Tuo pitää paikkansa jos puhutaan A-to-A ohjuksista joilla on etunaan a) koneen lentonopeus ja b) koneen jo olemassa oleva lentokorkeus. Ja silloinkin vain kun ammutaan maksimikantamalle. On aivan eri asia ampua ohjus liikkeelle 800km/6000m tilanteesta vs. 0km/0m tilanteeseen.Korkeaa lentoprofiilia nimen omaan käytetään, koska se on energiatehokas ja pidentää tehokasta kantamaa todella paljon. Ilmanvastus on kantaman kannalta oleellisin muuttuja ja sen arvo pienenee merkittävästi korkealla ilman tiheyden pienentyessä. Hieman pidempi lentorata tulee kompensoitua etäisyyden kasvaessa ohjuksen keskimäärin suuremman nopeuden ansiosta. Rakettimoottorin impulssi on myös pienessä ilman tiheydessä suurempi.
Maasta laukaistavat ito:t eivät toimi noin. Kiihdytyksen käyttäminen ylikorkeuden ottamiseen vie aikaa ja tehoa valtavasti suhteessa hyötyyn ja lyhentävät todellista kantamaa. Ei kukaan halua ohjuksen olevan liukulenossa loppulähestymisessä jos se vain on vältettävissä koska ohjuksella ei ole enää energiaa suunnan/korkeuden muutoksiin johtuen siitä, että maali liikkuu koko ajan. Puhumattakaan siitä, että maali kääntää takamuksensa ohjusta kohden jolloin ohjuksen nopeus ei riitä tavoittamaan maalia.
Netissä on muutamia kuvattuja ito:jen osumia koneeseen. Ne eivät tule ylhäältä. Vaan alhaalta tai sivulta. Kaikkein nopein reitti kohteeseen on lavetista oletuspisteeseen suoraan, ei yläkerran kautta. Samoin kun katsoo laukaisuja, ohjus kääntyy heti kohti maalia, eikä missään tapauksessa lennä suoraan ylöspäin vain korkeutta saadakseen.
Jos lasketaan teoreettista maksimikantamaa, niin toki on olemassa jokin optimaalinen horisontaalinen/vertikaalinen lentorata jolla saavutetaan ohjuksen tössähdys maahan maksimimatkan päähän ja saadaan vaikuttava "kantama" mainosmateriaaliin. Mutta tällä ei ole mitään tekemistä ohjuksen todellisen torjuntaetäisyyden tai kanssa.