Naiset varushenkilöinä

Ja sitten täällä on niitä jotka ovat suorittaneet asepalveluksen muttei välttämättä olisi halunnut (minä). Näin jälkikäteen ajateltuna niin minulle olisi varmaan ollut hyväksi saada pari vuotta lykkäystä ja vasta päälle parikymppisenä suorittaa palvelus.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Itse suoritin palvelukseni heti lukion jälkeen. Pääsin vapaaehtoisena tekniselle alalle, apumekaanikoksi. Mutta jos olisin "joutunut" vaikka kutsuntojen kautta johonkin jalkaväen poteronkaivajaksi, olisin ollut varmasti Puolustusvoimille täysin hyödytön mies ja parempi vaikka sivarina. No, itse hain juurikin erilaisiin teknisiin linjoihin, joissa itse pystyin pärjäämään.
 
Moro. Vielä tähän Kriha-kuvioon.
En nyt oikein ole varma, oletteko ymmärtäneet tarkoitukseni väärin vai olenko ilmaissut sen jotenkin epäselvästi. Veikkaan jälkimmäistä.

Ensinnä. Tunnen syvää kunnioitusta niitä henkilöitä kohtaan, jotka ovat ko. kuvioissa olleet mukana, @Juna112Porojetsiin. Ei olisi minusta ollut helpolla mukaan.
Nuo tehtävät ovat olleet sellaisia joissa suomalainen sotilas on ollut kaikkein lähinnä niitä kokemuksia, joita isämme kokivat viime sodan aikana. Ja tiedän, sinkkiarkussa sieltä on tuotu.

Toiseksi. PV:n kannalta tehtävät palvelevat 110% sen omaa koulutustarvetta. Todellisessa kuolemanvaarassa tehdyt tehtävät, koulutuksenmukaisesti suoritettuna antavat paljon enemmän kuin jotkut sotaharjoitukset.

Se mitä yritän tässä nyt hakea. Tuo v. 2007 PV:n tehtäviin kirjattu kriisinhallinta ei mielestäni kuulu Suomen Puolustusvoimien tehtäväluetteloon. Se, että se sillä on kirjoitettu niin kuinka. Onko kyseessä jonkinlainen Suomen halu kansainvälisen hyväksynnän saavuttamiseen. Jopa mahdollisen Nato-jäsenyyden hyväksyttämiseen tai ainakin kynnyksen laskemiseen sen suhteen. Minä en tiedä, veikkaan, tälläkin palstalla henkilöitä jotka tietävät paremmin.
Kun tuo kriisinhallinta tuolla ulkomailla on meille muiden osallistujen virheiden korjausta, palokuntahommaa. Pitäisikö tuota varten sitten perustaa ihan omat, täysin palkkasoturi-periaatteella toimivat joukot eli "operaattorit". Ok, vapaaehtoisena palkallisina nuo nytkin toimivat, tarkoitin ihan PV:n ulkopuolisena organisaationa.
 
Moro. Toinen viesti heti tähän perään kun nyt pääsin vauhtiin.
Niille lukijoille jotka ehkä ihmettelevät, miksi kirjoittelen aina yöllä. Tänäänkin koko päivä kului nuorimman lapsenlapsen sairastelussa. Vähän ennen puoltayötä kotiuduttiin LPR keskussairaalasta ja nyt lapsi rauhottui sänkyyn ja äiti saa nukkua yön rauhassa.

Noista niceistä. Jos maanpuolustus.net-palstalla joku on valinnut nicikseen @Sivari. Tottakai tuo aiheuttaa hämmennystä, mitä helvettiä? Kun tälläkin palstalla on parikin ketjua. Iltavapaiden Esittele itsesi ja perustamani Käyttäjätunnus ja sen perustaa. Voisi noissa vähän purkaa tätä taustaa niin vois helpommin lähestyä kirjoittajia ja heidän maailmankuvaansa.
Sivari-statukseen päätyneitä on tietysti paljon, osa omasta halusta, osa olosuhteiden pakosta. Ymmärrän kyllä noiden olosuhteiden merkityksen ja annan omasta puolesta sympatiaa heille, jos ei voi, niin ei voi.

Sen sijaan en ymmärrä näitä lusmuilijoita.
Kolme ryhmää jotka eivät saa minulta minkäänlaista kunnioitusta:
- sivarit, lusmuilumielessä
- feministit, kaikki, telaketjuosasto erikseen kovennettuna
- kommunistit, tai itseasiassa pesunkestävä kommunisti on oikeesti rehellinen aatteelleen, päinvastoin kuin nuo edelliset ryhmät joiden pointti liikkuu aina sosiaalisen median aallon harjalla.

Joo, myönnän. Olen vanha, katkeroitunut mieshenkilö. Noista yo. ketjuista sen nicin perustat löytyvät.

Jäsen @Jantunen. Mitä on empatia?
 
Kun tuo kriisinhallinta tuolla ulkomailla on meille muiden osallistujen virheiden korjausta, palokuntahommaa

No sitähän se on. Isot ja pienemmät valtiot perseilevät huolella ja sotkua siivoamaan patistellaan koko planeetan väkeä. Kv-toiminta on varmasti sitä suomalaista politiikkaa: ollaan mukana kaikissa kv-toiminnoissa, mihin vain kynnet yltävät. Good willia ja statusta, asemaa niillä on haettu ja haetaan.

Eli jos mitä, niin ulkopolitiikan yksi käsivarsi muiden joukossa. Ja pv hoitaa niitä tehtäviä, mitä politiikka sille antaa. Pv:n tehtävä on sitten myös onkia ne opit, joita on ongittavissa ja sujutettava ne käytäntöön.

Tähän sotilaalliseen rt-toimintaan mentiin mukaan aikana, jolloin Suomen liikkumatila ulkopoliittisesti oli melko rajallinen. Se palveli tuolloin varmasti tavoitteita. Nythän on tilanne erilainen ja kenties tavoitteet on asetettu uudelleen, tiedä häntä sitten.
 
Vaikka et muilta kysykään, kerron sen verran, että se on ominaisuus, jota suomalaisilla on tutkitusti hyvin vähän.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/29...+huonoimpia+asettumaan+toisen+ihmisen+asemaan

Veijo Meri totesi saman asian teoksissaan. Hän sanoi, että suomalainen on empatian puutteesta hyvin kuuluisa maan rajojen ulkopuolella vaikka emme itse lainkaan tajua asiaa.
Ensimmäisenä ei tule mieleen, että sotaväen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluisi empaattisuus.
 
Empaattisuus on esimiehelle tärkeä ominaisuus siksi, että muuten esimies väsyttäisi/tapattaisi oman porukkansa silmäänsä räpäyttämättä.
Tämä asia opetettiin jo 90-luvun kultaisina vuosina RUK:ssa.
Empaattisuus ei tarkoita suinkaan heikkoutta ;)
 
Ensimmäisenä ei tule mieleen, että sotaväen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluisi empaattisuus.

Ei kuulukaan.

30-vuotisessa sodassa suomalainen isopää renki, joka oli verona lähetetty kruunun ruoaksi, halkaisi Frankfurtissa vastaantulevan jesuiitan sapelilla tuosta vain, pieraisi ja nauroi päälle. Niin sitä suurvaltaa tehtiin. Sotaväki tuhoaa eikä tunteile.

Se miksi venäläiset tunsivat kauhua suomalaisille vangiksi jäämistä kohtaan johtui juuri tuosta tsuhnille kuuluisasta empatian puutteesta. Ei niinkään että suomalaiset olisivat kiduttaneet vihollisia ja käristäneet tikun nenässä, vaan suomalainen oli tunnettu siitä, että jos hän ei laiskana jaksanut viedä vaikkapa vankiryhmää taakse, hän saattoi konepistoolilla niittää heidät kuin olisi veistänyt lastun puusta, ilman mitään mielenliikutuksia. Eiväthän kaikki tällaisia olleet, mutta Tuntemattoman sotilaan Lehto symboloi sitä Kullervo-tyyppiä, joka on kadun kasvatti ja jo lapsena kovetettu ja nöyryytetty.

Toisaalta se täydellinen empatiakyvyn puute oli yksi hyviä soturiominaisuuksia. Siinä missä amerikkalaiset suurimmaksi osaksi ampuivat vielä toisessa maailmansodassa vähän sinne päin, suomalaisten patruunakulutus oli niukempaa ja tehokasta. Talvisodassa kiväärivarustuksessa olevan porukan piti joka laaki ampua tappaakseen ja jokaisen. Sota oli sotatyötä, pikkuisen poikkeavaa ja raskasta työtä ja suomalainen oli silloin vielä maailman paras työmies eikä mikään hellyyden kerjääjä. Sodasta puhuttiin usein "savottana".

"Ennen kuin tämä savotta on ohi, ei ajeta partaa eikä pyyhitä persettä" (kenraali K. M. Wallenius joulukuussa 1939)

Amerikkalaiset oppivat koulutuksessa huomioimaan tuon säälin riisumisen pois. Vihollisesta tehdään "paha" ja tehdään psykologinen moraalikoodin muutos koulutusvaiheessa. Kill, kill, kill. Mutta se on feikkiä

Suomalainen oli sotilas ihan luonnostaan. Siinä sen vihollisen tappaa kuin piisamin.

Mutta johtajan tulee olla näille syntisille omilleen huolehtiva. Pitää tuntea sotakoneensa levon, huollon ja kestokyvyn tarve. Matti Laurila oli tunteva ja raudanluja upseeri. Miehet seurasivat häntä tuleen ja kuolemaan. Ei tarvinnut selkäänampujien käskeä.
 
Vaikka et muilta kysykään, kerron sen verran, että se on ominaisuus, jota suomalaisilla on tutkitusti hyvin vähän.
Aika yllättävä tutkimustulos, en olisi kyllä ajatellut että suomalaiset olisivat asteikon tuossa päässä.
Erityisesti TS:n jutussa :
"Empaattiset ihmiset ovat tutkijoiden mukaan taipuvaisia kiltteyteen, huomaavaisuuteen, myötätuntoisuuteen ja anteliaisuuteen. He ovat usein herkkätunteisia, mutta luotettavia, järjestelmällisiä ja vastuuntuntoisia. "
Minun mielestäni nuo ominaisuudet kuvaavat aika hyvin juuri suomalaisia. Omien kokemusten perusteella suomalaiset ovat näissä täällä nyt niin esillä olevissa KRIHA tehtävissä nimenomaan pidettyjä ja hyviä toimijoita nimenomaan noiden piirteiden takia. En ole huomannut että esim. britit olisivat olleet erityisen empaattisia, mukavia veikkoja toki - kunnes ollaan eri mieltä.

Onkohan tuo Suomen valkoinen väri (tuossa kartalla) indikaatio siitä että meiltä ei ole tullut vastauksia / tutkimusmateriaalia on liian vähän.

edit: vähän tarkensin, mihin valkoiseen viittaan. siis siihen karttaan joka on tuossa TS:n artikkelissa.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kuulukaan.

30-vuotisessa sodassa suomalainen isopää renki, joka oli verona lähetetty kruunun ruoaksi, halkaisi Frankfurtissa vastaantulevan jesuiitan sapelilla tuosta vain, pieraisi ja nauroi päälle. Niin sitä suurvaltaa tehtiin. Sotaväki tuhoaa eikä tunteile.

Se miksi venäläiset tunsivat kauhua suomalaisille vangiksi jäämistä kohtaan johtui juuri tuosta tsuhnille kuuluisasta empatian puutteesta. Ei niinkään että suomalaiset olisivat kiduttaneet vihollisia ja käristäneet tikun nenässä, vaan suomalainen oli tunnettu siitä, että jos hän ei laiskana jaksanut viedä vaikkapa vankiryhmää taakse, hän saattoi konepistoolilla niittää heidät kuin olisi veistänyt lastun puusta, ilman mitään mielenliikutuksia. Eiväthän kaikki tällaisia olleet, mutta Tuntemattoman sotilaan Lehto symboloi sitä Kullervo-tyyppiä, joka on kadun kasvatti ja jo lapsena kovetettu ja nöyryytetty.

Toisaalta se täydellinen empatiakyvyn puute oli yksi hyviä soturiominaisuuksia. Siinä missä amerikkalaiset suurimmaksi osaksi ampuivat vielä toisessa maailmansodassa vähän sinne päin, suomalaisten patruunakulutus oli niukempaa ja tehokasta. Talvisodassa kiväärivarustuksessa olevan porukan piti joka laaki ampua tappaakseen ja jokaisen. Sota oli sotatyötä, pikkuisen poikkeavaa ja raskasta työtä ja suomalainen oli silloin vielä maailman paras työmies eikä mikään hellyyden kerjääjä. Sodasta puhuttiin usein "savottana".

"Ennen kuin tämä savotta on ohi, ei ajeta partaa eikä pyyhitä persettä" (kenraali K. M. Wallenius joulukuussa 1939)

Amerikkalaiset oppivat koulutuksessa huomioimaan tuon säälin riisumisen pois. Vihollisesta tehdään "paha" ja tehdään psykologinen moraalikoodin muutos koulutusvaiheessa. Kill, kill, kill. Mutta se on feikkiä

Suomalainen oli sotilas ihan luonnostaan. Siinä sen vihollisen tappaa kuin piisamin.

Mutta johtajan tulee olla näille syntisille omilleen huolehtiva. Pitää tuntea sotakoneensa levon, huollon ja kestokyvyn tarve. Matti Laurila oli tunteva ja raudanluja upseeri. Miehet seurasivat häntä tuleen ja kuolemaan. Ei tarvinnut selkäänampujien käskeä.
Vänkään nyt vielä tähänkin vastaan :p ... eihän sodassa ihmisiä ammuta vaan vihollisia.

Totta kyllä puhut, mutta ei suomalaiset mielestäni ole julmia. Kun tilanne menee sellaiseksi että tappaminen alkaa, sitten tehdään sitä. Vaan onko kyse empatiasta tai sen puutteesta. Ja monta paimenta parrakasta - lumessa valvoi ja vartioi, ja vartioi sitä pientä lasta - petojen saaliiksi joutumasta.
 
Tähän sotilaalliseen rt-toimintaan mentiin mukaan aikana, jolloin Suomen liikkumatila ulkopoliittisesti oli melko rajallinen. Se palveli tuolloin varmasti tavoitteita. Nythän on tilanne erilainen ja kenties tavoitteet on asetettu uudelleen, tiedä häntä sitten.
Näin se on.
Kriisinhallintatehtävien, tai miten niitä on milloinkin kutsuttu tai tullaan kutsumaan, osalta on joskus alkunperin ollut syytä jättää ne PV:n hallinnonalan ulkopuolelle. Juuri ulkopoliittisista syistä. Tämä kuitenkin on tuottanut hankalan tilanteen kun sotilastehtävissä, joihin kuuluu myös aseistetut joukot, ollaan oltu siviilihallinnon alla. Tästä seuraa käytännön tasolla, kun näissä kuitenkin ollaan tekemisissä myös hyvin epämiellyttävien ja väkivaltaistenkin asioiden kanssa (ihan 'by definition'), ongelmia ja epäkohtia. Siksi on järkevää, että nämä asiat ovat muutenkin sotilaallisista asioista vastaavan hallinnonalan alla.
 
Simon says.

Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo kertoo kannattavansa yleisen asevelvollisuuden uudistamista. Siihen pohjautuva kansalaispalvelus voitaisiin ulottaa sekä miehille että naisille.

– Kansalaispalvelus ja yleinen asevelvollisuus eivät ole toistensa vastakohtia, vaan kansalaispalvelusmalli turvaa yleisen asevelvollisuuden tulevaisuuden, Elo sanoo.

Kansalaispalveluksessa jokainen ikäluokka suorittaisi aseellisen tai aseettoman palveluksen. Jokaiselle olisi tarjolla yhteiskunnan kannalta hyödyllinen palvelustehtävä, jossa koulutetaan kriisitilanteisiin.

Elon mukaan miesten ja naisten keskimääräiset fyysiset erot eivät ole mielekäs perustelu kansalaispalvelusta vastaan.

https://www.verkkouutiset.fi/simon-elo-kansalaispalvelus-ulotettava-miehille-ja-naisille/

Aseellisen palveluksen suorittaisevat ne, jotka kantavat rautaa lahkeessaan tms.
 
Vänkään nyt vielä tähänkin vastaan :p

Samanlainen jänkävänkä olet kuin minäkin :D mutta meillä on samankaltainen sotilaspolku - ja miljöö. Itse ajattelen, että "eihän ihmistä ammuta, vaan vihollista" sisältää juuri sen olennaisen jutun tässä. Satoja vuosia ruotsalaissotien kärkiryhmänä muovasi muutenkin serotoniinivammaista miesgeeniä aika hassuun suuntaan. Se toinen on "eläin" tai "vieras" tai "ulkomaalainen".

Tässä keskustelussa lievää vierautta tuo siis nainen.

Nainen on sotilaana ihan hyvä. Kaikista ei ole ramboilemaan kaikkea ja kantamaan kaikkea maailman taakkaa mutta ei ole minustakaan, eikä ole ollutkaan. Harvassa nekin miehet ovat. Yksi tuhannen joukosta on mies, sanoo saarnaaja. En tiedä, moniko tuhannen joukosta on nainen. Ja mitä sekin sitten tarkoittaa.

Tänään on Minna Canthin (o.s. Johnson, etunimi Ulrika) päivä. Liputuspäivä. Siinä oli nainen. Hän edisti naisten asemaa tekemällä työtä tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi. Hän oli suomenkielisen koulutuksen uranuurtajia. Naturalisti ja Lucina Hagmanin jälkeen Suomen kärkifeministi 1800-luvulla.

Hän meni opettajaseminaariin. Seminaariopettaja Ferdinand Canth rakastui parikymppiseen neitoon ja flirtti oli molemminpuolista, mutta ymmärsivät, etteivät halua mitään #metoo-juttuja vaan Ferdinand kosi kunnolla. Saivat seitsemän lasta. Ferdinand kuoli sairauteen juuri ennen seitsemännen syntymää.

Minna piti lankakauppaa ja kirjoitti näytelmiä ja romaaneja ja elätti ja kasvatti seitsemän lasta. Aika sissi. Hattu päästä.

1521450398128.png
 
Minna Canthin isä muutti Tampereelta Kuopioon myymään Finlaysonin lankoja. Minna tuli perässä lankakauppiaaksi.
 
Kyllä! Minna Canth :salut:
.. ja kyllä suomalainen nainen ansaitsee yleisesti :salut: - on ne aika velikultia, kun jaksavat meidän kanssa elää.
 
Täällähän ehdittiin pitkälle tän empatia-kommentin kanssa.

En tiedä mistä tuo asevoima-kytkentä tähän keskusteluun tuli, mutta suhtaudunpa siihenkin empatialla.

Sitten tällainen tutkimushuomio: ihminen ei yleensä salli muille sitä, mistä kokee itse jääneensä paitsi. "Kovaa linjaa" kuuluttava ihminen on jäänyt usein itse ilman tarvitsemaansa empatiaa ja ymmärrystä.

Joten kyllä, rakentaaksemme kriisinkestävän yhteiskunnan, meidän pitäisi kasvattaa lapsemme paitsi "partiokelpoisiksi" ja kestämään kylmää ja märkää, myös kohtelemaan kanssakansalaisia hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top