Äänestys Montako uutta hävittäjää ostetaan?

Montako uutta hävittäjää ostetaan?

  • Äänestäjiä yhteensä
    244
  • Äänestys suljettu .
Status
Suljettu uusilta vastauksilta.
Sitä tässä olen miettinyt, että kun olen lukenut noista koneiden elinkaarikustannuksista, niin ne ovat olleet arviot noin 60:lle koneelle siinä 20-30 miljardin euron luokkaa, eli kaiken kaikkiaan puolesta miljardista miljardiin vuodessa. Nykyinen budjetti Ilmavoimille taitaa olla sen noin muutaman sadan miljoonan per vuosi. Eli onko tuohon 20-30 miljardiin euroon luettu mukaan odotettava inflaatio, koska sitä siinä ei kerrota, vai mitenkä sitten rahoitetaan? Karsimalla maa -ja merivoimia?

Eihän ne kustannukset tuolla tavalla tasan jakaudu. Eri vaiheissa kuormitetaan myös hankintabudjettia. Nyt suunnitteilla oleva perushankinta on kertapaukku eikä jakaudu elinkaaren ajalle. Sama pätee jatkossa tehtäviin asehankintoihin ja MLU-paketteihin. Niiden yli menevä osuus tulee sitten toimintamenojen puolelta.
 
Itse näen, että tarvetta ei ole enää noin 64 hävittäjän ylittämiselle, joten siinä pysytään. Ilmavoimien komentaja sanoi, että valmistajan ratkaisusta riippuen tulema voi olla 64, 66 tai 62 hävittäjää. Tällä saamme jatkuvasti yhden parven puolustamaan Lappia ja toisen Etelä-Suomea. Joten itse en näe tarvetta mennä yli noin 64 hävittäjän. Esimerkiksi PM Niinistön ehdottelemat 100-120 hävittäjää olisivat todella kalliit lisät jo HX:n nykyiseen kuluarvioon (7-10 miljardia), ja toimintamenot olisivat sen verran suuremmat vielä entisestään että pelkäisin mitenkä se kastroisi joko maa - tai merivoimat, koska se on kylmä päivä helvetissä kun näemme että poliitikot lupaavat ja toteuttavat lupauksensa että 100-120 hävittäjän ilmavoimiin lisättäisiin rahat PVn budjettiin eikä niitä poimittaisi muista puolustusmenoista. Se noin 64 hävittäää on ideaali.

Siihen päälle sitten voimme koota voiman monkinkertaistajia kuten AWACSeja, ilmatankkauskoneita ja ELSO-koneita.
 
Viimeisempien uutisten valossa veikkaan väliä 55-64 hävittäjää. Jos kaikilla valmistajilla on vaikeuksia saada 64 hävittäjää aseineen, sensoreineen, infrastruktuurineen ja huoltovarusteineen tuohon 10 miljardiin, niin todellakaan yli 64 ei tulla saamaan satavarmasti. Ja kommentit tuli siitä, että pikemminkin pienenee konemäärä.

Joten veikkaan että 55-64 hävittäjää on lopputulema.
 
Sveitsissä ehdotus että jos ostetaankin kahta konetyyppiä
Taas politiikka tuossa maassa paskoo koko homman ja aiheuttaa vuosien viivästyksen ja Sveitsi saa ihan täyspäiväisesti kutsua Ranskan ja Italian ilmavoimat tukikohtiinsa päivystämään, kun heidän Horneteilla ei enää turvallisesti nousta taivaalle.
 
Tuskin yksi puolue äänestää hankintoja kumoon tai heittelee ylitsepääsemättömiä kiiloja koneistoon. Kahden konetyypin hankinta olisi toki ongelma noilla konemäärillä ja budjeteilla, eiköhän siinä yhteen ole järkevintä tyytyä. Demareiden toiseksi konetyypiksi ehdottama aseistettu harjoituskone nyt ei muutenkaan pystyisi antamaan vastusta Saksan ja Italian Typhooneille ja Ranskan Rafaleille - eihän Sveitsiä uhkaa enää muut kuin naapurimaat, kylmä sota on ohi.
 
Viimeisempien uutisten valossa veikkaan väliä 55-64 hävittäjää. Jos kaikilla valmistajilla on vaikeuksia saada 64 hävittäjää aseineen, sensoreineen, infrastruktuurineen ja huoltovarusteineen tuohon 10 miljardiin, niin todellakaan yli 64 ei tulla saamaan satavarmasti. Ja kommentit tuli siitä, että pikemminkin pienenee konemäärä.

Joten veikkaan että 55-64 hävittäjää on lopputulema.
Olin itse näköjään aikoinaan äänestänyt 41-50, mutta lukitaan lopulliseksi arvaukseksi 52 (F-35) hävittäjää.
 
Viimeisempien uutisten valossa veikkaan väliä 55-64 hävittäjää. Jos kaikilla valmistajilla on vaikeuksia saada 64 hävittäjää aseineen, sensoreineen, infrastruktuurineen ja huoltovarusteineen tuohon 10 miljardiin, niin todellakaan yli 64 ei tulla saamaan satavarmasti. Ja kommentit tuli siitä, että pikemminkin pienenee konemäärä.

Joten veikkaan että 55-64 hävittäjää on lopputulema.

jos se ”alle 64” kattaa myös growlerit, niin Super Hornet on ulkona. Liian pieneksi jää määrät.
 
Jos valmistajilla on ongelmia saada se 64 mahtumaan 10 miljardiin, niin en näe että Growlerien (jotka ovat hinnaltaan vähintään yhtä kalliita kuin muutkin hävittäjät) kanssa SH:n tarjous menisi yli 64:n.

Olisiko Boeingin diili 40 E , 12 F, 12 EA-18G?
 
Intia osti 36 Rafalea 8.8 miljadilla dollarilla.
Jos Suomelle koneet maksaisivat saman verran ei päästäisi lähellekään 64 konetta.
 
Itse asiassa hinta olisi ollut 36 Rafalelle 6 miljardia euroa ilman Intialle varta vasten tehtyjä modauksia. Eli tasas 60 mahtuu 10 miljardiin. Ja tämä jos ei oleteta, että mittakaavaetua tulisi vielä meidän tilauksessa sen puuttuvan neljän koneen edestä.
 
Jos valmistajilla on ongelmia saada se 64 mahtumaan 10 miljardiin, niin en näe että Growlerien (jotka ovat hinnaltaan vähintään yhtä kalliita kuin muutkin hävittäjät) kanssa SH:n tarjous menisi yli 64:n.

Olisiko Boeingin diili 40 E , 12 F, 12 EA-18G?

Ei tule taatusti 12 Growleria.

Esimerkkinä CCAW:

  • Four Strike Fighter (VFA) Squadrons, with twelve F/A-18E/F Super Hornets each, or ten F/A-18C Hornets each (over forty strike fighters total). The typical mix is one F/A-18F (two-seat) Super Hornet squadron, and three single-seat F/A-18E Super Hornet squadrons or a mix of F/A-18E Super Hornet and F/A-18C Hornet squadrons, though some air wings have two F/A-18F (two-seat) squadrons. In two airwings one of the F/A-18C Hornet squadrons is a U.S. Marine Corps Fighter Attack (VMFA) Squadron.
  • One Electronic Attack (VAQ) Squadron, made up of five EA-18G Growlers.
 
Tuonkin kokoonpanossa kasvatetaan Growlerit 7-8 Growleriin.

Eli jatkossa olisi 44 hävittäjää ja 7-8 Growleria.

Meidän lukuihin skaalaten se olisi 10 Growleria. Ja aussit osti 12 Growleria.
 
6 Growleria voisi olla mahdollista...se kun on niin kallis vehje.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Tuskin yksi puolue äänestää hankintoja kumoon tai heittelee ylitsepääsemättömiä kiiloja koneistoon. Kahden konetyypin hankinta olisi toki ongelma noilla konemäärillä ja budjeteilla, eiköhän siinä yhteen ole järkevintä tyytyä. Demareiden toiseksi konetyypiksi ehdottama aseistettu harjoituskone nyt ei muutenkaan pystyisi antamaan vastusta Saksan ja Italian Typhooneille ja Ranskan Rafaleille - eihän Sveitsiä uhkaa enää muut kuin naapurimaat, kylmä sota on ohi.

Sveitsin demarit siis esittävät samanlaista "1.5 koneen mallia" mitä minäkin olen joskus väläytellut eli harjoitushävittäjä olisi aseistettu. Epäilemättä ideana on korvata M-346:lla vanhempia harjoituskoneita. Varmaan ovat lukeneet foorumia!
Sinänsä en pidä tällaista mallia Sveitsille periaatteellisella tasolla huonona, toinen juttu sitten miten se sopisi ilmavoimien kalustorakenteeseen.
 
6 Growleria voisi olla mahdollista...se kun on niin kallis vehje.
Niitä tarvitaan vähintään kahdeksan, että homma pelaisi meillä.

USA:n Merivoimat toimii niin, että kerrallaan lentää tällä hetkellä kaksi Growleria ja yksi Hawkeye, jotta näiden kolmen sensoreilla voidaan sitten kolmiomittauksen perusteella löytää esim. em-säteilyn lähde ja tuhota se. USA:n Merivoimat ovat kommentoineet tarvitsevansa vähintään kahdeksan Growleria, että kerrallaan voi lentää kolmea Growleria kolmen ollessa valmiudessa ja kahden huollossa. Meillä kun ei ole Hawkeyta, niin tarvitsemme vähintäänkin sen 8 Growleria. Eikä pieni tappiovara lisänä päälle olisi pahitteeksi.
 
Sveitsin demarit siis esittävät samanlaista "1.5 koneen mallia" mitä minäkin olen joskus väläytellut eli harjoitushävittäjä olisi aseistettu. Epäilemättä ideana on korvata M-346:lla vanhempia harjoituskoneita. Varmaan ovat lukeneet foorumia!
Sinänsä en pidä tällaista mallia Sveitsille periaatteellisella tasolla huonona, toinen juttu sitten miten se sopisi ilmavoimien kalustorakenteeseen.

Eikös niillä ole harjoituskoneina kotimaiset potkuritubiinikoneet, jotka ovat aika uusia ja joita Pilatus kai tekee edelleen?
 
Itse en tässä ainakaan enää usko 64 ylittyvän. Sillä Puolustuspoliittinen selonteko ja HX-hankkeen tarkoitus, Hornettien suorituskyvyn korvaus, ja se, että valmistajat kipuilevat 10 miljardin kanssa käytännössä rajaavat tuon 64 koneeseen.

Sillä yritettäisiin vaikka 70 hävittäjää hankkia, niin sehän herättäisi kysymyksen että onko tämä nyt sitten huonompi kone kuin Hornet tai yritetäänkö tässä suorituskyvyn korvaamisen sijasta nostaa suorituskykyä.
 
Onko siellä HX-hankkeessa sanottu, että korvataan Hornettien absoluuttinen suorituskyky? Koska se olisi erittäin perseestä. Jos taas halutaan varmistaa nykytilannetta vastaava suorituskyky itänaapuriin verrattuna vielä 30v päästä, voisi 70 konetta olla ihan hyvä idea.
 
Status
Suljettu uusilta vastauksilta.
Back
Top