Hiukan perjantai-illan kirjoittelua ketjun aiheesta:
Suomalaisessa oikeuskäytännössä (jos kohta ei oikeusajatellussa) on tapahtunut merkittäviä muutoksia viimeisen 30 vuoden aikana. Suurimpana muutoksena on ollut viime vuosina oikeuskäytäntöön tullut perusoikeuslähtöinen ajattelu. Lyhyesti sanottuna kyseessä on oikeudellinen periaate, jonka mukaan kuhunkin tapaukseen sovellettavaa lakia on tulkittava siten, että tulkinta toteuttaa myös perustuslaissa/Euroopan Ihmisoikeussopimuksessa ja muissa kansainvälisissä sopimuksissa hyväksyttyjä yleisoikeudellisia periaatteita.
Perinteisesti Suomalainen oikeuskäytäntö (ja hallintokäytäntö) perustuu In Utilis-periaatteeseen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että hallinnon funktionaalinen etu ylittää aina alamaisen edun ja laki on alisteinen tälle periaatteelle. Tämä johtuu perinteisestä yhteiskuntatieteellisestä periaatteesta, jonka mukaan oikeusjärjestelmän ensisijainen tehtävä on todeta syytetty syylliseksi. Syyttömäksi toteaminen on yhteiskuntatieteellisesti katsottuna aina epäonnistuminen/virhe riippumatta siitä minkä tyyppinen oikeusjärjestelmä (tapaoikeus, Romaanis-Germaaninen oikeusjärjestys, uskonnollinen oikeusjärjestys, jne.) on kyseessä. Tämä on oma keskustelunsa, joten ei siitä sen enempää.
Esimerkkinä suomalaisesta oikeuskäytännöstä otan yhden esimerkin. Näitä voi sitten laitaa lukuisia, mutta tämä kuvaa mielestäni hyvin kyseistä periaatteellista ajattelua suomalaisessa oikeuskäytännössä:
Kyseessä oli tapaus, jossa herra otettiin kiinni ja häneltä otettiin takavarikkoon muutama kiloeuro käteistä. Poliisi antoi rahat saman tie voudille kysyttyään voudilta oliko herralla ulosottopiikkkiä (kyseessä oli talousjuttu, ei mikään huume/murha tms.). Muutaman tunnin kuluttua herra pääsi pois, mutta käteiset jäivät voudille. Ok.
Herra teki valituksen poliisin toiminnasta. Perusteena oli lyhennettynä se, että poliisilla ei herran mukaan ollut laillista oikeutta antaa tietoja herran tilanteesta voudille, saati antaa takavarikoimiaan herran rahoja voudille omasta aloitteestaan ilman oikeudellista perustetta.
Juttu meni käräjille, jossa herra luonnollisesti hävisi. Hovioikeus ei antanut valituslupaa. Mutta herra meni Korkeimpaan Oikeuteen joka määräsi Hovioikeuden ottamaan asian käsitelyyn. Ja sitten alkoi hupi.
Hovi käsitteli asian ja antoi asiasta tuomion. Ensimmäinen asia on se, että herra oli oikeassa. Hovioikeus täysin selkeästi totesi, että poliisilla ei ollut laillista oikeutta sen enempää ilmoittaa asiasta voudille kuin antaa rahoja kyseiselle taholle. Hovioikeus totesi täysin selkeästi, että ei ole olemassa lakia, joka oikeuttaisi kyseisen toiminnan. Poliisi ei toiminut sinänsä lain vastaisesti. Heillä ei ollut lain mukaan edes oikeutta toimia niin kuin toimivat. Ja perustuslain mukaan viranomaistoiminnan pitää perustua nimenomaiseen lakiin:
"Hovioikeus katsoo näin ollen johtopäätöksenään toisin kuin käräjäoikeus, että poliisilaissa tai muussakaan laissa ei siten ole nimenomaista toimivaltasäännöstä, joka oikeuttaisi poliisin oma-aloitteisesti luovuttamaan tietoja ulosottoviranomaiselle."
Suomalaisen hallintokäytännön mukaisesti hovi kuitenki lopuksi totesi seuraavaa:
"Toisaalta on otettava huomioon, että voimassa oleva sääntely on poliisin toimivallan osalta kokonaisuudessaan varsin tulkinnanvarainen. Poliisilain 7 luvun 2 §:ää koskevat esityölausumien muotoilut viittaavat siihen, että kysymyksessä olisi toimivaltasäännös, ja hallituksen esityksessä on todettu, että lainkohdassa tarkoitettu tietojen antaminen voisi tapahtua myös siten, että poliisi välittää tietoja oma-aloitteisesti toiselle viranomaiselle. Poliisihallitus on myös Keskusrikospoliisin vastauksesta ilmenevin tavoin ohjeistanut henkilöstöään tehokkaaseen viranomaistoimintaan ja tarvittaessa myös oma-aloitteiseen tietojen vaihtamiseen muun ohessa ulosottoviranomaisten kanssa. Edellä lausutut seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoo, ettei yksittäisen virkamiehen toimintaa voida pitää näissä olosuhteissa erityisen moitittavana. Lisäksi on otettava huomioon, että poliisin tavoite turvata ulosottoviranomaisen tehokas toiminta on sinänsä hyväksyttävä. Poliisin menettelyn ei voida siten katsoa loukanneen oikeutta yksityisyyteen samalla tavalla kuin esimerkiksi tilanteessa, jossa tavoiteltavat päämäärät eivät ole hyväksyttäviä."
Mainittakoon, että valituksessa ei missään vaiheessa mainittu yksittäistä virkamiestä toisin kuin hovi antaa ymmärtää.
Eli. Poliisilla ei ollut oikeutta toimia niin kuin toimi, mutta hovi hyväksyi toiminnan koska se oli käytännöllistä viranomaisen näkökulmasta (In Utilis) vaikka toiminnalla rikottiin sekä perustulakia että joukkoa muita lakeja oikeuden oman tulkinnankin mukaan.
Tarinan opetus? Hovin tuomion mukaan viranomainen voi toimia miten haluaa laista riippumatta.
Hallintoalamaisen ei ehkä kannatan kokeilla rajoja samoilla periaatteilla
.