Pakolaisuus

Mitään kiellettyähän tuossa ei tapahtunut, mutta silti, tähän kuvioon olen törmännyt jo monta kertaa aikaisemmin. Nuori kulttuurinrikastuttaja, ja umpirakastunut, kolmekymmentä vuotta vanhempi naishenkilö joka ei oikein osaa pitää näppejään erossa nuorukaisestaan. Aika selvä kuvio, vaikka sitä aina selitetäänkin "auttamisen halulla". Taitaa olla ihan jostain muusta halusta kiinni.
Samantapaisia "pariskuntia" on tullut nähtyä esim. ostoskeskuksessa käydessä. Viimeksikin "nuorekkaasti" pukeutunut, mutta jo sokean reetankin silmissä ilmiselvästi 50+ vuotias, lievästi ylipainoinen nainen, ja rinnalla arviolta alle 30v punttisalillakin viihtynyt lähi-idän ihme.

Mikäs siinä; ei tuollainen minua sinänsä haittaa, jos kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Tässä tapauksessa vain taitaa olla, että veronmaksaja-osapuoli ei ole lainkaan tyytyväinen. Jos sokerimammat kustantaisivat lelupoikiensa kulut omasta pussistaan, niin siitä vaan.
 
Jori Eskolin lupasi tatuoida typeryyksiä otsaansa, jos joku voi osoittaa, että matut tulevat ylöspidon takia. Voi Jori huokaista helpotuksesta, paitsi jos olet homo. Islam on tullut aluksi keräämään rahaa ja lähettämään sitä lähi-itään. Osoituksena tästä Saksasta löytyi pakoloinen, joka keräsi avustuksia 117:lla eri henkilöllisyystodistuksella. Nyt on meneillään kaupunkisota vaihe. Kun niitä tulee tarpeeksi, ne valtaavat koko Euroopan. Ensimmäiseksi lahdataan homot ja kristityt. Miksi homo heotetään seitsämännestä kerroksesta kadulle islamissa? Jälleen täysin järjetön päättely: jotta hän ehtii katua pudotessaan.
 
https://www.facebook.com/pertti.ron...N8aEO-WVB0Pv456rSsgEoyh1uth0pKt7_x&__tn__=m-R
Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta
2 mins ·
YouTube
·

Saksalaisessa mediassa näytetään videota Espanjalle kuuluvasta Ceutasta, jossa 115 ihmistä rynnisti Markosta Espanjaan kuusimetrisen aidan yli. He käyttivät poliisia vastaan mm sammuttamatonta kalkkia. Mediatietojen mukaan useita poliiseja loukkaantui. Video näyttää tulijoiden riemua heidän onnistuttuaan pääsemään EU:n ulkorajan yli.

YOUTUBE.COM

Salto masivo de migrantes a la valla fronteriza de Ceuta
https://l.facebook.com/l.php?u=http...OERHULz9R6oEgEC_O9O3FNi2oYCF2AQbD009hIbdDSBZg
 
Veikkauksia koska sisällissodat alkavat Euroopassa? Yhden pörssiromahduksen päässä itse veikkaan.
Jossain uutisessa luin, että jossain Pariisin lähiössä on 350 000 laitonta siirtolaista.
Niin kauan ei ole huolta, kun he keskittyvät 20-50hengen jengeihin ja tappelevat keskenään tai yrittävät rikastua huume yms kaupoilla
Mutta siinä vaiheessa, kun joku/jokin saa liikkeelle tuhansia, sit ei olla kaukana.
 
Veikkauksia koska sisällissodat alkavat Euroopassa? Yhden pörssiromahduksen päässä itse veikkaan.
Samaa veikkaan itsekkin. Ei se sota aina niin ihmeellistä vaadi. Sitä on pienemmistäkin asioista sotia alkanut. Olisin aikoinaan ajatellut EU:n hajoavan taloudellisiin ongelmiin tai erilaisiin jäsenmaihin mutta todennäköisempää on, että se kaatuu pakolaisaaltojen aiheuttamiin ongelmiin. Nämä nyt nähdyt eivät ole mitään sen rinnalla mitä tulevaisuudessa on odotettavissa. Ilmasto muutos tekee monesta maasta viljely- ja asuinkelvottomia. Ehkä jopa eteläisestä euroopasta. Jokainen voi kuvitella minne ne kansainvaellukset silloin suuntautuvat ja mitkä ovat niiden mittaluokka.

Suomessakin tullaan vielä tappelemaan ja tappamaan viljasta ja puhtaasta vedestä.
 
Se on käynnissä jo nyt, se sisällissota nimittäin.

Se että toinen osapuoli ei suostu tekemään mitään, ei tarkoita etteikö se agressiivisempi osapuoli tekisi. Sitten kun passiivisempi osapuoli, siis me eurooppalaiset, alkaa lyömään takaisin, alkaa kunnolla paukkumaan.

Mitään juoksuhautoja tuskin tullaan ihan heti kaivamaan Champs Elyseen halki, mutta ei sekään loppuvaiheessa ole mahdotonta. Konflikteilla kun on tapana eskaloitua. Varsinaisen rähinän alkamiseen ei välttämättä tarvita mitään isoa tapahtumaa, vaan se voi lähteä jostain yksittäistapauksestakin. Väärän isä tyttö raiskataan, isä kostaa, kunniakulttuuri ei tällaista tietenkään salli vaan lähtee taas kerran mellakoimaan, poliisi joutuu avaamaan tulen ja yksi kulttuurinrikastuttaja kuolee, mellakat leviävät muihin kaupunkeihin, viranomaiset eivät saa tilannetta haltuunsa ja armeija kutsutaan apuun, moskeijoista kaivetaan kalashnikovit esiin ja kohta korttelit palaa ja raskaat aseet soivat kaduilla.

Jotenkin näin se voi esimerkiksi mennä. Ainoa mikä on varmaa on se, että rauhanomaisesti tämä ei pääty.
 
Veikkauksia koska sisällissodat alkavat Euroopassa? Yhden pörssiromahduksen päässä itse veikkaan.
Sitähän voisi hyvinkin löytyä tahoja, jotka "hybridisodankäynnin" nimissä auliisti provosoisivat eri väestöryhmien vastakkainasettelua ja sopivan hetken tullen toimittaisivat aseitakin peliin.

Vaikkei ihan samanlainen asetelma toki olekaan, niin esim. Itä-Ukrainassa taisi tapahtua jotain hieman tämän tapaista.
 
Eurooppaan tulee nousemaan vahvamieshallituksia joilla on laaja kannatus ja jotka pyyhkivät peffansa kv-yhteisön pöyristymisillä. Sisällissotaa ei tule jos/kun asevoimat tottelevat hallitustaan. Sisällissota on jo estetty mm Unkarissa, Puolassa, Itävallassa... Jos raivopunavihreys tai kokoomusfederalismi saa jatkaa, maa on ennemmin tai myöhemmin tilassa joka on de facto sota. On enemmistöstä kiinni antaako se puhdistaa itsensä, vai puhdistaako se maan itselleen.

Putin sitätaitätä voi olla jollain tavalla mukana mutta ei osapuolena. Mitä idiotiaa on kuvitella että jakolinjat menisivät putinismin tason mukaan? Varmaa on kuitenkin että toisella puolella ovat eu-globalistit, toisella muut.
 
Eurooppaan tulee nousemaan vahvamieshallituksia joilla on laaja kannatus ja jotka pyyhkivät peffansa kv-yhteisön pöyristymisillä. Sisällissotaa ei tule jos/kun asevoimat tottelevat hallitustaan. Sisällissota on jo estetty mm Unkarissa, Puolassa, Itävallassa... Jos raivopunavihreys tai kokoomusfederalismi saa jatkaa, maa on ennemmin tai myöhemmin tilassa joka on de facto sota. On enemmistöstä kiinni antaako se puhdistaa itsensä, vai puhdistaako se maan itselleen.

Putin sitätaitätä voi olla jollain tavalla mukana mutta ei osapuolena. Mitä idiotiaa on kuvitella että jakolinjat menisivät putinismin tason mukaan? Varmaa on kuitenkin että toisella puolella ovat eu-globalistit, toisella muut.
Noh, toisella puolella olen minä ja torjuntajoukkue XX, ja toisella puolella on vihollinen, johon käytetään sotilaallista voimaa. Se on vaan käskettynä just niin simppeli juttu, ei me avaruusasemaa siinä rakenneta, vaan torjutaan vihollisen meihin kohdistuva toiminta.
Rajalinjat ei ole mitään trumpismi/ putinismi -hevonpaskaa, vaan on yksi porukka: ne jotka yrittää ampua meitä, jotka on ne jotka me ammutaan. Sillä se nyt menee helpointen varmaan niillekin selväksi, että me ei pahemmin tykätä niistä.
 
Viimeksi muokattu:
Kuka sitä sotisi.... äärioikeistolaiset Putinin nuoleskelijat vs kaikki muut? Saattaisi olla kyyti kylmää Putinin ystäville.

Niin voiko kutsua "sisällissodaksi" jos muutamien jopa Ruotsissa, mutta erityisesti Ranskassa, Saksassa, Belgiassa tai Hollannissa sijatsevien kaupunkien lähiöt tulevat olemaan alueita joissa ei ole enää järjestystä ja ne ovat jonkinlaisten "kapinallisten" hallussa ja alueilla on pysyvä poikkeustila.

Se aiheuttaa isoja jännitteitä. Demokratian kannalta suuret riskit siitä että 20-30 vuoden sisään nähdään sotilashallinto Espanjassa, Italiassa, Ranskassa, Kreikassa. Millaisia ystäviä ne ovat Venäjän kanssa?

Mutta mistäpä Venäjänkään tulevaisuutta tietää. Putinin hallinto nurin, tilalle kommunistit ja suomalaistenkin ääriliikkeiden kartta on sekaisin. Minne päin natsit sitten kumartelevat, entä vasemmistoliitto...
 
Hallitus varautuu pakolaiskiintiön nostamiseen – taustalla EU-ratkaisut


29.8.2018 15:45
  • Kuva: EPA
    17.53637722.jpg

    Euroopan unioni pyrkii hillitsemään Pohjois-Afrikasta Välimeren yli Eurooppaan suuntautuvaa, rajojen yli tapahtuvaa turvapaikanhakua. Jos rajat ylittävä liikehdintä vähentyisi, Suomi harkitsisi pakolaiskiintiönsä nostamista.

Hallitus pitää Suomen pakolaiskiintiön toistaiseksi ennallaan, mutta varautuu sen nostamiseen mahdollisten EU-ratkaisujen seurauksena.

Tänään budjettineuvottelunsa päätökseen saanut hallitus kertoo, että pakolaiskiintiö pidetään toistaiseksi vuoden 2018 tasolla eli 750 kiintiöpakolaisessa.

Hallitus kuitenkin varautuu ”tarkastelemaan pakolaiskiintiön kokoa uudelleen, jos EU tekee ratkaisuja, jotka siirtävät turvapaikan hakua EU:n yhteisiin keskuksiin rajan yli tapahtuvan hakeutumisen sijaan”.

EU:ssa viritellään niin sanottuja maihinnousukeskuksia, joihin siirtolaiset kerättäisiin joko Pohjois-Afrikassa tai Euroopan puolella ennen kuin he tulisivat unionin alueelle. Näistä keskuksista turvapaikkaan oikeutetut ihmiset siirrettäisiin EU-maihin pakolaisjärjestelmän kautta tai sitä muistuttavalla järjestelyllä, EU suunnittelee.


Hallitus kertoo budjettiesityksessään, että turvapaikanhakijoihin liittyvät menot supistuvat ensi vuonna 25 miljoonalla eurolla vuodesta 2018.

Maahanmuuttomenojen oletuksina on käytetty arviota 4000 turvapaikanhakijasta vuodessa. Arvio vastaanoton piirissä olevista henkilöistä on noussut pitkittyneiden ja runsaiden valitusprosessien takia.

Turvapaikanhakijoihin ja maahanmuuttoon liittyen hallitus päätti myös työllisyystoimista.

Hallitus haluaa edistää maahanmuuttajien nopeaa työllistymistä.

”Käytäntöjä kehitetään siten, että työn haku- ja vastaanottamisvelvoitetta sovelletaan nykyistä kattavammin ja sen katkaisevia toimenpiteitä lyhennetään kotouttamisjaksojen aikana.”

Lisäksi maahanmuuttajataustaisten henkilöiden työmarkkinoille siirtymistä ”nopeutetaan ja sujuvoitetaan tehokkailla kielikoulutus- ja tukipalveluilla”.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/25...iskiintion-nostamiseen-taustalla-eu-ratkaisut
 
Eli siis varaudutaan kusemaan omiin muroihin yhä kiihtyvällä tahdilla, koska EU käskee.
Älkää nyt pojat olko aina niin negatiivisia. Tässä vain kerätään sitä poliittista pääomaa, jota me varmasti saamme vielä käyttää meille tärkeissä asioissa ja näyttää tyhmille persuille ja muille, kuinka Suomi sanoo ja EU tottelee:)
 
Älkää nyt pojat olko aina niin negatiivisia. Tässä vain kerätään sitä poliittista pääomaa, jota me varmasti saamme vielä käyttää meille tärkeissä asioissa ja näyttää tyhmille persuille ja muille, kuinka Suomi sanoo ja EU tottelee:)

Joo, ollaan päättävissä pöydissä. Tosin korkeintaan tarjoilemassa, jollei suorastaan pöydän alla kontillaan.
 
Back
Top