MiKu

Feature creep. Miku on omasta mielestäni pysynyt suhteellisen hyvästi kurssilla. Pieniä poikkeamia siellä sun täällä, mutta niistä ollaan palattu takaisin.

Länsimaissa on pitkään uskottu siihen, että ylivoimainen tekniikka korvaa määrän. Onhan sekin totta, tiettyyn pisteeseen saakka. Mutta kulutussodassa se terävin kärki yleensä kuluu nopeaa vauhtia. Ja edes nykyteknologialla huoltoa ei voi kovin kauaa laiminlyödä. Ainoastaan Yhdysvalloilla on varaa pitää huipputeknologiansa koko ajan tiptop-kunnossa ja rivivahvuudet tapissa, koska logistiset muskelit ovat aivan toista luokkaa kuin kellään muulla. Kun sitten pitäisi pärjätä kylmällä hallinlattialla 6 kk varusmiehen suorittamalla huollolla, alkaa tulla ongelmia.
Niin
Minä olen osasyyllinen tuohon hyvään huoltoketjuun, joka on meidän projekteissa. Kuten jotkut henkilöt tietää, olen usein vuotta, parikin vuotta aiemmin paikoissa, joista tulee uutisia politiikan epäonnistumisesta johtuviin konflikteihin.
Työni on yksinkertaistettuna mahdollistaa vaikea asia mahdollisimman helpoksi.
Voin joutua tilaamaan projektille rahaa satoja miljoonia taaloja, mutta siinä vaiheessa, kun minä projektille rahaa tilaan, kukaan ei enää änkytä vastaan, vaan kaikki tietää, että mikäli näin ei toimita huolto pysähtyy.

Joskus aiemmin olen sanonut täälläkin, että mitä Suomen puolustusvoimat tarvitsevat varautuakseen tulevalta ja jokainen on jutuistani mitä mieltä on, mutta olen oikeassa, kun nyt katsotaan taaksepäin! Nyt olemme takarajalla varustautumisessa, osittain jo myöhässä! Mikäli kaikki jutut joita työssäni kuulen, pitää paikkaansa edes osittain, meillä on edessä kaksi tietä.
1. Kusipään tilalle tulisi kukkaiskumous, johon en usko lainkaan
2. Kusipään tilalle tulee kunnon ämpärikusipää ja tähän minä uskon!
Eli heti valmistelu huoltoluolien tekoon, lentokenttien yhteyteen kunnon syväluolat laajaan korjaus/varusteluun.

Näitä MiKu prokkiksen välineitä helvetin kyydillä tilaukseen, kertausharjoitukset käyntiin jossa oikeasti puhutaan mikä odottaa rajan takana, kaukovaikutus kuntoon ja tämän MiKun kaltaisia välineitä, jotka ovat muuntautumiskykyisiä, valmistukseen!
Sorry jos meni offtopikiksi, mutta asia on näin kuten sanon!
 
Miehistön kuljetus -ketjussa näytetty vehje. Itselleni tulee mieleen, että joku on ottanut Tekan etuosan ja hitsannut sen M3-puolitelaan. Hulluja nuo saksalaiset.

Niin
Minä olen osasyyllinen tuohon hyvään huoltoketjuun, joka on meidän projekteissa. Kuten jotkut henkilöt tietää, olen usein vuotta, parikin vuotta aiemmin paikoissa, joista tulee uutisia politiikan epäonnistumisesta johtuviin konflikteihin.
Työni on yksinkertaistettuna mahdollistaa vaikea asia mahdollisimman helpoksi.
Voin joutua tilaamaan projektille rahaa satoja miljoonia taaloja, mutta siinä vaiheessa, kun minä projektille rahaa tilaan, kukaan ei enää änkytä vastaan, vaan kaikki tietää, että mikäli näin ei toimita huolto pysähtyy.

Joskus aiemmin olen sanonut täälläkin, että mitä Suomen puolustusvoimat tarvitsevat varautuakseen tulevalta ja jokainen on jutuistani mitä mieltä on, mutta olen oikeassa, kun nyt katsotaan taaksepäin! Nyt olemme takarajalla varustautumisessa, osittain jo myöhässä! Mikäli kaikki jutut joita työssäni kuulen, pitää paikkaansa edes osittain, meillä on edessä kaksi tietä.
1. Kusipään tilalle tulisi kukkaiskumous, johon en usko lainkaan
2. Kusipään tilalle tulee kunnon ämpärikusipää ja tähän minä uskon!
Eli heti valmistelu huoltoluolien tekoon, lentokenttien yhteyteen kunnon syväluolat laajaan korjaus/varusteluun.

Näitä MiKu prokkiksen välineitä helvetin kyydillä tilaukseen, kertausharjoitukset käyntiin jossa oikeasti puhutaan mikä odottaa rajan takana, kaukovaikutus kuntoon ja tämän MiKun kaltaisia välineitä, jotka ovat muuntautumiskykyisiä, valmistukseen!
Sorry jos meni offtopikiksi, mutta asia on näin kuten sanon!
Viisaita sanoja. Ammattilaiset puhuvat logistiikkaa.

Mikun tuotantoon saaminen vaatisi:
1. Insinööritiimin tekemään yksityiskohtainen suunnittelu (jäähdytys, sähköt, jne). Valmistusporukan kasaamista osaavista hitsareista, särmäreistä jne. Hitsitestien tekoa.

2. Ainakin kahden proton rakennusta, toinen suojaustestejä ja toinen liikkumista varten. Protojen rakennus onnistunee keskikokoisessa konepajassa.

3. Liikkumis- ja ammuntatestien tekemistä

Se vaatinee noin karkeasti miljoonan - puolentoista pääoman varovaisella arvauksella.

Protojen jälkeen vuorossa olisi esituotanto-batch, jossa valmistusta olisi yksinkertaistettu, jigejä hiottu jne. Esituotanto-batchin koko suunnilleen 10, jotka menisivät testiin PV:lle. Ehkä pari Ukrainaan. Valmistus vaatii jo ihan omaa linjaansa. Puhutaan muutamien miljoonien lisäsatsauksesta.

Aikajanalla protojen valmistus ja testaus saataisiin lykyllä rypistettyä vuoteen, esituotantosarja olisi kahden vuoden - kahden ja puolen päästä, itse tuotantosarja kolmen-neljän vuoden päästä. Projekti-ihmiset voinevat korjata, mutta näin konepajateollisuuden takataskutietämyksellä heitetty arvio. Voi tuntua pitkältä, mutta ps-ajoneuvojen kehitystyöhön normaalisti käytettyyn aikaan nähden tuo olisi varsinaista salamatahtia.
 
Jos sinulle tulee Panssari-lehti niin siellä on hyvin kuvattu 6x6 suunnittelu ja protojen valmistustahti siitä siihen, kun asiaan päätettiin ryhtyä.
Itse tekisin vielä yhden vaneerimallin ennen kuin tekee protot jolloin voi varmistua myös jo protojen ergonomiasta.
Kestävyys kokeet kahdella vaunulla ja yksi runko miina ja läpäisy kokeisiin ilman voimapakettia.
 
Aikajanalla protojen valmistus ja testaus saataisiin lykyllä rypistettyä vuoteen, esituotantosarja olisi kahden vuoden - kahden ja puolen päästä, itse tuotantosarja kolmen-neljän vuoden päästä. Projekti-ihmiset voinevat korjata, mutta näin konepajateollisuuden takataskutietämyksellä heitetty arvio. Voi tuntua pitkältä, mutta ps-ajoneuvojen kehitystyöhön normaalisti käytettyyn aikaan nähden tuo olisi varsinaista salamatahtia.
Jos projekti on lähes kokonaan insinöörivetoinen, eikä vaatimukset muutu lennossa, ei aikataulu ole yhtään hullumpi. Muuttujia tulisi varmaan eniten sidosryhmien kohdalla, jos esim. komponentteja ei saa tilattua järkevässä ajassa.
 
Se vaatinee noin karkeasti miljoonan - puolentoista pääoman varovaisella arvauksella.

Jos olisi uskottavan projektin perusteet kasassa, niin voisiko vallitsevassa ilmapiirissä irrota joukkorahoituksella tuo määrä? Loput tekesiltä tms.
 
Ne, joiden päätyönä on rahoitusten hakeminen voivat tarkentaa, mutta oma käsitykseni on se, että joukkorahoituksella saataisiin kymppitonneja, ehkä satoja muttei miljoonaa kasaan, jos keruukenttänä on siis Suomi. Samoin Tekesin avustus liikkuu sadoissa tuhansissa. Voi kuulostaa kalliilta, mutta jo pelkästään 15 henkisen inssi- ja hitsariryhmän palkkakustannuksiin palaa 150k kuussa. Tämä siis olettaen, että hitsareina käytetään tausta-checkin läpäisseitä suomalaisia hitsareita (tästä tausta-checkistä voisin tehdä isonkin rantin...) eikä puolalaisia, baltteja tahi saati venäläisiä minimipalkalla.
 
Vaikka rahoituksen/henkilöstön/firman saisikin kasattua - onhan nuo enkelisijoittajat ja julkisyhteisöt laittaneet rahaa ties mihin - niin kuka uskaltaa tilata ajoneuvoja tältä yhden ihmehärvelin startupilta? Ei mitään tietoa, onko firma ja tuotantoketjut pystyssä myös jatkossa, joten elinkaarituki olisi korkeimman kädessä.

Parasta olisi myydä konsepti jollekin isommalle talolle. Sisu? Tai sitten Patria (tai jokin sen lukuisista tytäryhtiöistä, Oricopakin taitaa olla tässä ryppäässä?).
 
Siihenhän Misukin taisi kaatua, teknisten seikkojen ohella. Pienen pajan on vaikea ponnistaa panssariajoneuvopuolelle. Lähinnä pohdin käytännön seikkoja, mitä perustaminen vaatisi - sanon edelleen, että Pääesikunta nauraisi minut ulos jos ehdottaisin jotain Mikun kaltaista. Siellä ei tykätä pellepelottomista.
 
Tämähän olisi startuppien aatelia. Sijoittajat kippaavat jatkuvasti rahaa tuulenhuuhtomiin unelmiin. Se että kaikki on epävarmaa kuuluu vahvasti kuvioon. Juuri nyt voisi olla passeli hetki tulla markkinoille halpisvaunulla.
 
Pääesikunta on aivan väärä paikka lähteä markkinoimaan. Oikea paikka on maavoimien esikunta ja järjestelmäkeskus. Ensimmäinen antaa hanketehtävät jälkimmäiselle ja jälkimmäisellä on lähes kaikki rahat PV:n ostoksiin.

Mutta ennen kuin tuota kannattaa lähteä tekemään pitää olla esim vaneerimalli mitä esitellä.
 
Siihenhän Misukin taisi kaatua, teknisten seikkojen ohella. Pienen pajan on vaikea ponnistaa panssariajoneuvopuolelle. Lähinnä pohdin käytännön seikkoja, mitä perustaminen vaatisi - sanon edelleen, että Pääesikunta nauraisi minut ulos jos ehdottaisin jotain Mikun kaltaista. Siellä ei tykätä pellepelottomista.

Kaikkihan on mahdollista, kuten aiemmin mainitun Senatorin takana olevasta Roshelista näkee. Firman perusti kymmenisen vuotta sitten Israelista Kanadaan muuttanut yrittäjähenkinen mies, joka alkoi valmistaa panssariajoneuvoja mm. arvokuljetuskäyttöön ja takoo nyt 100 miljoonan liikevaihtoa toimittaen kamaa mm. Ukrainan asevoimille.

Mutta yhdistelmä on kyllä haastava, kun tela-ajoneuvossa ei voi tilata siviilituotantolinjalta alustaa ja päällivarustella sitä sopivalla korilla...
 
Tämähän olisi startuppien aatelia. Sijoittajat kippaavat jatkuvasti rahaa tuulenhuuhtomiin unelmiin. Se että kaikki on epävarmaa kuuluu vahvasti kuvioon. Juuri nyt voisi olla passeli hetki tulla markkinoille halpisvaunulla.

Onko antaa sijoitusneuvoja, MiKu OY vai ALFA TV? Ts. tulevaan vai nykyiseen konkurssipesään?
 
Kaikkihan on mahdollista, kuten aiemmin mainitun Senatorin takana olevasta Roshelista näkee. Firman perusti kymmenisen vuotta sitten Israelista Kanadaan muuttanut yrittäjähenkinen mies, joka alkoi valmistaa panssariajoneuvoja mm. arvokuljetuskäyttöön ja takoo nyt 100 miljoonan liikevaihtoa toimittaen kamaa mm. Ukrainan asevoimille.

Mutta yhdistelmä on kyllä haastava, kun tela-ajoneuvossa ei voi tilata siviilituotantolinjalta alustaa ja päällivarustella sitä sopivalla korilla...
Ugissa on autotehdas joka on varsin nopeasti taipunut erilaisten värkkien kokoonpanoon. Ehkä sieltä saataisiin ulos MiKuakin?
 
Alfa TV oli hyvä mahdollisuus moneen startuppiin verrattuna. MiKun voisi myydä miljardien eurojen markkinapotentiaalilla. Riski se on ja se otetaan :D
Olen mukana. Paljon laitetaan?

(paljoa ei ole :ROFLMAO: )

10k?
 
Kyllä tuon peltien kokoaminen tarvitsee konepajan.
Toijala Works on misun tekijä ja tekee Patrialle alihankintaa. Heillä on tietotaito valmistukseen.
Näin se varmaankin on. Kovasti eri tyypin hommaa kuin auton kasaaminen erilaisista muoviosista. Eikä volyymitkään ihan täsmää autotuotannon kanssa joten tyhjäkäyntiä olisi tiedossa.
 
Back
Top