Kirje pojalle:
”Rakas poikamme,
Se on äiti täältä Pellosta kun kirjottelee.
Kirjoitan tätä hitaasti, koska tiedän, ettet pysty lukemaan nopeasti.
Emme enää asu samassa paikassa kuin ennen.
Isäsi luki lehdestä, että suurin osa onnettomuuksista tapahtuu 20 km säteellä kotoa, joten me muutimme.
En voi lähettää sinulle osoitetta, koska edellinen perhe, joka tässä talossa asui, otti numerokyltin mukaansa, jotta heidän ei tarvitsisi vaihtaa osoitetta.
Tämä on oikein mukava paikka.
Täällä on pesukonekin. En ole kuitenkaan varma, toimiiko se ihan niin kuin pitäisi.
Viime viikolla pistin vaatteet sisään, suljin kannen ja
vedin nupista. Vaatteita ei ole näkynyt sen jälkeen.
Sääkään ei ole hassumpi. Viime viikolla ei satanut kuin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla kolme päivää ja toisella kerralla neljä päivää.
Pyysit lähettämään takkisi. Pekka-setäsi sanoi, että nappien kanssa se on liian raskas postipaketiksi, joten irroitimme napit ja pistimme ne takin taskuun.
Jukka jätti siihen vanhaan autoonsa avaimet sisälle eikä saanut ovia auki. Se oli paha paikka, sillä Jukalla meni kaksi tuntia, ennen kuin hän sai ovet auki, ja isäsi ja minä jouduimme koko sen ajan istumaan autossa.
Sisaresi sai tänä aamuna vauvan. En ole vielä saanut selville, kumpaa sukupuolta se on, joten en tiedä, onko sinusta tullut täti vai setä.
Teuvo-setä putosi pontikka-astiaan. Muutama mies yritti nostaa häntä ylös sieltä, mutta hän pilaili ja oli vastustelevinaan, ja niin hän hukkui. Me polttohautasimme hänet, ja liekki paloi kolme päivää.
Kolme ystävääsi ajoi sillalta jokeen kuorma-autolla. Raimo ajoi. Hän sai ikkunan avatuksi ja ui pinnalle. Tauno ja Vilho istuivat lavalla. He hukkuivat, koska eivät saaneet perälautaa auki.
Eipä tässä muuta.
Ei ole oikein mitään kummoista tapahtunut.
Rakkain terveisin
Äiti
PS. Aioin lähettää rahaa tässä samalla, mutta kun muistin asian, olin jo ehtinyt sulkea kuoren...”