Ministeri Niinistö ja sotilasjohto eri linjoilla Suomen puolustuksesta – kenraalien uhkakuvana nopea

Kyllä se meille alokkaille kesällä -85 (kauan on aikaa siis) taottiin muistiin, että kaasunaamari on se, millä nukutuslääkäri annostelee kaasua nukutettavalle potilaalle. Sotilaan varusteissa puolestaan on suojanaamari, joka juurikin suojaa kaasun pääsyltä hengitykseen. (Ja sitten kuulin luokassa selkäni takaa kuiskauksen; Edellisestä johtaen, kuvaile sadeviitta. :)
 
Mahtaisi perjantai näyttää virastossa erilaiselta, kun nämä aktiivi ressut pyörisivät maastopuvuissaan järjestäytyen kertauksiin.:)
Viraston naiset tuhahtelisivat poikien sotaleikeistä ja saunassa vertailtaisiin ampumatuloksia. Siviilipalvelusmiehet itkisivät sitä kuinka he ovat pudonneet sisäpiiristä. Kuullostaa hyvältä, mutta saattaa vaatia muutoksia rekrytointiin.


Jep alkais kauhea valitus kun pitäisi olla armeija käytynä. saati sitten jos pitäisi olla vielä jokin tietty linja käytynä, esim tullin väki olis rajajääkäreitä jne jne
 
Valtioneuvoksen sihteerin pitäisi olla laskuvarjojääkäri...
 
Kannattaa aluksi lukea vaikka Dave Grossmanin; On Killing ja On Combat.
Enimmäkseenhän tuo perustuu muistelmiin ja haastatteluihin.
Suomalaisilla veteraaneilla on muuten myös ollut samanlaisia tuntemuksia.
Niin ja moraaliin vaikuttaa myös muut tekijät kuten esimerkiksi turhautuminen joka seuraa esimerkiksi yrityksistä pysäyttää KV-1 vaunu Lahti pst-kiväärillä.


Entäs keltainen ja punainen vaihe?


Jos tuo pitäisi paikkaansa niin kaikki kilpa-ampujat ja erikoisjoukot käyttäisivät
kuuskekkosta. Sitä paitsi suurin osa ihmisistä ei edes näe pimeässä. :rolleyes:


No sitä väliä että jos minulla on ampumalinja vastustajaan niin tällä on myös ampumalinja meikäläiseen.
Tämä kisailumme varmaan kuuluu johonkin toiseen ketjuun. Käytit ilmaisua "käytännössä". Onhan noita kirjoja tullut luettua aika paljon, ne eivät kuitenkaan ole "käytäntöä". Tunnen ja tiedän nämä teokset ja olen aika himmeesti elämäni aikana lukenut sotahistoriaa niin läheltä kuin kaukaa. Mutta jos nyt oikein ymmärrän; sinulla ei ole asiasta käytännön kokemusta, ja minulla on. Ei paljon, mutta riittävästi.

Tottakai sillä on suorituskykyyn vaikutusta, millainen torrakko on kourassa, ja samoin henkiin jäämiseen. Halusin vain yrittää selittää, että vaikka se tuntuu uskomattomalta, ihmisen käyttäytyminen äärimmäisen kovassa stressitilanteessa muuttuu niin dramaattisesti, ettei sitä pysty oikein ennakoimaan. Joku kovakin jäbä hyytyy kokonaan ja joku saa täysin poikkeuksellisen toimintakyvyn. Siihen ei paljoakaan liity analyysi aseistuksesta ja suojasta. Toki siinä olet erittäin oikeassa, että ainakin itselle oli todella selvää että jos näet kaverin, sillä on mahdollisuus laittaa sihti sinuun. Se on asia, jonka arviointi kyllä tapahtuu, mutta se menee sillä perusteella mitkä on käytettävät resurssit (esim. ase) ja koulutus.

Tarkennukseksi vielä kilpa-ammunta asiaan; kyseessähän siis ei ole kilpa-ammunta. Kyseessä on kuolema, kauhu ja toimintakyky. Jos siis RK-62:lla ei usko saavansa osumaan, ei usko saavansa osumaan millään muullakaan, eikä osukaan. Jos tilanne on edelläkuvattu, ei suurella todennäköisyydellä pysty edes nostamaan asetta - sekin on tullut nähtyä. Se aivokuori on suljettu ja hypotalamus ei anna ohjeita.

On kuitenkin todella vaikea ajatella että tilanteessa, jossa suomalainen sotilas joutuu tarttumaan aseeseen suojellakseen kotiaan, kieltäytyisi sen vuoksi että alla on Leo 2A4 eikä 2A6, tai kypärä ei ole riittävän hyvä. Sille tyypille on kyllä nimi.
 
Tämä kisailumme varmaan kuuluu johonkin toiseen ketjuun. Käytit ilmaisua "käytännössä". Onhan noita kirjoja tullut luettua aika paljon, ne eivät kuitenkaan ole "käytäntöä". Tunnen ja tiedän nämä teokset ja olen aika himmeesti elämäni aikana lukenut sotahistoriaa niin läheltä kuin kaukaa. Mutta jos nyt oikein ymmärrän; sinulla ei ole asiasta käytännön kokemusta, ja minulla on. Ei paljon, mutta riittävästi.
Olen ampunut stressireaktion vaikutuksessa. Enkä halua ottaa kuuskekkosta jo pelkästään siitä syystä että stressitilanteessa alan lihasmuistista etsiä siitä hallintalaitteita joita ei ole olemassakaan. Mutta kyse ei ole nyt minusta.

Tottakai sillä on suorituskykyyn vaikutusta, millainen torrakko on kourassa, ja samoin henkiin jäämiseen. Halusin vain yrittää selittää, että vaikka se tuntuu uskomattomalta, ihmisen käyttäytyminen äärimmäisen kovassa stressitilanteessa muuttuu niin dramaattisesti, ettei sitä pysty oikein ennakoimaan. Joku kovakin jäbä hyytyy kokonaan ja joku saa täysin poikkeuksellisen toimintakyvyn. Siihen ei paljoakaan liity analyysi aseistuksesta ja suojasta. Toki siinä olet erittäin oikeassa, että ainakin itselle oli todella selvää että jos näet kaverin, sillä on mahdollisuus laittaa sihti sinuun. Se on asia, jonka arviointi kyllä tapahtuu, mutta se menee sillä perusteella mitkä on käytettävät resurssit (esim. ase) ja koulutus.
Mutta sitä ennen tulevat helpommin ennakoitavat lievemmät vaiheet.

Tarkennukseksi vielä kilpa-ammunta asiaan; kyseessähän siis ei ole kilpa-ammunta. Kyseessä on kuolema, kauhu ja toimintakyky. Jos siis RK-62:lla ei usko saavansa osumaan, ei usko saavansa osumaan millään muullakaan, eikä osukaan. Jos tilanne on edelläkuvattu, ei suurella todennäköisyydellä pysty edes nostamaan asetta - sekin on tullut nähtyä. Se aivokuori on suljettu ja hypotalamus ei anna ohjeita
Kyse on oletetusti vaadittavien laukausten määrästä. Jos maaliin osuu vaikuttavasti arviolta 90% todennäköisyydellä niin onhan se paljon vähemmän pelottava tilanne kuin jos osuu vastaavassa ajassa vaikuttavasti 10% todennäköisyydellä kun kyseessä on takaisin ampuva maali. Eikä stressireaktio saa tarkka-ampujiakaan luulemaan että eivät osu johonkin TRG:llä koska siihen on niin vaikea osua kuuskekkosella. :rolleyes:

On kuitenkin todella vaikea ajatella että tilanteessa, jossa suomalainen sotilas joutuu tarttumaan aseeseen suojellakseen kotiaan, kieltäytyisi sen vuoksi että alla on Leo 2A4 eikä 2A6, tai kypärä ei ole riittävän hyvä. Sille tyypille on kyllä nimi.
No niillä ei ole hirveästi eroa. Parempi vertaus olisi T-55M vs 2A6 ja vaunumiehistö kestää suhteessa enemmän psyykkisesti kuin taistelija normaalisti. Eikä kyse ole välttämättä kieltäytymisestä lähteä vaan esimerkiksi siitä että vihollisen osaston annetaan mennä ohi eikä tulta avata ollenkaan koska omilla ei ole kykyä ampua tähdättyä tulta pimeässä eikä valaisua ole saatavilla.
 
Olen ampunut stressireaktion vaikutuksessa. Enkä halua ottaa kuuskekkosta jo pelkästään siitä syystä että stressitilanteessa alan lihasmuistista etsiä siitä hallintalaitteita joita ei ole olemassakaan. Mutta kyse ei ole nyt minusta.

Mutta sitä ennen tulevat helpommin ennakoitavat lievemmät vaiheet.

Kyse on oletetusti vaadittavien laukausten määrästä. Jos maaliin osuu vaikuttavasti arviolta 90% todennäköisyydellä niin onhan se paljon vähemmän pelottava tilanne kuin jos osuu vastaavassa ajassa vaikuttavasti 10% todennäköisyydellä kun kyseessä on takaisin ampuva maali. Eikä stressireaktio saa tarkka-ampujiakaan luulemaan että eivät osu johonkin TRG:llä koska siihen on niin vaikea osua kuuskekkosella. :rolleyes:

No niillä ei ole hirveästi eroa. Parempi vertaus olisi T-55M vs 2A6 ja vaunumiehistö kestää suhteessa enemmän psyykkisesti kuin taistelija normaalisti. Eikä kyse ole välttämättä kieltäytymisestä lähteä vaan esimerkiksi siitä että vihollisen osaston annetaan mennä ohi eikä tulta avata ollenkaan koska omilla ei ole kykyä ampua tähdättyä tulta pimeässä eikä valaisua ole saatavilla.
Hitsi, ei saatukaan loppumaan tätä mielipiteiden vaihtoa :confused:
Siis, kun sanot että stressitilanteessa; ammuttiinko sinua ? Niinkuin tappaakseen?
Jos sinut on koulutettu käyttämään RK62:ta, et varmaan ala etsimään sellaisia hallintalaitteita(mitä muuten tarkoitat?) joita sinulle ei ole koulutettu? Siitä olen samaa mieltä että aseen pitää olla tuttu. Huomiona aiempaan; kun toisilla oli tussari ja toisilla nuoliviini, edelleen niitä sieltä jousiampujista löytyi, jotka käytti saatavilla olevaa asettaan, vaikka tappio oli aika ennustettava. MOT. (niistähän tässä puhutaan, sotilaista eikä marjanpoimijoista)
Niihin alempiin riskivaiheisiin: niistähän ei ole kyse. Kyse oli siitä miten sotilas toimii kun ollaan taistelussa ja käytössä on huonompi ase kuin jokin unelmien supertykki. Jos sillä perusteella jättää paikkansa ja kaverinsa, minun puolesta seuraava sijoitus on teloituskomppanian edessä. Se on pahin, minkä voi tehdä, aivan käsittämätöntä.

Käydäkseni ensimmäisen omakohtaisen prosessin(sitä voisi tietty sanoa tulikasteeksi) näin malliksi, se meni suunnilleen:
Maailma repesi, kaksi RPG-7 laukausta omaan asemaan, sen jälkeen koneaseilla tuli aika helvetisti.
Ensin luulin saaneeni osuman ja kuolevani. Olin kauhusta täysin sekaisin.. olin pudottautunut jonkinlaiseen suojaan, enkä tiennyt montako oli osunut jos yhtään ja voinko edes liikkua ilman että tulee lisää osumia.
Sitten tajusin että ei varmaan osunut, en tiennyt kuinka läheltä meni, joten kokeilin kädellä ilmaa ja katsoin tuleeko kämmeneen luodinreikiä. Ei tullut.
Tämän jälkeen pidin edellistä erittäin typeränä toimenpiteenä, ja halusin aseen, etsiä kypärän ja tsekata että sirpaleliivi oli päällä(liivissä oli mun lippaat). Korvissa kuului sydämen lyönti toisen jälkeen, ja ajatus muuttui joka lyönnillä hieman kirkkaammaksi.
Sitten sain käsiini aseen (notorius RK-62), katsoin tukin teippiä ja huomasin että ase ei ollut minun, vaan kaverin. Vaihdoin aseen omaani, jonka olin kohdistanut(ensimmäinen laadullinen avaus) ja tiesin että pudotan sillä kyllä ukon 150metrin päästä.
Tajusin toisen kaverin menneen täysin koomaan, tuijotti ylös eikä liikkunut - hän oli selvästi hyödytön.
Panin kypärän pois koska se vain kolisi.
Katsoin tähtäimen asetuksen. Kysyin siltä kolmannelta kaverilta, joka ei ollut koomassa, että mistä ne ampuu(olin olettanut myös hänen saaneen nahkaansa - mutta näemmä ei). Sitten me varmistettiin pahin suunta ja todettiin että paikka jossa olemme oli suojassa, ja aloitimme käymään läpi mitä tehdään. Selvää oli, sillä hetkellä, että päätä ei voi laittaa tuohon tähtäyslinjalle vaan pitää odottaa että sarjatuli vähenee. Kun se väheni, silloin lähdetiin molemmat uuteen asemaan että heilahti. Ajatus oli että vastapuoli avaa tulen, mutta kun oma asema on vaihtunut, saadaan aloite otettua takaisin. Se tarkoittaa kolmea tähdättyä siihen suuliekkiin. Vastapuoli irtosi. Loppusuunnitelma jäi kesken. Otti päähän ihan karmeesti. Valoa ei ollut ampua eikä millään nähnyt missä olisi ollut maali.

Jossain aivan alkuvaiheessa kävin läpi erilaisia vaihtoehtoisia selviytymisstrategioita, joihin kuului: jonkinlainen jumala(no .. en uskonut edes tuolloin riittävästi sellaiseen), äiti(no.. ei), isä(ei taida pystyä), pako(ei mitään mahkuja). Sitten sen jälkeen harmitti ihan hemmetisti, että menee elämänsä päättämään jossain rotankolossa. Näihin aatoksiin ei tosin kulunut montaa sekuntia.
 
Kyllä se meille alokkaille kesällä -85 (kauan on aikaa siis) taottiin muistiin, että kaasunaamari on se, millä nukutuslääkäri annostelee kaasua nukutettavalle potilaalle. Sotilaan varusteissa puolestaan on suojanaamari, joka juurikin suojaa kaasun pääsyltä hengitykseen. (Ja sitten kuulin luokassa selkäni takaa kuiskauksen; Edellisestä johtaen, kuvaile sadeviitta. :)

Sadeviitan tosioleva tarkoitushan oli toimia Taikaviittana. :rolleyes: Tuo oivallinen sadetta pitämätön kumilöyhötin kyllä torjui atomisäteilyn, varmaan napalmin ja fosforin, myrkkyhuurut ja Darth Vaaterin katseeltakin se suojasi....mutta vettä piti kovin rajallisesti.
 
Hitsi, ei saatukaan loppumaan tätä mielipiteiden vaihtoa :confused:
Siis, kun sanot että stressitilanteessa; ammuttiinko sinua ? Niinkuin tappaakseen?
Jos sinut on koulutettu käyttämään RK62:ta, et varmaan ala etsimään sellaisia hallintalaitteita(mitä muuten tarkoitat?) joita sinulle ei ole koulutettu? Siitä olen samaa mieltä että aseen pitää olla tuttu. Huomiona aiempaan; kun toisilla oli tussari ja toisilla nuoliviini, edelleen niitä sieltä jousiampujista löytyi, jotka käytti saatavilla olevaa asettaan, vaikka tappio oli aika ennustettava. MOT. (niistähän tässä puhutaan, sotilaista eikä marjanpoimijoista)
Niihin alempiin riskivaiheisiin: niistähän ei ole kyse. Kyse oli siitä miten sotilas toimii kun ollaan taistelussa ja käytössä on huonompi ase kuin jokin unelmien supertykki. Jos sillä perusteella jättää paikkansa ja kaverinsa, minun puolesta seuraava sijoitus on teloituskomppanian edessä. Se on pahin, minkä voi tehdä, aivan käsittämätöntä.

Käydäkseni ensimmäisen omakohtaisen prosessin(sitä voisi tietty sanoa tulikasteeksi) näin malliksi, se meni suunnilleen:
Maailma repesi, kaksi RPG-7 laukausta omaan asemaan, sen jälkeen koneaseilla tuli aika helvetisti.
Ensin luulin saaneeni osuman ja kuolevani. Olin kauhusta täysin sekaisin.. olin pudottautunut jonkinlaiseen suojaan, enkä tiennyt montako oli osunut jos yhtään ja voinko edes liikkua ilman että tulee lisää osumia.
Sitten tajusin että ei varmaan osunut, en tiennyt kuinka läheltä meni, joten kokeilin kädellä ilmaa ja katsoin tuleeko kämmeneen luodinreikiä. Ei tullut.
Tämän jälkeen pidin edellistä erittäin typeränä toimenpiteenä, ja halusin aseen, etsiä kypärän ja tsekata että sirpaleliivi oli päällä(liivissä oli mun lippaat). Korvissa kuului sydämen lyönti toisen jälkeen, ja ajatus muuttui joka lyönnillä hieman kirkkaammaksi.
Sitten sain käsiini aseen (notorius RK-62), katsoin tukin teippiä ja huomasin että ase ei ollut minun, vaan kaverin. Vaihdoin aseen omaani, jonka olin kohdistanut(ensimmäinen laadullinen avaus) ja tiesin että pudotan sillä kyllä ukon 150metrin päästä.
Tajusin toisen kaverin menneen täysin koomaan, tuijotti ylös eikä liikkunut - hän oli selvästi hyödytön.
Panin kypärän pois koska se vain kolisi.
Katsoin tähtäimen asetuksen. Kysyin siltä kolmannelta kaverilta, joka ei ollut koomassa, että mistä ne ampuu(olin olettanut myös hänen saaneen nahkaansa - mutta näemmä ei). Sitten me varmistettiin pahin suunta ja todettiin että paikka jossa olemme oli suojassa, ja aloitimme käymään läpi mitä tehdään. Selvää oli, sillä hetkellä, että päätä ei voi laittaa tuohon tähtäyslinjalle vaan pitää odottaa että sarjatuli vähenee. Kun se väheni, silloin lähdetiin molemmat uuteen asemaan että heilahti. Ajatus oli että vastapuoli avaa tulen, mutta kun oma asema on vaihtunut, saadaan aloite otettua takaisin. Se tarkoittaa kolmea tähdättyä siihen suuliekkiin. Vastapuoli irtosi. Loppusuunnitelma jäi kesken. Otti päähän ihan karmeesti. Valoa ei ollut ampua eikä millään nähnyt missä olisi ollut maali.

Jossain aivan alkuvaiheessa kävin läpi erilaisia vaihtoehtoisia selviytymisstrategioita, joihin kuului: jonkinlainen jumala(no .. en uskonut edes tuolloin riittävästi sellaiseen), äiti(no.. ei), isä(ei taida pystyä), pako(ei mitään mahkuja). Sitten sen jälkeen harmitti ihan hemmetisti, että menee elämänsä päättämään jossain rotankolossa. Näihin aatoksiin ei tosin kulunut montaa sekuntia.

Viestin varhaisesta lähetysajankohdasta päätellen olet ilmeisesti nähnyt aika villejä unia.
 
Viestin varhaisesta lähetysajankohdasta päätellen olet ilmeisesti nähnyt aika villejä unia.
Kiitos ja sorry, nämä työajat ovat vähän hankalia, enkä pääse katsomaan keskustelua samaan aikaan, kun muut mahdollisesti nukkuu. Ja siis en ole juuri nyt Suomessa.

Tämä osoittaa kuinka tiedotusvälineet ja kulloinkin voimassa ollut tiedotuskulttuuri on asiaansa hoitanut. Luulenpa, että tälläkin foorumilla en ole läheskään ainoa vastaavien "unien" kanssa. Sopii tietty myös miettiä sitäkin, että minkälaisessa psyykkisessä kunnossa mies tulee kotiin. Kotona olevat kaverit elää aivan toisenlaisessa maailmassa, vaikkapa se että kertoisi "hei, olin kuolla tuossa muutama viikko sitten tulituksessa" - ...kaverien kommentti olisi ollut todennäköisesti juurikin tuota linjaa jonkaa heitit. Kukaan läheinen ei oikeastaan tiedä juuri mitään - kotiin palannut paketti saattaa olla murtumis- tai räjähdyspisteessä. Aika iso riski.

Nykyään näistä jo ehkä hieman kirjoitetaan - vaan mikä on todellinen tilanne siellä jossain. Kannattaa miettiä sitä, että jos jossain on kriisi ja ihmisiä tapetaan, kuinka voi aina olla mahdollista että sinne lähettettyjen suomalaisten alueella on rauhallista ja mitään ei tapahdu. Eri vänkää.
 
Hitsi, ei saatukaan loppumaan tätä mielipiteiden vaihtoa :confused:
Siis, kun sanot että stressitilanteessa; ammuttiinko sinua ? Niinkuin tappaakseen?
Ei mutta kuitenkin esim hidastunutta aikaa ja putkinäköä on tullut koettua.

Jos sinut on koulutettu käyttämään RK62:ta, et varmaan ala etsimään sellaisia hallintalaitteita(mitä muuten tarkoitat?) joita sinulle ei ole koulutettu?
Patsi että se on yksi vähemmän koulutetuista aseista mm ajallisesti, toistojen määrässä ja laukauksissa. Esimerkiksi Rk62:ssa ei ole varmistinta, no joo tietysti tuon voi kompensoida pitämällä jatkuvasti vaihdin kertatulella.

Siitä olen samaa mieltä että aseen pitää olla tuttu. Huomiona aiempaan; kun toisilla oli tussari ja toisilla nuoliviini, edelleen niitä sieltä jousiampujista löytyi, jotka käytti saatavilla olevaa asettaan, vaikka tappio oli aika ennustettava. MOT. (niistähän tässä puhutaan, sotilaista eikä marjanpoimijoista)
Varmasti mutta käyttäjiä olisi ehkä ollut enemmän tasavertaisemmalla kalustolla.

Niihin alempiin riskivaiheisiin: niistähän ei ole kyse. Kyse oli siitä miten sotilas toimii kun ollaan taistelussa ja käytössä on huonompi ase kuin jokin unelmien supertykki. Jos sillä perusteella jättää paikkansa ja kaverinsa, minun puolesta seuraava sijoitus on teloituskomppanian edessä. Se on pahin, minkä voi tehdä, aivan käsittämätöntä.
Ensinnäkin tuosta teloittamisesta ollaan luovuttu ja toisekseen se on inhimillinen reaktio ja tietyissä tilanteissa evoluution kannalta järkevää.

Käydäkseni ensimmäisen omakohtaisen prosessin(sitä voisi tietty sanoa tulikasteeksi) näin malliksi, se meni suunnilleen:
Maailma repesi, kaksi RPG-7 laukausta omaan asemaan, sen jälkeen koneaseilla tuli aika helvetisti.
Ensin luulin saaneeni osuman ja kuolevani. Olin kauhusta täysin sekaisin.. olin pudottautunut jonkinlaiseen suojaan, enkä tiennyt montako oli osunut jos yhtään ja voinko edes liikkua ilman että tulee lisää osumia.
Sitten tajusin että ei varmaan osunut, en tiennyt kuinka läheltä meni, joten kokeilin kädellä ilmaa ja katsoin tuleeko kämmeneen luodinreikiä. Ei tullut.
Tämän jälkeen pidin edellistä erittäin typeränä toimenpiteenä, ja halusin aseen, etsiä kypärän ja tsekata että sirpaleliivi oli päällä(liivissä oli mun lippaat). Korvissa kuului sydämen lyönti toisen jälkeen, ja ajatus muuttui joka lyönnillä hieman kirkkaammaksi.
Sitten sain käsiini aseen (notorius RK-62), katsoin tukin teippiä ja huomasin että ase ei ollut minun, vaan kaverin. Vaihdoin aseen omaani, jonka olin kohdistanut(ensimmäinen laadullinen avaus) ja tiesin että pudotan sillä kyllä ukon 150metrin päästä.
Tajusin toisen kaverin menneen täysin koomaan, tuijotti ylös eikä liikkunut - hän oli selvästi hyödytön.
Panin kypärän pois koska se vain kolisi.
Katsoin tähtäimen asetuksen. Kysyin siltä kolmannelta kaverilta, joka ei ollut koomassa, että mistä ne ampuu(olin olettanut myös hänen saaneen nahkaansa - mutta näemmä ei). Sitten me varmistettiin pahin suunta ja todettiin että paikka jossa olemme oli suojassa, ja aloitimme käymään läpi mitä tehdään. Selvää oli, sillä hetkellä, että päätä ei voi laittaa tuohon tähtäyslinjalle vaan pitää odottaa että sarjatuli vähenee. Kun se väheni, silloin lähdetiin molemmat uuteen asemaan että heilahti. Ajatus oli että vastapuoli avaa tulen, mutta kun oma asema on vaihtunut, saadaan aloite otettua takaisin. Se tarkoittaa kolmea tähdättyä siihen suuliekkiin. Vastapuoli irtosi. Loppusuunnitelma jäi kesken. Otti päähän ihan karmeesti. Valoa ei ollut ampua eikä millään nähnyt missä olisi ollut maali.

Jossain aivan alkuvaiheessa kävin läpi erilaisia vaihtoehtoisia selviytymisstrategioita, joihin kuului: jonkinlainen jumala(no .. en uskonut edes tuolloin riittävästi sellaiseen), äiti(no.. ei), isä(ei taida pystyä), pako(ei mitään mahkuja). Sitten sen jälkeen harmitti ihan hemmetisti, että menee elämänsä päättämään jossain rotankolossa. Näihin aatoksiin ei tosin kulunut montaa sekuntia.
Ok mutta entä jos samankaltaisessa tilanteessa vihollisen suuliekkejä ei näy mutta vihollinen näkee pimeässä ja osuu myös? Vastaan tilanne jos vihollinen näkyy myös ja viholliseen osutaan myös?
En usko että keskimääräinen motiivi lähteä karkuun tai piiloutumiseen olisi yhtä suuri kummassakin skenaariossa vaikka se tietysti johtuisi osittain myös tappioiden eriävästä määrästä.
 
Patsi että se on yksi vähemmän koulutetuista aseista mm ajallisesti, toistojen määrässä ja laukauksissa. Esimerkiksi Rk62:ssa ei ole varmistinta, no joo tietysti tuon voi kompensoida pitämällä jatkuvasti vaihdin kertatulella.
Mihin viittaat?
Arvelen, että @Juna112Porojetsiin tarkoittaa sitä, että RK:n vaihtaminen uuteen aseeseen aiheuttaisi vain ongelmia, mikäli uusi ase ei olisi hallintalaitteistoiltaan samanlainen. Toki jos itse olet harjoitellut enemmän AR:llä, voi se olla tutumpi, mutta 99%:lle reservistä RK/AK on tutumpi, ja näiden reserviläisten käsissä AR saisi aikaan huonompaa jälkeä kuin RK, koska hallintalaitteet eroaisivat RK:sta merkittävästi. Esimerkiksi AR:n vaihtimen käyttö aiheuttaisi merkittäviä ongelmia ja vaaratilanteita.
Vertailun vuoksi esim. Beretan ARX-160 oli varusmiestestaajien inhokki hallintalaitteidensa vuoksi, vaikka Beretta niin kehuu sen olevan edistynyt.

toisekseen se on inhimillinen reaktio ja tietyissä tilanteissa evoluution kannalta järkevää
Se, että se on jossain metsästäjä-keräilijäyhteisössä ollut järkevää (juosta pakoon), ei kyllä toimi naapurin mekanisoitua vastaan. Paon aiheuttaminen on yksi heidän taistelutapansa vaihtoehtoisista tavoitteista, ja kierosti vielä siihen kuuluu, että läpimurtohyökkäys vaihtuu samalla takaa-ajoksi, eli vanjat nousevat bemareihin ja alkavat syöttää 2A42 laulaen pakenevien puolustajien perään. Pako aiheuttaa paljon pahemmat tappiot kuin suojautuminen ja järkevä taistelu.
 
Heitän kommentin tuohon RK-keskusteluun.
RK62 ja sen eri kehitysversiot ovat ase joka on suunniteltu 50-luvulla sen ajan vaatimusten ja tarpeiden mukaisesti. Nyt elämme 2010-lukua. Vaatimukset aseelle ovat aivan toiset. RK:iin tulee koko ajan lisää optiikkaa, pimeänäkölaitetta jne jne. Samaa tahtia kasvavat aseen ergonomia ym. ongelmat.
Minusta RK62 on tullut tiensä päähän, toki kunnioitettavan pitkän "palvelusuran" jälkeen.
Jos joudumme sotaan, minä otan oman aseen mukaan henk.koht. aseeksi, ellei PV tarjoa jotakin parempaa kuin RK.
Toki se yleisaseena on sellainen että sillä pärjää, mutta jos on optiikkaa, lisälaitteita, pimeätähtäimiä ym. niin alkaahan se RK huonohko olemaan.
 
Mihin viittaat?
Arvelen, että @Juna112Porojetsiin tarkoittaa sitä, että RK:n vaihtaminen uuteen aseeseen aiheuttaisi vain ongelmia, mikäli uusi ase ei olisi hallintalaitteistoiltaan samanlainen.
Katso aiempi keskustelumme.

Toki jos itse olet harjoitellut enemmän AR:llä, voi se olla tutumpi, mutta 99%:lle reservistä RK/AK on tutumpi, ja näiden reserviläisten käsissä AR saisi aikaan huonompaa jälkeä kuin RK, koska hallintalaitteet eroaisivat RK:sta merkittävästi. Esimerkiksi AR:n vaihtimen käyttö aiheuttaisi merkittäviä ongelmia ja vaaratilanteita.
Aseet joilla voi harjoitella melkein joka päivä ovat lähtökohtaisesti paremmin hallinnassa kuin aseet joilla harjoitellaan harvemmin kuin kerran kuussa.

Vertailun vuoksi esim. Beretan ARX-160 oli varusmiestestaajien inhokki hallintalaitteidensa vuoksi, vaikka Beretta niin kehuu sen olevan edistynyt.
En ota kyseiseen malliin kantaa puolesta tai vastaan. Ainakaan vielä.

Se, että se on jossain metsästäjä-keräilijäyhteisössä ollut järkevää (juosta pakoon), ei kyllä toimi naapurin mekanisoitua vastaan. Paon aiheuttaminen on yksi heidän taistelutapansa vaihtoehtoisista tavoitteista, ja kierosti vielä siihen kuuluu, että läpimurtohyökkäys vaihtuu samalla takaa-ajoksi, eli vanjat nousevat bemareihin ja alkavat syöttää 2A42 laulaen pakenevien puolustajien perään. Pako aiheuttaa paljon pahemmat tappiot kuin suojautuminen ja järkevä taistelu.
Riippuu useista tekijöistä kuten irtautumisreitistä ja vihollisen tavoitteesta. Kaoottinen pako aiheuttaa pahemmat tappiot osastolle kokonaisuudessaan tietysti.

Materiaalin vähemmän kuin optimaalinen taso pitää pyrkiä kompensoimaan jotenkin. Kuten polttotaisteluaseet ovat halpoja, helppoja valmistaa ja näillä voi kompensoida tilannetta jossa omilla on huono pimeätaistelukyky ja vihollisella hyvä.
 
Heitän kommentin tuohon RK-keskusteluun.
RK62 ja sen eri kehitysversiot ovat ase joka on suunniteltu 50-luvulla sen ajan vaatimusten ja tarpeiden mukaisesti. Nyt elämme 2010-lukua. Vaatimukset aseelle ovat aivan toiset. RK:iin tulee koko ajan lisää optiikkaa, pimeänäkölaitetta jne jne. Samaa tahtia kasvavat aseen ergonomia ym. ongelmat.
Minusta RK62 on tullut tiensä päähän, toki kunnioitettavan pitkän "palvelusuran" jälkeen.
Jos joudumme sotaan, minä otan oman aseen mukaan henk.koht. aseeksi, ellei PV tarjoa jotakin parempaa kuin RK.
Toki se yleisaseena on sellainen että sillä pärjää, mutta jos on optiikkaa, lisälaitteita, pimeätähtäimiä ym. niin alkaahan se RK huonohko olemaan.
Hei kaikki :) Pääsin kotomaan kamaralle.. mennään pahasti OT, ehkä. Paitsi, että toki varustelu ja sotilaiden psyykkinen kestävyys ja kyky toimia liittyy siihen, mitä ja miten joukkoja harjoitetaan, millainen on uhka sekä minkälaista varustetta on hankittu ja siis tähän arvioon tulevaisuuden uhkakuvasta.

Kyllä, RK 62 on kieltämättä vanha, tosin kyllä se on edelleen tappava ase, mutta varmasti tarvitaan uusi ja parempi, joka sopii uusiin varusteisiin ja sodan vaatimuksiin. On tärkeää, että valittua uutta asetta on käytetty todellisissa tilanteissa, ja olosuhteissa jotka vastaavat meikäläistä. (Tässä suhteessa on RK/AK :lla on tietty aikamoinen referenssi) Oma ase on aina rakas.

Ilmeisesti Suomen armeija on muuttunut paljon niistä ajoista kun minä sen olen suorittanut, tuolloin ei olisi tullut kyseeseen se sotilas kieltäytyy tehtävästään ja jättää paikkansa, perustellen tätä huonoilla varusteilla. En löytänyt tätä mahdollisuutta sotilaspassistani.

Lisäksi näkemykseni mukaan sotilas, jonka kädessä on sellainen ase, jonka käyttöön tämä on harjaantunut ja osaa sitä käyttää -vaikka ritsa- on kykenevämpi, kuin sama jannu valomiekan kanssa, ilman käsitystä siitä miten se toimii. Kaikki tietävät että valomiekka koulutetun käyttäjän kädessä on erinomainen ase.

Lopuksi, kuolemanpelko ja sen tuottama reaktio on hirveän vaikea simuloida, ilman että kyseessä on todellinen tilanne. Jatkotilanteeseen, siihen mihin suuntaan reaktio kehittyy, voidaan vaikuttaa harjoituksella ja varusteilla - mutta jos/kun tilanne on todellinen, ja koska oletettavasti varustuksen suhteen vaihtehtoja on rajatusti, ei ole mahdollista käyttää muuta kuin sitä mikä on käsillä. Jos vastustajalla on paremmat kamat, ei se muuta tilannetta, koska omiin resursseihin ei voi siinä tilanteessa vaikuttaa. Jotta vermeillä olisi sellainen vaikutus, että ei pelota yhtään ja siis tietää ettei vastustaja voi mitään, pitää olla aivan ylivoimainen vastustajaan nähden. En usko, että saavutamme todennäköiseen vastustajaamme verrattuna tällaista tasoeroa.

Joten .. mä otan sen T-55:n :eek: Koska se on ainoa mihin mut on koulutettu.
 
Olisin hämmästynyt mikäli puolustusministeri ei omalla varsin särmikkäällä tyylillään olisi herättänyt keskustelua täälläkin, jollakin tapaa paras oli vain vähän aikaa sitten Seurassa ollut blogi, joka pisti silmään Ampparien uutisvirrasta, nyt googlaamalla sitä ei enää löytynyt mutta faktat kyseisissä aina hakusessa (oletettavasti saman, hävinneen blogin kirjoittaja Korhonen (tosiaan arvaus) revitteli Jori Eskolinin tyyliin, persuviha on kirjoittajalla Eskoliinin tapaan suunnaton ja tietyllä tavallla selittää tätä Trump-viha-ilmiötäkin), tiedä vaikka löytyy moinen jostakin, edellä mainittuun linkki https://seura.fi/isanpikajuna/2017/...-operaation-keskiossa/?shared=7438-5f079595-1
 
Puolustusministeri on harvoin puolustusalan ammattilainen eikä hänen tarvitsekkaan olla. Puolustusministerin ei pitäisi astua kenraalien varpaille, alkaa kehittämään omaa puolustusratkaisua.
Ei sisäministeritkään puutu poliisien operatiivisiin tai taktisiin asioihin, sos.ter ministerit tuskin puuttuvat lähi- ja sairaanhoitajien määrään, leikkausoperaatioihin.
Liian pätevänä itseään pitävä puolustusministeri alkaa helposti ohjailla asioita, joista hänelle ei vaan ole osaamista.
 
Puolustusministeri on harvoin puolustusalan ammattilainen eikä hänen tarvitsekkaan olla. Puolustusministerin ei pitäisi astua kenraalien varpaille, alkaa kehittämään omaa puolustusratkaisua.
Tarkoitatko, että tilanne on mielestäsi selkeä joko tai - puolustusministeri vs. koko kenraalikunta?
En usko siihen. Pikemminkin se on puolustusministeri vs. jotkut kenraalit. Olisi ennenkuulumatonta, että puolustusministeri ei hankkisi konsultointia ammattilaisilta ja ainakin merkittävää osaa ammattilaisista tuekseen. Konsultoinnin jälkeen pm toki nojaa niihin ammattilaisiin, jotka esittävät näkemyksiä, joihin puolustusministeri voi yhtyä ja joita voi edistää.
 
Tämä osoittaa kuinka tiedotusvälineet ja kulloinkin voimassa ollut tiedotuskulttuuri on asiaansa hoitanut. Luulenpa, että tälläkin foorumilla en ole läheskään ainoa vastaavien "unien" kanssa. Sopii tietty myös miettiä sitäkin, että minkälaisessa psyykkisessä kunnossa mies tulee kotiin. Kotona olevat kaverit elää aivan toisenlaisessa maailmassa, vaikkapa se että kertoisi "hei, olin kuolla tuossa muutama viikko sitten tulituksessa" - ...kaverien kommentti olisi ollut todennäköisesti juurikin tuota linjaa jonkaa heitit. Kukaan läheinen ei oikeastaan tiedä juuri mitään - kotiin palannut paketti saattaa olla murtumis- tai räjähdyspisteessä. Aika iso riski.

Nykyään näistä jo ehkä hieman kirjoitetaan - vaan mikä on todellinen tilanne siellä jossain. Kannattaa miettiä sitä, että jos jossain on kriisi ja ihmisiä tapetaan, kuinka voi aina olla mahdollista että sinne lähettettyjen suomalaisten alueella on rauhallista ja mitään ei tapahdu. Eri vänkää.

Tämä on aihe josta olen kirjoitellut aiemmin, mutta ääritilanteita ja kuolemanvaaraa tapahtuu ihan täällä Suomessa. Joka päivä. En ole ollut sodassa sotivana osapuolena, joten jatkuva pitkäaikainen taistelutilanne ja kuolemanpelosta aiheutuva stressi ei ole tuttu, mutta muuten samoihin reaktioihin psyykkisessä ja fyysisessä hyvinvoinnissa joutuu moni varautumaan ja niistä selviytymään vaikka ei johdakaan rynnäkköä Mosuliin. Tällä haluan lähinnä kiinnittää huomiota siihen, ettei Suomessa tiedettäisi esim. mihin ja minkälaisiin oloihin täältä faittereita lähetetään. Kyllä se aika hyvin tiedossa on. Kaatuneiden ja vammautuneiden lukumäärä suhteessa osanottajiin kertoo myös osaltaan melko hyvin missä mennään. Ja jos joku lähtevä ei itse tiedä, niin on syytä katsoa voimakkaasti peiliin. Jälkihoito ei ole aikoinaan ollut lähelläkään riittävää tasoa ja parannettavaa on yhä. Mutta kuitenkin, harva Suomen valtion lähettämä palaa - kokemuksistaan johtuen - ruutitynnyrinä, ilman että asiaan yritetään puuttua ja apua antaa. Omakohtaisesti tiedän asian olevan näin.

Olen kerran ollut tilanteessa jossa tulkitsin ns. taistelevani elämästäni. Tällä kertaa homma kääntyi minun kannalta voitoksi, joten varmaksi en osaa sanoa mitä olisi käynyt jos osat olisikin kääntynyt toisin päin. Työkaveri ehti onneksi apuun riittävän nopeasti. Tämä tapahtui keskellä arkipäivää Helsingissä.

edit. Pahoittelut aiheesta eksymisestä, päätän sen osaltani tähän.
 
Back
Top