MiKu

Nykymoottoreissa on anturit valvomassa kaikkia nestepintoja ja toimintoja yleisemminkin. Huoltomies voi käyttää erillistä tasoa.
Bemarissa nesteet ja pa tarkastettiin joka ikinen kerta ajonjälkeisissä tarkastuksissa. Sitä varten keulaluukku (rivoitettua alumiinia) oli avattava. Kiinnitys oli kourallisella pultteja. CV:stä en tiedä, muuta kuin he ihmettelivät miksi joudumme avaamaan keulaluukun. Ilmeisesti CV:ssä tarkastuksen voi tehdä mittareita tuijottamalla. @Mikfin70 osannee sanoa tarkemmin?
 
Vedän sen verran takaisin, että vähän uudessa vähän pienemmässä Cumminsissa ei ole moottoriöljyn pinta-anturia, vaan se piti erikseen hankkia. Muutenhan noissa on moottorinohjaus joka valvoo kaikkea, ja vaatii CAN-väylän.
 
Bemarissa nesteet ja pa tarkastettiin joka ikinen kerta ajonjälkeisissä tarkastuksissa. Sitä varten keulaluukku (rivoitettua alumiinia) oli avattava. Kiinnitys oli kourallisella pultteja. CV:stä en tiedä, muuta kuin he ihmettelivät miksi joudumme avaamaan keulaluukun. Ilmeisesti CV:ssä tarkastuksen voi tehdä mittareita tuijottamalla. @Mikfin70 osannee sanoa tarkemmin?
CV:tä ei kokemusta, mutta nykyaikaa on itsediasnostiikka nesteiden tarkastuksen osalta ja viikkohuolloissa sitten tikun kautta ja lisäykset. Silloin yleensä avataan myös luukut jolloin näkee myös mahdolliset vuodot.
Itävaunuissa pitää olla huolissaan, jos kone ei hieman tihku öljyä.
 
"Hieman" on suhteellinen käsite :D jäähdytysnesteen, öljyn ja polttoaineen sekoitusta sai aina olla imemässä 10 cm kerroksena vaunun pohjalta, ja pakoaukon vieressä oli kunnon öljyvanat.
 
No, se ei enää ole normaalia ja vuoto paikka pitää selvittää sekä korjata. Pakokaasupuhalitimessa oleva on polttoöljy "tervaa" jota kertyy, kun ajetaan liian kylmällä koneella.
Majevski ei ole ollut vahtimassa.
 
Kyseinen motti oli käytetty juuri huollossa ennen kuin se tuli meille... Ja leikkasi kiinni 20 h käytön jälkeen. Tosin, se oli itäsaksalainen, joten voi olla laatueroja.
 
Taikasana..Itä-Saksa 😄 laatu ei ollut Länsi-Saksalaista.
Yleensä kaikki kumiletkut olivat hapertuneita ja vuotivat samoin tein, kun moottorin käynnisti.
 
Bemarissa nesteet ja pa tarkastettiin joka ikinen kerta ajonjälkeisissä tarkastuksissa. Sitä varten keulaluukku (rivoitettua alumiinia) oli avattava. Kiinnitys oli kourallisella pultteja. CV:stä en tiedä, muuta kuin he ihmettelivät miksi joudumme avaamaan keulaluukun. Ilmeisesti CV:ssä tarkastuksen voi tehdä mittareita tuijottamalla. @Mikfin70 osannee sanoa tarkemmin?
CV:tä ei kokemusta, mutta nykyaikaa on itsediasnostiikka nesteiden tarkastuksen osalta ja viikkohuolloissa sitten tikun kautta ja lisäykset. Silloin yleensä avataan myös luukut jolloin näkee myös mahdolliset vuodot.
Itävaunuissa pitää olla huolissaan, jos kone ei hieman tihku öljyä.
CV:ssäkin kuuluu ajonjälkeisiin moottoritilan kannen nostaminen ja nesteiden tarkistus ja vuotojen metsästys. Periaatteessa kyllä varoitusvalot alkaa vilkkumaan jos nesteet on vähissä ja koneelta näkee että mitä diagnostiikka valittaa, enkä ainakaan muista, että pissapojan nesteitä enempää olisi koskaan tarvinnut lisätä eli pysyi ihan hyvin sisällä.
 
Veikkaan että @CV9030FIN nauraisi siilitukkaansa tällaiselle räpellykselle, mutta onpa ainakin yritetty.
 
Kai se on nykymoottorien osalta vähän pakko?
En tunne militääripuolen sovelluksia ja ajattelin, että onko moottorivalmistajilla versioita jotka saadaan toimimaan vanhaan malliin. Ainakin kusiruiskut voidaan jättää pois ja jälkikäsittelypöntöt.

Ei liene ihan julkista tietoa vai onko?
 
Veikkaan että @CV9030FIN nauraisi siilitukkaansa tällaiselle räpellykselle, mutta onpa ainakin yritetty.
Jos nauraa niin itselleen nauraa, mitä en kyllä usko.

Kaupallisuuteen on on todennäköisesti voittamattoman pitkä matka, koska politiikka ja sen sellaiset. Mutta paremman tuotteen suunnittelu (kameli on komitean suunnittelema hevonen) ei ketterän kehityksen mallilla ole mitenkään mahdotonta.

Olet tehnyt selkeät rajaukset - vaunun ei tarvitse olla voittamaton eikä sen tarvitse taipua kaikkeen mitä joku kuvitella saattaa. Järkevä hinta ja siihen suhteutetut tavoitteet ovat puoli voittoa. Kuten aikaisemmin totesin, hyvän pahin vihollinen on paras.
 
En nyt löydä PLM:n asetusta, mutta tietyissä ajoneuvoluokissa, mm. maastoajoneuvoissa ei tarvitse päästöjen osalta noudattaa, mitä siviiliajoneuvoista säädetään. Sitten taas maantieliikenteeseen tarkoitetuissa rekoissa tarvitsee, vaikka ne maalaa vihreäksi ja laittaa keltaisten kilpien väliin.
 
Jos ajoneuvo luokitellaan sotavarusteeksi, niin silloin voidaan ohittaa monia tieliikenne lain ja ajoneuvoasetuksen määräyksiä.
Panssaroidut telavehkeet menee automaattisesti PS-rekisteriin ja niiden osalta on mm. pakokaasupäästöissä poikkeuksia.
Mutta esim älli ei juuri saastuta enempää, kuin vanha kaupunki bussi. Tämä on mitattua tietoa.
 
Tarkoitin ehkä eniten moottorinohjausta ja sitä, tarvitseeko rakentaa CAN-väylän varaan.
 
Jos ajoneuvo luokitellaan sotavarusteeksi, niin silloin voidaan ohittaa monia tieliikenne lain ja ajoneuvoasetuksen määräyksiä.
Panssaroidut telavehkeet menee automaattisesti PS-rekisteriin ja niiden osalta on mm. pakokaasupäästöissä poikkeuksia.
Mutta esim älli ei juuri saastuta enempää, kuin vanha kaupunki bussi. Tämä on mitattua tietoa.
Ei auta sotavaruste, jos ajoneuvo ei täytä asetuksen määräyksiä mm. vetotavasta, maavarasta jne., jotta se voidaan lukea maastoajoneuvoksi. Eräässä hankinnassa tästä väännettiin PE:n teknisen tarkastusosaston ja ministeriön kanssa. Ei onnistunut, saatiin Euro 6:sta ja tarkoitukseen sopimatonta Euro 3 -alustaa.
 
Back
Top