"Monikulttuurisuus on rikkaus ja voimavara" ???

Suurin osa maahanmuutosta on humanitaarista (ja kaikista kalleinta) lajia. Poju ja Gennadi eivät asu Suomessa, vaikka heillä saattaa vielä olla Suomen passi. Ruotsista palaavat eläkeläiset tuovat leivän tullessaan. Urheilemaan tulleilla on leipäpuu tiedossa kun maahan muuttavat. Naimakaupoilla tulee pidemmän päälle kalliiksi käyviä alkuasukkaita, mutta ehkä vain kaksi- tai kolminumeroisia määriä. Perheen, tuttavien, heimon, suvun ja klaanin yhdistäminen on kalleinta humanitaarista laatua.

Onko asiasta tullut tuoretta tietoa tai tilastoja?

1608721762186.png

Maahanmuuton syyt ovat monipuolistuneet verrattuna 1990-lukuun, jolloin maahanmuutto perustui pääasiassa humanitaarisiin syihin. Nykyisin Suomeen muutetaan enenevässä määrin perhesiteen, työn ja opiskelun perusteella. https://kotouttaminen.fi/maahanmuutto-kasvaa-ja-monipuolistuu
 
Onko asiasta tullut tuoretta tietoa tai tilastoja?

Katso liite: 46200
Arvasin että kysyisit tätä. Ei ole. Maahanmuuttoviraston tilastoissa on politiikkaa. Kehitysmaista alkunsa saava perusteeton (Suomea hyödyttämätön) maahanmuutto halutaan piilottaa kaikenlaisten sanakäänteiden taakse. On opiskelua ja työtä. Monikohan ulkomaalainen oleskelulupa-opiskelija maksaa opiskeluistaan ja elinkustannuksistaan täyden hinnan? Minulla ei ole taaskaan tilastoja, mutta arvaan, että suurin osa oleskelulupaa tarvitsevista opiskelijoista on Afrikasta. Tarkoittaa samaa kuin että Suomi maksaa opiskelut, asumisen, ruoat, taksit, käyttörahat. Taksillahan nuo enimmäkseen näyttivät kulkevan polkupyrämatkan kun kerran asuin samoilla huudeilla. Kantasuomalaiset kulkivat saman matkan polkupyörillä.
Perhesiteen suhteellinen osuus kasvaa tottakai kun maahan haalitaan alkuasukkaita 30 tuhannen vuosivauhdilla. Koko klaani pitää saada samalle konttorille ja naapuriklaanit myös. Myönnettyjen oleskelulupien osuutta tarkastellessa Suomi näyttää omituisen houkuttelevalta kohteelta tulla töihin ulkomailta. Korkeatasoinen verotus ja matala palkkataso houkuttelevat etenkin turkkilaisia pizzanpaistajia, kiinalaisia kokkeja ja kivimiehiä.
 
Niin. Valhe, emävale, tilasto. Maahanmuutosta on monenlaisia mielikuvia ja tilastoja.

Yksilöistä ja yksittäistapauksista voidaan tarvittaessa kaivaa esiin tarkkaakin tietoa. Mutta siihen tarvitaan nimiä. Migri ja Tilastokeskus tuottavat tilastoja maahanmuutosta ja maahanmuuttajista. En usko, että ne ovat epäluotettavampia kuin mielikuvat.

EU:n ulkopuolelta tulevat opiskelijat joutuvat tietääkseni maksamaan korkeakouluopinnoistaan lukukausimaksut. En tiedä, tuetaanko opiskelua mahdollisesti stipendein tms. Epäilemättä opiskeluruokailu ja -asuminen on ainakin osittain tuettua. En jaksa googlata ulkomaalaisten opiskelijoiden alkuperämaita, mutta Kiinasta ja Venäjältä kuvittelisin useimpien tulevan. Työperäinenkin maahanmuutto tulee enimmäkseen kaiketi Virosta ja Venäjältä. Perheenyhdistämiset ovat mahdollisesti lisääntyneet, joskin koronaepidemia ja lentoliikenteen rajoitukset ovat varmaan vähentäneet muuttoliikettä koko maailmassa.

Mutta itkuvirren ja valitusveisuun jälkeen: mikä on ongelma, ja mikä on ongelman ratkaisu?
 
Koulumies läksyttää hallitusta.

Hallituksen pitäisi viipymättä tarkistaa linjaansa ISIS:n joukkoihin lähteneiden kotiuttamisen suhteen. Tanskassa kaksoiskansalaisilta on otettu pois Tanskan kansalaisuus ja sen pitäisi olla mahdollista myös Suomessa. Maahanpaluu voidaan silloin yksinkertaisesti evätä muilta kuin oman maan kansalaisilla. Leiriltä pitäisi ylipäätään tuoda Suomeen vain lapsia, eikä sinne vapaaehtoisesti lähteneitä aikuisia.

Saksassa poliisi pidätti yhden al-Holista palaavista naisista jo lentokentällä. Suomessa rikosvastuu terrorismirikoksista sen sijaan ei näytä toteutuvan. Supon mukaan palaajat voivat muodostaa maallemme turvallisuusuhan, enkä ole toistaiseksi vakuuttunut siitä, että hallitus suhtautuu asiaan tarpeeksi vakavasti. Hallituksella on vastuu siitä, että rikoksia tehneet ja terroristiseen toimintaan osallistuneet ihmiset joutuvat vastaamaan teoistaan, eikä suomalaisten turvallisuus vaarannu.

Viranomaisten pitäisi myös vähintään saada palanneet lapset lastensuojelun piiriin. On vaikea nähdä, miten olisi lasten edun mukaista elää yhdessä aikuisten kanssa, jotka ovat vieneet heidät väkivaltaiselle sota-alueelle. Millainen ihminen kykenee saattamaan vapaaehtoisesti ja tietoisesti lapsensa sellaiseen vaaraan? Lapset on saatava turvaan heille vaarallisten aikuisten vaikutusvallan alta, Suomessa huostaanotetaan lapsia paljon pienemmistäkin syistä.

https://www.verkkouutiset.fi/suhtautuuko-hallitus-isis-palaajiin-tarpeeksi-vakavasti/#313238b3

Isis-äidit kaipaavat sota-alueelta sote-alueelle. Vihreä on islamin väri.
 
Mutta itkuvirren ja valitusveisuun jälkeen: mikä on ongelma, ja mikä on ongelman ratkaisu?
Ongelma on maahanmuuttajien ja opiskelemaan tulevien kustannukset Suomelle ja loppuviimeksi veronmaksajille. Money for nothing ja siitä Dire Straits teki biisinkin.

Ratkaisu on lopettaa perustetta vailla oleva siirtolaisuus kehitysmaista, sekä maksuttoman koulutuksen tarjoaminen. Koulutuksen hinta per capita on jo sinänsä tarpeeksi paha ja Afrikasta opiskelemaan tulleiden opiskelun aikaiset elinkustannukset vielä pahempia. Kysymys on nimenomaan afrikkalaisista opiskelijoista. Uskon omiin silmiini ja arvioin olevani kykenevä erottamaan toisistaan kiinalaisen/aasialaisen ja rotupuhtaan afrikan mustan (ex keeneri). Kiinalaiset/aasialaiset maksavat (maksatetaan) omat kustannuksensa, savannien midaksilla tuskin koskaan. Muistutan vielä, että asuin Afrikantähtien naapurustossa hetken aikaa oman residenssin myytyäni.

Välähdys ongelman laajuudesta

Linkin takaa paljastuu yhden yksittäisen AMK:n hakijamäärä pelkästään Nigeriasta. Tartu ihmeessä Yle uutisen viimeiseen lauseeseen ja usko se. Minä en usko. Afrikasta Suomeen opiskelemaan hakeutuminen ei ole tapahdu savannien risunkerääjän omilla säästöjen turvi, eikä sukulaisten lähettämillä rahoilla. Toki Nigeriassakin on äveriäämpää populaa, mutta eikö ole ihmeellistä mikä ihme vetää Nigerin sulttaaneita Anus Botnicaan? Ajatuskin siitä että Nigeriasta lähetettäisiin rahaa Suomeen opiskelemaan tulleelle on järjetön. Opiskeleminen ja eläminen Suomessa maksaa enemmän kuukaudessa kuin Nigeria BKT per capita. Tilasto tässä. Nigeriassa 60 % kansasta elää alle 1,25 USD:llä päivätulolla. Totuusmedian artikkeli tässä. Onneksi Myi Kakkanen näkee Nigeriassa vain paikkoja auringossa. Myin ihailema Nocart on konkurssissa.
 
Koulutus on maksutonta vain suomen- ja ruotsinkielisissä ohjelmissa. Käsittääkseni englanninkieliset kandi- ja maisteritason opinnon AMK:ssa tai yliopistossa ovat maksullisia EU:n ulkopuolelta tuleville.

Suomen- tai ruotsinkielisessä koulutusohjelmassa opiskelevan opiskelijan ei tarvitse maksaa lukukausimaksua kansalaisuudestaan huolimatta. Lukukausimaksut koskevat ainoastaan vieraskielistä kandidaatin tai maisteritasoiseen tutkintoon johtavaa korkeakoulutusta ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa muiden kuin EU/ETA-maiden kansalaisten osalta.

https://opintopolku.fi/wp/valintoje...arvitseeko-minun-maksaa-lukukausivuosimaksua/

Perustetta vailla olevan siirtolaisuuden pysäyttää Migri viran puolesta. Jos tulijalla ei ole perustetta maahanmuutolle, oleskelulupaa ei myönnetä. Poikkeustapauksiakin hakeva ehkä löytää.

Yksilötasolla kunkin kansalaisen on helppo päättää, adoptoiko, naiko, majoittaako vai palkkaako maahanmuuttajan. Valtion valitsemat valioyksilöt sen sijaan tulevat kiintiöpakolaisina tai turvapaikanhakijoina poliittisen prosessin ja virkakoneiston läpi. Siihen voi olla vaikeampi vaikuttaa, jollei äänestä onnekkaasti, asetu kansanedustajaehdokkaaksi tai hae sopivaan virkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Käsittääkseni englanninkieliset kandi- ja maisteritason opinnon AMK:ssa tai yliopistossa ovat maksullisia EU:n ulkopuolelta tuleville.
Ajoit suvakkien asettamaan miinaan ja upposit.

Klip

Kenialainen Stephen Onginjo on tyytyväinen Kemi-Tornio Ammattikorkeakoulun opiskelija. Hän on tullut opiskelemaan sosiologiaa. Suomalaista ammattikorkeakoulua Stephen pitää korkeatasoisena. Myös muiden maiden pohjoismaiden koulutusta arvostetaan Afrikassa, mutta Suomi on numero ykkönen. Suomen valtio maksaa opetuksen.

Klip

Massimiehet Nigeriasta 1300 kpl haluaa herrojen Kemiin opiskelemaan säästöillään. Montako vuotta pitää säästää mediaani 1,25 USD päiväansioista, ennen kuin kannattaa lähteä Kemiin opiskelemaan? Opiskelun aikainen eläminen Kemissä kustantaa vähintään:

- Asunto 200-400 e/kk
- Nigerialaiset syömingit 200 e/kk
- Juomingit 150 e/kk
- Opiskelumateriaalit 100 e/kk
- Kulkemiset 100 e/kk
- Lennot 600 e/48kk

Opiskelujen aikaiset elinkustannukset (48 kk) min. ~34.000 e. Kuullostaa uskomattomalle summalle 1300 nigerialaisen maksettavaksi per capita. Joku väärämielinen voisi luulla, että Suomi maksaa elatuksenkin...
 
Kaikki Opetusministeriön alaiset Ammattikorkeakoulut ovat osakeyhtiöitä. Osakeyhtiö epäilemättä maksaa opettajien palkat ja muut opetuksen kustannukset.

Stephen Onginjon tulot, menot ja tuet selviävät käymällä verotoimistossa ja pyytämällä verotustiedot. Tai kysymällä tarkemmin asianosaisilta itseltään, jos asia kiinnostaa.

Stephen ei minun rahoillani elele. Jos taas valtio tai kunta häntä elättää, se on pois niiden kassasta.
 
Sossutuki ei näy verotuksessa, koska ei ole verotettava etuisuus.
 
Opiskelujen aikaiset elinkustannukset (48 kk) min. ~34.000 e. Kuullostaa uskomattomalle summalle 1300 nigerialaisen maksettavaksi per capita. Joku väärämielinen voisi luulla, että Suomi maksaa elatuksenkin.

Oppilaitokset ovat ---yrityksiä-----, joiden kulungit maksaa yhteiskunta. Oppilaitokset ovat instituutio, joka elattaa melkoisen määrän valkokaulusproletaareja. Oppilaitosten pitää täyttyä pullolleen opiskelijoista, jotta kaikille niille proletaareille on edes jotenkin uskottava pesti, johon osoittaa palkkaa.

Ei elämää, vaan koulua varten, sanoi aikanaan jo Aku Ankkakin. Ihan oikeasti.

Moniko esim. yliopistonsa Suomessa lusinut ulkkis jää hyödyttämään Suomen kvartaalitaloutta, kun valmistuu? Tilasto on nimittäin lohduton, jos joku kehtaa sen kaivaa. Jokainen Suomen yliopisto pyrkii maksimoimaan oman toimintansa ja kun Valtio takaa siihen lystiin rahat, niin sou vot?

Mitä lisäarvoa saa yliopisto, kun nigerialainen etäopiskelee korona-Suomessa asuen kylän vuokrakorttelissa, joka sekin tarvitsee asukkaansa, jotta asuntoyhtiöt pysyvät pystyssä? Jos tuo henkilö edes olisi fyysisesti talossa tuoden kulttuurista etnistä värinää ah niin olisihan sekin jotain. Mitä tietoa ja taitoa, ymmärrystä ja oppia hän tuo mukanaan? Nigerialaista opiskelijaruokaa kommuunissa? Arki- ja pyhävaatteiden erot? Ah. Ja ach. Nada.

Pienellä pelolla suhtaudun hankkeisiin, joissa ryhdytään oikein viemään suomalaista opetusosaamista maailmalle. Nimittäin olen varma siitä, että tuon lystin tulee maksamaan veronmaksaja, olen siitä absolute varma. Kukaan eikä mikään tule maksamaan latiakaan meidän oppilaitososaamisesta maailmalla. Paitsi Suomen veronmaksajat, kiittää ja kuittaa.

Tämä Suomen opetustoimen vientihanke on pelkästään pyrje saada valkokaulusproletariaatille duunia, kun ikäluokat pienenevät. Olevinaan viedään jotain, jää sanomatta, että viedään omaa rahaa säkillä kuin kankkulan kaivoon.

Kun vähänkään tarkastelet sitä ulkkisopiskelijan perspektiiviä, niin huomaat: ei elämää, vaan koulua varten.

Suomen kansantaloudesta noin 60 prosenttia jättää jäljen, joka johtaa yhteiskunnan rahaan. Tuo taso revähti jo ajat sitten ohi järkikohtuuden. En tiedä kauanko tätä illuusiota on varaa pitää yllä.
 
Uusi normaali näytti taas parhaat puolensa :ROFLMAO:

Matkustaja yritti repiä ovea auki ja päästä kiipeämään sen yli. Lopulta hän kurottautui niin pitkälle, että ylettyi lyömään kuljettajaa kasvoihin ja repimään tätä kädestä. Bussin valvontakamera tallensi pahoinpitelyn. Tallenteelta näkyy, ettei kuljettajalla ollut poispääsyä tilanteesta.

Kuskin mukaan matkustaja huusi hänelle rasistisia solvauksia, kuten sen, että bussikuskin kaltaisia pidettiin hänen kotimaassaan kuin koiria häkissä. Sekä bussikuski että matkustaja ovat ulkomaalaistaustaisia.

Oppilaitokset ovat ---yrityksiä-----, joiden kulungit maksaa yhteiskunta. ... ...
En ihan tarkkaan muista mitä maksoi opiskeluni ammattikoulussa, muistaakseni jotain ~40k mk. Ammattikorkeassa summa oli tuplaantunut 80k mk. Siis per vuosi. Vuosien tauon jälkeen opiskeluni teknillisessä korkeakoulussa maksoi ~80k EUROA vuodessa. En saanut tietää mitä maksoi lyhyehkö käyntini yliopistossa yhteiskuntatieteellisen puolella. Kaipa sekin jotain maksoi. Enhän minä niitä maksanut.

Tuohon sitten päälle ne 9-v peruskoulussa, 2-v lukiossa joka jäi kesken, niin kyllähän siitä hintaa alkaa tulemaan.

Sekä ne avoimen yliopiston psykologiset puolet joista hain pohjaa UI/UX (User Interface / User Experience) puolelle. Tai ne koulujen maksamat Cisco Certified Engineer, tai muut MSCE-touhut. Sentään työpaikka maksoi jotain (RH, SAP, ORACLE), mutta kyllä noistakin nyt aika lasku tulee...

Opiskelu on maksutonta mutta ei ilmaista (verot)... Siinä voi olla maahantulijalle työsarkaa maksettavaksi vaikka jäisikin, sillä siinä on monelle kantiksellekin maksettavaa jos vaikka hepusta jotain tulisikin, Ja jos ei niin...
 
Minulle soitti jo eläköitynyt ammattikoulun opettaja kertoakseen, kuinka ammattikouluissa oppilaanohjaajat painostavat opettajia päästämään ala-arvoisesti suoriutuneet maahanmuuttajataustaiset oppilaat läpi kouluista. On kuulemma yleistä, että maahanmuuttajataustaisten oppilaiden suoritusten keskiarvo jää alle yhden arvosteluasteikossa, mutta opot ammattikouluissa painostavat opettajia antamaan hyväksytyn päättöarvosanan. Syynä tähän on se, että ammattikoulut saavat valmistuneista rahaa valtiolta. Jotta rahoitus säilyisi entisellään huolehditaan, että osaamattomatkin oppilaat saavat tutkintopaperit kouluista.

Kyseinen opettaja oli tehnyt uran ajoneuvotekniikan puolella ja hän oli toiminut myös lopputöiden vastaanottajana useita vuosia. Näin hän oli hyvin perillä lopputöiden tasosta, jolla oppilaita valmistuu. Kyselin eläköityneeltä ammattikoulun opettajalta ja lopputöiden vastaanottajalta, että päästetäänkö sitten kantasuomalaisetkin ala-arvoisesti suoriutuvat läpi amiksista, kuten maahanmuuttajataustaiset. Hän vastasi, että kantasuomalaiset suoriutuvat lähes aina hyväksyttävästi ajoneuvotekniikan opinnoissa. Samoin venäläiset ja virolaiset pärjäävät hyvin, joskin venäläisillä on usein kuulemma väärennettyjä työtodistuksia opintoihin hakeutuessaan. Ghanalaisetkin nousivat esille erinomaisena ryhmänä, jotka olivat niin huippuunsa motivoituneita, että se herätti jopa yleistä hilpeyttä. Sen sijaan muilla maahanmuuttajaryhmillä opiskelu oli tyypillisesti ”löysänä menemistä”. Monikulttuurisuus ajoneuvotekniikan puolella näkyi motivaation puutteena, laiskuutena ja etnisinä jännitteinä.

Vaikeimpiin tilanteisiin ammattikoulujen opettajat joutuvat maahanmuuttajaoppilaiden kanssa silloin, kun ammattikouluihin lykätään kielitaidottomia oppilaita. Nämä eivät ymmärrä opetuksesta paljoakaan, mutta läpi pääsevät nämäkin. Välillä tosin on niin totaalisen kielitaidottomia tapauksia, että oppilaita on jouduttu tiputtamaan pois opinnoista.

Amisopettaja kertoi, että ajoneuvotekniikan opetusta oli annettu myös puolustusvoimissa monikulttuurisille porukoille. ”S-ryhmälle” oli tyypillistä, että he haukkuivat kouluttajat aina aluksi rasisteiksi, minkä jälkeen käytiin pitkälliset keskustelut asioista, ja tilanteet saatiin normalisoitumaan.

Esitetyn valossa herää huoli siitä, kuinka luotettavaa suomalainen ammattiosaaminen on jatkossa. Alansa ammattilaisiin on tähän saakka voinut luottaa turvallisin mielin. Amisopettaja kertoikin ammattitaidon rapautumisesta huolestuttavan esimerkin omalla alallaan. Hän oli nimittäin tutustunut ajoneuvovahinkotilastoihin. Niissä tietty aiemmin mainittu ryhmä oli ammattiautoilijoissa kuulemma niin yliedustettuna, että muut ryhmät eivät edes yhteensä yllä samoihin vahinkolukuihin.

Pidän saamiani tietoja luotettavina vähintään pääasioiden suhteen. Tarkistin myös googlaamalla, että soittaja oli toiminut ajoneuvotekniikan asiantuntijanatehtävissä. Meillä Suomessa on noussut julkisuuteen aikoinaan myös yliopistojen kohdalla se, kuinka tutkintotodistuksia halutaan antaa liukuhihnalta ja tasosta tinkien niin maisterin- kuin tohtorinkoulutusohjelmissakin, ja tässä on samantyyppisistä motiiveista kyse. Yleisessä tiedossa on myös se, kuinka kehitysmaista tulleita maahanmuuttajia yritetään kotouttaa epätoivoisesti ohjaamalla näitä niin työelämään kuin oppilaitoksiinkin ja toivotaan kielitaidon karttuvan parhaiten tällä tavalla. Voimavaroja ja rahaa kuluisi valtavasti hukkaan, jos esim. puolet kehitysmaamaahanmuuttajaoppilaista jäisi kertaamaan luokkansa ja opettajilta voisi mennä hermot.

Tässä oli kyse ajoneuvotekniikasta jossain ammattikoulussa. Voimme kuitenkin olettaa, että kyseisessä ammattikoulussa on enemmän tai vähemmän samoja ongelmia ja ratkaisukeinoja näihin muillakin opiskelulinjoilla. Samoin voimme olettaa edellä käsitellyn perusteella, että nämä ongelmat eivät koske ainoastaan kyseistä ammattikoulua, vaan ovat yleistettävissä laajemminkin. Ongelman laajuutta ja yleisyyttä kokonaisuudessaan voimme vain arvailla. Eri opintolinjat keräävät erityyppisiä oppilaita. Varmasti on paljon myös Suomeen asettumaan pääsystään kiitollisia kehitysmaista tulleita maahanmuuttajaoppilaita, jotka ovat oppineet suhteellisen ripeästi suomen kieltä riittävästi opiskellakseen sujuvasti, ja motivaatio on korkealla. Ghanalaiset tulivat jo mainituiksi ajoneuvotekniikassa. Tämä ei kuitenkaan poista esitettyä ongelmaa, jossa poltetaan taas suomalaisten verovaroja hukkaan ja rapautetaan luottamusta ammattitutkintoihin.

Henna Kajava
Kuntavaaliehdokas – Espoo
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top