MiKu

[Pzgnrl]

Ilmeisesti BTR-90:ssä oli myös vaihtoehtoinen liukuohjaus.



The increase of the hull size, of course, led to an increase in mass, and immediately the question arose about the presence, or rather, the absence of a suitable engine. According to calculations, a 450–500 hp diesel unit was required, and there were only two of them: the Barnaul UTD-29, mass-produced for the BMP-3, and the Chelyabinsk 2V-06 for BMD-3 family vehicles. Both engines had their advantages and disadvantages, but no “extra" UTD-29 was expected, since in those years the plans for the production of BMP-3 were truly grandiose.

The choice fell on the 2V-06-2M with power of 510 hp. It was a six-cylinder, four-stroke, multi-fuel liquid-cooled diesel engine with an opposed cylinder arrangement, direct fuel injection, gas turbine supercharging and intermediate intake air cooling. The machine used a hydromechanical transmission, which was quite unusual for wheeled vehicles, with a differential-type hydraulic volumetric rotation mechanism. The gear and turning mechanism worked in such a way that it was single-threaded with straight movement and double-threaded during vehicle turns. Power flows were distributed on the sides; this design was used before in special wheeled chassis of the SKSh135 family of development by V.A. Gracheva and serially not used anywhere else.

Thanks to the use of this transmission scheme, it was possible to improve the controllability and maneuverability of the armored personnel carrier. On soft soils, it could turn around "like a tank", asimilar to neutral steering. On roads, an APC could move without decreasing speed in turns, since by what amount the output shaft speed of the outgoing side increased, the output shaft rotation frequency decreased by the same amount. The hydromechanical gearbox was reversible, which allowed the armored personnel carrier to move at the same speeds both forward and backward. This also greatly increased the maneuverability of the vehicle. The selection of power to the water jets and the hydraulic control pump for the transmission was carried out regardless of the choice of gear.
The power was provided by a 950B power unit with a 2V-06-2M engine, a gear and rotation mechanism with an automatic gearbox AU9 - as well as an engine borrowed from the BMD-3, two transfer gearboxes, eight final drives and eight wheel gearboxes. The use of wheel reducers allowed to increase the clearance of the armored personnel carrier to 500-510 mm. The independent suspension was structurally similar to the BTR-80 suspension. Each wheel was suspended on two A-shaped wishbones. As elastic elements, longitudinal torsions were used. In the suspensions of the first and fourth pairs of wheels, two telescopic hydraulic shock absorbers were installed per wheel, in the others - one per wheel.
Disk wheels, with a split rim and OI-25 tires of dimension 14R20, borrowed from the Ural-4320 truck. They had a system for regulating tire pressure and allowed to continue driving in the absence of excessive tire pressure. The steering with hydraulic booster worked on the wheels of the first and second axles.

The Soviet Tank Thread: Transversely Mounted 1000hp Engines

sturgeonshouse.ipbhost.com

 

[Pzgnrl]

Sain myös vihdoin lujuuslaskettua kuskinpenkkini. Jouduin tekemään pieniä muutoksia.

 

[Pzgnrl]

Laskin http://longrods.ch/perfcalc.php -laskurilla D26/685 olevan volframiläpäisijän penetraation, kun nopeutta on 1500 m/s. Tulokseksi laskuri antaa 452,7 mm. Simuloin sen sitten Ansyksessä 2D.nä. Alla voi nähdä, että suunnilleen penetraatio on sama.

 

[Pzgnrl]

Pieni korjaus yllä olevaan: Huomasin, että pätkällä oli jäljellä vielä jäännösnopeutta yli 500 m/s. Laskenta oli stopannut koska max iteraatiot olivat tulleet täyteen, ei koska viimeinen ajanhetki oli tullut täyteen. Pyöräytin laskennan uusiksi. Nyt jäännösnopeutta on enää 1,2 m/s, mikä lienee ihan hyvä lopetuskohta. Läpäiysy näyttäisi olevan n. 550 mm.



Tämä oli enemmän kuin mitä Longrods-kalkulaattori antaa. Sitten hoksasin tarkistaa tiheyden. Kalkulaattorin vakiotiheys oli liian pieni (17 200 kg/m^3 vs Ansyksen 19 300 kg/m^3). Kun korjasin tiheyden, kalkulaattori antoi läpäisyksi 517,5 mm. Uskon, että se on ihan riittävä tarkkuus näin juttuihin.



Penetraattorin mallinsin kiinalaisten tutkimuksesta saaduilla tiedoilla, ja sen pitäisi edustaa DM53/DM63:sta. Mutta toisaalta katsoen mallintamani D26/685 on liian paksu ja liian lyhyt. Ota näistä nyt sitten selvää. Penetraatio on DM53/DM63:lla 650 - 760 mm @ 2 km @ 0ast.

 

[Pzgnrl]

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? No, jos kyseistä penetraattoria kokeilee esim. Leo 2:n B-tason keulaan:




Läpäisijällä on vielä 1160 m/s jäännösnopeutta.



Sellainen pieni huomio, että kaikki teräs on RHA:ta. Todellisuudessa osa on HHA:ta. Minulla on J-C -parametrit HHA:lle, mutta olin liian laiska muokkaamaan Ansyksen materiaalikirjastoa.

Muutoin lopputulos ei ole mikään yllätys. B-taso oli tarkoitettu suojaamaan 350 mm RHAe, ja jos läpäisijä penetroi > 500 mm ja perforoi n. 700 mm RHA @60° NATO longrods-kalkulaattorin mukaan, niin läpihän se tulee niin että heilahtaa.

 

[ERAkko]

Tämä oli enemmän kuin mitä Longrods-kalkulaattori antaa. Sitten hoksasin tarkistaa tiheyden. Kalkulaattorin vakiotiheys oli liian pieni (17 200 kg/m^3 vs Ansyksen 19 300 kg/m^3). Kun korjasin tiheyden, kalkulaattori antoi läpäisyksi 517,5 mm. Uskon, että se on ihan riittävä tarkkuus näin juttuihin.

Taitaa tuo volframin tiheysarvo roo=19 300 kg/m^3 olla puhtaan volframin tiheys. Siitä ei voida tehdä suoraan nuoliammuksia eikä ontelopanoksen linereita fysikaalisten ominaisuuksiensa vuoksi esim. (veto)lujuus/sitkeys, murtumisitkeys jne.

Korjaus meni todellisuuden suhteen väärinpäin, mutta kokemusta laskijalle kaiketi kertyi...

Nuoliammuksissa käytetään volframiseoksia (W alloys), tyypillisesti 90 % W ja 10 % NiFe sekä/tai ehkä joku määrä Cu. Seoksen tiheys on ~17 000 kg/m^3.
Volframin osuutta on pyritty kasvattamaan, ehkä enintään Max W 95% pitoisuuteen saakka, jolloin seoksen tiheys olisi maksimissaan ~18 000 kg/kg^3, mutta se ei liene vielä toteutunut.
Kalkylaattorin oletustiheys (17 200 kg/m^3) on siis järkevä ja varmasti oikeampi kuin puhtaan W (100 %) "liian suuren" tiheysarvon käyttäminen.

Uraanipuolella on sama juttu, ammuksien /linereiden metallit ovat seoksia, ei puhdasta köyhdytettyä uraania roo ~19 005 kg/m^3 (häviäisi siis hieman puhtaalle volframille tiheyden suhteen).
DU-seos nuoliammusten tapauksessa tyypillisesti tiheys on:
- 2 % Mo, seoksen tiheys 18 500 kg/m^3
- tai 0,75 % Ti, seoksen tiheys ~18 600 kg/m^3.

Saattaa niissä olla muitakin seososia, joita ei julkisesti välttämättä kerrota.

Ohessa "kertauksena" Military Metallurgy leike, jonka pitäisi olla tuttu tai "kerrattavissa". Kappale 5 "Heavy metal KE penetrators" kannattanee lukea ajatuksen kera, jos ensilukemalla tuli ko. kohta harpottua.:


Volframikarbidi + Koboltti sideaine Co binder seos (roo 14 000 kg/m^3) oli käytössä APDS ammuksien ytimissä, muttei enää homogeenisssa nuoliammuksissa.
DU:sta on taulukossa optimistinen, likimain puhtaan U:n tiheys. Nuoliammuksissa käytettyjen seoksien (DU alloys) tiheys on matalampi edellä todetun mukaisesti.

 

[Pzgnrl]

Taitaa tuo volframin tiheysarvo roo=19 300 kg/m^3 olla puhtaan volframin tiheys. Siitä ei voida tehdä suoraan nuoliammuksia eikä ontelopanoksen linereita fysikaalisten ominaisuuksiensa vuoksi esim. (veto)lujuus/sitkeys, murtumisitkeys jne.

Korjaus meni todellisuuden suhteen väärinpäin, mutta kokemusta laskijalle kaiketi kertyi...

Nuoliammuksissa käytetään volframiseoksia (W alloys), tyypillisesti 90 % W ja 10 % NiFe sekä/tai ehkä joku määrä Cu. Seoksen tiheys on ~17 000 kg/m^3.
Volframin osuutta on pyritty kasvattamaan, ehkä enintään Max W 95% pitoisuuteen saakka, jolloin seoksen tiheys olisi maksimissaan ~18 000 kg/kg^3, mutta se ei liene vielä toteutunut.
Kalkylaattorin oletustiheys (17 200 kg/m^3) on siis järkevä ja varmasti oikeampi kuin puhtaan W (100 %) "liian suuren" tiheysarvon käyttäminen.

Uraanipuolella on sama juttu, ammuksien /linereiden metallit ovat seoksia, ei puhdasta köyhdytettyä uraania roo ~19 005 kg/m^3 (häviäisi siis hieman puhtaalle volframille tiheyden suhteen).
DU-seos nuoliammusten tapauksessa tyypillisesti tiheys on:
- 2 % Mo, seoksen tiheys 18 500 kg/m^3
- tai 0,75 % Ti, seoksen tiheys ~18 600 kg/m^3.

Saattaa niissä olla muitakin seososia, joita ei julkisesti välttämättä kerrota.

Ohessa "kertauksena" Military Metallurgy leike, jonka pitäisi olla tuttu tai "kerrattavissa". Kappale 5 "Heavy metal KE penetrators" kannattanee lukea ajatuksen kera, jos ensilukemalla tuli ko. kohta harpottua.:
Katso liite: 82180

Volframikarbidi + Koboltti sideaine Co binder seos (roo 14 000 kg/m^3) oli käytössä APDS ammuksien ytimissä, muttei enää homogeenisssa nuoliammuksissa.
DU:sta on taulukossa optimistinen, likimain puhtaan U:n tiheys. Nuoliammuksissa käytettyjen seoksien (DU alloys) tiheys on matalampi edellä todetun mukaisesti.

Kokemusta kertyi, ja huomasin samalla hieman rajoituksia. Kokeilin mallintaa M111 Hetzin ja kokeilla sen läpäisyä Leon B-tasoa vastaan. Julkisesti saatavilla olevien tietojen mukaan ammus ei läpäise. No, 2D-mallinnukseni mukaan läpi menee niin että heilahtaa. Käytin TUNG.ALLOY -materiaalia, joka on tosiaan 17000 kg/m3. Lisäsin myös HHA:n ja RHA:n J-C strength ja failure parametrit mitä löytyi Hazellin kirjasta. Kumi käytti Ogdenin hyperelastista mallia, tosin nuolta vastaan sen vaikutus on pieni.

Edes nopeuden tiputtaminen vastaamaan 2 km päästä tulevaa osumaa (1363 m/s) ei auttanut, läpi meni. Harkitsin myös 3D-mallin simuloimista, mutta se vaatisi niin pitkää ratkaisuaikaa, että saisin luultavasti jo valituksia lisenssin blokkaamisesta oikeita töitä varten, niitä kun tykätään laskea yön ja viikonlopun yli. 2D-laskut kun vastaavasti hoituvat hyvin nopsaan, eivätkä häiritse muuta laskemista. Pelkkään oman mielenkiinnon tyydyttämiseen ei viitsi kovin pitkiä simulaatioita tehdä.

Epäilykseni on, että TUNG.ALLOYn materiaalimalli on väärä. Jos vika ei ole siinä, niin epäilen ettei 2D plane strain kykene simuloimaan näin monimutkaista tapahtumaa tarpeeksi luotettavasti. Tosin, en ole koskaan nähnyt mitään rapsaa tuosta Leon koeammunnasta; kuinka pitkälle nuoli tuli, vai oliko vain parista millistä kiinni?

 

[Pzgnrl]

Jatkan täällä tuon Hilmesin kirjan pohdiskelua, tämä kun on tällainen enemmän ajatustuhnu-ketju, enkä viitsi blokata Panssarivaunut-ketjua.

Hilmes esittelee kirjassa vaununrakennuksen kehitystä. Hän mainitsee kuinka ensimmäiset vaunut rakennettiin luurankorungoille niittaamalla. Saksalaiset rakensivat vielä Pzkpfw 4:een saakka vaununsa niin, että ne koostuivat hitsatusta ylä- ja alaosasta, jotka pultattiin toisiinsa kulmaraudoilla.


Tätä voisi kai pitää jonkinlaisena välimuotona. Hitsaaminen oli uusi asia, ja ps-teräs ei ole mitään kovin helppoa hitsattavaa. Ironista kyllä, hitsaamista eniten käyttäneet maat Saksa ja NL käyttivät myös vaikeiten hitsattavaa, erittäin (liian) kovaa terästä (paitsi Tikrut). Britit käyttivät rakenneteräspohjaa, johon sitten kovemmat levyt niitattiin. Jenkit käyttivät pehmeämpää ps-terästä ja valuosia sekä valssattuja osia sekaisin.

80-luvulla kehitetty "ohutlevysärmäys"-konsepti, josta Hilmes puhuu, tarkoittaa tietynlaista paluuta taaksepäin. Kun pelkkä ps-teräs ei kuitenkaan riitä, on helpompaa tehdä runko hitsattavasta ja särmättävästä rakenneteräksestä (Teksti puhuu WELNOXista, mutta sellaista en löytänyt googlaamalla, taitaa tarkoittaa Weldoxia?) ja kiinnittää siihen varsinaiset suojalevyt.


Mikussahan käytettiin periaatteessa samaa konseptia, tosin ihan rakenneterästä en käyttänyt rungossa. Ps-teräs ei ole särmättävänä ihanteellista, mutta sitä voi särmätä paksuhkojakin levyjä; jo Pantterissa oli särmättyjä 80 mm levyjä, ja 6x6:ssa monet Pasin hitsatut kulmat on korvattu särmätyillä (keulassa näyttäisi olevan 20 mm levyä?) Tässä tietysti on kysymys, missä menee ns suojausraja, jonka jälkeen on yksinkertaisesti helpompi tehdä runko rakenneteräksestä ja tehdä suojamoduulit erikseen? Tosin, konsepti on 80-luvulta eikä Hilmes anna yhtään esimerkkiä. Mutta jos asiaan lisää esim Puman decoupled running gear -konseptin ("erillinen telasto"), lopputulos olisi varsin houkutteleva valmistuksen kannalta.

 

[ERAkko]

Kokemusta kertyi, ja huomasin samalla hieman rajoituksia. Kokeilin mallintaa M111 Hetzin ja kokeilla sen läpäisyä Leon B-tasoa vastaan. Julkisesti saatavilla olevien tietojen mukaan ammus ei läpäise. No, 2D-mallinnukseni mukaan läpi menee niin että heilahtaa. Käytin TUNG.ALLOY -materiaalia, joka on tosiaan 17000 kg/m3. Lisäsin myös HHA:n ja RHA:n J-C strength ja failure parametrit mitä löytyi Hazellin kirjasta. Kumi käytti Ogdenin hyperelastista mallia, tosin nuolta vastaan sen vaikutus on pieni.

Edes nopeuden tiputtaminen vastaamaan 2 km päästä tulevaa osumaa (1363 m/s) ei auttanut, läpi meni. Harkitsin myös 3D-mallin simuloimista, mutta se vaatisi niin pitkää ratkaisuaikaa, että saisin luultavasti jo valituksia lisenssin blokkaamisesta oikeita töitä varten, niitä kun tykätään laskea yön ja viikonlopun yli. 2D-laskut kun vastaavasti hoituvat hyvin nopsaan, eivätkä häiritse muuta laskemista. Pelkkään oman mielenkiinnon tyydyttämiseen ei viitsi kovin pitkiä simulaatioita tehdä.

Epäilykseni on, että TUNG.ALLOYn materiaalimalli on väärä. Jos vika ei ole siinä, niin epäilen ettei 2D plane strain kykene simuloimaan näin monimutkaista tapahtumaa tarpeeksi luotettavasti. Tosin, en ole koskaan nähnyt mitään rapsaa tuosta Leon koeammunnasta; kuinka pitkälle nuoli tuli, vai oliko vain parista millistä kiinni?

Tasovenymä-oletuksen (plane strain) käyttö johtaa useinmiten (lue lähes aina) virhetulkintoihin. Se on toimiva vain ohuiden levyjen (suhteessa ammuksen halkaisijaan) läpäisyssä ja / tai aivan läpäisyprosessin alkuvaiheessa (ensi kosketuksessa ja heti sen jälkeen).

Kirja, joka olisi ehkä syytä hankkia, jos nopeita läpäisyjä (v-isku > 1000 m/s) ja niissä esiintyviä tapahtumia haluaa mallintaa hydrokoodeilla, J.A Zukas, Introduction to Hydrocodes, 2004, Elsevier, mainitsee tasovenymä-simuloinneista viimeisellä tekstisivulla ennen loppusanoja, että:
"Plane strain calculations, if used with considerable caution, can produce results which have some qualitative value. Howewer, because of inherent difference in the physics modeled in the 2D plane strain and 3D calculations, good correlation between the two should not expected. Plane strain results should never be used for design purposes unless corroborated by exact analyses, experiments or both."
Aiemmin tekstissä on karumpi kommentti: "...it would be both foolish and dangerous to rely on plane strain calculations only for design without corroboration by experiments or exact analyses".

Virhe (ehkä liian suuri läpäisytulos) taitaa johtua tasomuodonmuutostilan oletuksesta (Plane Strain), jolla alunperin 3D tehtävä on palautettu (supistetettu) 2D tasotehtäväksi.
Kirjan mukaan energiakomponentit eivät jakaudu oikein tasomuodonmuutostilan mukaisessa mallinnuksessa ja siten liiketila sekä vaurioituminen ovat virheellisiä.

Aihe menee turhan tekniseksi foorumille, joten aiheesta kiinnostuneille kirjaan linkki kustantajan sivuille (~140 USD painettuna tai E-kirjana):

Introduction to Hydrocodes, Volume 49 - 1st Edition

Purchase Introduction to Hydrocodes, Volume 49 - 1st Edition. Print Book & E-Book. ISBN 9780080443485, 9780080535012

shop.elsevier.com

Ilmaisversiota kirjasta pdf:nä google-haulla en löytänyt.

Kirja keskittyy solidikappaleisiin (kiinteä materiaali), joten kirjasta puuttuu räjähdysaine- ja fluidimallinnus. Joka semmoista tekee tai tietoa haluaa aiheesta, joutuu hankkimaan lisäksi jonkun muun lähdekirjan, josta pääsee alkuun.

 

[Pzgnrl]

Virhe (ehkä liian suuri läpäisytulos) taitaa johtua tasomuodonmuutostilan oletuksesta (Plane Strain), jolla alunperin 3D tehtävä on palautettu (supistetettu) 2D tasotehtäväksi.
Kirjan mukaan energiakomponentit eivät jakaudu oikein tasomuodonmuutostilan mukaisessa mallinnuksessa ja siten liiketila sekä vaurioituminen ovat virheellisiä.

Siltä se tosiaan vaikuttaa. Virheen pystyy näkemään jo silmällä levyjen käytöksestä. Mutta tulipa kokeiltua. 3D-läpäisylaskentoja en viitsi alkaa tehdä pelkästään omiin tarkoituksiini, niitä lisenssejä kun ei firmassa ole kuin yksi ja sille on tosiaan oikeaakin käyttöä.

 

[Pzgnrl]

Jatkan täällä tuon Hilmesin kirjan pohdiskelua, tämä kun on tällainen enemmän ajatustuhnu-ketju, enkä viitsi blokata Panssarivaunut-ketjua.

Hilmes esittelee kirjassa vaununrakennuksen kehitystä. Hän mainitsee kuinka ensimmäiset vaunut rakennettiin luurankorungoille niittaamalla. Saksalaiset rakensivat vielä Pzkpfw 4:een saakka vaununsa niin, että ne koostuivat hitsatusta ylä- ja alaosasta, jotka pultattiin toisiinsa kulmaraudoilla.

Katso liite: 82186
Tätä voisi kai pitää jonkinlaisena välimuotona. Hitsaaminen oli uusi asia, ja ps-teräs ei ole mitään kovin helppoa hitsattavaa. Ironista kyllä, hitsaamista eniten käyttäneet maat Saksa ja NL käyttivät myös vaikeiten hitsattavaa, erittäin (liian) kovaa terästä (paitsi Tikrut). Britit käyttivät rakenneteräspohjaa, johon sitten kovemmat levyt niitattiin. Jenkit käyttivät pehmeämpää ps-terästä ja valuosia sekä valssattuja osia sekaisin.

80-luvulla kehitetty "ohutlevysärmäys"-konsepti, josta Hilmes puhuu, tarkoittaa tietynlaista paluuta taaksepäin. Kun pelkkä ps-teräs ei kuitenkaan riitä, on helpompaa tehdä runko hitsattavasta ja särmättävästä rakenneteräksestä (Teksti puhuu WELNOXista, mutta sellaista en löytänyt googlaamalla, taitaa tarkoittaa Weldoxia?) ja kiinnittää siihen varsinaiset suojalevyt.

Katso liite: 82189
Mikussahan käytettiin periaatteessa samaa konseptia, tosin ihan rakenneterästä en käyttänyt rungossa. Ps-teräs ei ole särmättävänä ihanteellista, mutta sitä voi särmätä paksuhkojakin levyjä; jo Pantterissa oli särmättyjä 80 mm levyjä, ja 6x6:ssa monet Pasin hitsatut kulmat on korvattu särmätyillä (keulassa näyttäisi olevan 20 mm levyä?) Tässä tietysti on kysymys, missä menee ns suojausraja, jonka jälkeen on yksinkertaisesti helpompi tehdä runko rakenneteräksestä ja tehdä suojamoduulit erikseen? Tosin, konsepti on 80-luvulta eikä Hilmes anna yhtään esimerkkiä. Mutta jos asiaan lisää esim Puman decoupled running gear -konseptin ("erillinen telasto"), lopputulos olisi varsin houkutteleva valmistuksen kannalta.

Mitä tämä tarkoittaisi sitten Mikun kannalta? Tässä hieman hahmotelmaa:

 

[Pzgnrl]

 

[Pzgnrl]

Ehkä niissä "hieman" samaa on...

 

[Pzgnrl]

Bemarin Astanissa lisätystä panssaroinnista. Pohja on 8 mm paksu, prässätyillä lisäjäykisteillä. Moinen on kiva ratkaisu, mutta vaatii kalliita muotteja ja isoja prässikoneita. Tätä voi verrata ällin noin 4 mm pohjaan.

 

[Pzgnrl]

Pahoittelen tämän ketjun hiljaisuutta. Työt ovat tulleet harrastuksen tielle, ja motivaatiokin on hieman vaihdellut. Hyvityksenä muutama kuva Bedfordin miinasuojatusta versiosta (MAKUPAn yksi muoto voisi olla tämä)

https://twitter.com/x/status/1650957270346264592

 

[Huhta]

^Kyseenalaistaisin miinasuojan merkityksen meikäläisille paikallisjoukoille. Noin lähtökohtaisesti kukaan ei niitä vapaasti kaivele maahan meidän omassa selustassa. No, okei, muutama desantti, mutta se on suojelupoliisin ongelma.

Ratkaiskaa mieluummin maasto- ja tieliikkuvuus, sirpalesuojaus, luotisuojaus erikoisjoukkojen ps-läpäisyluodeilta ja suojaus pst-aseilta. Kaikkea ei tietysti saada, mutta onhan se kiva, jos pst-ohjuksen osuma ei sytytä ajoneuvoa ja tappaa/vammauttaa vain pari paikallisjääkäriä takatilassa koko ryhmän sijaan.

 

[Pzgnrl]

^Kyseenalaistaisin miinasuojan merkityksen meikäläisille paikallisjoukoille. Noin lähtökohtaisesti kukaan ei niitä vapaasti kaivele maahan meidän omassa selustassa. No, okei, muutama desantti, mutta se on suojelupoliisin ongelma.

Ratkaiskaa mieluummin maasto- ja tieliikkuvuus, sirpalesuojaus, luotisuojaus erikoisjoukkojen ps-läpäisyluodeilta ja suojaus pst-aseilta. Kaikkea ei tietysti saada, mutta onhan se kiva, jos pst-ohjuksen osuma ei sytytä ajoneuvoa ja tappaa/vammauttaa vain pari paikallisjääkäriä takatilassa koko ryhmän sijaan.

Pst-ohjuksen kestävyysvaatimus vaatii jo pikkuisen kovaa suojaustasoa, kun ei nuo tst-panssaritkaan oikein tunnu kestävän /s

 

[Huhta]

Pst-ohjuksen kestävyysvaatimus vaatii jo pikkuisen kovaa suojaustasoa, kun ei nuo tst-panssaritkaan oikein tunnu kestävän /s

Jos se olisi helppoa, kaikki tekisivät sitä.

Mutta kyllä minulle riittää, että sieltä tulee ukkoja ulos osuman jälkeen, kuten Ukrainassa. Kunhan ei ole mitään mitään kansandemokraattisia "kaikki palaa ja räjähtää" -ratkaisuja.

Pasissahan nyt onkin fiksusti moottori blokkaamassa enimmän osan ohjaamon ja takatilan välistä. Toisaalta, etumoottori (M/Merkava) voisi myös olla edullinen ratkaisu. Laser-varoitin ja suojasavut? Epätasainen lämpönaamiointi, jossa ajoneuvoon on jätetty kuuma kohta, jota IIR-hakuisen ohjuksen autotrackerin toivotaan haluavan seurata? Tynnyrinmuotoinen miehistötila? Innovatiisia ratkaisuja vain kehiin!

 

[kimmo.j]

^Kyseenalaistaisin miinasuojan merkityksen meikäläisille paikallisjoukoille. Noin lähtökohtaisesti kukaan ei niitä vapaasti kaivele maahan meidän omassa selustassa. No, okei, muutama desantti, mutta se on suojelupoliisin ongelma.

Ratkaiskaa mieluummin maasto- ja tieliikkuvuus, sirpalesuojaus, luotisuojaus erikoisjoukkojen ps-läpäisyluodeilta ja suojaus pst-aseilta. Kaikkea ei tietysti saada, mutta onhan se kiva, jos pst-ohjuksen osuma ei sytytä ajoneuvoa ja tappaa/vammauttaa vain pari paikallisjääkäriä takatilassa koko ryhmän sijaan.

Toisaalta nähdäänkö miinasuoja nyt liian kotimaisesta lähtökohdista. Ukrainassa perivihollinen on käyttänyt kaukomiinoituskykyään huolettomasti, puhumattakaan erilaisista sirotteista joista jää paljon räjähtämättömiä.
Ei sillä, että nuo nimeämäsi asiat olisivat jotenkin turhia asioita.

 

[Huhta]

Toisaalta nähdäänkö miinasuoja nyt liian kotimaisesta lähtökohdista. Ukrainassa perivihollinen on käyttänyt kaukomiinoituskykyään huolettomasti, puhumattakaan erilaisista sirotteista joista jää paljon räjähtämättömiä.
Ei sillä, että nuo nimeämäsi asiat olisivat jotenkin turhia asioita.

Asia on noinkin, mutta mutta...

Räjähtämättömät tytärammukset ovat yleensä pieniä ja kevyitä. Jos ne ovat henkilömaaleja vastaan tarkoitettuja, ne vastaavat vaikutukseltaan lähinnä käsikranaattia. Ei siis tarvita varsinaista miinasuojaa (ajattele MRAP), kunhan ajoneuvon pohja on paksumpi kuin pakko-otetussa Hiluxissa.

Osassa tytärammuksista on toki myös se ajoneuvoja vastaan tarkoitettu ontelopanos. Mutta on arpapeliä, missä asennossa suutariksi jäänyt tytärammus on, jos ajoneuvon pyörä kulkee päältä ja jos tytärammus räjähtää. Huonolla tuurilla ontelo osoittaa yläviistoon kohti matkustamoa, kun ajoneuvon pyörä kulkee sen päältä, hyvällä tuurilla ontelo osoittaa alaspäin tai sivulle ja kupariporkkana lähtee harmittomaan suuntaan.

Kaukomiinoitus on kieltämättä ongelma, mutta henkilömaaleja vastaan tarkoitetut miinat ovat juurikin sitä käsikranaatti-kategoriaa. Panssarimiinat taas on usein varustettu herätesytyttimellä (eli voi hyvin laueta keskellä ajoneuvon pohjaa) ja usein niissä on suunnattu räjähdysvaikutus (läpäisy kevyesti 100+ mm terästä). Esimerkkeinä läntinen, Suomessakin käytössä oleva AT2 ja itäinen PTM-3. (Kuulemma myös vanhempi, painesytytteinen ja painevaikutteinen PTM-1 on esiintynyt Ukrainassa, mutta ne varastot varmaan tyhjennetään nyt Ukrainaan.)

Näissä suunnatun räjähdysvaikutuksen aseissa on se ongelma, että niiltä suojautuminen joko maksaa tai painaa paljon, todennäköisesti kumpaakin. Nyt oli kuitenkin tarkoitus tehdä jotakin halpaa, ei mitään lisäpanssaroidun AMV:n hintaista laitetta. Siispä tingimme miinasuojasta.