Historiakertaus: Miten testattavat koneet evaluoitiin edellisellä kerralla?
suorituskyky / kokonaiskustannukset
Ennenkuin ylläesitettyihin vertailulukuihin päästiin, oli tietenkin vaadittu erittäin suuri määrä laskenta- ja verifiointityötä, jolla koottiin koelennoilla mitattu tietoaines suoritusarvoindikaattoreiksi.
Koneen suorituskykyä mittaavana kokonaisuutena oli torjuntatehtävä yöllä talvisesta maantietukikohdasta. Osasuorituksina olivat ohjaamopäivystys, käynnistys ja rullaus, lentoonlähtö, itsenäinen maalinetsintä, kaukotorjunta aktiivisella tutkaohjuksella, kaartotaistelu, irtautuminen, suunnistaminen maantietukikohtaan, lasku, ase- ja polttoainetäydennys sekä uuden torjuntapäivystyksen aloitus.
Tehtävän eri osa-alueet eivät olleet vaikuttavuutensa osalta painokertoimiltaan tietenkään samanarvoiset. Itsenäisellä torjuntakyvyllä kaukaa tutkaohjusta käyttäen oli selvästi suurempi merkitys kuin muilla taisteluvaiheilla.
Aikaisemmin ei kansainvälisissä torjuntahävittäjien vertailuissa kiinnitetty paljoakaan huomiota esimerkiksi sellaisiin tekijöihin kuten toiminta-aika ja ohjusmäärä. Syynä olivat sekä lentokoneen rakennustekniset että asejärjestelmäpohjaiset rajoitukset. Asejärjestelmät edellyttivät kiinnittymistä yhteen maaliin pitkäksi aikaa joko takasektoriin liikehtimisen vuoksi tai tutkavalaisun takia. Viimeksimainitussa menetelmässä torjuja joutui lukitsemaan tutkansa maaliin ja pitämään sen siinä niin kauan kuin hänen laukaisemansa puoliaktiivinen tutkaohjus saavutti maalin.
Yhden maali tekniikka vei nopeastempoisessa ilmataistelussa siksi paljon aikaa, että se jäi usein ainoaksi ampumatilanteeksi. Ei ollut näin ollen suurta tarvetta varautua useisiin taistelukosketuksiin suuren ohjusmäärän ja pitkän toiminta-ajan avulla.
Aktiivisen tutkaohjuksen ilmestyminen ilma-asearsenaaliin muutti aikaisempaa hävittäjätaktista kenttää radikaalisti. AMRAAM:n kaltaisella ohjuksella varustettu hävittäjä saattaa torjua useita hyökkääjiä lähes yhtäaikaisesti. Näin ollen hävittäjä, jolla on kyky kantaa suurta ohjusmäärää ja riittävästi toiminta-aikaa edullisten torjuntatilanteiden hyödyntämiseen, saattaa pystyä torjumaan jopa kokonaisen rynnäkköosaston. Pienelläkin konemäärällä saadaan aikaan suuri torjuntavaikutus.
Myös hävittäjätaistelussa suuresta ohjusmäärästä on ratkaisevaa etua. Kone, jonka ohjusmäärä on pieni, joutuu säästämään kriittiset laukaisumahdollisuutensa optimietäisyyksille. Suuren ohjusmäärän omaava kone saattaa, ilman tulivoimansa merkittävää vähentymistä, avata tulen jo äärietäisyyksiltä, jolloin vastapuoli joutuu turvautumaan väistöliikkeisiin ja menettää näin hyökkäysmahdollisuutensa.
Kaiken kaikkiaan kaukotorjuntakyky koostuu ominaisuuksista, joihin vaikuttavat ensisijaisesti koneen tutka näyttö- ja käyttölaitteineen sekä aktiivisten tutkaohjusten laatu ja määrä. Ohjaamoergonomia ja niin sanottu man-machine interface käyttäjäystävällisyyksineen näyttelivät myös merkittävää osaa tulosarvioinnissa.
Kokonaiskustannukset käsittivät sekä hankintakustannukset että koneen koko eliniän käyttökustannukset. Hankintakustannukset ilmenivät selväpiirteisesti tarjouksista, mutta käyttökustannusten laskenta edellytti hyvää huoltorakenteen, käyttöaikojen ja vikavälien tuntemista. Pitkät työpäivät evaluaatioiden yhteydessä osoittivat nyt hyötynsä tarjotessaan hyvän tietomateriaalipohjan laskennalle. Useiden konetyyppien kohdalla voitiin turvautua selkeään käyttötilastotietoon. Muiden osalta käytettiin valmistajan antamia arvioita verraten niitä vastaavanlaisten järjestelmien tosipohjaisiin kokemuksiin.
Uusien konetyyppien huoltofilosofia erosi merkittävästi poistuvan kaluston huoltotavoista. Kun hydraulis-mekaanisen sukupolven kone vikaantui, tarvittiin kokenut mekaanikko suorittamaan diagnoosi ongelmasta. Kun vika sitten löytyi, edellytti korjaus yleensä huomattavan purkamisoperaation vikaantuneen osan irroittamiseksi tai korjaamiseksi koneessa, ja sitten taas rakenteen palauttamisen lentokelpoiseen kuntoon. Koko tämän ajan kone oli tietysti poissa laivuekäytöstä.
Digitaalisen sukupolven koneissa suuri osa laitteista oli suoraan tavoitettavissa tarkastusluukun takaa omaten järjestelmään kuuluvan itsetestauslaitteen. Vikatapauksessa järjestelmä itse ilmoitti mikä komponentti oli viallinen, se vaihdettiin, järjestelmä testasi uuden komponentin ja kone oli heti valmis lentämään. Uusi huoltofilosofia tehostaa lentokaluston käyttöä ja keventää laivuetason huoltoa, mutta huoltojärjestelmän yläpää tietenkin monimutkaistuu elektronisten komponenttien huolto- ja korjaustarpeen myötä. Myöskin laivuetason järjestelmähallinnan omaksuminen vie aluksi enemmän aikaa kuin puhtaasti mekaanisissa järjestelmissä. Ammattirutiinin kasvaessa järjestelmäedut tulevat esiin.
Uuden huoltojärjestelmäidean huomioonottaminen yhdessä varaosa- ja huoltomateriaalihinnoittelun kanssa olivat keskeisiä tekijöitä käyttöiän kustannuksia laskettaessa. Varaosakustannuksiin vaikuttivat merkittävästi muun muassa valmistettu konemäärä ja käyttäjäperheen koko, sillä ne edustivat sitä lukumäärää, jolla yksikkökustannuksia jaettiin.
Vertailulaskelmat osoittivat Hornetin voittajaksi. Ilmavoimien komentaja oli havainnut jo testiarvojen välikäsittelyjen yhteydessä loputulokseen viittaavan tulossarjan. Nyt olivat kaikki evaluaatiotiedot mukana ja valinta valmis ratkaistavaksi.
Matemaattisesta voitosta huolimatta komentaja suoritti vielä moniulotteista aivovoimistelua ykkössijan suhteen. Kyseessä oli tietynlainen herkkyysanalyysi, jolla oli tarkoitus visioida valinnan vaikutukset erilaisissa "entäs jos" tilanteissa, jotka poikkesivat oleellisesti vallitsevista olosuhteista. Niihin sisältyi niin taloudellisia, teknisiä kuin turvallisuuspoliittisiakin muutoksia. Myös näissä tarkasteluissa Hornet oli vahvoilla, joten ilmavoimien komentaja vahvisti sen torjuntakone-evaluaation voittajaksi. Ilmavoimat ryhtyi toimenpiteisiin F/A-18 C/D Hornetin valitsemiseksi ilmavoimien uudeksi torjuntahävittäjäksi.
Lähde: Haavelasku s. 105-108