Huhta
Greatest Leader
Paseissa on liian kevyt panssarointi ja tykkitornin paino on niin suuri että kolmella akselilla ja pienitehoisella moottorilla maastoliikkuvuus heikkenee liikaa eikä taida enää kovin montaa penkkiä jäädä takatilaan. Tietääkseni Pasit läpäisee kaikilla panssariluodeilla ja myös tavallisilla 12,7 millisillä. AMV ja Saksan Boxer ovat omassa luokassaan mitä tulee pyörillä varustettuihin taisteluajoneuvoihin.
Maastoliikkuvuus totta kai heikkenee, kun painoa lisätään. Toisaalta esimerkiksi XA-203:ssa on aiempia Paseja isommasta moottorista huolimatta vähemmän moottoritehoa suhteessa painoon, koska vaunun panssarointia on kasvatettu, ja liikkuvuus on näin ollen kärsinyt. Eikö silloin vanhempienkin Pasien painoa voisi kasvattaa konetykillä? Luonnollisesti käytettävä tykki, kaliberi ja torni pitäisi valita huolellisesti, jotta painonlisäys pysyisi kurissa. CV:n torni Pasin alustalla voisi olla liikaa, mutta miehittämätön torni 20-25, ehkä jopa 30, mm tykillä voisi olla mahdollisuuksien rajoissa.
Akselien määrä taas ei sinänsä ole kriittistä konetykin kannalta. Maailmalla on paljon kolmeakselisia, raskaasti aseistettuja ajoneuvoja, esimerkiksi seuraavat:
SIBMAS - Wikipedia
en.wikipedia.org
VBTP-MR Guarani - Wikipedia
en.wikipedia.org
WZ-551 - Wikipedia
en.wikipedia.org
RN-94 - Wikipedia
en.wikipedia.org
Ratel IFV - Wikipedia
en.wikipedia.org
EBRC Jaguar - Wikipedia
en.wikipedia.org
Se miten hyvin tai huonosti panssaroitu ajoneuvo kannattaa varustaa konetykillä, siitä voi kiistellä. Kuitenkin isoista pelureista USMC on todennut, että heikohkosti panssaroitu LAV-25 kannattaa varustaa konetykillä. Samoin monessa yläpuolella listaamassani ajoneuvossa on jokseenkin vaatimaton panssarointi, paljon lähempänä Pasia kuin huippuunsa lisäpanssaroitua AMV:tä.
Lisäksi ruotsalaisilla on 20 mm konetykillä varustettuja Paseja. Se on varmaan paras esimerkki siitä, että Pasinkin voi varustaa konetykillä?