Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Käyttökustannusten arviointi vuosikymmeniä eteenpäin on kyllä riskaabelia hommaa. Toivottavasti ammattitaito riittää ettei mennä ihan metsään. Siitä olisi ikävät seuraukset pitkälle tulevaisuuteen.
Toivotaan. Toisaalta se järjestelmä luotiin kustannustehokkaaksi pitkälti myös suomen ja suomalaisen yritysmaailman sekä yliopistojen kanssa, jopa niin että Puranen sanoi nykyisen HN-järjestelmän olevan maailman edullisimpia. Miksi se ei onnistuisi jatkossa?
Ei vihreidenkään vastauksessa ehdotettu hankinnan lykkäämistä, vaan sanottiin ettei lukumäärää pidä lyöda lukkoon nyt. Enkä minä tiedä miksi pirussa pitäisikään lyödä ennen kuin hankintapäätöksen aika koittaa. Tämä on niitä syitä miksi yllätyin, että noinkin moni puolue on jo tarrannut 64 kappaleeseen. On viisasta pitää vaihtoehdot avoinna niin kauan kuin se on mahdollista.
Ei mitään ole lukittu periaatteessa, joten vihreät puhuu omiaan. Kaikki on auki niinkauan kunnes nimet on hankintapaperissa, joten politisoida voi kuka vaan.

Tässä on 2 suuntaa mihin voidaan mennä: ensimmäinen on luottaa ilmavoimien omaan tietämykseen, siitä miten Hornettien kanssa on operoitu ja että määrä on tietoon sekä kokemukseen perustuva fakta.

Toinen on se että valtiovalta lykkää sormensa peliin ja sanelee konemäärän piittaamatta operatiivisista arvioista sekä pahimmillaan antaa hankintapäätöksen politisoitua täysin. Ilmavoimille annetaan sitten mikä tahansa määrä, jonka poliitikkojen suuri viisaus sanelee ja korkeintaan valmistajaan voi ilmavoimat vaikuttaa.

Olisin itse kuitenkin ensimmäisen kannalla.
Tämä on myös niitä harvoja asioita, joissa olen Halla-ahon kanssa samaa mieltä. Politiikan ja siihen liittyvän uutisoinnin ja keskustelun tympeisiin puoliin kuuluu, että halutaan simppeleitä kyllä/ei-vastauksia, joista tehdään edelleen entistäkin yksinkertaistetumpia johtopäätöksiä. Halla-aho sanoo myös faktan, joka keskustelijoiden on syytä muistaa, eli vasemmistoliittoa lukuun ottamatta kaikki puolueen ovat pääpiirteittäin mukana hävittäjähankinnassa.
Poliitikot äänestävät aina istunnoissa jaa/ei ja kansalaiset äänestävät kyllä/ei. Miksi poliitikkojen pitäisi leikkiä tietävää siitä mikä on maanpuolustuksen kannalta oikea taktiikka? Voiko sitä edellyttää heiltä oikeasti? Poliitikkojen tehtävä on päättää laieista, rahasta ja toimia oikeudenmukaisesti tehtävässään. Halla-ahon pitäisi ymmärtää että hän päättää toimintamahdolisuuksista, ei tekniikasta. Halla-aho haluaa painaa sormensa hiekkakakkuun kuten kaikki päättäjät, että voi sanoa että "vaikutinpa tuossakin".

Ei poliitikkojen tehtävä ole leikkiä sotilasasiantuntijaa. Diplomatia ja politiikka on poliitikkojen hommaa, sotiminen on sotilaiden homma.
 
Valitettavasti puolustusvoimien saama rahoitus ja lisärahoitukset ovat poukkoilevaa kunkin hallituskauden sisälläkin vaihtelevaa säätöä joten on vaikea sanoa mitä pv saa milloinkin.
 
Maa ja merivoimat näyttävät olevan aika vahvasti HX-hankkeen takana, arvatenkin asia on sovittu niin, että HX on roolitettu tukemaan maa ja merivoimia aivan uudella tavalla. Eli käytännössä maa ja merivoimat saavat lisää tulivoimaa HX hankkeen varjossa lisäbudjetilla, vasuri-poliitikoiden huomaamatta. Niin ja tietysti on myös sovittu, ettei ilmavoimien vuosibudjetti saa nousta nykyisestä, mikä on yksi game over-ehto kilpailusssa.
///
Puolustusvoimien komentaja on ilmoittanut, ettei hae jatkokautta, maavoimien kenraali on todennäköisin seuraaja(tai sitten Jäämeri HX-projektin läpiviemisen perusteella).
 
Uuden kaluston käyttötapa voi toisaalta olla vähän erilainen. Hiukan nykyistä enemmän simulaattorikoulutusta ja hiukan nykyistä vähemmän koneita niin maltillinen lentotuntihinnan nousu ei heti kaadakaan budjettia.

Puolustushaara-ajattelusta kaiketi pyritään eroon. On yhteisiä hankkeita ja kaikilla pian käytössä yhteisillä tilausvaltuuksilla rahoitettuja yhteisiä suorituskykyjä. Olisi tietysti suorastaan lapsellista kuvitella ettei kotiinpäin vetoa silti esiintyisi.
 
Maa ja merivoimat näyttävät olevan aika vahvasti HX-hankkeen takana, arvatenkin asia on sovittu niin, että HX on roolitettu tukemaan maa ja merivoimia aivan uudella tavalla. Eli käytännössä maa ja merivoimat saavat lisää tulivoimaa HX hankkeen varjossa lisäbudjetilla, vasuri-poliitikoiden huomaamatta. Niin ja tietysti on myös sovittu, ettei ilmavoimien vuosibudjetti saa nousta nykyisestä, mikä on yksi game over-ehto kilpailusssa.
///
Puolustusvoimien komentaja on ilmoittanut, ettei hae jatkokautta, maavoimien kenraali on todennäköisin seuraaja(tai sitten Jäämeri HX-projektin läpiviemisen perusteella).

Juu siis puolustusvoimathan on kasa eri puolustushaarjoja jotka kovasti kilpailevat rahasta keskenään :unsure::whistle: VIimeksi kuulemani huhun mukaan siellä on IT ja tykistö vielä erikseen painostanut ilmavoimia :rolleyes:
 
Onhan tuo selvää senkin vuoksi että viimeisen 10 vuoden aikana isolla rahalla ja vaivalla hankittu ilmasta-maahan kyky(joka linjattiin 2004 PPS:a) halutaan säilyttää jatkossakin.

Nyt HX-hankkeessa huomioidaan myös ilmasta-merelle kyky pintamaaleihin. Kaikki linjaa joint-taistelukyvyn ja jo mainitun pv:n syvän vaikuttamisen kehittämiseen kautta aselajien.
 
Juu siis puolustusvoimathan on kasa eri puolustushaarjoja jotka kovasti kilpailevat rahasta keskenään :unsure::whistle: VIimeksi kuulemani huhun mukaan siellä on IT ja tykistö vielä erikseen painostanut ilmavoimia :rolleyes:

Sallinet jos hieman epäilen, että Suomen Puolustusvoimat olisi universumin ainoa organisaatio missä ei olisi osastojen/yksiköiden/aselajien välistä kissanhännänvetoa, budjettikikkailua ja kotiinpäin vetämistä.
 
Suunniteltu hajautettuun tukeutumiseen alusta alkaen ja pääkäyttäjän toimesta. Vähäiset kiitoratavaatimukset.
Suunniteltu hajautettuun tukeutumiseen alusta alkaen ja pääkäyttäjän toimesta. Vähäiset kiitoratavaatimukset.
Kun katsoo esim. lukuja mitä F-35Btä on tarkoitus olla per maihinnousualus Yhdysvaltain Laivastossa eli 6kpl, niin sehän on melkein samaa kokoluokkaa kuin meidän parvet, joita käytetään hajautettuna varalaskupaikoille.
 
B:ssä on kaikista vähiten järkeä. Huonompaa suorituskykyä kalliimmalla! Ei jatkoon.

Asiantuntemukseni laarissa pohja kolisee jos koettaa arvioida miten mahtaa mennä edut + haitat. Onneksi pv on tästä varmaan aika hyvin kärryillä.

Useat, maalta käsin koneitaan operoivat valtiot ovat osoittaneet kiinnostusta B-mallia kohtaan. Yhteistä näille valtioille on, että niiden lentotukikohdat saattavat olla uhattuina konfliktin syttyessä. Ilma-alivoimaisena Suomi voidaan laskea kuuluvaksi tähän joukkoon.

Suomella on paljon potentiaalisia tukikohtia, mikä lievittää ongelmaa. Tai ainakin lievitti. Uhkakuvassa on tapahtumassa, ja osin jo tapahtunut, isoja muutoksia. Tilannetietoisuus on parantumassa, kuvaussatelliitit välittävät nykyään tietoa reaaliajassa ja tutkalla nähdään pilviverhon läpi. Samoin vaikuttaminen kauas, tarkasti ja halvalla on todellisuutta. Jos kiitoradan nuijiminen operointikelvottomaksi vaati ennen laivueen hyökkäyksen, hyvät näkyvyysolosuhteet ja tulemista iholle, niin nyt yksittäinen kone voi pudottaa sadan kilometrin päästä kymmeniä, tarkasti osuvia pommeja, jotka eivät ole edes hinnalla pilattuja.

Koska HX:n pitää olla relevantti aina 2050-luvun jälkipuoliskolle asti, emme voi ohittaa näkyvissämme olevia kehityskulkuja. Emme voi todeta, ettei Venäjällä ole SDB I:n vastinetta. Entä 2029 tai 2039?

Huomautettakoon, että en vaadi varauksettomasti B-mallin hankintaa, mutta en näe siinä mitään valtavia teknisiä heikkouksia verrattuna A-malliin. Integroidun tykin puute, hieman lyhyempi toimintasäde tai aavistuksen pienemmät sisäiset asekuilut ovat vaatimattomia puutteita, STOVL-koneet ovat tulleet huiman matkan lähemmäksi CTOL-koneita sitten Harrierin päivien. Lopullisessa vertailussa kustannukset voivat toki nousta liian korkeiksi. Jos F-35B:tä saadaan 49 kpl samalla rahalla ja F-35A:ta 64 kpl, niin onhan siinä eroa...
 
...
Poliitikot äänestävät aina istunnoissa jaa/ei ja kansalaiset äänestävät kyllä/ei. 1. Miksi poliitikkojen pitäisi leikkiä tietävää siitä mikä on maanpuolustuksen kannalta oikea taktiikka? 2. Voiko sitä edellyttää heiltä oikeasti? 3. Poliitikkojen tehtävä on päättää laieista, rahasta ja toimia oikeudenmukaisesti tehtävässään. 4. Halla-ahon pitäisi ymmärtää että hän päättää toimintamahdolisuuksista, ei tekniikasta. Halla-aho haluaa painaa sormensa hiekkakakkuun kuten kaikki päättäjät, että voi sanoa että "vaikutinpa tuossakin".

5. Ei poliitikkojen tehtävä ole leikkiä sotilasasiantuntijaa. Diplomatia ja politiikka on poliitikkojen hommaa, sotiminen on sotilaiden homma.

Laitoin numeroita jäsentämään kommentteja.
1. Siksi. (Se ”Asian Tuntian” viitta hivelee niin ihanasti.)
2. Voisi, mutta käytännössä asia ei valtaosin ole niin, joten ei.
3. Tuo viimeinen juttu vaikuttaisi olevan näyttöjen perusteella useimmille aika vaikeaa. Sanoppa se toinen.
4. Jussi manittu, mutta tuo koskee yhtä lailla kaikkia muitakin poliitikkoja. Ymmärtääkö Jussi tästä enemmän kuin muut ja onko hän erilainen nuori?

5. Noinhan se olisi, mutta valta tuntuu valtavalta.

Näin vaalien alla poliittinen peli ja mielikuvavaikuttaminen lisääntyy. Median kellonsoittajat kiskovat narujaan, musta maalataan valkoiseksi ja päinvastoin. Oman elämänsä Von Döbelnit ratsastavat pitkin poikin puoluekenttää katsastaen joukkojaan.
 
Back
Top