Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Ilmavoimat ovat käsittääkseni olleet sitä mieltä että Hornetin kaksipaikkaisille D malleille olisi ollut tarvetta suuremmalle määrälle mitä on ollut käytettävissä. Mitenkähän tämä tarve on nähtävissä HX hankkeen yhteydessä? Toinen mieltä askaruttava asia on että millä varmuudella voidaan uskoa että USA tilaa f 35:ttä yli 2000 kpl? Voihan se olla niinkin että kone ei täytäkkään kaikkia niitä odotuksia mitä siihen on asetettu syystä tai toisesta mitä me emme voi aavistaa ja suuri osa suunnitelluista tilauksista suunnataankin buustattuun Super Hornetin kehitysversioon. Onko F 35 jo todistanut kyvykkyytensä niin kokonaisvaltaisesti että riski on otettavissa myös meidän rajallisilla resursseilla?
Öö...
Mietis nyt uudestaan. Kuka ostaa suurimman osan kolmevitosista. Sen verran annan vinkkiä, että sillä ostajalla ei ole lentotukialuksia.

Toisekseen, aloittivat juuri neuvottelut uudesta, satoja koneita sisältävästä satsista.
 
Eihän Gripeninkään määristä ole tietoa, paitsi, että niitä on vähän. Superhornetin valmistus voi loppua. Eurohävittäjät saatetaan korvata uusilla...
 
Öö...
Mietis nyt uudestaan. Kuka ostaa suurimman osan kolmevitosista. Sen verran annan vinkkiä, että sillä ostajalla ei ole lentotukialuksia.

Toisekseen, aloittivat juuri neuvottelut uudesta, satoja koneita sisältävästä satsista.

Monet käyttävät tukialuskoneita maalta käsin. Mutta olisihan se hieman erikoista, että USAF ostaisi Super Hornetia tilalle... ehkä F-15:n ja F-16:n lisätilaukset ovat kuitenkin se todennäköisempi vaihtoehto, jos muuta kuin F-35 tilataan.
 
Monet käyttävät tukialuskoneita maalta käsin.
Kappas, besserwisserhän se taas missasi pointin. Tarkoitin sanoa että USAF on suurin tilaaja, ja eivät ole ikinä ostaneet SHönöä.

Reaalimaailmassa tapahtuu kuitenkin tällaisia, joten taitaa olla aika turha spekuloida:
https://www.flightglobal.com/news/a...gotiations-to-buy-485-lockheed-martin-455793/

Tuota määrää Nurmipora voi halutessaan verrata muiden HX-kandidaattien valmistusmääriin.
 
Öö...
Mietis nyt uudestaan. Kuka ostaa suurimman osan kolmevitosista. Sen verran annan vinkkiä, että sillä ostajalla ei ole lentotukialuksia.

Toisekseen, aloittivat juuri neuvottelut uudesta, satoja koneita sisältävästä satsista.

Se nyt on aivan varmaa ettei USAF tilaa alunperin projisoitua määrää F-35:tta. Sellaiseen ei yksinkertaisesti ole rahaa. Tietysti supistetukin määrä on erittäin huomattava verrattuna kilpailijakoneiden tuotantomääriin.
 
Onko ihan yhtä varmaa kuin kolmevitosten käyttökustannusten ja hankintahintojen lasku on ollut, vai kattellaanko vielä?
 
Mitäpä jos HX-hanke ajatellaankin laajempana kuviona, siten että siinä huomioidaan ei paitsi Suomen, vaan myös muiden pohjoismaiden ilmavoimat todennäköisen vastustajan kannalta? Lähtökohtana Norjalla ja Tanskalla on F-35:t + Naton tuki, Ruotsilla n kappaletta eri sukupolven Gripeneitä, ja Suomeen tulee....jotain.

Mitä kykyjä Suomen Ilmavoimille tarvitaan, jotta pohjoismaiden ilmavoimien kombinaatiolla, Naton resursseilla tuettuna saadaan sellainen pelote tai kriisitilanteen toimintakyky aikaiseksi joka riittää kaikkiin kuviteltavissa oleviin tulevaisuuden tarpeisiin?

Tuskin ne pelkkää dogfightia harjoittelee noissa Cross Border Trainingeissa.
 
  • Tykkää
Reactions: TT

Suomihan ei halua toimia kombinaationa vaan yksin. Lopputulemana se että kaikkea on liian vähän kun niukat resurssit venytetään joka sektorille ja tavanomaisista toisiaan täydentävistä kyvyistä tuleekin meillä vaihtoehtoisia.

Ilmavoimiin tuo ei tosin isoa muutosta tekisi. Sijaintimme takia ilmasta ilmaan -toiminta olisi joka tapauksessa pääosassa ja konemäärä on jo nyt sillä rajalla minkä kansantalous kykenee kantamaan. Sotilasliitto voisi kuitenkin varautua vaikka hoitamaan pohjoisen puolikkaan Suomesta ja tuomaan tänne lisäksi Patrioteja tms.
 
Mitäpä jos HX-hanke ajatellaankin laajempana kuviona, siten että siinä huomioidaan ei paitsi Suomen, vaan myös muiden pohjoismaiden ilmavoimat todennäköisen vastustajan kannalta? Lähtökohtana Norjalla ja Tanskalla on F-35:t + Naton tuki, Ruotsilla n kappaletta eri sukupolven Gripeneitä, ja Suomeen tulee....jotain.

Mitä kykyjä Suomen Ilmavoimille tarvitaan, jotta pohjoismaiden ilmavoimien kombinaatiolla, Naton resursseilla tuettuna saadaan sellainen pelote tai kriisitilanteen toimintakyky aikaiseksi joka riittää kaikkiin kuviteltavissa oleviin tulevaisuuden tarpeisiin?

Tuskin ne pelkkää dogfightia harjoittelee noissa Cross Border Trainingeissa.

No tässähän tarvitaan ehdottomasti ruotsin feministi-hallituksen varaukseton tuki tänne, ei tarvitse kuin mainita, että hiekkamaasta tulleet avuruusinsinöörit ovat vaarassa, niin johan alkaa tapahtumaan.

Tähän minä luotan, ja kaikkien muidenkin kannattaa sen takia luottaa naapurin MASSIIVISEEN polittiseen feministiseen tukeen!!!!
 
Mitä järjenvastaista voisikaan olla siinä että muutama pieni naapurimaa suunnittelisi puolustustaan pitemmälle aikajaksolle kimpassa?

Ruotsalaisista voi toki olla montaa mieltä, mutta kuvittelisin että sielläkin puolustuksesta vastaavista ihmisillä on joku järki päässä kun ovat esim meidän kanssa alkaneet harjoittelemaan. Ei niiden kaikkien tarvi olla MASSIIVISIA feministihomoja.
 
Mitä järjenvastaista voisikaan olla, luottaa täysin sekopäistä politiikkaa harjoittavaan naapuriin?

Kyllä, minä kannatan myös tätä, koko rahalla hyvää mieltä ja POLIITTISTA PÄÄOMAA naapurimaan sekopäiltä, ja jos vähän jää yli, niin panostetaan se ottamalla muutama tuhat ISIS-lentäjää suoraan irakista.

Minä luotan ihan täysin naapurin poliittiseen tahtoon tässä asiassa, mitä nopeammin paska osuu tuulettimeen kunnolla, sitä parempi!
 
Noh, pohjoismainen + Nato -yhteistyö ei ilmeisesti ole sinun mielestäsi ok juttu :) Onneksi et ole kuitenkaan ilmeisesti päättämässä noista asioista.
 
Onko ihan yhtä varmaa kuin kolmevitosten käyttökustannusten ja hankintahintojen lasku on ollut, vai kattellaanko vielä?

No laskepa itse: nykyinen hankintamäärä perustuu siihen että F-16 ja A-10 korvataan 1:1. F-35 on kalliimpi hankkia kuin ao. koneet, ja kalliimpi käyttää - ihan USAFin omienkin laskelmien mukaan. Eli jos tämä toteutuisi, USAF tarvitsi reippaasti lisää rahaa käyttöönsä kuin mitä sillä nykyään on.
Onko lisärahaa tulossa? Sikäli kun tiedetään, ei. Aika selvältä vaikuttaa joukko-opillakin laskettuna.

Mutta ehkä lännessä on matematiikkakin toisin?
 
Mitäpä jos HX-hanke ajatellaankin laajempana kuviona, siten että siinä huomioidaan ei paitsi Suomen, vaan myös muiden pohjoismaiden ilmavoimat todennäköisen vastustajan kannalta? Lähtökohtana Norjalla ja Tanskalla on F-35:t + Naton tuki, Ruotsilla n kappaletta eri sukupolven Gripeneitä, ja Suomeen tulee....jotain.

Mitä kykyjä Suomen Ilmavoimille tarvitaan, jotta pohjoismaiden ilmavoimien kombinaatiolla, Naton resursseilla tuettuna saadaan sellainen pelote tai kriisitilanteen toimintakyky aikaiseksi joka riittää kaikkiin kuviteltavissa oleviin tulevaisuuden tarpeisiin?

Tuskin ne pelkkää dogfightia harjoittelee noissa Cross Border Trainingeissa.

Jos iivana käy mainitsemasi kombinaatin kimppuun, on Suomi siinä yhtä lailla etulinjassa kuin yksinäänkin. Ajatuksesi on kuitenkin jo toteutunut sikäli, että Ruotsi on varautunut kevythävittäjin - varmaankin tarvittaessa tukemaan ja joka tapauksessa puolustamaan itseään. Suomi tarvitsee ilma-aseen sodan ensimmäisten päivien tarpeen mukaan ja sillä oletettavasti pärjätään niin kauan kuin sitä riittää.

Varastojen riittävyyteen ja uusituvuuteen taas voi varautua hankkimalla turvatakuut sotilaallisella liittoutumisella tai vaihtoehtoisesti hokemalla vihvas-tarinoita siitä, että varautuminen olisi ollut provokatiivista.
 
Hyviä uutisia länsinaapurista. Grippenin elinkaarikustannukset sen kun vaan laskevat:

https://www.verkkouutiset.fi/havittalentoja-rajoitetaan-ruotsissa-hevostilan-valituksen-takia/
Hävittäjälentoja rajoitetaan hevostilan valituksen takia

"Ruotsissa Länsi-Götanmaan lääninhallitus on päättänyt asettaa suuria rajoituksia sotilaslentotoimintaan Trollhättanin lentokentällä, kertoo maan yleisradio SVT. Taustalla on lentokentän läheisyydessä asuvien hevostilallisten esittämä valitus haittaavasta lentomelusta, jonka seurauksena ainakin viisi hevosta on loukannut jalkansa.
Lääninhallituksen päätöksen mukaan sotilaskoneet saavat jatkossa tehdä kentältä vain kolmekymmentä lentoa vuodessa ja harjoituksia saa järjestää ainoastaan aamuseitsemän ja yhden välisenä aikana päivällä. Lisäksi paikallisia asukkaita on informoitava toiminnasta tekstiviestitse heidän niin halutessaan.
Tuntuu mahtavalta, lentoja tulee olemaan lähes saman verran vuodessa, mitä niitä oli päivässä lentoharjoituskaudella lokakuussa, sanoo tilanomistaja Monica Karlsson."
 
Back
Top