MOT: Suomi polvilleen 15 minuutissa

Jenkkien tukikohdissa ja Suomalaisissa varuskunnissa on sellainen ero, että Jenkeillä tukikohdissa on operatiivisia joukkoja. Meillä ei näin taida olla.
Lisäksi onhan sillä etäisyydellä edelleen merkitystä.

Saksan Nato tukikohtiin liittyen, britit ovat tyhjentämässä saksassa olevia tukikohtiaan vuoden etuajassa, lähtö olisi 2019.
 
Utti, meri- ja ilmavoimat ovat operatiivisia. VARUstautuminen maavoimien varuskunnissa on laskettava joukkoon myös.
 
baikal kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
"Varuskunnista käsin ei Suomea puolusteta". Kumma homma miten kuitenkin Saksaan sijoitettiin (ja sijaitsee edelleen) nato-liittovaltioiden sotajoukkoja ja kalustoa jo ihan rauhan aikana...

Niin.. Oisko kyse siitä, että varuskuntien olisi hyvä sijaita edes samalla mantereella, jota aiotaan puolustaa? Tokkopa Saksassakaan sotaa aiotaan käydä varuskunnista..

Vai meinaatko tosiaankin, että Pohjois-Karjalaa ei voida puolustaa ilman kiinteätä varuskuntaa? Jos varuskunta on autuaaksi tekevä asia, niin Kajaanista, Kouvolasta ja Siilinjärveltä niitä löytyy. Päälle vielä rajamiesten varuskunnat Kontiolahdella ja Imatralla.

Mahtavatkohan kaikki tänne kirjoittelevat tietää, mitä tehtäviä varuskunnilla on?

Ainakin jos tietävät, niin hyvin salaavat tietonsa. Ei ole seurauksetonta peliliikettä olemassa.

Tietystihän homma on pääteltävissä, mutta jos ei asiasta ole tietoa, niin huudellaan mitä sattuu. Veli Tvälups virkauransa puolesta tietää asian varmasti mutta osa täällä vaan arvailee, että varuskunta on koulutuskeskus.
 
No näinhän poliitikot asian haluavat esittää ja virkasotilaat lallattavat samaa laulua julkisuudessa, totta kai. Mutta ei mitään. Ja toisaalta, pirustakos tässä enää tietää, mitä tehtäviä milläkin laitoksella on?
 
Niinpä, ja eihän sitä ole tarvis kertoa, vaikka tietoa olisikin.
 
Ei sitä kai mistään voi tietääkään, mutta minä ainakin kenties tyhmyyttäni uskon, että ne kriittiset operatiiviset toiminnot, joita lakkautettavissa varuskunnissa on ollut on siirretty toisiin varuskuntiin.

Ainakin toivotaan niin, eikä esim. Mikkeliin ole syntynyt sotilaallista tyhjiötä, joka mahdollistaisi joukkojen maahanlaskun Mikkelin lentokentälle ilman, että kukaan panee tikkuaristiin siksi, ettei naapurissa ole enää Savon prikaatia.
 
On siirretty tai ollaan siirtämässä ml. pokkaus/stenaus/milloggointi...

Poliitikot eivät ainakaan minua vakuuta. Maanpuolustuksen rahoitus on luvattu turvata ja näin vakuutetaan jopa esiteltäessä leikkauslistoja! Skeptinen luonteeni yhdistettynä sisäpiirin tietoihin ja sotilasammatillisiin kokemuksiin on opettanut etten pidä ylätason virkamiehiäkään korkeassa kurssissa, sillä -sen lauluja laulat kenen leipää syöt- ja kenraalikuntakaan ei ole mikään säännön vahvistava poikkeus maassamme (enää). On kyseisessä laumassa vastarinnan kiiskiäkin, mutta ulospäin rivit pidetään ruodussa ja tehtyjä ratkaisuja ei etenkään julkisesti kyseenalaisteta. -Get with the program or get out-.

Mikkeliin jäi, ja kasvoi varusmiesten miehitystä suuremmaksi, maavoimien esikunta. SavPr lakkautettiin, mutta Mikkelin varuskunta elää, kasvaa ja voi sangen hyvin.
MAAVE:n toimistojanttereiden, pap-upseerien ja A4-leijonan lisäksi alueelle jäi infrastruktuuri varastoineen (seikka joka kummalla tavalla mm. nopeuttaa perustettavien SA-joukkojen lkp:a). Mikkelin lentokentällä on päivittäinen ilmavoimien reittiliikennelinja H:ki-M:li-H:ki (SIC). Jonkinlainen virka silläkin lienee SA-tilannetta ajatellen?

Pohjois-Karjalan pajatso tyhjenee: Kiinteistöt sekä maa-alueet myydään ja henkilökunta poistuu pakkosiirrettyinä pitkin poikin Suomenmaata.
Säälistä ja suoraan sanottuna pemppua nuolemalla Henk-Os/E/PKARPR väki (alle 10 sotilasta) sai sijoituksen alueelle perustettavaan palvelukeskukseen. Kyseisen laitoksen sijoittaminen tänne oli taasen osoitus "varuskunnista käsin ei maata puolusteta" -paradoksista, niin henkeen ja vereen PE vastusti sitä. Strateginen sijainti SA-tilanteessa yms. perustein. Takkiinsa hirtättäytynyt ex-puolustusministeri sen meille armossaan myönsi poliittista ohjausta käyttäen sekä viimeisenä piikkinään aiemman toimintansa paljastaneelle eli niskuroineelle kenraalikunnalle (joka sangen ovelan manööverin suoritettuaan sai kätensä pestyksi koko uudistuksesta).

Mikäli uskoo kuuliaisesti sen mitä ylhäältä syötetään; on tämän maakuntamme varuskunnan lakkautus yhdentekevä sota-aikaa ajatellen, sillä eihän Ahvenanmaallakaan ole sotaväkeä, mutta sen puolustamatta jättämistä ei usko kukaan. Kummasti tietyt varuskunnat ovat "puolustuksemme kulmakivi" niin rauhan kuin etenkin sodan vallitessa.

Skärdis: Me emme tule tästä konsensusta saavuttamaan.

Onttolan rajan sissit ovat se mitä tänne enää jää. 20 vuodessa kolme varuskuntaa on sulanut yhdeksi Sissikomppaniaksi.
Jahka rvl "uudistaa" toimintaansa niin tuokin lakkautettaneen jonkinlaisena muinaisjäänteenä. Viimeistään silloin kun rvl astuu lopullisesti RajaPoliisin saappaisiin ja se hetki ei enää ole kaukana. PTR jyrää muutoinkin laitoksen toiminnassa ja ns. vihreän rajan kurvaritoiminta on pitkän tiensä päässä. Varusmiesten kouluttaminen ja muut sotaleikit olisi lakkautettu jo aikaa sitten, ellei laitoksen hierarkia olisi niin riippuvainen upseeriston virkaeduista...
 
On siirretty tai ollaan siirtämässä ml. pokkaus/stenaus/milloggointi...

Poliitikot eivät ainakaan minua vakuuta. Maanpuolustuksen rahoitus on luvattu turvata ja näin vakuutetaan jopa esiteltäessä leikkauslistoja! Skeptinen luonteeni yhdistettynä sisäpiirin tietoihin ja sotilasammatillisiin kokemuksiin on opettanut etten pidä ylätason virkamiehiäkään korkeassa kurssissa, sillä -sen lauluja laulat kenen leipää syöt- ja kenraalikuntakaan ei ole mikään säännön vahvistava poikkeus maassamme (enää). On kyseisessä laumassa vastarinnan kiiskiäkin, mutta ulospäin rivit pidetään ruodussa ja tehtyjä ratkaisuja ei etenkään julkisesti kyseenalaisteta. -Get with the program or get out-.

Mikkeliin jäi, ja kasvoi varusmiesten miehitystä suuremmaksi, maavoimien esikunta. SavPr lakkautettiin, mutta Mikkelin varuskunta elää, kasvaa ja voi sangen hyvin.
MAAVE:n toimistojanttereiden, pap-upseerien ja A4-leijonan lisäksi alueelle jäi infrastruktuuri varastoineen (seikka joka kummalla tavalla mm. nopeuttaa perustettavien SA-joukkojen lkp:a). Mikkelin lentokentällä on päivittäinen ilmavoimien reittiliikennelinja H:ki-M:li-H:ki (SIC). Jonkinlainen virka silläkin lienee SA-tilannetta ajatellen?

Pohjois-Karjalan pajatso tyhjenee: Kiinteistöt sekä maa-alueet myydään ja henkilökunta poistuu pakkosiirrettyinä pitkin poikin Suomenmaata.
Säälistä ja suoraan sanottuna pemppua nuolemalla Henk-Os/E/PKARPR väki (alle 10 sotilasta) sai sijoituksen alueelle perustettavaan palvelukeskukseen. Kyseisen laitoksen sijoittaminen tänne oli taasen osoitus "varuskunnista käsin ei maata puolusteta" -paradoksista, niin henkeen ja vereen PE vastusti sitä, strateginen sijainti SA-tilanteessa yms. perustein. Takkiinsa hirtättäytynyt ex-puolustusministeri sen meille armossaan myönsi poliittista ohjausta käyttäen sekä viimeisenä piikkinään aiemman toimintansa paljastaneelle eli niskuroineelle kenraalikunnalle (joka sangen ovelan manööverin suoritettuaan sai kätensä pestyksi koko epäonniseksi lässähtäneestä uudistuksesta).

Mikäli uskoo kuuliaisesti sen mitä ylhäältä syötetään; on tämän maakuntamme varuskunnan lakkautus yhdentekevä sota-aikaa ajatellen, sillä eihän Ahvenanmaallakaan ole sotaväkeä! mutta sen puolustamatta jättämistä ei usko kukaan. Kummasti tietyt varuskunnat ovat "puolustuksemme kulmakivi" niin rauhan kuin etenkin sodan vallitessa. Maantieteellinen sijainti on jommankumman maakunnan etu, muista etuisuuksista nyt puhumattakaan.

Onttolan rajan sissit ovat se mitä tänne enää jää. 20 vuodessa kolme varuskuntaa on sulanut yhdeksi Sissikomppaniaksi.
Jahka rvl "uudistaa" toimintaansa niin tuokin lakkautettaneen jonkinlaisena muinaisjäänteenä. Viimeistään silloin kun rvl astuu lopullisesti RajaPoliisin saappaisiin ja se hetki ei enää ole kaukana. PTR jyrää muutoinkin laitoksen toiminnassa ja ns. vihreän rajan kurvaritoiminta on pitkän tiensä päässä. Varusmiesten kouluttaminen ja muut sotaleikit olisi lakkautettu jo aikaa sitten, ellei laitoksen hierarkia olisi niin riippuvainen upseeriston virkaeduista...

Skärdis: Me emme tule tästä konsensusta saavuttamaan, joten lopetetaan ohitse aiheen oleva jankuttaminen.
 
Tvälups kirjoitti:
Pohjois-Karjalan pajatso tyhjenee: Kiinteistöt sekä maa-alueet myydään ja henkilökunta poistuu pakkosiirrettyinä pitkin poikin Suomenmaata.
Säälistä ja suoraan sanottuna pemppua nuolemalla Henk-Os/E/PKARPR väki (alle 10 sotilasta) sai sijoituksen alueelle perustettavaan palvelukeskukseen.

Ihan mielenkiinnosta kysyn Ylämyllyn paloaukean tilannetta? Siellähän on vielä sotavaltion toimintoja eli lakkautetaanko nekin ja tuo palvelukeskus sijoittuu johonkin valtion virastotaloon Joensuussa? Siellähän oli muinoin sotilaslääninesikunnan toimipaikka (joka sekin on tietysti jo lakkautettu).
 
Taitolaji kirjoitti:
Huomasin MOT:in käynnistävän keskustelun kokonaismaanpuolustuksemme uskottavuudesta. On mielenkiintoista nähdä miten ohjelmassa todistetaan (ja keitä on haastateltu) otsikon jokseenkin raflaava väittämä. Ei uskoisi ohjelmalla olevan varaa huu-haahan!

MOT: SUOMI POLVILLEEN 15 MINUUTISSA
11.3. toimittaja Hannu Sokala
Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göranson sanoi muutama viikko sitten, että Ruotsi kestäisi omin voimin vihollisen hyökkäystä korkeintaan viikon. Göransonin kommentit herättivät myös täällä hetkeksi keskustelun, jossa pohdittiin, kuinka monta päivää, viikkoa tai kuukautta Suomen puolustus kestäisi.

Tähän saakka keskustelussa on pitkälti sivuutettu energiahuollon avainkohtiin tehtävä strateginen isku. Suomi voidaan saada polvilleen jopa viidessätoista minuutissa, jos vihollinen esimerkiksi ohjusiskulla panee Helsingin seudun energiahuollon sekaisin.

– Periaatteessa uhkakuva on täysin realistinen, se on mahdollista toteuttaa, insinöörieversti Olli Sarvaranta sanoo MOT:lle.

http://ohjelmat.yle.fi/mot/etusivu
 
tervetuloa kokeilemaan sitä viittätoista minuuttia !!"sem mie sanon jot mie en kuole koiran siin lähtöö muutama ukko mukkaa!!
paina tää mieleheis" ja muuten olen uusi täällä,mutten mikään vitun alokas vaan immolan sissi mallia -73 silloin kun oli vielä jännitystä ilmassa ja raja kiinni,niinkun pitääkin. JK kova k hep hep heijaa ja taas marssittiin.paras motto alokkaille ....
"RUNTUU ETTÄ TUNTUU ! PANSSARIVAUNU KIERTÄEN...." jA VASTA SITTEN,jukajärven marssin jälkeen.komppanian päällikön huoneen taulu kertoi..."on erityisen kunniakasta ja suurta miehuullisuutta vaativaa,kuulua sissi joukkoihin"
kerroin kolmelle pojalleni nämä asiat jo ennen kouluun menoa tehtiin laavuja tulia ja lukemaan jälkiä....kakista tuli sissejä
kaikista tuli joukon johtajia viimeinen tuli sissiRUK.sta 2v.sitten hänen kouluttajan uransa,katkaisi jpo alkuvaiheessa suuri suomen
ystävä pministeri wallin,häneltä kun katosi kompassi ilmansuunnista jo aikaa sitten..silloin vanhaan hyvään aikaan ei ollu turhia rajoituksia eikä siltiu koulusurmia.sissillä oli aina kalevalan kankahilla öisillä jotoksilla aina "entsyymiä"viiksilangalla kepissä kiinni
saappaanvarret pullollaan 200 grammasia.kukaan ei kuollut eikä sattunu vahinkoja,tämän päivän ihmisiä hyysätään ja kytätään,mikä helvetti ihmisiä vaivaa.vaikka kyllä nykyisinkin sotilaita tehdään.kaikki ei syö tissiä..välillä kyllä tulee ikävä niitä rumia romuluisia "asialle"omistautuneita miehiä..keskimmäinen pojistani oli "viimeinen sissi"immolassa viimeinen saapumiserä,se oli aika kova paikka "meikäläisille"kaikki ne perinteet..kontioranta oli se toinen "täysin käsittämätön"paikka.nyt on "vot harasoo"
itärajalla ei oo kohta ketään,susien ja karhujen lisäksi..n ooh ..nää on vanhan sissin ajatuksia...nii jos sielä vielä on vanhan "valmet ompelukone"123171 pitäkää siitä hyvää huolta ja sukset ne luotettavat puiset 277 älkää katkoko niitä tai isi antaa keppiä !!
ja se kaappi siellä 3 krs tupa 10 kaappi 184 yrittäkää edes tehdä se pinkka...no kyllähän te pärjäätte..onhan siitä jo 15.10.2013
40 v.eli pieni juhlan paikka..pidetään lippu korkealla ja maanpuolustustahto lujana.puolustusvoimat ja rajavartiolaitos tekevät tärkeää työtä molemmat.t.heksogeni
 
Olen huomannut, että Serbian pommituksia on käytetty perusteena sille, ettei sähkökatkosta voi tulla pitkä. Ohessa kopio MOT-blogin sivulta käydystä keskustelusta.

turgon kirjoitti:

MOTin toimittajat olisivat voineet tutustua vaikka Naton suorittamiin Serbian pommituksiin v. 1999. Nato pommitti sähköverkkoa ihan tosissaan ja isot osat maasta olivat välistä vailla sähköä. Viat kuitenkin korjattiin ja sähköt saatiin yleensä palautumaan tunneissa. Tätä taustaa vasten sähköverkon haavoittuvuuden kauhistelu vaikuttaa aika yliammutulta.

Vastaus (Sudden impact)

Tuo on pikkasen liioittelua. Ei NATO "ihan tosissaan" pommittanut Serbian sähköverkkoa alas. Pikkasen hipaisi vain (yhden sähköaseman alas), jonka seurauksena koko pääkaupunki pimeänä tuntikaudet.

Jos NATO olisi oikeasti pommittanut Serbian sähköverkon alas - mikä olisi ollut raaka veto - niin ei siellä olisi ollut sähköjä kuukausiin ja jengiä (siviileitä) olisi delannut kuin kärpäsiä.

Eihän NATO useinkaan edes kehdannut oikeaa pommia laittaa sähkökenttiin, jottei mene kallisarvoiset ja hitaastikorjattavat muuntajat paskaksi. Pistivät hiilikuitusilppua, joka aiheuttaa "vain" oikosulkuja ja muutaman tunnin katkon.

Jos haluat tietää miltä se oikea sähkökentän pommitus näyttää,niin se on vielä näkemättä. Sinne isketään 3-5 Iskender tai vast ohjuksella ja kylvetään vielä perään sirotemiinakasetti, jotta korjausmiehistöltä katoaa motivaatiot korjailla. Sellaisen iskun seurauksia korjataan VUOSIKAUPALLA.

---------

En tunne Serbian tapausta, mutta kannatan voimakkaasti ajatusta, että kodinturvajoukkoihin (vast.) ja koko siviilipuolustukseen satsattaisiin enemmän. Kun puolustusvoimien reservi supistetaann. 230000 mieheen vapautuu porukkaa muihin tärkeisiin kriisiajan tehtäviin. Eihän kyse tarvitse edes olla sodasta!

http://www.mtv3.fi/uutiset/it.shtml/internetin-pelottavin-hakukone-paljastaa-synkkia-tuloksia/2013/04/1733962?fb_action_ids=4609318471928&fb_action_types=og.recommends&fb_source=aggregation&fb_aggregation_id=288381481237582

Eikös MOT:issa kerrottu, että sähkönjakeluverkkoamme ohjataan nykyisin internetin välityksellä?
 
Kuinka monta Iskanderia Venäjällä on?

Kuinka monta niistä on vara ampua muuntajiin jos Suomi aijottaisiin laittaa polvilleen?
 
Iso-Mursu kirjoitti:

Eivätköhän ne Iskanderit olleet vain esimerkkinä! Otetaan sitten tilalle vaikka rynnäkkökoneet, hävittäjät, taistelukoneet, pommikoneet, helikopterit, raketit, risteilyohjukset, liitopommit, merivoimien raketit, kaukaksi kantava tykistö ja Suomessa jo asuvat sabotöörit kiikaritähtäimillä varustetuin kiväärein, singoin ja muin asein. Miksi ihmeessä tänne iskettisiin nimenomaan Iskanderein?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_asevoimat

PS. En usko, että kukaan on tänne iskemässä, kyllä hallitus varmaan antaa periksi ennen sitä.
 
Missähän asiassa se hallitus antaa periksi? Ja kenelle?
 
Tvälups kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
Missähän asiassa se hallitus antaa periksi? Ja kenelle?

Kaikessa. Ja kaikille (pl. oman maan kansalaisten enemmistön etuisuudet).

Lähinnä kun noista Iskandereista oli puhetta...
 
Taitolaji kirjoitti:
Iso-Mursu kirjoitti:
Taitolaji kirjoitti:
En tunne Serbian tapausta, mutta kannatan voimakkaasti ajatusta, että kodinturvajoukkoihin (vast.) ja koko siviilipuolustukseen satsattaisiin enemmän. Kun puolustusvoimien reservi supistetaann. 230000 mieheen vapautuu porukkaa muihin tärkeisiin kriisiajan tehtäviin. Eihän kyse tarvitse edes olla sodasta!

http://www.mtv3.fi/uutiset/it.shtml/internetin-pelottavin-hakukone-paljastaa-synkkia-tuloksia/2013/04/1733962?fb_action_ids=4609318471928&fb_action_types=og.recommends&fb_source=aggregation&fb_aggregation_id=288381481237582

Eikös MOT:issa kerrottu, että sähkönjakeluverkkoamme ohjataan nykyisin internetin välityksellä?

Kuinka monta Iskanderia Venäjällä on?

Kuinka monta niistä on vara ampua muuntajiin jos Suomi aijottaisiin laittaa polvilleen?

Eivätköhän ne Iskanderit olleet vain esimerkkinä! Otetaan sitten tilalle vaikka rynnäkkökoneet, hävittäjät, taistelukoneet, pommikoneet, helikopterit, raketit, risteilyohjukset, liitopommit, merivoimien raketit, kaukaksi kantava tykistö ja Suomessa jo asuvat sabotöörit kiikaritähtäimillä varustetuin kiväärein, singoin ja muin asein. Miksi ihmeessä tänne iskettisiin nimenomaan Iskanderein?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_asevoimat

PS. En usko, että kukaan on tänne iskemässä, kyllä hallitus varmaan antaa periksi ennen sitä.

Kuhan kysyin kun Iskandereista tuntuu välillä hoettavan kuin jostain kuolontähdestä joka tuhoaa pimeydellään kaiken
 
Wikipedian mukaan venäläisillä 11 kappaletta Su-30 koneita ja 15 kappaletta Su-35 koneita. Muut koneet on valmistettu neuvostoliiton aikaan (-1991), eli ovat 20-40 vuotta wanhoja.

Pelottavista MiG-29 koneista on sanottu, että 200 konetta 290:stä on lentokunnottomia. Su-24 koneista 16 kappaletta on lentokunnossa. Suomessa kovasti pelätty kenraali Makarov on sanonut Venäjän ilmavoimista näin: "They can run bombing missions only in daytime with the sun shining, but they miss their targets anyway".

Nopealla laskutoimituksella Venäjän ilmavoimilla on siis peräti 132 toimintakuntoista hävittäjää, joista 26 on nykyaikaisia ja loput 106 kappaletta on yli 20 vuotta vanhoja neuvostojäämiä. Ja eiköhän noista koneista 50% laiteta Kiinan vastaiselle rajalla ja 40% ählämien vastaiselle etelärajalle. Jos tänne Suomen suunnalle on osoittaa enempi kuin 10%, niin aikamoinen ihme.
 
Tacitus kirjoitti:

MiG-29:t mainitset, mutta SU-27:t ja variantit jätät kokonaan mainitsematta, vaikka ne on ne todennäköisimmin modernosoidut koneet. Mig-29 ei ilman modernisaatiota muutenkaan kykene edes toimimaan meidän ilmatilassa (ellei meinaa käyttää kenttää, joka on alle 300 kilsan päässä rajasta), joten niitä tuskin kannattaa edes laskea mukaan.

Ja meinaatko tosiaan, että noita koneita ei sotatilassa siirrettäisi lähemmäs Suomea? Georgian tapauksessa koneita kuskattiin paikanpäälle vaikka mistä, niin miksi ei meitä varten?
 
Back
Top