Oikeudenkäyttö

Olisi hyvä, jos kolumnisti olisi ottanut asiasta selvää. Tai no, tässä pätee vanha viisaus: lehtiotsikossa esitettyyn kysymykseen vastaus on aina kielteinen.

"Sosiaalisessa mediassa on liikkunut väitteitä, että lasten seksuaalista suojaikärajaa oltaisiin muuttamassa. Tämä ei pidä paikkaansa.

Hallitusohjelman mukaisesti seksuaalirikoksia käsittelevä rikoslain 20. luvun uudistamista on valmisteltu. Tässä vaiheessa lainvalmistelukomitea on tehnyt luonnoksen, joka menee valtioneuvoston käsittelyyn. Raiskauksen määritelmäksi tulee seksuaalinen kanssakäyminen vastoin vastapuolen tahtoa, eikä raiskauksen syyksilukeminen edellytä enää väkivaltaa tai sen uhkaa.

Lapsiin kohdistuvien seksirikosten osalta systematiikka menee uusiksi. Lapsenraiskaus- nimellä on esitetty tuomittavaksi teot, joissa uhri on alle 12 vuotias TAI 12-16-vuotiaaseen kohdistuva sukupuoliyhteys vastoin asianomistajan suostumusta. Jos 12-16-vuotias on suostunut seksiin, rikosnimike on "sukupuoliyhteys lapsen kanssa". Jos kyse on muusta seksuaalisesta kanssakäymisestä, esimerkiksi puristelusta, seksuaalisesta keskustelusta, masturbaatiosta lapsen nähden jne, nimike on jatkossa "seksuaalinen kajoaminen lapseen." Nykyisessä laissa oleva nimike "lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö" siirtyisi historiaan.
Älkää nyt ystävät hyvät levitelkö väitteitä, että lapsiin kohdistuvia seksirikoksia alettaisiin käsittelemään aiempaa löysemmin. Tekojen luokittelu muuttuu, mutta suojaikäraja on jatkossakin 16." ( )
Olennaista on se, millaisia tuomioita näistä tulee, olipa nimike mikä hyvänsä. Keveneekö vai koveneeko asteikko, kas siinä vasta kysymys.
 
Sillä ei pidä, ei saa olla, mitään merkitystä vaikka 12-16 olisikin suostunut. Sen ikäisen kanssa seksuaalisen teon teko on kiellettyä. Piste.
Niin onkin. Kuten juurikin lainaamassasi kohdassa sanottiin, silloin rikosnimike on "sukupuoliyhteys lapsen kanssa".

Eli jos olen oikein ymmärtänyt, nykyisin "lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö" -rikoksen alle tulevat rikokset jaettaisiin kolmeen osioon:
- Lapsenraiskaus. Mikä tahansa seksi alle 12-vuotiaan kanssa tai seksi 12-16-vuotiaan kanssa ilman tämän suostumusta.
- Sukupuoliyhteys lapsen kanssa. Seksi 12-16-vuotiaan kanssa, johon oli lapsen "suostumus".
- Seksuaalinen kajoaminen lapseen. Muut seksuaalisen kanssakäymiset, esim. hipelöinti, itsensäpaljastaminen, seksuaalinen keskustelu jne.

KAIKKI NOISTA OLISIVAT EDELLEEN RIKOKSIA.

Ehdotus ei todellakaan ole ongelmaton, mutta kaikki väitteet suojaikärajan alentamisesta ovat nyt vain ihan puhdasta paskaa.
 
Miksi ihmeessä noin monimutkaiseksi tehdään? 12 - 16 -vuotiaaseen kohdistunut kaikki seksuaalinen teko = törkeä raiskaus ja automaattisesti vankilaan, ei mitään lieventäviä asiahaaroja
 
Vanha juttu, mutta tuli vastaan muussa yhteydessä.
Mahtaakohan mainittu oikeuslääkäri jatkaa virassaan, meinaan virkavastuulla noita juttuja tehdään:cool:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006478621.html

Sepelvaltimotauti muuttui tapoksi – fileerausveitseen tarttunut sairaanhoitaja tunnusti kahdeksan kuukauden kipuilun jälkeen​

Oikeuslääkäri ei huomannut puukotusvammaa ja kirjasi kuolinsyyksi sairauden, mutta tekijän omatunto alkoi kolkuttaa.

TAVALLISEKSi tautikuolemaksi luokiteltu kuolintapaus Helsingissä muuttui henkirikokseksi kahdeksan kuukautta kuoleman jälkeen, kun surmaaja tuli tunnontuskiin ja ilmoittautui poliisille.

Uhri oli iäkkäänpuoleinen mies, joka oikean puolen halvaantumisen johdosta oli pyörätuolissa. Hän kuoli kotonaan Helsingin Käpylässä 20. huhtikuuta 2019.

Oikeuslääkäri ei huomannut ruumiinavauksessa kaulaan osuneesta veitseniskusta syntynyttä vammaa. Lausunnossaan oikeuslääkäri kirjasi kuolinsyyksi sepelvaltimotaudin.

Henkirikos olisi voinut jäädä ikuisiksi ajoiksi huomaamatta, mutta tekijän omaatuntoa alkoi kolkuttaa. Hän ilmoittautui itse poliisille tammikuussa 2020 ja tunnusti koko teon.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 67-vuotiaan Raimo Olavi Pääkkösen taposta kahdeksan vuoden vankeuteen.

PÄÄKKÖNEN on eläkkeelle jäänyt sairaanhoitaja, joka asui samassa taloyhtiössä uhrin kanssa. Hän kertoi oikeudessa, että oli ostanut uhrilta alkoholijuomia velaksi noin kuuden vuoden ajan.

Surmapäivänä uhrin luo lähtiessään hän otti povitaskuunsa fileerausveitsen. Hän ei osannut kertoa, miksi näin teki.


Uhrin asunnossa miehille tuli kiistaa velkasummasta. Pääkkösen mielestä velkaa oli 300 euroa, uhrin mielestä 400 euroa.


Pääkkönen kertoi hermostuneensa ja lyöneensä uhria kerran veitsellä yläkautta kaulan seudulle. Isku oli nopea ja hän veti veitsen heti pois. Uhri jäi istumaan kasvot eteenpäin ja kaatui hetken päästä maahan.


Pääkkösen mukaan kaulalta valui verta. Hän ei kuitenkaan tarkistanut uhrin vointia eikä hälyttänyt apua. Hän pyyhki veitsen, laittoi sen taskuunsa ja meni kotiinsa.


Teko oli Pääkkösen mukaan kuitenkin painanut häntä. Lopulta hänen oli ollut pakko ilmoittaa teostaan poliisille.


TUNNUSTUKSEN jälkeen oikeuslääkäri täydensi aiempaa lausuntoaan uuden materiaalin pohjalta. Lisälausunnon mukaan teräaseen aiheuttamaa vammaa ei havaittu alkuperäisessä ruumiinavauksessa jo kohtalaisen pitkälle edenneiden kuolemanjälkeisten muutosten takia.

Uudessa lausunnossa kuolemaluokaksi merkittiin henkirikos ja kuolinsyyksi kaulan pistohaava ja siitä aiheutunut verenvuoto. Kuolemaa myötävaikuttaviksi tekijöiksi kirjattiin kaularangan murtuma ja sepelvaltimotauti.


Käräjäoikeus arvioi, että Pääkkösen tunnustus oli luotettava. Hän kertoi tapahtumista oikeudessa uskottavasti ja johdonmukaisesti sekä yhdenmukaisesti esitutkinnan rekonstruktion kanssa. Tunnustuksen ja sitä tukevan muun todistelun perusteella Pääkkönen katsottiin tekijäksi.

Käräjäoikeus otti rangaistusta mitatessaan huomioon sen, että hän edisti huomattavasti rikoksen selvittämistä ja ilman tunnustamista rikos olisi todennäköisesti jäänyt selvittämättä. Tuomittu kahdeksan vuotta on tapon rangaistusasteikon alarajalta.

LUE LISÄÄ KIRJOITTAJALTA​

Rami Mäkinen
 
Miksi ihmeessä noin monimutkaiseksi tehdään? 12 - 16 -vuotiaaseen kohdistunut kaikki seksuaalinen teko = törkeä raiskaus ja automaattisesti vankilaan, ei mitään lieventäviä asiahaaroja
Jaa että jos kaksi teiniä harrastaa keskenään jonkinlaista seksiä, niin molemmat törkeästä raiskauksesta kivitaloon?

Mutta vakavasti puhuen, ei se nyt mitenkään erityisen monimutkaiselta vaikuta. Eri tasoiset rikokset --> eri rikosnimikkeet?
 
@Herman30 @Heikki @VilleHoikkala

Sellainen pieni huomio, että suojaikärajahan on se 16 vuotta. Eli pitäisi kirjoittaa 12-15-vuotiaista. Suostuvaista (tai suostumukseen manipuloitua) 16 vuotta täyttänyttä ei enää laki suojaa kuin poikkeustilanteissa.
 
Kaupunki|Rikosepäilyt

Kuorma-auton kuljettaja on otettu kiinni Helsingin Pihlajamäessä kuolemaan johtaneesta yliajosta: Epäilty oli palannut seuraamaan tilannetta​

Pihlajamäen yliajosta epäillyllä oli kyydissään mies, jota epäillään rikoksentekijän suojelemisesta.

"Kuorma-auton kyydissä oli Helsingin poliisin mukaan tapahtumahetkellä kuljettajan lisäksi myös vuonna 1996 syntynyt mies.
Kyydissä ollut mies on myös tavoitettu, ja poliisi on kuulustellut häntä.
Kyydissä ollutta miestä epäillään rikoksentekijän suojelemisesta ja pelastustoimen laiminlyömisestä"


 

Mies yritti polttaa lapsensa ja ex-puolisonsa Ylitorniolla – Hovioikeus kovensi tuomiota merkittävästi​

Ylitorniolla viime syksynä tulipalon sytyttänyt mies syyllistyi kahteen henkirikoksen yritykseen.


Tätä mieltä on Rovaniemen hovioikeus, joka kovensi torstaina vuonna 1995 syntyneen miehen saamaa tuomiota.
Hovioikeus korotti käräjäoikeuden miehelle useista eri rikoksista langettaman neljän vuoden vankeusrangaistuksen 9,5 vuoden vankeustuomioksi.

 

MTV: Vallilan henkirikoksesta epäilty ja pidätetty 16-vuotias on sama, jonka epäillään syyllistyneen tapon yritykseen Tampereella lokakuun alussa​

Poika oli puukottanut täysin sivullista keski-ikäistä miestä hengenvaarallisesti vatsaan Kaukajärven keskustassa 3. lokakuuta. Poika ja hänen seuranaan ollut 15-vuotias olivat olleet karkuteillä lastenkodista ja päättivät ryöstää sattumanvaraisesti valitulta uhrilta rahaa bensanostoon.


Poika oli puukottanut täysin sivullista keski-ikäistä miestä hengenvaarallisesti vatsaan Kaukajärven keskustassa 3. lokakuuta. 16-vuotias poika ja hänen seuranaan ollut 15-vuotias olivat olleet karkuteillä lastenkodista ja päättivät ryöstää sattumanvaraisesti valitulta uhrilta rahaa bensanostoon. Uhriksi joutuneella miehellä ei ollut rahaa, ja 16-vuotias löi teräaseella miestä vatsaan. Uhri joutui sairaalahoitoon. Hänellä ei tällä hetkellä ole enää hengenvaaraa.


Poliisi vaati poikaa vangittavaksi, mutta Pirkanmaan käräjäoikeus päätyi määräämään pojan vain matkustuskieltoon.

Nyt sama poika on MTV:n tietojen mukaan epäiltynä Vallilan puukotuksesta, jonka uhri kuoli saamiinsa vammoihin. Poikaa epäillään taposta.

 
Poliisi vaati poikaa vangittavaksi, mutta Pirkanmaan käräjäoikeus päätyi määräämään pojan vain matkustuskieltoon.

Nyt sama poika on MTV:n tietojen mukaan epäiltynä Vallilan puukotuksesta, jonka uhri kuoli saamiinsa vammoihin. Poikaa epäillään taposta.

Jassoo. Humaani päätös matkustuskiellosta vangitsemisen sijaan maksoi de facto jonkun henkikullan, vai mitä. Nyt vaan kuntouttamaan humanteria ja parin vuoden kuluttua uusiksi.....
 
Ehkä voit @YJT valaista mitä tämä "matkustuskielto" tarkoittaa? Ei saa ostaa (netissäkään) bussilippuja, vai ehkä jotenkin järkevästi vähän samaa kuin poistumiskielto armeijassa, eli pitää ilmoittautua paikallisesti jollekin valvojalle, ja säännöllisesti? (ei nyt kerran tunnissa sentään, se oli kyllä kohtuutonta)

Täysin uusi termi itselleni, kyseessä lienee kuitenkin oikeuden langettama tuomio, eli sanktio? Vai onko tämä joku suojatuomio tjms?
 
Ehkä voit @YJT valaista mitä tämä "matkustuskielto" tarkoittaa? Ei saa ostaa (netissäkään) bussilippuja, vai ehkä jotenkin järkevästi vähän samaa kuin poistumiskielto armeijassa, eli pitää ilmoittautua paikallisesti jollekin valvojalle, ja säännöllisesti? (ei nyt kerran tunnissa sentään, se oli kyllä kohtuutonta)

Täysin uusi termi itselleni, kyseessä lienee kuitenkin oikeuden langettama tuomio, eli sanktio? Vai onko tämä joku suojatuomio tjms?
Joo, oikeus määrää jonkin alueen jolta ei saa poistua, tai vastaavasti voidaan määrätä alue jolle ei ole asiaa. Esim joskus on tullut vastaan matkustuskielto tyyliin "ei saa liikkua Helsingin keskustan rautatieasemalla eikä sen välittömässä läheisyydessä".

Käsittääkseni matkustuskieltoon ei aina sisälly ilmoittautumisvelvollisuutta, mutta jos henkilö jää kiinni matkustuskiellon rikkomisesta, on olemassa riski että joutuu lusimaan, mikäli matkustuskielto on annettu vankeusrangaistuksen sijasta.
 

Tuosta taisi olla keskustelua jo Sisäisen turvallisuuden puolella. Saas nähdä kuinka käy, toivottavasti saadaan lakkautettua. Kun PVL määrättiin lakkautettavaksi, niin ei luusi olevan vaikeaa saada samaa päätöstä näistä roskasakeista? Sen verran kriminaalia porukkaa.
Eikös linnassa toiminta jatku normaalisti?
 
Back
Top