Päivän vitsi

Putin ja Obama päättivät tapaamisellaan piirtää toisistaan kuvan. Ensin Putin esitteli oman piiroksensa. Siinä Obamalle oli piirretty toinen korva valtavan suureksi ja toinen valtavan pieneksi. Obaman ihmetellessä Putin vastasi, että isolla korvalla kuunnellaan eliittiä ja pienellä kansaa.
Obaman piirtämässä rintakuvassa Putinilla oli yksi valtavan iso tissi ja toinen pienempi. Putinin ihmetellessä Obama vastasi, että isolla tissillä ruokitaan Putinin lähipiiri ja pienellä turvallisuuskoneisto. Putin närkästyi 'Entäs Venäjän kansa?" Jolloin Obama vastasi: "Mehän sovimme, ettemme piirrä rivoja kuvia!"
 
Putin ja Obama sopivat, että molemmat maat hävittävät kaikki ydinaseensa. Määräpäivää seuraavana päivänä Kremlin kuuma linja hälyytti:
"Barak täällä hei. Joudun valitettavasti ilmoittamaan, että me emme olleet täysin rehellisiä. Yhdysvallat omistaa edelleen kymmenen ydinasetta. Joudutte nyt alistumaan tahtoomme."
Putin istuu masentuneena pöytänsä ääressä, kun Armeijan komentaja soittaa:
"Kunnianarvoisa Presidentti! Tämä on katastrofi! Eräs luutnantti Siperiassa unohti kännissä kaksikymmentä ydinasetta varastoon!"
"Toveri kenraali, kaksi oikaisua! Ei luutnantti vaan kenraaliluutnantti! Ja toiseksi, niin kauan kuin Venäjällä riittää votkaa, se on voittamaton!'
 
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Matkustajalentokone heittelehti pilvien keskellä Tyynen Valtameren yllä ukkosmyrskyn kourissa. Se alkoi menettää lentokorkeutta ja tilanne oli vakava. Ensin tyhjennettiin ruumasta matkatavarat. Sitten käsimatkatavaratakin. Mutta mikään ei auttanut. Niinpä miehistön oli ryhdyttävä äärimmäisiin toimiin kuolonuhrien minimoimiseksii. Kapteeni antoi stuertille ankarat ohjeet, joka marssi matkustamoon kuuluttamaan niitä.

- Arvoisat matkustajat. Tilanteemme on vakava. Menetämme kaikenaikaa lentokorkeutta ja olemme jo tyhjentäneet koneesta kaiken mahdollisen irtaimiston. Siksi osan matkustajista on pakko hypätä koneesta mereen. Ja jotta valinta olisi tasa-arvoinen, teemme sen aakkosjärjestykessä.

Matkustajat katsoivat stuerttia vakavina. Stuertti aloitti listaamisen A:sta ja englanniksi.

- Are there any African people in the plane?

Yksikään käsi ei noussut. Stuertti siirtyi B:hen.

- Any black people then?

Kukaan ei viitannut vieläkään. Stuertti siirtyi C:hen.

- Are there any colored people?

Kukaan ei viitannut.

Mutta takarivissä pieni tummaihoinen poika alkoi töniä kiivaasti isäänsä ja kuiskutti hänelle tuohduksissaan:

- Isä isä, meidät on mainittu jo kolme kertaa! MIksi sinä et viittaa???

Isä kääntyi, katsoi poikaansa ja sanoi:

- My son, today we are niggers.
 
Johtuen samankaltaisesta politiikasta, ja alenevista kannatuslukemista kansallinen kokoomus ja sosialidemokraattinen puolue ovat päättäneet yhdistyä. Uuden puolueen nimeksi tulee kansallissosialistinen puolue
 
  • Tykkää
Reactions: jak
Ei hitto.
Katselin juuri youtubesta lapsuuden vanhoja piirrossarjoja. Lempparini oli (ja on näköjään edelleen) Professori Baltzar, etenkin ikivihreät jaksot: Professori Baltzar ja virkavelvollisuuden rikkominen pillua vongatessa, Professori Baltzar ja (epäilty) yllytys tuhopolttoon, Professori Baltzar ja törkeä petoksen yritys sekä Professori Baltzar ja (epäilty) törkeä ihmiskauppa.
 
Tein tänne tunnukset ainoastaan tarkastellakseni tarkemmin päivän minkki -ketjua ja kertoakseni kommunistivitsin. Aloitan vitsillä:

80-luvulla Neuvostoliittolainen filmiryhmä sai kommunistipuolueelta tehtävän: heidän täytyi matkustaa Amerikkaan ja kuvata siellä propagandafilmi siitä, millä kaikilla tavoilla Neuvostoliito on ylivertainen kapitalistiseen Amerikkaan verrattuna. Filmiryhmä pani toimeksi ja matkusti välittömästi New Yorkkiin kuvaamaan. Paikalle saapuessaan he hämmästyivät, kaikki oli Amerikassa niin vauraan näköistä; ihmisillä oli hienot vaatteet, talot valtavan korkeita ja upeita, jonoja ei näkynyt kauppojen edessä ja tavallisilla työläisilläkin oli omat autot. Filmiryhmä silti kuvasi kuuliaisesti ja haastatteli tavallisia amerikkalaisia löytääkseen edes jotain aineksia filmiinsä.

Palattuaan Neuvostoliittoon ryhmä otettiin heti kuulusteluihin: kommunistipuolueen pamput halusivat tietää, mitä havaintoja Neuvostoliiton ylivertaisuudesta oli tehty matkan aikana. Filmiryhmän jäsenet tuijottelivat kenkiinsä puoluepamppujen tiukan katseen alla; kukaan ei oikein keksinyt mitään, mikä olisi Neuvostoliitossa parempaa kuin Amerikassa. Lopulta ryhmän nuori kameramies keksi jotain.
"Toveri komissaari, Amerikassa minä ymmärsin, että me Neuvostokansalaiset olemme täysin ylivertaisia modernissa sotilaallisessa mielessä" Hän totesi puoluemiehille.

Puoluepamput nyökyttelivät hyväksyvästi. "Miten tulit siihen tulokseen?" Kysyi komissaari.
"Katsokaas, haastattelin erästä amerikkalaista insinööriä. Hän piti elämää kapitalistimaassa ylivertaisena; hänellä oli kaksi hienoa autoa, hyvää ruokaa pöydässä joka päivä, kaikenlaista tavaraa mitä vain toivoa saattoi ja hieno asunto meren rannalla. Hän kuitenkin pelkäsi kovasti ydinsodan syttymistä. Hän sanoi, että vaikka sodasta selviäisikin, elämä sen jälkeen olisi niin kammottavaa, ettei hän sitä kestäisi. Ei olisi enää autoja tai mitään hienoja tavaroita. Täytyisi kyhjötellä surkeissa ränsistyneissä raunioissa ja syödä ties mitä moskaa, jopa rottia ja torakoita. Katsos Toveri komissaari, me urheat Neuvostokansalaiset olemme tottuneet elämään sellaista elämää joka päivä muutenkin, joten me selviäisimme ydinsodan jälkeisestä maailmasta helposti, kun taas kapitalistit eivät siellä pärjäisi."

Elokuvaa ei koskaan esitetty Neuvostoliitossa.
 
THL julkaisi juuri uuden tutkimuksen suomalaisten seksitavoista.
Kysymykseen: "Hyvää seksiä harrastettaessa mulkun paikka on __________." 97,3% naisista vastasi: "Kotona hoitamassa lapsia."
 
Jos taas kerrotaan perjantain kunniaksi kommunistivitsi.

Moskovassa kolme korkea-arvoista kommunistia oli kapakassa ryyppäämässä ja ylistämässä sosialismin saavutuksia. Miehet alkoivat vähän kehuskella kun tunnelma kohosi ja päätettiin keksiä leikkimielinen kilpailu: se, jonka toimisto on korkeimmassa rakennuksessa, saa juoda koko illan muiden tarjoamia juomia.

Ensimmäinen kommunisti aloitti: "Minä olen Moskovan viljan varastoinnista vastaava komissaari. Meidän viljasiilon katolta näkyy aina Leningradiin asti. Jos ette usko, niin voidaan käydä vaikka katsomassa." Mies uhosi.

Toinen kommunisti naurahti vähättelevästi. "Eipä tuo mitään, minä olen Moskovan terästuotannosta vastaava komissaari ja meidän tehtaan savupiippujen huipulta näkyy aina Uralille asti. Jos ette usko, niin voidaan käydä katsomassa." Hän sanoi.

Kolmas kommunisti pysyi tyynenä mahtailun edessä. "Minä olen vain KGB:n johtaja, eikä meidän rakennus ole kovin korkea; silti jo sen kellarista voi nähdä Uralin taakse Siperiaan asti. Käydäänkö katsomassa?" Hän vastasi kohteliaasti.

Toiset kommunistit tarjosivat miehelle sen illan. Ja varmuuden vuoksi pari seuraavaakin.
 
Tämän on oltava vitsi:

Nykyisi Sambakarnevaali menoa kun juhlitaan saksalaismiehityksen loppumista.
Tämmöistä olisi mukavampi nähdä myös täällä
 
Erikoisrajajääkärien luvatta tilaamat pizzat päätyivät eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen pöydälle
Kuvituskuva

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva, Ulla Ylönen
Jaa
Julkaistu: 12:49
”Ilmeistä on, että elintarvikkeiden laatu on jossain määrin kärsinyt niiden kylmäsäilytyksen keston myötä.”

IMATRALLA Raja- ja merivartiokoulun yhteydessä toimivassa Erikoisrajajääkärikomppanissa syntyi erikoinen juridinen vyyhti varusmiesalikersantin itselleen ja kolmelle alikersanttitoverilleen tilaamista neljästä pizzasta ja virvoitusjuomista.

Lopulta virvoitusjuomat jäivät sivuosaan, kun eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen sai työpöydälleen pizzataksista kasarmin päivystäjän pöydän kautta roskakatokseen ja sieltä jääkaappiin kulkeutuneet pizzat.

Pölönen kyseenalaisti pizzojen laadun.

Sitä ennen oli tapahtunut paljon.

Alikersantit olivat Immolassa kasarmilla, koska heille oli määrätty niin sanottua veepeetä eli vapautusta palveluksesta (VP). Samaan aikaan muu komppania oli maasto-olosuhteissa sotaharjoituksessa ja tukeutui ruokahuollossaan taistelumuonapusseihin.

Apulaisoikeusasiamiehen Imatran pizzagatesta antamasta ratkaisusta kertoi ensimmäisenä Etelä-Saimaa.

Elettiin toukokuuta 2019, kun Erikoisrajajääkärikomppanian komppanianpäälliköltä oli käynyt käsky RVLDno-2017-1070, jonka liitteen 3 mukaan 5. toukokuuta alkavassa maastoharjoituksessa käytettäisiin taistelumuonia aina päivällisaikaan 10. toukokuuta asti.

Osanottajille oli jaettu kuusi pussia taistelumuonia / mies tai nainen.

TIISTAINA 7. toukokuuta kello oli noin 20, kun palveluskelpoisuuden rajoituksista (VP) kärsineen neljän alikersantin ryhmän havaittiin lähteneen etenemään rivakan määrätietoisesti kasarmilta poispäin.

Aistinvaraisen ja silmämääräisen havainnon teki komppanian vääpelinä toiminut ylirajavartija.

Neljän alikersantin ryhmä saavutti nopeasti painopistesuunnaksi osoittautuneen varuskunnan pääportin, jossa he saivat yhteyden lähiseudulta liikkeelle lähteneeseen pizzakuljetukseen.

Pizzat ja juomat ehtivät vaihtaa käsiä ennen kuin tilanteeseen mukaan ehtinyt ylirajavartija ilmoitti alikersanteille näiden syyllistyneen palvelusrikkomukseen poistumalla luvattomasti komppaniasta ja varuskunta-alueelta. Sitä paitsi: vaikka varusmiehet oli vapautettu maastoharjoituksesta, heitä ei ollut vapautettu pussimuonista.

Nyt ylirajavartija teki virheen, josta apulaisoikeusasiamies tulisi häntä moittimaan. Ylirajavartija käski alikersantteja tekemään kirjallisen selvityksen tekemisistään.

Kohta tapahtui toinen, vähäisempi erhe, jonka apulaisoikeusasiamies tulkitsi olleen pikemminkin sekavan tilanteen aiheuttamaa sekoilua. Ylirajavartija kehotti alikersantteja hävittämään pizzat komppanian tiloista.

Alikersantit veivät pizzat päivystäjän pöydältä roskakatokseen, mistä ylirajavartija kävi myöhemmin siirtämässä ne ulkovarastoon ja jääkaappiin.

Alikersantit saivat pizzansa takaisin heti, kun käskyn RVLDno-2017-1070 liite 3 ei ollut enää voimassa. Juomatkin olivat tallessa.

Aikaa ehti kuitenkin kulua kolme vuorokautta.

KOMPPANIAN päällikkö oli sillä välin määrännyt esitutkinnan, koska alikersantteja epäiltiin palvelusrikoksesta. Rangaistukseksi he saivat ylimääräistä palvelusta kolme kertaa.

Hyvin ei mennyt ylirajavartijallakaan.

Eduskunnan oikeusasiamies määräsi pizzagaten seurauksena tarkastuksen Raja- ja merivartiokouluun. Lausunto pyydettiin niin sieltä kuin Rajavartiolaitoksen esikunnasta.

Vähitellen apulaisoikeusasiamiehelle muodostui kokonaiskuva tapahtuneesta.

Koulun ja Esikunnan mielestä ylirajavartijaa voitiin arvostella käskystä vaatia alikersanteilta kirjallinen selvitystä, vaikka esitutkinnan käynnistäminen oli ilmeisen selvää. Ylirajavartijan olisi pitänyt tyytyä tekemään itse muistiinpanoja havaintojensa ja suullisen puhuttelunsa perusteella.

Kysymys oli itsekriminointi-suojasta. Esitutkintalain mukaan rikoksesta epäillyllä ei ole velvollisuutta edistää rikoksensa selvittämistä eikä hänellä ole totuudessa pysymisvelvollisuutta, jollainen sisältyy esimiehelle annettavaan selvitykseen.

Apulaisoikeusasiamies muistutti itsekriminoinnin suojan olevan kansainvälisesti tunnustettu periaate, joka ihmisoikeustuomioistuimen mukaan kuuluu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ytimeen.

Vaikka ylirajavartijan käskyttämät selvitykset oli hävitetty esitutkinnan myötä, apulaisoikeusasiamies piti ylirajavartijan menettelyä ”ongelmallisena” ja kehotti häntä vastaisuuden varalle ottamaan nämä esitetyt näkökohdat huomioon.

”Herää kysymys, miten kertomuksiin olisi suhtauduttu, jos varusmiehet olisivat kuulusteluissa kiistäneet syyllisyytensä”, apulaisoikeusasiamies totesi.

ITSEKRIMINOINNISTA vapautetut alikersantit pääsivät itse syömään pizzansa, mutta vasta kolme vuorokautta myöhemmin.

Virallisten lausuntojen mukaan pizzat olivat palautettaessa edelleen laatikoissa ja ”syömäkelpoisia”, joten aineellisia vahinkoja ei ollut koitunut.

Juridinen pohdinta liittyi siihen, oliko pizzat takavarikoitu vai otettu haltuun mahdollista takavarikkoa varten vai vain otettu ”lyhytaikaisesti” haltuun – ja millä perusteella.

Rajavartiolaitoksen esikunnan mukaan kysymys oli sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta, Raja- ja merivartiokoulun mukaan pakkokeinolain mukaisesta toimenpiteestä. Kumpikin korosti, ettei kyse ollut takavarikosta, vaikka sana oli (virheellisesti) vilahtanut esitutkinnassa.

Pizzojen hävityskehotuksen taas todettiin olleen ”olosuhteista johtuva väärinkäsitys”, koska ”käskyt olisi voinut antaa selkeämmin”.

Apulaisoikeusasiamies ei pitänyt mahdollista takavarikkoa suhteellisuusperiaatteen valossa edes perusteltuna, ”ei rikoksen selvittämisen kannalta eikä toisaalta myöskään elintarvikkeiden ilmeisen pilaantumisvaaran johdosta”.

Apulaisoikeusasiamies arveli hävityskehotuksen ja sen seurauksien olleen ”olosuhteista johtuva väärinkäsitys”.

Se, että ylirajavartija kävi hakemassa pizzalaatikot pois roskalaatikosta, todisti ”olosuhteiden ja ohjeiden sekavuutta”, joiden (sekavien ohjeiden) seurauksia hän oli kuitenkin omalla toiminnallaan korjannut.

Apulaisoikeusasiamies katsoi, että ylirajavartijan perimmäinen tarkoitus oli ollut luvattomasti hankittujen elintarvikkeiden haltuunotolla varmistaa, että sotaharjoituksen käskyä kenttämuonituksesta noudatetaan ja kaikki varusmiehet ovat yhdenvertaisia.

Vaikka lausunnoissa todettiin pizzojen palautuneen syömäkelpoisina, totesi apulaisoikeusasiamies – ilmeisesti yleisen elämänkokemuksen perusteella – olleen ”ilmeistä, että elintarvikkeiden laatu on jossain määrin kärsinyt niiden kylmäsäilytyksen keston myötä”.

Hän oli kuitenkin ymmärtäväinen ylirajavartijan toimenpidettä kohtaan.

”Nähdäkseni voidaan kuitenkin katsoa, että ylirajavartijan toisintoimimismahdollisuus varusmiesten hallussa olleiden elintarvikkeiden kohtalosta päätettäessä on sotilaallisen järjestyksen ylläpitämisen kannalta ollut jossain määrin rajoitettu.”

Yhdyssana toisintoimimismahdollisuus tarkoittaa arkikielessä mahdollisuutta toimia toisin, toisella tavalla kuin on toimittu.

IMATRALLA toimiva Raja- ja merivartiokoulu on Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuuden ja meripelastusalan opetus- ja tutkimuslaitos, jossa muun koulutuksen lisäksi annetaan erikoisrajajääkärikoulutusta varusmiehille.

Raja- ja merivartiokoulun erikoisrajajääkärikomppania Imatralla kouluttaa henkilöstöä vaativiin erikoisjoukkojen tiedustelu-, taistelu, ja tukitehtäviin.

Merivartioinnin opetusyksikkö on sijoitettu Turkuun.
 
On tämä oikeassa ketjussa:) Eikö apulaisoikeusasiamiehellä ole parempaa tekemistä?
Mikä on ylirajavartija? Kantahenkilökuntaa? Olisi antanut poikien syödä pitsat, eihän ne puntikselle lähteneet.
 
Ylirajavartija on RVL:n vakinaisen väen palvelusarvo. Nuorempi rajavartija vastaa nuorempaa konstaapelia. Vanhempi rajavartija vastaa vanhempaa konstaa. Ylirajavartija vastannee poliisin ylikonstaapelia.

Rajalla on sitten vielä rajavartiomestari, joka on korkein miehistön (aliupseeriston) palvelusarvo. Käsittääkseni vastannee PV:n ylikessua / vääpeliä. Mutta rajan väellä on sitten toki vielä omat sodan ajan reserviläisarvonsa.

Olisi antanut poikien syödä pitsat, eihän ne puntikselle lähteneet.
Olen täysin samaa mieltä! Voisi case:n voinut hoitaa toisellakin tavalla. Tyyliin "Mitä ..tua tilasitten pizzat. Antaa olla sitten viimene kerta. Syökää ne pois ja pitäkää turpanne kiinni!"
Jossain asioissa täytyisi käyttää sitä kuuluisaa "pelisilmää" eikä muodollista arvovaltaa!
 
Back
Top