Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Minua on vahvasti tympinyt tälläkin jatkuvasti toistuva hokema vasemmiston maanpuolustusvastaisuudesta
Tähän on yksinkertainen syy, eikä se ole yksittäiset henkilöt vaan vasemmistopuolueiden vastahakoisuus maanpuolustuksen investointeihin ja aiemmin myös näiden puolueiden myötämielisyys ja yhteydenpito ainoan potentiaalisen viholliskuvan kanssa. Muutama ketku kuten Sorsa, Tuomioja ja Halonen vielä vahvistavat tätä kuvaa.
 
Kuinka moni heistä omi sotaveteraani? Näitä 70-lukulaisia tuolla edellä jo kommentoinkin. Samaa mätää oli kyllä tuolloin muuallakin kuin vasemmistossa. Ei kestänyt päivänvaloa myöskään kokoomuslaisten tai kepulaisten touhut. Kunniaa tasapuolisesti jokaiselle jolle se kuuluu.

Tulevaisuudessa voimme onneksi kaiholla muistella vihervasemmistolaista hallitustamme jonka aikana puolustus oli arvossaan ja sotabudjetti tapissa :D
 
Nykyään on ihan toiset puolueet ja porukat, joiden aktiiveille kelpaa venäläinen raha ja valtaapitävien ystävyys. Vasemmiston kanssa ei Venäjällä ole enää mitään yhteistä. (Edit: Eikä ollut sodanjälkeisessäkään vasemmistossa muiden kuin niiden erikseen rekisteröityjen ja tiedettyjen ihmisten kanssa, jotka viran puolesta esittivät Neuvostoliiton ystävää, jotta muita ei painostettaisi tai tulisi ehdotuksia yhteisistä sotaharjoituksista. Suunniteltua kaikki.) Hassua sinänsä laittaa Halonen tuohon suomettuneiden laatikkoon kokoomuslaisten ja kepulaisten poliitikkojen sijaan.
Kuinka moni heistä omi sotaveteraani? Näitä 70-lukulaisia tuolla edellä jo kommentoinkin. Samaa mätää oli kyllä tuolloin muuallakin kuin vasemmistossa. Ei kestänyt päivänvaloa myöskään kokoomuslaisten tai kepulaisten touhut. Kunniaa tasapuolisesti jokaiselle jolle se kuuluu.

Tulevaisuudessa voimme onneksi kaiholla muistella vihervasemmistolaista hallitustamme jonka aikana puolustus oli arvossaan ja sotabudjetti tapissa :D
Näin. Sen vasemmistolaisempaa puheenjohtajaa ei melkein voi omissa puoleissaan olla kuin Sanna ja Li, ja niiden kahden maanpuolustustahdossa ja -kyvyssä ei ole moitteen sijaa (mitä niitä nyt tunnen omakohtaisesti tai toisen käden tietojen perusteella). Kuten ei myöskään heidän sopimassaan budjetoinnissa. Ja kun lisäksi vielä jaksetaan muistaa, ettei Neuvostoliitollakaan todellisuudessa ollut juuri mitään yhteistä vasemmistolaisuuden kanssa, päästään perille siitä, miksi suomalaisen vasemmiston maanpuolustustahto on aika kova.

Suuremmaksi riskiksi HX-hankkeelle ja maanpuolustusbudjetille näkisin sen, jos joku alkaa populistisen menestyksen toivossa lietsoa sisäistä levottomuutta tai ajaa väestöryhmiä toistensa kimppuun tavalla tai toisella, mikä johtaisi kohtuu ikävään taloustilanteeseen myös. Yhtenäisenä tämä kansa kestää ja jaksaa myös maksaa muutamat asejärjestelmät.
 
Viimeksi muokattu:
Kuinka moni heistä omi sotaveteraani? Näitä 70-lukulaisia tuolla edellä jo kommentoinkin. Samaa mätää oli kyllä tuolloin muuallakin kuin vasemmistossa. Ei kestänyt päivänvaloa myöskään kokoomuslaisten tai kepulaisten touhut. Kunniaa tasapuolisesti jokaiselle jolle se kuuluu.
Tämä näin. Tehtaankadulla aikoinaan kävivät myös Keput ja Kokkaritkin.
 
Tekikö keskusta asiasta kynnyskysymyksen hallitusneuvotteluissa?
VM Vanhasen sanoin HX-hanke on otettu vaalikauden kehyksissä huomioon ja ensi vuodelle jyvitetty määrärahoja. Vanhanen myös tunnustaa Hornetien käytön jatkamisen kalleuden ja ei pidä lykkäysajattelua viisaana. Vanhasen mukaan asia hoidettiin jo hallitusneuvotteluissa, kun Keskusta edellytti HX-hankkeen olevan "päältä pois" että sitä ei tulla sotkemaan tilanteiden muuttuessa mihinkään muihin valtion menoihin. Tästä ei käydä neuvottelua. Valmistelua tarvitaan vaalikausien ylitse ja tästä eteenpäinkin useamman vaaliakuden aikaista sitoutumista.
Videossa väli 15:00 - n. 17:30.
 
(y)

Toivottavasti keskusta pyörtää näkemyksensä. Muutoin saatan jopa alkaa harkita keskustan äänestämistä. :sick:
 
No, päätettevissä totta kai mutta loppuu hallituksessa olo nopeasti jos tieten tahtoen puolustuskykyä ajavat alas.

Loppuu, jos hallitus menettää oman luottamuksensa itseensä, mikä on hyvin epätavallista. Historiallisesti tarkasteltunahan moni puolustushanke on supistunut rahoituksen puutteessa ja taisteluhelikopterit poliitikot leikkasivat kokonaan.

Tähän asti pahimmat pelot eivät onneksi ole käyneet toteen, mutta vaaranpaikkoja on silti. Laivue-hanke on nyt läpi ja toivottavasti kohta myös HX, mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Vielä tässä ehtii talous vajoamaan lisää ennen kuin nimet on paperissa. Plus sitten on vielä se kysymys, missä määrin puolustusbudjetti joustaa toisaalta (kertausharjoitukset, henkilöstö, maavoimien hankinnat) ostoksia maksettaessa.
 
Mikään hallituspuolue ei ole esitttänyt vastustavansa hävittäjähanketta, ymmärtävät realiteetit.
 
Vasemmalta laidalta kirjallinen kysymys HX:n budjettiin liittyen:
Tässäkin taas VL:n täydellinen talousymmärryksen puuttuminen paistaa selkeästi.

Kun sovimme että v. 2020 hintatasolla hankimme 10 miljardilla eurolla monitoimihävittäjät 10 vuoden toimitus - ja maksuaikataululla, täytyy maksettujen summien myöhemmässä päässä olla sellaiset että ne hieman ylittävät numeraalisti 10 miljardia euroa niin että valmistaja saa sitten v. 2020 valuuttakurssien mukaan sovitut 10 miljardia eikä vain esim. 9,3 miljardia euroa.
 
Tässäkin taas VL:n täydellinen talousymmärryksen puuttuminen paistaa selkeästi.
Ei tuo ole vasemmistoliiton kanta eikä puolueen ymmärryksen taso. Tuo on Johannes Yrttiahon kirjallinen kysymys. Jokaisessa puolueessa on omat karrikatyyrinsa. Katso sen sijaan mitä Vasemmistoliitto päätti puoluekokouksessaan asiasta ja miten puoluejohtaja ohjasi sen, ettei kokousedustajien aloitteet vahingossakaan koske HX:n toteutettavuuteen. Ja kokouksen enemmistö hyväksyi tilanteen samantien, kun sen puoluejohtaja vihjaisi. Ei tässä ole mitään epäselvää. Rauhassa nyt vaan. Kyllä ne uhkat tulee jostain muualta; rajojen ulkopuolelta valuuttana ja kerhoihinpääsemisen lupauksina, sanoisin. Mitä tulee puolueiden talousymmärrykseen, eräs toinen puolue esitti äskeisessä varjobudjetissaan 150 miljoonan leikkauksia 100 miljoonan euron budjettierään. Mutta otsikko oli kannattajiin vetoava.

Jotta voi puolustautua ja turvata suvereniteetin, pitää tunnistaa mikä on uhka ja mikä ei. VL ei ole.
 
Viimeksi muokattu:
Ei tuo ole vasemmistoliiton kanta eikä puolueen ymmärryksen taso. Tuo on Johannes Yrttiahon kirjallinen kysymys. Jokaisessa puolueessa on omat karrikatyyrinsa.
Oli siellä 11 nimeä. 2/3 osaa edustajista.

Helsingissä 4.12.2020
JohannesYrttiaho vas
AnnaKontula vas
MerjaKyllönen vas
MaiKivelä vas
KatjaHänninen vas
JuhoKautto vas
MarkusMustajärvi vas
VeronikaHonkasalo vas
MattiSemi vas
JariMyllykoski vas
PaavoArhinmäki vas
 
Edelleen H-X:llä on poikkeuksellisen vahva tuki nykyisessä poliittisessa tilanteessa, jossa kaikesta ollaan eri mieltä. Demokratian ja parlamentarismin kannalta olisi jopa hhuolestuttavaa, jos mitään soraääniä ei kuuluisi eduskuntasalin kummaltakaan laidalta... Tästä sellaiseen mallia
 
Back
Top