Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Kirjoitit aiemmin yhdestä-kahdesta koneesta ja niiden kantaman asevaikutuksen merkityksestä. Valitettavasti massavaikutus ilmasta käsin vaatii melkoisesti koneita ja sitä myöten käytännöllisesti katsoen ison viiveen/ennakkovaroituksen.

Kovin suureen, kellon ympäri partioivaan lento-osastoon eivät resurssit luultavasti veny ja "yksi-kaksi konetta" taas pystyy tuottamaan lähinnä tilannetietoa. Käytännössä vaikuttaminen pitää toteuttaa aluksilta ja maalaveteilta, ei ilmasta käsin.

Enkä nyt suoranaisesti halua vastustaa pintatorjuntaohjuksien hankintaa HX:ään. Ei ole vaikeaa keksiä skenaarioita, joissa niistä voisi olla hyötyä, kuten ilman saattoarmadaa Maarianhaminaan pyrkivä "siviilirahtilaiva". En kuitenkaan osaa pitää niitä mitenkään erityisen olennaisena. Konetyypillä ja tarjottavalla ohjuksella on varmasti tässä kohtaa huomattava merkitys. F-35 ja JSM on varsin eri asia kuin Rafale ja Exocet.
En tarkoittanut mitään lento-osastojen massiivista offensiivia. Sen sijaan olisi hyödyllistä täydentää maa/merilavetteja myös ilmalaukaistavalla ohjuksella, kuten monissa muissakin maissa on tehty.
Konepari kykenee kantamaan 8 ohjusta, joilla saadaan vaikutus 1-2 suureen maaliin.

Esimerkiksi Suomenlahden pohjukasta Kalibr-ohjuksiaan laukova korvetti ei olisi kannaltamme kovin miellyttävä vastustaja, koska ne puikot suunnattaisiin meidän avainkohteisiin( viestintä, sodanjohto, varuskunnat, lentokentät, satamat ym.ym.). Sellaiseen olisi kyettävä vaikuttamaan nopeasti. Vaikka pintalaveteilla riittäisi kantama, sinne saakka ei näe tutkilla horisontin kaarevuuden vuoksi. Hävittäjä kykenisi havaitsemaan ja tuottamaan maalitietoa korkealta ilmasta ja kuten sanoin, kill-chainin nopeuttamiseksi voisi vaikuttaa siihen itsekin. En näe tätä mitenkään ongelmallisena meille, päinvastoin. Skenaarioita ei tarvitse edes keksiä, kun seuraa maailman kriisipesäkkeitä ja konflikteja, missä suurvallat käyttävät suorituskykyjään. Niitä testataan siellä jatkuvasti ja samat suorituskyvyt olisivat meitä vastassa.

Suomi-ilmiöön nojautuva, perinteinen "kädestä suuhun" malli ei ole nojannut oikeasti muuhun kuin resurssien puutteeseen pääosin. Viittaan tässä ilmasta-maahan kykyyn esimerkiksi, joka koki suurta vastustusta aikanaan julkisuudessa ja jopa ilmavoimien omissa riveissä. Pariisin rauhansopimuksen kahleet oli vuosikymmenien aikana hitsattu vahvasti monien ajatusmaailmaan "tarpeettomina" tai "resurssien haaskauksena". Nykypäivänä tällaista ilmapiiriä tuskin enää havaitsee, koska ymmärrys on seurannut suorituskykyä. Onneksi valtioneuvostossa, ilmavoimissa ja pv:ssa aikanaan tajuttiin mihin suuntaan sodankäynti kehittyy ja mitä suorituskykyjä me tarvitsemme.

Harvinaista ovat erikoiset ja omalaatuiset sodankäynnin lainalaisuudet meillä todellisuudessa. Niitä esiintyy lähinnä erinäisten medioiden palstojen väittelyissä, joissa asiaan perehtymättömät spedet tarjoavat joko-tai ajatuksiaan lonkalta laukoen. Pitäisi osata katsoa asioita laajemmin ja eteenpäin. Nykypäivän ja huomisen suorituskykyjä testataan jatkuvasti pikkusodissa ja harjoituksissa.

Monitoimihävittäjän rooli puolustuksessa tulee kasvamaan Hx:n kautta ja siihen melko varmasti halutaan enemmän suoritus- ja vaikutuskykyä kuin Hornetilla nyt saadaan. Suosittelen lukemaan esiselvityksen ja erityisesti sivut 35-36.

Lainaus:

Monitoimihävittäjän rooli puolustusjärjestelmässä kasvanee, sillä sen suorituskyky vaikuttaa ilmapuolustusjärjestelmän kokonaisuuden lisäksi puolustusjärjestelmän maa- ja meripuolustuskykyyn, tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmään sekä tulenkäyttökykyyn.

Vaikuttamista – kuten tulenkäyttöä (kineettistä vaikuttamista) ja elektronista häirintää (ei-kineettistä vaikuttamista) – toteutetaan ilmasta, maalta ja mereltä.
Nykyaikaisella monitoimihävittäjällä voidaan muodostaa kustannustehokkaasti valtakunnallisen vaikuttamiskyvyn runko, jota käytetään maa- ja meripuolustuksen vaikuttamiskykyjen rinnalla.

Monitoimihävittäjillä vaikutetaan maalla ja merellä oleviin liikkuviin, siirtyviin, linnoittamattomiin ja linnoitettuihin kohteisiin. Monitoimihävittäjillä kyetään kineettiseen ja ei-kineettiseen vaikuttamiseen kaikkiin ulottuvuuksiin myös saman lentosuorituksen aikana ja niillä voidaan nopeasti kohdistaa torjuntavoimaa alueille johon muuta tulivoimaa ei kyetä saamaan. Monikäyttöinen, ja tarvittaessa monipuolinen, hävittäjien aseistus ja hävittäjien järjestelmät eivät aseta rajoitteita kohdejärjestelmien valinnalle tai käyttötilanteille.

https://www.defmin.fi/files/3168/Esiselvitys_Hornet-kaluston_suorituskyvyn_korvaamisesta.pdf
 
Kaksi konetta on siis käytännössä kisasta ulkona: Super Hornet ei pysty äänennopeuteen edes perus ilmataisteluvarustuksella ja Typhoonin AESA-tutka on (ja varmaan pysyy vielä pitkään) pelkkänä pilkkeenä Eurofighterin pääinsinöörin silmäkulmassa :(
 
Kyllä SH pystyy hyvin äänennopeuteen perus-ilmataisteluvarustuksessa. Pitää vain laskelmissa huomioida, että perusvarustus on 2xAIM-120 ja 2xAIM-9X, eli siivet sileänä. Kyllä tuo voi olla ihan kohtuullinen kone siihenkin tehtävään, varsinkin jos CFT:t ovat selässä, ja jos konetyyppi pysyy kustannuskäyrän alareunalla jatkossakin. Jenkeillä ei vaan kait ole näyttää kovin paljoa QRA-kokemusta tuolle koneelle, joten sitä näkee tuossa varustuksessa harvoin.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
En tarkoittanut mitään lento-osastojen massiivista offensiivia. Sen sijaan olisi hyödyllistä täydentää maa/merilavetteja myös ilmalaukaistavalla ohjuksella, kuten monissa muissakin maissa on tehty.
Konepari kykenee kantamaan 8 ohjusta, joilla saadaan vaikutus 1-2 suureen maaliin.
--

Neljä raskasta ilmasta-pintaan ohjusta yhdessä monitoimihävittäjässä on hieman kuin kymmenen AMRAAM-ohjusta Hornetissa. Teoriassa ehkä mahdollista, mutta käytännössä tuskin järkevää, ellei kyse nimenomaan ole massiivisesta offensiivista. Neljä raskasta ohjusta näkyy helposti toiminta-ajassa, monitoimisuudessa (lue: ilmataistelu) tai muissa ominaisuuksissa (häive).

Gripenissä neljän RBS-15:n lisäksi saa käytännössä valita yhden lisäpolttoainesäiliön ja 2+2 ilmataisteluohjuksen väliltä. Super Hornetissa neljä LRASM-ohjusta syö neljä viidestä "märästä" ripustimesta. F-35:n sisäisiin asekuiluihin mahtuu kaksi JSM-ohjusta, loput kaksi joudutaan kantamaan ulkoisesti ja uhraamaan häive. (Tai jos otetaan tarkasteluun LRASM, niin kaikki neljä ohjusta kulkevat ulkoisesti.)

Rafale on clearattu yhdelle Exocetille rungon alla, Storm Shadowista päätellen koneeseen voisi saada neljäkin ohjusta, mutta sitten ollaan jälleen yhden ulkoisen lisäpolttoainesäiliön varassa. Typhoonissa taas ei toistaiseksi ole pätevää pintatorjuntaohjusta. (Jokseenkin aneemisen Marte-ER:n integroimiseksi on tehty valmisteluija, mutta tiettävästi maksajaa ei ole löytynyt.)
 
Tässä kun alkaa näyttää siltä, että Sanna Marinista tulee seuraava pääministeri niin onko tässä sitten meidän seuraava hävittäjämme? Tällä saa tehdä vain kivoja asioita ei ollenkaan pahoja. Eli aseistusta ei tule ollenkaan vaan alle laitetaan säiliöt joista voi tiputella Hello Kitty figuureja vihollisen asemiin
gripen.jpg
 
Pääministerin henkilöllä tuskin on mitään merkitystä hävittäjähankintaan. Ainakaan toivottavasti.
 
Pääministerin henkilöllä tuskin on mitään merkitystä hävittäjähankintaan. Ainakaan toivottavasti.

Olisihan se vähän elävästä todellisuudesta ja ennen kaikkea omista odotusarvoista irrallinen tilanne jos ajattelee kolmikkoa Marin/Ohisalo/Andersson kertomassa HX-tilauksen toteutumisesta Pv:n esityksen mukaisena. En ole ihan varma uskallanko suhtautua tuohon luottavaisin mielin vaikka esim. Marin on toistaiseksi ollut sanasta sanaan täysin sen takana mitä puolustushallinto on asiassa esittänyt.
 
Todennäköisesti ainoa puolue, jossa on merkittävää vastustusta HX-hanketta ja erityisesti amerikkalaishävittäjiä, vastaan on vasemmistoliitto. Ruotsi-sympatioita voi toki löytyä muualtakin.

Anekdoottina kerrottakoon, että vaalien aikaan juttelin muuan vasemmistolaisen kanssa hävittäjähankinnasta. Hän mainitsi, että edustamassaan puolueessa jotkut ajattelevat jopa, että hävittäjiä ei tule hankkia lainkaan. Käsittääkseni tämä ei tosin ollut hänen oma näkemyksensä, mutta siis puolueestansa löytyy sellaistakin ajattelua. En lainkaan epäile etteikö näin ole, mutta epäilen, että keskusteluhetken alussa kyseinen henkilö luuli minua aseistariisuntaa kannattavaksi pasifistiksi. En tiedä luuliko vai eikö, mutta jos luuli, niin keskustelun myötä varmasti kävi ilmi etten sellainen ole. Kyseinen herra oli muuan Paavo Arhinmäki.
 
Onhan sellaista ajattelua liikkeellä monessakin puolueessa että meitä voidaan uhata sotilaallisesti vain siinä tapauksesa että meillä on armeija. Että aseettoman kimppuun kukaan ei tietenkään käy. Valtavirtana tuo ei onneksi ole yhdessäkään merkittävässä puolueessa. Ja toisaalta niin että puolustusvalmistelut ovat turhia koska meidät kuitenkin jyrätään muutamassa tunnissa. Tämän tyyppistä pohdintaa puski pintaan mm. viime pressanvaalissa. Olipa HX-päätös lopulta mikä tahansa niin vassarien joukoista tullaan kirjauttamaan eriäviä mielipiteitä. Puolue kokonaisuutena näyttää onneksi olevan johtajansa hanskassa joten isoon huoleen ei tässä vaiheessa ole aihetta.
 
Onhan sellaista ajattelua liikkeellä monessakin puolueessa että meitä voidaan uhata sotilaallisesti vain siinä tapauksesa että meillä on armeija. Että aseettoman kimppuun kukaan ei tietenkään käy.

Ei ole viime aikoina Pohjois-Syyriassakaan kukaan käynyt siviilien kimppuun ei.
 
Jos katsoo noita hallituspuolueita ja XH-hanketta, niin Keskusta ja RKP ovat myönteisiä hankkeelle. RKPn ja Keskustan perintö on Hornet-hankinta. Ja SDPkin on toistanut Ilmavoimien kantaa. Vihreätkin ovat sitoutuneet hankkeeseen. Ainoastaan Vasemmistoliitto on kirjannut HX-hankkeesta eriävän mielipiteen kun hankkeen valmistelu alkoi jokunen vuosi sitten ja se kirjattiin puolustuspoliittiseen selontekoon, johon VL on myös kuitenkin sitoutunut.

Eli HX:llä on enemmän tukijoita hallituksen sisälläkin kuin vastustajia. Ja en usko, että missään muussa puolueessa on sen vertaa amerikkavastaisuutta kuin VL:ssä, että lähtisivät F-35-esityksen ylitse kävelemään. Ja kun ottaa jo hallituksen huonon kannatuksen, niin HX kannattaa suorittaa mallikkaasti maaliin, koska siitä oppositio saisi tosi hyvät ammukset, joilla ammuskella hallituspolueiden kannatukset alemmas. Tämä huoli osuu varsinkin Keskustaan, SPD:hen ja RKP:hen. Ja kuten viime aikoina on nähty, Keskustalla on huomattava valta hallituksessa, niin se tuskin haluaa antaa PerSuille ja Kokoomukselle tykkiin ammusta, jolla viimeisetkin Keskustan kannattajat revitään muihin puolueisiin.
 
Onhan sellaista ajattelua liikkeellä monessakin puolueessa että meitä voidaan uhata sotilaallisesti vain siinä tapauksesa että meillä on armeija. Että aseettoman kimppuun kukaan ei tietenkään käy. Valtavirtana tuo ei onneksi ole yhdessäkään merkittävässä puolueessa. Ja toisaalta niin että puolustusvalmistelut ovat turhia koska meidät kuitenkin jyrätään muutamassa tunnissa. Tämän tyyppistä pohdintaa puski pintaan mm. viime pressanvaalissa. Olipa HX-päätös lopulta mikä tahansa niin vassarien joukoista tullaan kirjauttamaan eriäviä mielipiteitä. Puolue kokonaisuutena näyttää onneksi olevan johtajansa hanskassa joten isoon huoleen ei tässä vaiheessa ole aihetta.

Taustalla lienee sama ajatus kuin Tanskassa maailmansotien välillä vaikuttaneella radikale venstren edustajilla: varkaat eivät murtaudu avoimeen taloon, ja puolustusjärjestelyt kutsuvat hyökkäykseen ja epäluottamus aiheuttaa väkivaltaa... Myöhempi historia sitten osoitti oppien paikkansapitävyyden!
 
Toisaalta ISIS sai mahdollisuutensa Syyrian ja Irakin alueella siksi että näiden maiden virallinen systeemi oli sotimisen jäljiltä heikko. Jos Venäjä ja USA eivät olisi menneet avuksi ISIS-kalifaatti olisi näiden 2 maan alueelle noussut.
 
Taustalla lienee sama ajatus kuin Tanskassa maailmansotien välillä vaikuttaneella radikale venstren edustajilla: varkaat eivät murtaudu avoimeen taloon, ja puolustusjärjestelyt kutsuvat hyökkäykseen ja epäluottamus aiheuttaa väkivaltaa... Myöhempi historia sitten osoitti oppien paikkansapitävyyden!

Tuollainen idealismi on toisaalta kadehdittavaa ja toisaalta ilahduttavan harvinaista.
 
Kuukauden päästä sitten voimme jo kuulla että Hornetin seuraaja päätetään ensi vuonna. Mikä tuntuu jo sitten niin ihmeelliseltä, kun itse muistan kuulleeni ensi kertaa vuoden 2014 keväällä että Hornetin seuraajaa on alettu kartoittaa ilmavoimien toimesta. Varsinkin, kun nyt parin kuukauden sisään tulee ne tarkennetut tarjoukset takaisin ja koelennot päällä samaan aikaan, niin juttua tulee riittämään HX-hankkeesta uutisissa varmaan sopivan mukavasti taas sitten joulun jälkeen.

Missäköhän vaiheessa tarjoajat kertovat tarjouksiensa hinnat?

Eiköhän kaikkien tarjousten hinnat ole 10 mrd euroa, koska hintaa ei pisteytetä, vaan ainoastaan suorituskyky. Näin ollen enemmän suorituskykyä ja siten pisteitä saadaan maksimibudjetilla (10mrd) kuin minimillä (7mrd). Hintaa mielenkiintoisempi tieto on tarjousten sisältö eli kappalemäärät per konetyyppi ja mitä aseistusta sisällytetty tarjouksiin.
 
Luettuani tämän, on vaikea uskoa 10 miljardia pienempään summaan.

Budjettikehyksen julkinen ilmoittaminen tarkoittaa hankkeessa käytännössä ns design to cost -periaatteen noudattamista, eli kuka tarjoaa eniten suorituskykyvaatimukset täyttävää suorituskykyä, voittaa! Eli yksikään tarjoaja ei ota riskiä, että pyrkii tarjoamaan vaatimukset täyttävän paketin mahdollisimman halvalla. Eli johtopäätöksenä: kaikkien tarjousten loppusumma lienee se 10 miljardia.
 
Back
Top