Millä vuosikymmenellä puolustusvoimien sotavarustus on parantunut eniten?

Millä vuosikymmenellä puolustusvoimien sotavarustus parani eniten?


  • Äänestäjiä yhteensä
    64
Oma arvio on 2000 - luvun alkupuoli. Tuolloin oli pääosa HN-kalustosta operatiivisessa käytössä ilmataistelukalusto ml. ITO90- ja Marksman-kalusto toiminnassa, ITO96 kalusto käytössä, Lv2000 tuotteet ja H-maa lka käytössä tai modernisoitavana, Saksan jäämistö pääosin maassa, peruskorjattu ja varastoitu. Valmiusprikaatien varustaminen meneillään. Kaukovaikuttamishankkeet meneillään, SA-vahvuus vielä noin 350000 jne jne.

Jos haluaisi nimetä vuosikymmenen sijasta kymmenvuotisjakson niin se voisi olla jotain tyyliin 1995-2005 tms. Tuolloin saatiin käyttöön paljon uutta tavaraa ja jakson lopulla se aiemmin moittimani koulutuskin taas pyöri. Nolkytluvulla päästiin toisaalta rakentamaan 90-luvulla varustetun perustan päälle joten samanlaista hyppäystä ei saatu aikaiseksi.

Vaikea näitä on verrata. 80-luku jonka @Hanski mainitsi on hyvä ehdokas todelliseen ohjusaikaan siirtymisen ja esim. Ilmavoimien vahvuuden kasvattamisen takia. Eikä vähätellä myöskään näkymättömissä tehtyä viestipuolen kehitystyötä yms. Tärkeää pohjatyötä tulevaa silmällä pitäen sekin.

60-luku jonka @Huhta nimesi ei näyttäydy minulle yhtä merkittävänä. Kysyjä tosin viittasi juuri kehitykseen mikä oli tuolloin laadullisesti merkittävää kun päästiin sodan aikaisista kaluista eroon ja saatiin tuoreempaa tilalle. Siltä osin valinta voisi ollakin perusteltu. Määrät jäivät monelta osin vaatimattomiksi ja niilläkin on ehdottomasti merkitystä.
 
Renault panssarit olivat ainakin uusinta uutta ainakin jos vertaa nykyisiin vuosikymmeniä vanhoihin panssarivaunuihin.
BMP-2 40 vuotta
Leopard 2 noin 42 vuotta
MT-LB noin 50 vuotta
T-55 62 vuotta
Tässä kommentissa paistaa kyllä täydellinen ymmärtämättömyys sotavarustuksen rakentamisen ja kehittämisen todellisuudesta. Suomen Leo-2:lla ei ole juuri tekemistä vuoden 1979 2A1:sen kanssa. Yleensä kalustoa kehitetään koko ajan ja myöhempien tuotantosarjojen tuote on monesti lähes kokonaan uusi. Nimi vain se säilyy...
 
Jos haluaisi nimetä vuosikymmenen sijasta kymmenvuotisjakson niin se voisi olla jotain tyyliin 1995-2005 tms. Tuolloin saatiin käyttöön paljon uutta tavaraa ja jakson lopulla se aiemmin moittimani koulutuskin taas pyöri. Nolkytluvulla päästiin toisaalta rakentamaan 90-luvulla varustetun perustan päälle joten samanlaista hyppäystä ei saatu aikaiseksi.

Vaikea näitä on verrata. 80-luku jonka @Hanski mainitsi on hyvä ehdokas todelliseen ohjusaikaan siirtymisen ja esim. Ilmavoimien vahvuuden kasvattamisen takia. Eikä vähätellä myöskään näkymättömissä tehtyä viestipuolen kehitystyötä yms. Tärkeää pohjatyötä tulevaa silmällä pitäen sekin.

60-luku jonka @Huhta nimesi ei näyttäydy minulle yhtä merkittävänä. Kysyjä tosin viittasi juuri kehitykseen mikä oli tuolloin laadullisesti merkittävää kun päästiin sodan aikaisista kaluista eroon ja saatiin tuoreempaa tilalle. Siltä osin valinta voisi ollakin perusteltu. Määrät jäivät monelta osin vaatimattomiksi ja niilläkin on ehdottomasti merkitystä.

Minä taas ymmärsin kyseessä olevan ns suhteellisen suuorituskyvyn Venäjään verrattuna. Pitänee yhdistää heidän syöksykierteen ja meidän suorituskyvyn kasvun yhteisvaikutus!

1980-luvulla tapahtui meillä merkittäviä asioita, joilla kurottiin kiinni aavistuksen verran sitä loppumatonta kuilua, mutta paperisuunnitelmilla ei vielä sotaa käydä...
 
Jep. Onko tänne ylipäätänsä koskaa ostettu mitään tuliterää asetta tai asejärjestelmää? Paitsi Suomi-KP ja Lahti-Salorannan?

Sotien aikana hankitut Bf 109:t olivat tehdasuusia. Sturmit ja Pz. IV:t myös. Sotien jälkeen uusina ja kehityksen kärkeä edustavia tuotteita on hankittu mm. ilmavoimille MiG-21, Hornetit, AMRAAM, JASSM. Tykistöstä tietävät osannevat mainita sieltäkin tuotteita.
 
Tässä kommentissa paistaa kyllä täydellinen ymmärtämättömyys sotavarustuksen rakentamisen ja kehittämisen todellisuudesta. Suomen Leo-2:lla ei ole juuri tekemistä vuoden 1979 2A1:sen kanssa. Yleensä kalustoa kehitetään koko ajan ja myöhempien tuotantosarjojen tuote on monesti lähes kokonaan uusi. Nimi vain se säilyy...
Pikaisesti luntattuna tämä Suomen modernein ylpeys eli Leopard 2A6 on jo noin 20 vuotta vanha. Ei ihan pärjää 2 vuotiaalle Renault FT-17 panssarille.
 
Pikaisesti luntattuna tämä Suomen modernein ylpeys eli Leopard 2A6 on jo noin 20 vuotta vanha. Ei ihan pärjää 2 vuotiaalle Renault FT-17 panssarille.
Alapas perehtymään näihin asioihin vähän, ennen kuin leukailet siinä.

Mietipä vaikka sitä, että millainen kone oli v.1945 vuoden 1939 Zero? Se oli v.1944 täysin ajastaan jäänyt. Vuonna 1941 sille ei oikein vastusta meinannut löytyä. Mitä tapahtuu nykyaikaisen hävittäjän kehityksessä 5 vuodessa? Ei juuri mitään...

Koska et ole selvästikään näiden asioiden tuntija, et osaa pistää näitä lähes 100 vuoden aikaperspektiivin omaavia tapahtumia oikeaan viitekehykseensä.

Suomen Leo-2A6 hankinta on huomattavasti parempi hankinta kuin ne Renaultit silloin. Tämän tajuaa jokainen joka tietää ja ymmärtää näistä asioista jotain.
 
Minä taas ymmärsin kyseessä olevan ns suhteellisen suuorituskyvyn Venäjään verrattuna. Pitänee yhdistää heidän syöksykierteen ja meidän suorituskyvyn kasvun yhteisvaikutus!

1980-luvulla tapahtui meillä merkittäviä asioita, joilla kurottiin kiinni aavistuksen verran sitä loppumatonta kuilua, mutta paperisuunnitelmilla ei vielä sotaa käydä...

Takamatka olikin 80-luvulla melkoinen. Juuri suhteellinen suorituskykymme pompsahti eri syistä siellä vuosituhannen vaihtuessa. Tuokin on monessa suhteessa vähän makuasia kun 90-luvun hankinnat realisoituivat suorituskykynä vasta aivan vuosikymmenen lopulla tai 2000-luvun puolella.
 
Mitäs modernimpaa ja parempaa panssarikalustoa vuonna 1919 oli tarjolla? Aikakonetta ei ollut silloin eikä nykyäänkään ole käytössä jolla olisi voinut vuonna 1919 hommata läjän Tiger tai Panther panssarivaunuja.
Yhtä aataminaikainen se Leopardi ja tuleva hävittäjäkonekin on mikäli kehitys tulevaisuudessa kiihtyy yhtä nopeasti mitä vuosien 1930-1950 välisenä aikana.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä kommentissa paistaa kyllä täydellinen ymmärtämättömyys sotavarustuksen rakentamisen ja kehittämisen todellisuudesta. Suomen Leo-2:lla ei ole juuri tekemistä vuoden 1979 2A1:sen kanssa. Yleensä kalustoa kehitetään koko ajan ja myöhempien tuotantosarjojen tuote on monesti lähes kokonaan uusi. Nimi vain se säilyy...

Näinpä. Ei vuoden 1972 Toyota Corolla ole verrattavissa vuoden 2020 Toyota Corollaan.
 
Laitoin ruksin 1990-luvun kohtaan koska suorituskyky on aina myös suhteellinen asia. Kotimaiset parannukset suhteessa naapurin alennustilaan nostavat 90-luvun yli muiden. Pitkä miinus tulee tuohon kohtaan koulutuksen alennustilasta mutta siitä jäi lopulta lähinnä henkinen vamma monille 60/70-luvuilla syntyneille.
Erittäin hyvä kiteytys juuri puolustuskyvyn osalta.. itse pääsin kesällä 1994 intistä, ja seuraavat kaksi kertausta olivat VEH:ejä, -98 ja -99.. Mitään komppaniatason kertauksia meille ei järjestetty ennen vuotta 2001, jolloin olin jo ulkomailla, ja viivyin sillä reissulla 10 vuotta.
Ja se kova kertaus päättyi traagisesti, kirjaimellisesti meikäläisen sodanajan joukkueen osalta.
Todellakin. Tunsin noi pojat.

Valtakunnansyyttäjä Rappe on syytekirjelmässään samoilla linjoilla kuin Pääesikunnan asettama tutkijalautakunta, joka löysi raportissaan useita puutteita ammunnan järjestelyistä.

Rappen mukaan reserviläismiehistön koulutus oli ilmeisen riittämätön vaativaan taisteluammuntaan.

Syytteen mukaan kolmen kranaattikonekiväärin tuliasemat määrättiin lisäksi niin lähelle toisiaan, että jokaisen aseen 30-metrinen lähivaroalue ulottui yhden tai kahden vieressä olleen aseen tuliasemaan. Lisäksi jätettiin varmistamatta, ettei kranaattien lentoradoilla ollut esteitä.

Viimeisin erhe oli syytteen mukaan se, että aseen ampuja vänrikin kanssa neuvoteltuaan laski tähtäystä sen jälkeen, kun kaksi kohdistuslaukausta oli mennyt yli maalin. Vänrikin kehotuksesta hän alkoi ampua sarjatulella viuhka-ammuntaa.

Seuraus kaikesta oli, että kranaatit törmäilivät koivuihin. Ensin yksi ensimmäisen ampumatasan laukauksista osui noin 40 metrin päässä olleeseen puuhun, mutta se ei vielä aiheuttanut vahinkoa.

Sitten toisella ampumatasalla kranaatti osui vajaan 15 metrin päässä olleeseen koivuun ja räjähti siinä. Räjähdys lennätti takaisin tulosuuntaan kranaatin peräkappaleen sirpaleita, jotka ropisivat lähivaroalueella olleiden ihmisten sekaan.

Lataaja sai sirpaleen päähänsä ja kuoli. Vaarassa oli myös kuusi muuta lähivaroalueella ollutta reserviläistä tai varusmiestä, joista osa oli alueella varomääräysten vastaisesti.


 
Viimeksi muokattu:
Back
Top