Äänestys Mikä konetyyppi korvaa Hornetit?

Mikä konetyyppi on mielestäsi todennäköisin valinta Hornetin korvaajaksi?


  • Äänestäjiä yhteensä
    599
  • Äänestys suljettu .
Hmmm mitä? Onhan näillä kahdella maalla ollut Kyproksella napit vastakkain 1970-luvulla ja viime vuosina kiistaa mm. merenpohjasta löytyvien luonnonvarojen hyödyntämisestä. Kuka tietää mihin suuntaan asiat kehittyy? Ehkä Natolla on valmis ratkaisu siihen jos kahdella liittolaismaalla tulee tarpeeksi pahoja erimielisyyksiä, en tiedä.
Kyse oli Suomen roolista Natossa, ei muiden asioista.
 
Ei se tapahdu mitenkään ilman Eduskunnan hyväksyntää. Mistä sinä tuon tempaisit? Lähes kaikki Nato-maat ovat demokratioita, joissa paikallinen parlamentti, ihan samaan tapaan kuin nyt Suomessa esim EU:n tukipaketista äänestää, tietenkin linjaa millä tavalla kunkin maan neuvottelijat toimivat kun Naton taistelusuunnitelmaa laaditaan. Kun Suomesta lähtee pääministeri EU:n huippukokoukseen neuvottelemaan jostakin tärkeästä asiasta, Suuri Valiokunta antaa ennen lähtöä ohjeistuksen siitä, miten Suomi asioihin suhtautuu ja tätä mandaattia PM:n on noudatettava. Käytäntö on yleinen länsimaissa. Samalla tavalla myös Naton suunnitelmia laadittaessa, neuvottellijat on ohjeistettu siitä, mikä on ko. maan kansanedustuslaitoksen (=kansan) tahto asiasssa. Tietenkään kansanedustajat ei tiedä aivan suunnitelman yksityiskohtia aivan samoin kuin ei he esim Suomessa tiedä Suomen puolustusvoimienkaan operatiivista suunnitelmaa. Mutta iso kuva on tiedossa ainakin heidän paikallisella puolustusvaliokunnalla/vast ja he valvovat, että parlamentaarisesti asetettuja reunaehtoja noudatetaan.

Oletko jotenkin unohtanut demokraattisen lännen ja ilmeisesti suuresti ihailemasi "suuren ja mahtavan" suurimman eron? Se on vähän sama kuin tuolin ja sähkötuolin se demokratian ja "kansan"demokratian ero...

Ja kyllä, näin on. Sinäkään et tiedä Natosta selvästikään juuri mitään.
Toivottavasti koskaan ei mennä natoon
 
Kyse oli Suomen roolista Natossa, ei muiden asioista.

Turkki oli esimerkki siitä, ettei yhteisissä klubeissa voi lähteä sooloilemaan. On selvää, että Nato-jäsenyyden myötä Suomelta odotettaisiin tiettyjä asioita ja meillä olisi myös paineita toteuttaa niitä odotuksia. Aivan samoin kuin EU:ssa. Kuten foorumin Analysti totesi: "Jos tahtoo saada, on pakko antaa." Tai sitten voi valita Turkin tien...

90-luvulla Suomelta odotettiin ihan reippaita myötäjäisiä - tämä siis PVKOM Kaskealan mukaan. Kotimaisten analystien arviot nykypäivän odotuksista tosin ovat kohtuullisempia ainakin joukkomäärien osalta. Ei tarvitsisi korvamerkitä kuin prikaati, joka voidaan rakentaa ja miehittää rahalla. Suomen mahdollisessa Nato-jäsenyydessä tosin on huomattava määrä muitakin arvioitavia aspekteja kuin korvamerkittävien joukkojen määrä.

Syvä huokaus. :rolleyes:

Kaikki olisi paljon yksinkertaisempaa, jos Suomi olisi liittynyt Natoon hyvän sään aikana vuonna 1949. Politbyroo ei aikanaan edes keskustellut Natosta ennen kuin kuukausia organisaation perustamisen jälkeen.
 
Kumpikohan meistä tästä jotakin oikeasti tietää? Reaaliteetit ovat ne, että Naton jäsenenä Suomen ehkä oletettaisiin pystyvän pitämään oma tonttinsa. Jokainen käsittää, ettei 5,5 miljoonan asukkaan harvaan asutulla maalla ole mitään edellytyksiä lähettää mitään joukkoja mihinkään toiseen maahan. Et edes ymmärrä alkuunkaan, miten Naton kollektiivinen puolustus toimii, enkä viitsi sitä ties monettako kertaa alkaa selittämään, koita ottaa itse selvää.

Se joukkojen lähettäminen Baltiaan (vast) on "takalinjoilla" olevien suurten Nato-maiden, joiden joukot ovat tuollaiseen toimintaan varustettu ja koulutettu, heiniä. Suomella ei ole mitään kykyjä lähettää minkäänlaista merkittävää joukkoa taistelutilanteessa yhtään minnekään. Ei ole edes kuljetuskalustoa, kauko-operointikyvyn muista tekijöistä puhumattakaan. N. 90% Suomen sotavoimista soveltuu paikalliseen taisteluun omalla "kotiseudullaan", eikä yhtään mihinkään muuhun. Eikä tule koskaan soveltumaankaan. Se ei tarkoita, että katsellaan sivussa, Suomi taistelee liittoumassa omalla lohkollaan ja pakottaa vastustajan pitämään siellä(kin) voimaa. Tämä on koko Naton toiminta-ajatus: vastapuolen voimat hajoitetaan niin laajalle, ettei se kykene missään ratkaisuun edes keskiheikkoa vastustajaa vastaan. Mutta näistähän sinä et tiedä yhtään mitään. Eikä moni muukaan.
Miksi moinen typerä sävy, kun ollaan nähtävästi kuitenkin samaa mieltä. Vai onko sinulla joku sairaus joka vaikuttaa tyyliisi, oi kunnioitettu ainoa oikein tietäjä?

En ole mitenkään ajatellut Suomen lähettävän joukkoja mihinkään toiseen maahan. Rakennat nyt ihan omia olkiukkoja. Voisit vähän miettiä argumentointiasi.

Entä jos esim Kaliningradiin liittyvän kriisin yhteydessä Nato esim hetkellisesti pyrkii sulkemaan Venäjän laivaston kulun Suomen lahdella ja Venäjä pyrkii ohittamaan Suomen vesien kautta? Ollaan yhteisessä puolustuksessa, niin siinä tuskin eduskunta vaan noin vaan voi päättää pysyä sivussa.
 
Ei se tapahdu mitenkään ilman Eduskunnan hyväksyntää. Mistä sinä tuon tempaisit? Lähes kaikki Nato-maat ovat demokratioita, joissa paikallinen parlamentti, ihan samaan tapaan kuin nyt Suomessa esim EU:n tukipaketista äänestää, tietenkin linjaa millä tavalla kunkin maan neuvottelijat toimivat kun Naton taistelusuunnitelmaa laaditaan. Kun Suomesta lähtee pääministeri EU:n huippukokoukseen neuvottelemaan jostakin tärkeästä asiasta, Suuri Valiokunta antaa ennen lähtöä ohjeistuksen siitä, miten Suomi asioihin suhtautuu ja tätä mandaattia PM:n on noudatettava. Käytäntö on yleinen länsimaissa. Samalla tavalla myös Naton suunnitelmia laadittaessa, neuvottellijat on ohjeistettu siitä, mikä on ko. maan kansanedustuslaitoksen (=kansan) tahto asiasssa. Tietenkään kansanedustajat ei tiedä aivan suunnitelman yksityiskohtia aivan samoin kuin ei he esim Suomessa tiedä Suomen puolustusvoimienkaan operatiivista suunnitelmaa. Mutta iso kuva on tiedossa ainakin heidän paikallisella puolustusvaliokunnalla/vast ja he valvovat, että parlamentaarisesti asetettuja reunaehtoja noudatetaan.

Oletko jotenkin unohtanut demokraattisen lännen ja ilmeisesti suuresti ihailemasi "suuren ja mahtavan" suurimman eron? Se on vähän sama kuin tuolin ja sähkötuolin se demokratian ja "kansan"demokratian ero...

Ja kyllä, näin on. Sinäkään et tiedä Natosta selvästikään juuri mitään.

Tempaisin ihan sinun kommenteistasi:

"Ei pidä paikkaansa. Naton jäsenmaat EIVÄT voi valita, kuinka auttavat kun joku JÄSENMAA joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Natolla on taistelusuunnitelma, jossa koko operaatio on suunniteltu, mitkä maat tekevät mitäkin, mitkä joukot alistetaan Naton esikuntarakenteen alle, mitkä toimivat kansallisessa johdossa Naton taistelusuunnitelman mukaan ja mitkä joukot jäävät kokonaan tämän suunnitelman ulkopuolelle. Tämä suunnitelma vahvistetaan aika ajoin Naton huippukokouksessa ja se on siitä lähtien jokaista jäsenmaata sitova. Jokainen jäsenmaa voi toki vaikuttaa kontribuutioonsa, mutta on selvää, että jos tahtoo saada, on pakko antaa."

Tätä on turha sinulle alkaa selittämään, mutta pelkästään se, miten ja missä oloissa 5. artiklan katsotaan olevan voimassa on loppupelissä puhtaasti kansallinen päätös. Ja se päätös tehdään kussakin jäsenmaassa tapauskohtaisesti kulloisenkin tilanteen mukaan päätöksentekijän omien intressien perusteella. Aivan samoin kuin se, mitä joukkoja lähetetään vai lähetetäänkö mitään.

On ironista, että sinä et tajua sitä, että tuollainen ehdoton tulkinta, mitä sinä kuvittelet NATO:n sopimusten tarkoittavan oli mahdollista vain Varsovan Liitossa joka oli diktatuurivaltion johtaman satelliittivaltioiden ryppään muodostama "liitto" missä ulkopuolinen päättäjä ilmoitti voiman uhalla milloin mitäkin tehdään.

Minä en ehkä tiedä NATO:sta juurikaan mitään, mutta sinä ymmärrät vielä vähemmän demokratiaa, poliittista realismia ja valtioidenvälisten sopimusten todellisuutta.

Ja pysytään edes hiukan ketjun aiheessa, niin F-35 sieltä tulee:).
 
No no, kyllä tällä(kin) palstalla tiedetään, ettei se PV mitään osaa. Ei edes valita rynnäkkökivääriä, lusikkahaarukasta puhumattakaan.
 
Kaikkihan me pikkupokina haaveilimme hävittäjälentäjän urasta. Täällä on kyllä paljon niitä, joille tuo vaihde on jäänyt kovssti päälle.

Tätä kiiman määrää näillä HX sivuilla. :LOL:o_O

Parempi runkata F-35:lle kun heittää mällit jonkin KvKK:n päälle. On se niin ruma. Tai haluaisitko itse laueta jollekin raskaalle kertasingolle? No et.

kvkk.jpg
 
No no, kyllä tällä(kin) palstalla tiedetään, ettei se PV mitään osaa. Ei edes valita rynnäkkökivääriä, lusikkahaarukasta puhumattakaan.
Hyvä kuitenkin muistaa, että kisa on kesken ja osallistujien ei ehkä kannata julkisuudessa haukkua tuomaria ennen kuin voittaja on julistettu. Sitten jos hävinneet jälkeenpäinkin sanovat saman, on se uskottavampaa.
 
Mitäs hittoa ranskanmaalla? Miragella häiritsevän erikoinen "suorituskyky"?

Default image of Provence

  • FRIDAY 05/07/2021 at 07:21 AM - Updated at 9:48 P.M.

Hazing in the air force in Corsica: a pilot tied up to a target, under fire from the Mirage guns​

The soldier spent 20 minutes under the shells. He filed a complaint​

Kannattaakohan tuollaisilta ostaa hävittäjää?
 
Viimeksi muokattu:
AARGM-ER is being integrated on the F/A-18E/F and EA-18G, and will be compatible for integration of the F-35.

 
Onko tietoa miten paljon S-xxx järjestelmien tulenjohtotutkat valaisevat kohdetta kun ohjus on ammuttu? Ilman ohjusta ilmassa, ovatko päällä?

Luulisi että vartioivasta yksiköstä valvontatutka on helppo pimentää. Mutta tuo tulenosoitus vissiin vähän monimutkaisempi.

Kai nuo molrmmat tutkat jotenkin pulsittavat, eivätkä ole kokoajan lamppu päällä. Ilmeisesti hakeutuminen onnistuu silti.
 
Back
Top