Nagorno-Karabakhin tilanne kiristyy jälleen

Tuostakaan ei voi kyllä syyttää ketään muuta kuin Neuvostoliittoa: Neuvostoliittohan hajotti armenialaisten alueen kahtia pyrkiäkseen suitsimaan armenialaisnationalismia. No, nyt armenialaiset sitten ajetaan pois ikiaikaisilta kotiseuduiltaan Vuoristo-Karabahistakin. Myös muuten mm. Nahitševanissa oli vielä 1914 40% armenialaisia ja Vuoristo-Karabahin ja muun Armenian välissä olevaa aluetta asuttivat azerien sijaan kurdit, alla 1886 väestönlaskennan tuloksista laadittu kartta:
afa18e22969b077e3a8ee94c7ac1390c.jpg
 
Armenia alkaa maksaa jälleen kovaa hintaa valinnoistaan.
Putin suuntautumisen sijaan olisi kannattanut luoda länteen ja ennenkaikkea naapurimaa Georgiaan sellaiset suhteet ettei yksin tarvitsisi olla.
Sitä meinaa Armenia tulee aivan totaalisesti olemaan jos tilanne perkelöityy, Putinilla ei toiselle rintamalle miehet ja kalusto riitä.
 
Luulen, että Azerbaidjan on haistanut tilaisuutensa tulleen, koska Venäjä on niin heikko, ettei kykene Armeniaa tukemaan.

Tämä hyökkäys kertoo ennen kaikkea Venäjän arvovallan romahtamisesta Ukrainan sodan myötä.
 
Oma myötätunto on kyllä Armenian puolella, ei mikään täydellinen valtio, mutta todella huono onni noin geopoliittisesti olla tuolla puristuksissa. Traaginen historia, mutta myös vaikuttava - ovat yksi historian merkittäviä kulttuurikansoja. Ovat sitten nojanneet lähinnä pakosta roistovaltio-Venäjään, mikä nyt on osoittautunut paperitiikeriksi, karu tilanne Armenialle. Ehkä vielä ehtisi kääntyä länteen, mutta onkohan jollain USA:lla oikeata halua tukea heitä tuossa ruutitynnyrissä?
 
Viimeksi muokattu:
Oma myötätunto on kyllä Armenian puolella, ei mikään täydellinen valtio, mutta todella huono onni noin geopoliittisesti olla tuolla puristuksissa. Traaginen historia, mutta myös vaikuttava - ovat yksi historian merkittäviä kulttuurikansoja. Ovat sitte nojanneet lähinnä pakosta roistovaltio-Venäjään, mikä nyt on osoittautunut paperitiikeriksi, karu tilanne Armenialle. Ehkä vielä ehtisi kääntyä länteen, mutta onkohan jollain USA:lla oikeata halua tukea heitä tuossa ruutitynnyrissä?
Ranskalla on historiallisesti ollut länsimaista eniten sympatioita Armeniaa kohtaan; Ranskassa on iso armenialaisvähemmistö, ja Ranskan ja Turkin välit ovat olleet huonot Ottomaanien valtakunnan ajoista saakka.

Armenian kannattaisi pyytää Ranskalta suojelua ja heittää ryssät ulos (jos Ranska suostuisi avuksi). Samalla Ranska saisi jalansijaa tuolle maailmankolkalle, kenties Armenian kannattaisi tehdä jokin sopimus talousyhteistyöstä tai jotain, huonostihan siellä muutenkin on talous kasvanut jne., niin Ranskalle kumartelu tuskin olisi isossa kuvassa kovin suuri katastrofi, kun koko maa on uhattuna.
 
Onko Armenialla luonnonvaroja?
Natural resources play an important role in boosting the economy of Armenia. The natural resources are used domestically and are also exported. Geographically, Armenia is mountainous. This geographical peculiarity renders the country rich in mineral resources. The mineral resources of Armenia include iron, zinc, aluminum, copper, molybdenum, gold, lead, silver and antimony. The country is also rich in other rare and hard to find metals. Armenia possesses some of the world’s most diverse nonmetallic minerals including tuff, zeolites, nephelite syenites, perlite, scoria, marble, pumice stone, and basalts. The industrial minerals found in the country are cement, diatomite, limestone, and gypsum.


Gold forms an important sector of Armenia’s economy. It contributes to about half of the country’s total exports. About 13 gold and gold poly-metallic mines are under exploitation in Armenia.

 
Kyse on kaasuputkesta
Eli siis Venäjä on vastustanut/estänyt kaasuputken rakentamista Armenian halki Eurooppaan?

Muok. no nehän onkin vetäisseyt sen jo Georgian kautta.
 
Back
Top