Mitä jos?

Suomen puolustusvoimilla oli jatkosodanaikana tarve kevyelle konekiväärille.

Tähän tarpeeseen syntyi Sampo.
Sampo_L-41.jpg

Joka kuitenkin joutui byrokratian hampaisiin ja sen valmistus viivästyi. Siten tuli ylivoimainen kilpailija (MG-42 )joka näytti toteuttava kaikki toiveet. Ja kun kaikki oli valmista tuotannon aloittamiseen, niin saksa ilmoitti ettei se pystykään toimittamaan runko-osia aseeseen sovitusti. 50- luvulla suomi oli taasen saman kysymyksen edessä.


On hämärän peitossa, miksi puolustusvoimien kiinnostuksen herätti vz 52-57.
kulomet_vz_52_57_zprava.jpg


Ehkä tsekki olut sai upseerien kiinnostuksen heräämään tähän uuteen aseeseen kun sitä esiteltiin heille tehtaalla ( ase polveutui todellisuudessa Tsekkoslovakilaiseen m26 pikakivääriin).

Mutta matkan jälkeen se vastasi monilta osiltaan puolitusvoimien kevyelle konekiväärille asettamia vaatimuksia. Ilmeisesti vaatimukset kopioitiin suoraan vz 52-57 ”suoritus arvoista”


-paino enintään 8kg ( vz 52-57 8 kg)

-pituus1000mm ( vz 52-57 1041mm)

-erillinen jalusta paino enintään 8kg (vz 52-57 9 kg)

-tulinopeus 900-1100 ls/min (vz 52-57 900-1100 ls/min)

-vyösyöttöinen metallivyö aseessa 50-100 pat vyö mukana (vz 52-57 100 pat metallivyö 25 pat lipas)

-aseessa oltava myös lipassyöttö


Mutta tältä pojalta aloitettiin kevyen konekivääri suunnittelu ja lopulta valmistua.


Mitä jos?


Olisikin kaivettu vanhat suunnitelmat esiin ja tehty MG-42/7,62-39 Fin

Tuskin olisi menty metsään enempää kuin nytkään.




Asehistorian tuntemukseni on laaja joskin poikkitieteellinen mutta olen elänyt uskossa, että vz59 on jatkokehitetty vz52:sta. Jälkimmäisen pohjalta taas on kehitelty kvkk62. En malta olla lisäämättä viestiketjuun kuvaa tuosta vz59:stä. Huomasin tuossa taannoin, että tähän on syöttimen kylkeen lisätty klipsu johon vapaana roikkuvan vyön toisen pään saa kiinnitettyä. Mikäli isompaa (250) tai aseeseen kiinnittyvää 50 patruunan vyökannua ei jostain syystä ole, niin vyön toisen pään voi kätevästi kiinnittää syöttimeen josta se sitten lähtee irti jahka patruunat ehtyvät. Aseessa on lisäksi paikka kiikarin kiinnitykselle, kaksiasentoinen säätökaasu ja pikairroitettava piippu, piipun vaihtoon menee n. 5-10 s. Piippuja löytyy kahdenlaisia kevyttä ja raskasta. Tripodin voi asentaa myös ilmatorjunta-asentoon jolloin ilmamaaleja voidaan tulittaa tuelta. Vyöt tulevat 50 patruunan pätkissä ja niitä voidaan liittää yhteen määrättömästi. Viritys kahvasta ja varmistin samanmoinen kuin kvkk62:ssa muistaakseni (intistä on 15 vuotta). Takatähtäin aiheuttaa ongelmia koska hahlo lähellä silmää ei ole mitenkään optimaalinen, tosin mikään tarkkuusasehan tämä ei muutenkaan ole. Piipun kahvan voi kääntää kummalle puolelle tahansa, ylös tai kuljetusasentoon aseen rungon myötäisesti. Palautinjousi kulkee perän sisällä ja jousitoiminen bufferi (hidastin ?) on myöskin integroitu perään. Purettaessa aseesta irtoaa vähän osia: Perä, laukaisukoneisto - kahva paketti, luisti, lukko, vyönsyötin ja piippu. Yksi akselintappi irti ja purkautuu todella simppelisti. Lukko ja luisti ehkei maailman hienointa työtä mutta ainakin toiseksi hienointa: Rk62/95:en lukko on vielä aika karkeasti viimeistelty tämän aseen lukkoon ja luistiin verrattuna. On meinaan kiillotettu sitten viimeisen päälle ja sen huomaa puhdistaessa, ruutijämät eivät öljyä tartte irtoakseen.


bhfx2w.jpg
 
KE007


Kun koneen palasia löydettiin Hokkaidon koillisrannalta, Sahalinin länsirannikolta Nevelskin kaupungin seutuvilta, mutta samanlaisia palasia löytyi vielä Hokkaidon etelärannalta Tyynenmeren puolelta.
Koska alueen merivirrat tunnetaan alueella kohtuullisen hyvin ja koneen putoamisajankotakin on suunnilleen tiedossa. On paikka helppo laskea.
Mutta jos lähdetään olettamuksetta etteivät koneen osat kulje 9vrk:ta merivirtoja vastaan, niin paikka on 650km pielessä. Samoin putoamisaika on 45min ilmoitettua myöhäisempi …..........



Mitä jos tämä Siivet lehden juttu/artikkelisarja (3-6/1992) onkin totta


Ps. Kannataako skannata?

Jos viitsit, tulee varmasti luetuksi.
 
Vielä palaan tuohon MG-42:teen. Jos ei ammuttu kolmijalalta, niin oli tunnettu kovasta rekyylistään.
Lyhyitä sarjoja pistetulta, siihen se oli omiaan.
Tuskin sillä viitsi omilta etujaloiltaan aivan simona pitkiä sarjoja päästellä. Jos ei ollut pakottava tarve.

Kvkk62:lla aikoinaan on tullut joku vyö laskettua. Siinähän rekyyli ei ole kummoinen.
Pitemmänkin sarjan sai pidettyä läjässä, etenkin jos vyössä oli määrävälein valojuova.
Luotisuihkua pystyi ohjaamaan valojuovilla hyvin.
 
Vielä palaan tuohon MG-42:teen. Jos ei ammuttu kolmijalalta, niin oli tunnettu kovasta rekyylistään.
Lyhyitä sarjoja pistetulta, siihen se oli omiaan.
Tuskin sillä viitsi omilta etujaloiltaan aivan simona pitkiä sarjoja päästellä. Jos ei ollut pakottava tarve.

Kvkk62:lla aikoinaan on tullut joku vyö laskettua. Siinähän rekyyli ei ole kummoinen.
Pitemmänkin sarjan sai pidettyä läjässä, etenkin jos vyössä oli määrävälein valojuova.
Luotisuihkua pystyi ohjaamaan valojuovilla hyvin.

Jenkkien tiedustelutieto-julkaisusarjassa oli ohjeena amerikkalaisjoukoille, että MG-42:n ampuessa, munat pidetään turpeessa, mutta samalla kuunnellaan, koska piipunvaihto tulee. Silloin oli (lyhyt) tilaisuus etenemiseen. Tosin samassa julkaisusarjassa on hupaisa virhe, kun amerikkalainen panssariupseeri mollaa 88 mm:n IT-tykkiä oikein urakalla ja lupaa Shermanin keulapanssarin kestävän muistaakseni 500 metriin saakka. Bulletinin päätoimittaja on sitten lisännyt oman "Editin" ja varoittaa 88:n läpäisevän reiluun 2 km:iin saakka Shermanin ja kehottaa nostamaan vikkelästi kytkintä, mikäli moisen mielenkiinnon kohteeksi joutuu.

Samassa julkaisusarjassa mielenkiintoista on, että kun esitellään vihollisen aseita akselilla Japani-Saksa-Italia (joka sitten tippuu pois), sodan loppuvaiheessa mukaan astuu Neuvostoliitto...
 
Tällaista tarinaa olen myös kuullut enkä niitä epäile yhtään .......enkä toivoisi omalle kohdalleni vastaavaa..... enkä kenellekään muulekaan..... mutta kuten kirjoitit "Miehen täytyy tehdä mitä miehen täytyy tehdä" pitää täysin paikkansa... (er`what?)

Tästä on Jukka L. Mäkelällä eloisa kuvaus, kun ylipäässeitä puna-armeijan sotilaita vastaan vastahyökkäyksen tehneen suomalaisosaston upseeri astuu sisään kk-pesäkkeeseen, jossa on puolisääreen hylsyjä ja pilalleammuttu Maxim. Käytössä olevan kk:n ruudinsavun mustaama ampuja katsoo väsyneenä tulijaa, lopettaa tulittamisen ja lähtee pois. Näkymä ampuma-aukosta oli kertomuksen mukaan jopa talvisodan mittapuulla melko hurja, kun Taipaleen-joen jää oli ruumiiden peitossa.
 
Suomen puolustusvoimilla oli jatkosodanaikana tarve kevyelle konekiväärille.

Tähän tarpeeseen syntyi Sampo.
Sampo_L-41.jpg

Joka kuitenkin joutui byrokratian hampaisiin ja sen valmistus viivästyi. Siten tuli ylivoimainen kilpailija (MG-42 )joka näytti toteuttava kaikki toiveet. Ja kun kaikki oli valmista tuotannon aloittamiseen, niin saksa ilmoitti ettei se pystykään toimittamaan runko-osia aseeseen sovitusti. 50- luvulla suomi oli taasen saman kysymyksen edessä.


On hämärän peitossa, miksi puolustusvoimien kiinnostuksen herätti vz 52-57.
kulomet_vz_52_57_zprava.jpg


Ehkä tsekki olut sai upseerien kiinnostuksen heräämään tähän uuteen aseeseen kun sitä esiteltiin heille tehtaalla ( ase polveutui todellisuudessa Tsekkoslovakilaiseen m26 pikakivääriin).

Mutta matkan jälkeen se vastasi monilta osiltaan puolitusvoimien kevyelle konekiväärille asettamia vaatimuksia. Ilmeisesti vaatimukset kopioitiin suoraan vz 52-57 ”suoritus arvoista”


-paino enintään 8kg ( vz 52-57 8 kg)

-pituus1000mm ( vz 52-57 1041mm)

-erillinen jalusta paino enintään 8kg (vz 52-57 9 kg)

-tulinopeus 900-1100 ls/min (vz 52-57 900-1100 ls/min)

-vyösyöttöinen metallivyö aseessa 50-100 pat vyö mukana (vz 52-57 100 pat metallivyö 25 pat lipas)

-aseessa oltava myös lipassyöttö


Mutta tältä pojalta aloitettiin kevyen konekivääri suunnittelu ja lopulta valmistua.


Mitä jos?


Olisikin kaivettu vanhat suunnitelmat esiin ja tehty MG-42/7,62-39 Fin

Tuskin olisi menty metsään enempää kuin nytkään.



Paitsi, että -50-luvun YlKK (yleiskonekivääri, eli kopio- MG-42) olisi varmaan ollut kaliiperissa 7,62x53R, kuten jatkosodan versio. Näitä prototyyppejä muuten jaettiin joukoille jonkin verran ja käsittääkseni JR7:lla oli niitä pääasemassa, mutta ne jäivät viholliselle JR7:n irtautuessa käskystä pääasemasta.

Sampo-kk:han (L-41) oli Aimo Lahden Sampo-pikakiväärin (L-34) pohjalta laadittu konstruktio, jossa lipassyöttö vaihdettiin vyösyöttöön. Konstruktio ei täyttänyt odotuksia ja juuri mainitsemasi MG-42:n variantti jyräsi sen lopullisesti.

Hlökohtaisesti olen sitä mieltä, että KvKK-62 ei varmasti ole mikään täydellinen ase, mutta se nyt ihan täysi susikaan ole. Paljon huonoja ratkaisuja, mutta en silti välttämättä heittäisi pois heti, kuten jotkut kuulema tekivät Terni-kiväärin kohdalla. Eri asia tietenkin, jos tulikasteen jälkeen saisi vaihdettua sotasaaiina vaikka PKM:ään.
 
KE700
 

Liitteet

  • ke0071.jpg
    ke0071.jpg
    815.9 KB · Luettu: 17
  • ke7002.jpg
    ke7002.jpg
    881.2 KB · Luettu: 13
  • ke7003.jpg
    ke7003.jpg
    931.2 KB · Luettu: 10
  • ke7004.jpg
    ke7004.jpg
    887.6 KB · Luettu: 10
  • ke7005.jpg
    ke7005.jpg
    834.9 KB · Luettu: 9
  • ke7006.jpg
    ke7006.jpg
    843.3 KB · Luettu: 9
  • ke7007.jpg
    ke7007.jpg
    939.4 KB · Luettu: 10
  • ke7008.jpg
    ke7008.jpg
    681.2 KB · Luettu: 9
  • ke7009.jpg
    ke7009.jpg
    860.7 KB · Luettu: 8
  • ke70010.jpg
    ke70010.jpg
    987.6 KB · Luettu: 9
  • ke70011.jpg
    ke70011.jpg
    780 KB · Luettu: 9
  • ke70012.jpg
    ke70012.jpg
    801.9 KB · Luettu: 8
  • ke70013.jpg
    ke70013.jpg
    651.7 KB · Luettu: 10
  • ke70014.jpg
    ke70014.jpg
    623.4 KB · Luettu: 11
  • ke70015.jpg
    ke70015.jpg
    863.2 KB · Luettu: 11
  • ke70016.jpg
    ke70016.jpg
    633.6 KB · Luettu: 8
  • ke70017.jpg
    ke70017.jpg
    880.9 KB · Luettu: 10
  • ke70018.jpg
    ke70018.jpg
    893.4 KB · Luettu: 7
  • ke70019.jpg
    ke70019.jpg
    920.5 KB · Luettu: 7
  • ke70020.jpg
    ke70020.jpg
    723.3 KB · Luettu: 10
Hölmö kysymys:
Mitäpäs JOS olisi tehty vaikkapa 5,56*45 kaliiberin konekivääri, raskaan sorttinen. Siis siihen vaikkapa oliko se Vickersin kaltainen pakotettu ilmajäähdytys ja runsaasti rautaa. Hyvää laatua oleva piippu. Eikö tuollaisella voisi ampua aivan loputtomasti ilman, että se ylikuumenee? Eikö tuo, vaikka painaisi enemmän kuin kvkk, olisi kuitenkin helvetin kätevä juurikin jossain bunkkereissa tms. aseena? Ammuksia mahtuu paljon ja voi ampua loputtomasti ilman, että höskä ylikuumenee ja hajoaa.
 
Hlökohtaisesti olen sitä mieltä, että KvKK-62 ei varmasti ole mikään täydellinen ase, mutta se nyt ihan täysi susikaan ole. Paljon huonoja ratkaisuja, mutta en silti välttämättä heittäisi pois heti, kuten jotkut kuulema tekivät Terni-kiväärin kohdalla. Eri asia tietenkin, jos tulikasteen jälkeen saisi vaihdettua sotasaaiina vaikka PKM:ään.
Samoilla linjoilla. Paljon sillä tuli aikanaan ammuttua ilman mitään suurempia häiriöitä. Hyväkuntoinen kvkk kelpaisi minulle kyllä taistelutyökaluksi, paras asehan on se, mitä osaa parhaiten käyttää.
Mitä jos?


Olisikin kaivettu vanhat suunnitelmat esiin ja tehty MG-42/7,62-39 Fin

Tuskin olisi menty metsään enempää kuin nytkään.
Olisi ollut varmasti hyvä ratkaisu, MG-42 oli syntyessään aikaansa edellä ja edelleenkin käyttökelpoinen ase. Vaan eihän se käynyt, ja jostain syystä myös konekiväärin haluttiin ampuvan lyhyttä patruunaa, liekö syynä ollut patruunahuollon yhtenäistäminen vaiko aikakauden trendi.
 
Samoilla linjoilla. Paljon sillä tuli aikanaan ammuttua ilman mitään suurempia häiriöitä. Hyväkuntoinen kvkk kelpaisi minulle kyllä taistelutyökaluksi, paras asehan on se, mitä osaa parhaiten käyttää.
Olisi ollut varmasti hyvä ratkaisu, MG-42 oli syntyessään aikaansa edellä ja edelleenkin käyttökelpoinen ase. Vaan eihän se käynyt, ja jostain syystä myös konekiväärin haluttiin ampuvan lyhyttä patruunaa, liekö syynä ollut patruunahuollon yhtenäistäminen vaiko aikakauden trendi.


Mitä jos?


Olisikin kaivettu vanhat suunnitelmat esiin ja tehty MG-42/7,62-39 Fin


Olisi kopioitu vain MG-42 7,62*39 patruunalle.
Niin kyllä silloin käytössä on yhtenäinen patruuna.
Nyt kopioitiin/muokattiin vz 52-57, ainoa lisätyö MG-42:ssa olisi ollut kaliperin.
Verrattuna nyt tehtyyn työhön.
 
Bristol_Blenheim_Mk_IV_(BL-200).jpg


Suomi suureeksi ja viina vapaaksi oli 20-luvun lopun ja 30-luvun tunnuslause.
Tämä ajatus malli näkyi hankinoissa kun Bristol Blenheim hankittiin.
Surullista kylläkin tähän uskotiikin ja mopo lähti alamäessä käsitä.
Se löytyi vasta 1939.

Sillä kuviteltiin pommitettavan Neuvostoliitto polvilleen 526-972 kg pommikuormalla.
Tuo pommikuorman pienuus oli yksi sen pahimpia puutteita, puolustus aseistuksen lisäksi.
Koneessa oli konekivääri torni, joka kyllä oli nykyaikainen mutta kallis,painava ja monimutkainen.



Kuvat 1-7







Mitä jos se olisikin korvattu esim. He111 tyyppisellä ”takatornilla”.


Painoa olisi säästynyt ainakin 250kg joka olisi voitu lisätä suoraan pommikuormaan (25%).
Ilmavastus olisi vähentynyt.
Kk:n ampuma-ala olisi kyllä pienentynyt mutta se ei olisi ollut etuihin nähden suuri haitta.


German_Av_4208_gun-arcs_He111_W.png

He111_Av_G_4210_sk_p157_W.png


AN_G_4408_Fire_He111_W.png
16165680329_c0f74490e4_b.jpg
16351002762_33553261b8_b.jpg
 

Liitteet

  • kk1.jpg
    kk1.jpg
    665.9 KB · Luettu: 5
  • kk2.jpg
    kk2.jpg
    523.4 KB · Luettu: 3
  • kk3.jpg
    kk3.jpg
    462.7 KB · Luettu: 4
  • kk4.jpg
    kk4.jpg
    472.2 KB · Luettu: 3
  • kk5.jpg
    kk5.jpg
    563.9 KB · Luettu: 3
  • kk6.jpg
    kk6.jpg
    654.4 KB · Luettu: 4
  • kk7.jpg
    kk7.jpg
    701.9 KB · Luettu: 4
Suomi suureeksi ja viina vapaaksi oli 20-luvun lopun ja 30-luvun tunnuslause.
Tämä ajatus malli näkyi hankinoissa kun Bristol Blenheim hankittiin.
Surullista kylläkin tähän uskotiikin ja mopo lähti alamäessä käsitä.
Se löytyi vasta 1939.

Sillä kuviteltiin pommitettavan Neuvostoliitto polvilleen 526-972 kg pommikuormalla.
Lienee ollut douhetismin vaikutusta, joka oli tuon ajan sotilaallisen ajattelun valtavirtaa kansainvälisestikin.
Koneessa oli konekivääri torni, joka kyllä oli nykyaikainen mutta kallis,painava ja monimutkainen.
Totta, ja tuossa tornissa oli kuitenkin vain yksi 7,7 mm konekivääri. Jostain syystä britit suosivat pommareissaan koko sodan ajan noita keveitä konekiväärejä, vaikka niiden teho tuskin oli kovin kummoinen.
 
Lienee ollut douhetismin vaikutusta, joka oli tuon ajan sotilaallisen ajattelun valtavirtaa kansainvälisestikin.

Joo, ei Suomi tosiaankaan ollut 30-luvulla valtavirrasta poikkeava. Yleisesti uskottiin, että pommittaja pääsisi aina torjunnan läpi kohteeseen. Mm. länsinaapuri Ruotsikin rakensi ilma-aseensa pommittajien varaan. Heillä päätyyppinä oli jo tuolloin vanhentunut Junkers Ju 86. Oikeastaan vasta Espanjan sisällissodan kokemukset toivat ilmi hävittäjäaseen tehokkuuden suhteessa pommittajiin. Onneksi tosin Suomessakin oli douhetismin vastustajia kuten eversti Richard Lorentz.
 
Mitä jos?


Olisikin kaivettu vanhat suunnitelmat esiin ja tehty MG-42/7,62-39 Fin


Olisi kopioitu vain MG-42 7,62*39 patruunalle.
Niin kyllä silloin käytössä on yhtenäinen patruuna.
Nyt kopioitiin/muokattiin vz 52-57, ainoa lisätyö MG-42:ssa olisi ollut kaliperin.
Verrattuna nyt tehtyyn työhön.
Alunperin sitä suunniteltiin meillä kai tuotettavan kaliperissa 7,62x53R. Jälkiviisaana olisin myös ottanut sen tuossa kaliperissa, koska ilmeisesti tuo yhtenäispatruuna ei olekaan niin tärkeä verrattuna pitkän patruunan suurempaan tehoon. Ainakin näin voisi päätellä pitkää patruunaa ampuvien konekiväärien viime vuosina tapahtuneesta paluusta.
 
Alunperin sitä suunniteltiin meillä kai tuotettavan kaliperissa 7,62x53R. Jälkiviisaana olisin myös ottanut sen tuossa kaliperissa, koska ilmeisesti tuo yhtenäispatruuna ei olekaan niin tärkeä verrattuna pitkän patruunan suurempaan tehoon. Ainakin näin voisi päätellä pitkää patruunaa ampuvien konekiväärien viime vuosina tapahtuneesta paluusta.

Olisiko laippakantainen 7,62x53R soljunut MG42;n läpi pelkällä lukon ja piipun vaihdolla? Epäilen.

Urakantainen 7,62x39 taas olisi ollut helppo nakki. Hiukan insinööritaitoa ja kokeita olisi materiaalivahvuudet saatu laskettua oikein ja painoakin olisi hävinnyt hiukan. A vot, jo olisi ollut pyssy.
MG42;n poliittinen painolasti oli kuitenkin todennäköisesti liian suuri, että tätä olisi edes voinut harkita.
 
Olisiko laippakantainen 7,62x53R soljunut MG42;n läpi pelkällä lukon ja piipun vaihdolla? Epäilen.

Urakantainen 7,62x39 taas olisi ollut helppo nakki. Hiukan insinööritaitoa ja kokeita olisi materiaalivahvuudet saatu laskettua oikein ja painoakin olisi hävinnyt hiukan. A vot, jo olisi ollut pyssy.
MG42;n poliittinen painolasti oli kuitenkin todennäköisesti liian suuri, että tätä olisi edes voinut harkita.
Tätä kaliperin vaihdosta meillä siihen kyllä suunniteltiin, mutta vaadituista muutostöistä en sen tarkemmin tiedä.
MG42;n poliittinen painolasti oli kuitenkin todennäköisesti liian suuri, että tätä olisi edes voinut harkita.
Näin se on hyvinkin voinut olla. Kaikki Saksaan viittaava oli tuolloin melkoisen verboten.
 
Totta, ja tuossa tornissa oli kuitenkin vain yksi 7,7 mm konekivääri. Jostain syystä britit suosivat pommareissaan koko sodan ajan noita keveitä konekiväärejä, vaikka niiden teho tuskin oli kovin kummoinen.
Mutta Wellingtonista ja Whitleystä lähtien oli kuitenkin ampumoja, joissa oli vähintään kaksi noissa kaliipereissa, ja raskaammissa laitoksissa jo neljä. Niillä jo saa kelpo sateen laitettua silmille. Se on totta, että ei varmaan ole ollut paras mahdollinen, mutta miten lienee määrä suhtautuu laatuun? Kovahermoisen pilotin tarvitsee, kuka tähtää kunnolla nelipiippuisen syytäessä valojuovia silmille.
Ja pudottihan ne suomalaiset Blenheim-ampujat vihollisia, että ehkä se on ollut soiva peli, jos on osannut käyttää.

Tuossa Wikin artikkelissa kerrotaan, että Lancasterissa 50-kaliiperista oli aseena, muttei yleisesti. Ja että ala-ampumokin oli, mutta poistettiin. Vino Musiikki toi sitten kaikenlaisia ad hoc-asennuksia, jopa 20-millisiä.
Kiinnostava artikkeli, tuli jotain uuttakin tietoa.

Olin unohtaa. Olen jostain lukenut, että saksalaiset eivät pystyneet kehittämään vastaavia, hydraulisesti toimivia ampumoja. Olen aina suhtautunut tähän tietoon epäillen, sillä kyseessä on pakko olla pikemminkin stateginen valinta, jossa tätä ampumomallia ei katsottu tarpeelliseksi. Olisihan niillä nyt ollut sotasaaliiksi saatuja romuja sen verran, että engelska-ampumot olisi voitu kopioida ja kehittää eteenpäin, mikäli olisi katsottu tarpeelliseksi.

Defensive armament



Lancaster Mk I PA474 of the Battle of Britain Flight, in flight showing the original nose, dorsal and tail .303 Browning gun positions


Nose of a B Mark X showing twin .303 Browning turret above the bomb-aimer's position
The Avro Lancaster was initially equipped with four Nash & Thomson Frazer Nash hydraulically operated turrets mounted in the nose, tail, mid-upper and underside. The original tail turret was equipped with four Browning .303 Mark II machine guns and all other turrets with two such machine guns.[14][15]

Nose turret
Only the FN-5A[14] nose turret which was similar to the FN-5 used on the preceding Avro Manchester, the Vickers Wellington and the Short Stirling remained unchanged during the life of the design, except in instances where it was removed entirely.

Ventral turret
The ventral (underside) FN-64 turret quickly proved to be dead weight, being both difficult to sight because it relied on a periscope which limited the gunner's view to a 20 degree arc,[14] and too slow to keep a target within its sights.[Note 2] Aside from early B Is and the prototype B IIs, the FN-64 was almost never used. When the Luftwaffe began using Schräge Musik to make attacks from below in the winter of 1943/1944, modifications were made, including downward observation blisters mounted behind the bomb aimer's blister[16] and official[17] and unofficial mounts for .50 in (12.7 mm) machine guns or even 20 mm cannon, firing through the ventral holes of the removed FN-64. The fitting of these guns was hampered as the same ventral position was used for mounting the H2S blister, which limited installations to those aircraft fitted with bulged bomb bays which interfered with the H2S.[14]

Mid-upper turret


Gunner in Fraser Nash FN50 mid-upper turret with twin .303 Brownings, February 1943
The mid-upper (dorsal or top turret) was an FN-50[14][15] on early examples and the very similar FN-150 with improved sights and controls[14] on later examples. On all but the earliest examples this turret was surrounded by a coaming which provided a track for a cam operated interruptor device which prevented the gunner from shooting the tail of his own aircraft.[14] The Mk.VII and late Mk.X Lancasters used the heavier electrically-controlled Martin 250 CE 23A turret equipped with two .50 inch machine guns[14] which was mounted further forward to preserve the aircraft's longitudinal balance, and because it had an internal mechanism to prevent firing on the aircraft itself, it did not require a coaming.[Note 3][14] Other experimental turrets were tried out, including the FN-79 and the Boulton-Paul Type H barbette system.[14]

Tail turret


Gunner in the Nash & Thompson FN20 tail turret
The tail turret was the most important defensive position and carried the heaviest armament. Despite this, the turrets used, starting with the FN-20, were never entirely satisfactory and numerous designs were tried. The FN-20 was replaced by the very similar FN-120 which used an improved gyroscopic gun sight (GGS).[14] Gunners using both the FN-20 and 120 removed perspex and armour from the turret to improve visibility, but trials by the RAF showed that a Mosquito night fighter was still able to get within a very short distance of the tail gunner without being spotted, confirming what the Luftwaffe had already realised. The Rose turret attempted to improve on the FN turrets by being completely open to the rear (improving visibility and allowing easier emergency egress) and by being fitted with two .50 inch machine guns and was installed in a small number of Lancasters but never became common.[14] Ultimately radar, rather than improved visibility, made the turret more effective. The FN-121 was the Automatic Gun Laying Turret (AGLT), an FN-120 fitted with Village Inn gun-laying radar.[14] Aircraft fitted with Village Inn were used as bait, flying behind the main formations to confront the night fighters that followed the formations and shot down stragglers. This significantly reduced operational losses; and gun-laying radar was added to the last versions of the turret. Before the end of the war Lancasters built in the UK standardized on the FN-82 fitted with two .50 inch machine guns and fitted with gun-laying radar as production allowed, which was also used on early models of the Avro Lincoln. The disadvantage of all radar and radio transmitting systems is that attacking forces can locate aircraft by picking up transmissions.

Later in the war Freeman Dyson made a case for removing all the Lancaster's defensive armament, arguing it would reduce the loss rate by increasing the Lancaster's speed by up to 50 mph (assuming the bomb load was not increased at the same time), and thus make it harder to shoot down. This became even more important when Dyson and Mike O'Loughlin concluded that some of the German night fighters were using Schräge Musik upward firing guns, as the Lancaster had no ventral gun turret to defend itself, although any defence would depend on the crew detecting the attack from underneath.[18] Dyson considered that the modification would be justified even if the aircraft loss rate was unchanged, as two defensive air gunners would not be required, reducing human losses. The case for speed over defensive armament was supported by the Mosquito, whose loss rates were far lower than the Lancaster's. As an example, during the Battle of Berlin (18 November 1943 to 30 March 1944) the average loss rate of the heavy bombers (overwhelmingly Lancasters) was 5.1%, whereas for Mosquitoes it was 0.5%,[19] though a speed-optimised Lancaster would still be up to 50 mph slower than a Mosquito and unlikely to match its low loss rates.
 
Back
Top