista määräaikoja mutta siinä ainakin oli ennen muutaman kuukauden määräaika jonka jälkeen pitää olla taas x aikaa maasta pois ennen kuin tulee uudestaan. Ja Suomi saa enintään ALV:t asentajien evääksi ostamasta koiranmakkarasta.

Kaikki tämä on toki nelisen vuotta vanhaa tietoa ja tilanne on voinut sittemmin muuttua .
 
Back
Top