Pakolaisuus

No, kun laki kerran vaatii muutenkin poikkeukselliset olosuhteet rajan sulkemiselle, niin eikö valmiuslaista löytyisi sopivia toimivaltuuksia? Valmiuslain käyttöönotto on tietysti radikaali toimenpide, mutta jos Suomeen virtaa laittomia muukalaisia yli 100 000 ihmisen vuosivauhtia, niin kyllä se on vakava uhka kansalliselle turvallisuudelle.

3 §
Poikkeusolojen määritelmä

Poikkeusoloja tämän lain mukaan ovat:

1) Suomeen kohdistuva aseellinen tai siihen vakavuudeltaan rinnastettava hyökkäys ja sen välitön jälkitila;

2) Suomeen kohdistuva huomattava aseellisen tai siihen vakavuudeltaan rinnastettavan hyökkäyksen uhka, jonka vaikutusten torjuminen vaatii tämän lain mukaisten toimivaltuuksien välitöntä käyttöön ottamista;

3) väestön toimeentuloon tai maan talouselämän perusteisiin kohdistuva erityisen vakava tapahtuma tai uhka, jonka seurauksena yhteiskunnan toimivuudelle välttämättömät toiminnot olennaisesti vaarantuvat;

4) erityisen vakava suuronnettomuus ja sen välitön jälkitila; sekä

5) vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti.

Aika järeät perusteet vaaditaan, mutta kyllähän noista voisi löytää, jos oikein tahtoa löytyy. Varsinaista rajansulkemispykälää tuollakaan ei ole.

Helpoimmin sovellettava olisi se rajavartiolain pykälä, joka s91 antaman oivaltamisavun avulla valkeni lähinnä mahdolliseksi.
 
Voi olla että Irakin tulijoista ei huomisesta alkaen yhtäkkiä löydykään kauhean montaa 'turvallisilta alueilta' tulevaa, varsinkin kun siellä on liuta hyväntekijöitä kertomassa mitä kannattaa viranomaisille ladella. Veikkaan myös että mm. vainottujen homoseksuaalien osuus on maahantulijoiden joukossa entistä suurempi, vaikka perheenyhdistämislomakkeita kuluu entistä tahtia..

Aiemmassa viestissä mainitun Al-Arabian Suomen mainostusartikkelin kommenteissa oli hiukan tätä käsitystä tukeva kommentti. Eli kommentin mukaan tulijoiden joukossa voi olla myös Libanonilaisia väärennetyillä papereilla.

Googlella käännettynä:
"
15. Where is the rest of the Lebanese live ???
Syrian 65 (guest)
Tuesday, 25 November 1436 e - September 8, 2015 m KSA 23:38 - GMT 20:38
What I fear that all Syrian refugees have chosen to live in the palace of the President are actually Lebanese passports forged Syria. Because it is known to all that the Lebanese are taking advantage of the opportunity to obtain asylum easy and escape from Lebanon waste. Incidentally in Syria half Shabiha fighters are from South Lebanon, Hezbollah offender, means send us additional information about criminals and refugees do not return. If you have state what happened what happened and what was destroyed Syria, which will come to the fire and ashes with you.
"
 
Oletteko miettineet että vaikka meistä tuntuu että vässykät päättäjämme pettävät kansansa, niin he TODELLAKIN vetävät ns. kuivana kakkoseen näitä "autettaviaan".

Ajatelkaapas - olet syntynyt vaikkapa Pohjois-Afrikassa ja heikko infra ja iänikuinen keskinkertainen elintaso kuumassa hiekassa on alkanut kyrsiä. Terroristitkin tekevät joskus iskujaan. Olet kuullut salakuljettajilta ja kuulopuheina miten Euroopassa on hienoa. Saat paremman elintason vaikka tekemättä mitään ja jos menet ahkerasti töihin voit asua talossa missä on poreallas ja ajaa vaikka Mersulla tai Audilla. Päätät pyrkiä Suomeen, joka on luonnonkaunis vaikka vähän kylmä maa. Siellä ei ole vielä liikaa muita pyrkijöitä ja ystävällinen suhtautuminen - pääministerikin on luvannut oman kotitalonsa turvapaikanhakijoiden käyttöön! Siellä on hövelit turvapaikkakäytännöt ja kaverisi on lukenut jostain, että naiset siellä ovat kauniita ja aika kevytkenkäisiä, lankeavat helposti tumman eksoottisen miehen lumoihin. Sinne siis! Maksat hämärälle ihmissalakuljettajalle omat 10 vuoden säästösi sekä vanhemmiltasi lainaamasi rahat. Summa on VALTAVA, sillä saisi ihan kivan pienen perheen kodin kerrostalosta. Menet riskaabelin matkan Välimeren yli, moni on hukkunutkin siellä. Tappelet tiesi läpi maiden ja mantujen, terminaalien ja maanteiden lomitse vältellen rekisteröitymistä ja poliisia. Välillä näet ystävällisesti suhtautuvia ihmisiä, mutta nämä vain satunnaisesti auttavat vähän, antavat jotain hyödyllistä ja sitten kiinnostus loppuu. Suurin osa ihmisistä suhtautuu sinuun vältellen, jotkut vihamielisesti. Lopulta raskaan ja vaarallisenkin matkan jälkeen pääset Pohjois-Ruotsin kautta määränpäämaahasi. Juna kuljettaa sinut Etelämmäs, jossa rekisteröidyt turvapaikanhakijaksi ja sinulle osoitetaan paikka tyhjään toimistohotelliin tehdystä vastaanottokeskusksesta.

Vietät uskomattomat *puolitoista vuotta* vastaanottokeskuksessa, kun tehottomat virkamiehet pallottelevat papereitasi ja välillä kyselevät kaikkea. Kotimaasi turvallisuustilanne on rajatapaus, joten hommassa menee pitkään. Olosuhteet muistuttavat lähinnä kotimaasi armeijan kasarmielämää, kahnausta on eri hakijaryhmien välillä. Kantaväki suhtautuu etäisen viileästi sinuun.

Tästä eteenpäin on 2 polkua:

A) Et saa turvapaikkaa vaan tuskattutavan odotuksen jälkeen sinut lopulta lennätetään takaisin kotimaahasi. Sinun ja vanhempiesi säästöt ovat ikuisesti mennyttä, vaaransit itsesi turhaan. Kiukuttaa ja turhauttaa. Rahoilla olisit elänyt ihan OK normielämää kotimaassasi, hankkinut kodin ja ehkä pienen perheenkin olisit perustanut jo.

B) Saat turvapaikan ja innostus on aluksi suurta. Ennen pitkää huomaat että elämä ei olekaan silti niin ruusuista. Suomen taloustilanne on surkea ja töitä on tarjolla vain pätkissä ja sellaisia hommia mitä kantaväki ei halua tehdä. Palkka tuntuu hyvältä mutta menetettyäsi suurimman osan tuista elinkustannuksiin menee valtava osa tuloista. Asut ahtaasti kerrostalokämpässä yksin ja ajat vanhalla Toyotalla - kotimaassa olisit ajanut uudemmalla! Näin vaikka teet oikeasti kovasti hommia. Ihmiset suhtautuvat sinuun vaihteluvälillä ystävällinen - vihamielinen. Suurin osa on etäisen oloisia ja vihamieliset tuntuvat SYYTTÄVÄN SINUA maansa talousongelmista. Kaikkea mahdollista on leikattu ja työtilanne on surkea. Syyttäisivät johtajiaan! Et olisi tullutkaan jos olisit tiennyt että tätä se vain on. Jotkut maahanmuuttajat syyllistyvät rikoksiin ja sitten tuntuu että sinuakin "kyräillään" viikkokausia. Tunnet olevasi toisen luokan ihminen, defenssimekanismina välillä inhoat myös kantaväkeä kun tavallaan huijasivat sinut tänne. Naiset ovat toisenlaisia kuin puhuttiin, suurin osa kulkee ohitsesi nokka pystyssä. On yksinäistä mutta elämänkumppania on pienituloisena vaikea löytää kun miehiä on enemmän kuin naisia. Eksotiikka ei purekaan vetyperoksidiblondeihin niinkuin puhuttiin. Keväisin hameet ovat lyhyitä ja paljasta pintaa näkyy paljon enemmän kuin kotipuolessa. Panettaa, mutta satunnaista seuraakin löytää harvoin, maksulliset naiset vievät liikaa muutenkin rajallisista rahoistasi. Kaikin puolin kaikki on hyvin erilaista kun luvattiin eikä valoa ole paljoa näkyvissä.
 
Rajatarkastukset ovat tietysti ensi alkuun "väliaikaisia". Tämä toki saattaa hillitä ihmistulvaa, mutta se on jo nyt täysin kaaottinen. Unkarista uhkaa tulla maahantulijoiden loukku: he eivät pääsekään enää pois, vaan pakolaisleirit odottavat maassa, joka suhtautuu hyvin nihkeästi turvapaikanhakijoihin. Tai siis henkilöihin, joiden kaiken järjen mukaan pitäisi jossain vaiheessa hakea turvapaikkaa.

Ne ovat tarpeen tosiaan väliaikaisesti, eli niin kauan, kun laittomien tulijoiden tulvaa Schengenin ulkorajan yli ei saada säppiin. Tämä on se perusongelma. Jos sinne ulkorajalle saadaan aita, josta ei mennä läpi, voidaan rajatarkastukset Schengenin sisärajoilla taas poistaa, koska ei ole ketään, joiden liikkumista pitäisi rajoittaa.

Sinne meni yhteismarkkinat

Schengenin alkuperäinen idea oli taata sopimusmaiden asukkaille vapaa liikkuminen ja työssäkäyntioikeus toisessa sopimusmaassa. Se siis alunperin suunniteltiin eurooppalaisia varten, ei Lähi-idän vaeltajia varten. Järjestelmän onneton suunnittelu – mikä tuntuu olevan EU:n tavaramerkki asiassa kuin asiassa – tuli nopeasti reissumiesten hyväksikäyttämäksi.

Jos onneton Schengen nyt tuupertuu kanveesiin, tulee huomata, että se silloin koskisi myös sopimusmaiden alkuperäisiä asukkeja. Yhtä-äkkiä huomaammekin olevamme tilanteessa, jossa meillä ei olekaan enää yhteisiä työmarkkinoita.

Täyttä potaskaa. Britannia ja Irlanti eivät nytkään ole Schengenissä. Siitä huolimatta etenkin Britanniassa on valtava määrä itäeurooppalaisia työntekijöitä. Kirjoittaja tuntuu olevan täysin pihalla, mitä rajatarkastus tarkoitaa. Se ei suinkaan tarkoita, ettei ketään päästetä läpi, vaan sitä, että tarkastetaan, keitä rajanylittäjät ovat, ja päästetään läpi ne, joilla on oikeus liikkua vapaasti maiden välillä ja ollaan päästämättä ne, joilla ei ole. Kun suomalainen reissumies matkustaa Britanniaan, hän joutuu menemään rajatarkastuksen läpi. Ok, tähän kuluu ehkä vartti EU-maiden jonossa. Läpi hän pääsee kuitenkin pelkästään sillä, että hänellä on Suomen passi. Kun suomalainen reissumies matkustaa Saksaan, hän pääsee maahan ilman passintarkastusta. Missä ero? Se vartin odotus passijonossako nyt lopettaa reissumiesten reissaamisen? Täysin absurdi ajatus.

Ja siis tämä koskee reissumiehiä, joiden työpaikka on siis omassa maassa ja sinne toiseen maahan matkataan vain työmatkan vuoksi. Jos sitten puhutaan siitä, mitä varten koko "yhteiset työmarkkinat" on luotu, niin tällä on vielä paljon vähemmän merkitystä. Kun puolalainen lähtee Britanniaan pysyvästi töihin, niin hänelle tämä on melko lailla sama juttu kuin jos menisi Saksaan pysyvästi töihin. Kun on maahan tullut, niin sitten saa EU-maan passilla tehdä töitä. Kaikkialla, myös Schengen maiden sisällä luonnollisesti työhönotossa tsektataan se, että työntekijällä on oikeus tehdä työtä kyseisessä maassa. Kun suomalainen menee töihin Saksaan, niin hänen EU-kansalaisuutensa tsekataan ihan samalla tavoin kuin Britanniassakin.

Samaten käy oikeudelle sosiaaliturvaan. Sosiaaliturvasta voi tulla epätasa-arvoinen: se koskisikin vain kantaväestöä. Suomen hallituskin on tutkimassa keinoja luoda turvapaikanhakijoille kokonaan oma sosiaaliturvajärjestelmä, joka poikkeaisi muiden sosiaaliturvasta. Ja että turvapaikanhakijoiden ja turvapaikan saaneiden sosiaaliturva olisi heikompi.

Perustuslaki on mitä ilmeisimmin tätä ideaa vastaan. Kuluja karsiva valtio joutuu siis leikkaamaa myös kantaväestön sosiaaliturvan alemmalle tasolle uusien tulijoiden tuoman lisäkuorman vuoksi. Ehkäpä äänestäjät muistavat tämän vaalikopeissa. Perustuslainkin voi nimittäin muuttaa.

Ja tarkalleen mikähän perustuslain kohta on ristiriidassa tuon kanssa? Perustuslaki ei todellakaan takaa ulkomaalaisille kaikkea samaa, mitä maan kansalaisille. Ulkomaalaiset eivät esim. saa osallistua vaaleihin (EU-kansalaiset saavat osallistua kunta- ja EU-vaaleihin), eikä tämä todellakaan riko perustuslakia, koska perustuslaki takaa tuon oikeuden vain maan kansalaisille. Ulkomaalaisten kohdalla perustuslaki antaa ehkä suojaa siten, että heillä on oikeus samaan rikosoikeuden suojaan kuin suomalaisilla (eli ulkomaalaisen murhaaminen on rikollista ihan siinä, missä suomalaisenkin), mutta eipä sitten oikeastaan minkään muun.

Se, mikä tässä voi tulla vastaan, on EU-säännökset. Käsittääkseni EU-sääntöjen mukaan Suomi ei saa tarjota omille kansalaisilleen sosiaaliturvaa, jota ei tarjoa muille EU-kansalaisille. Mutta tässä tulee huomata kaksi asiaa. Ensinnäkin kyse on siis EU-säännöksestä, eli EU:n ulkopuolisille huonomman tason tarjoaminen ei sitä riko. Toiseksi, kyseinen säännös kokee jo nyt aikamoista muutospainetta ennen kaikkea itäeurooppalaisten länteen muuton vuoksi. Se voi siis lähiaikoina muuttua. Esim. Britannia on kovasti ajanut sitä ja voi hyvinkin panna sen ehdoksi sille, että suostuu jäämään EU:n jäseneksi. Todennäköisesti sääntöä olisi suht pientä vastustusta muutettavissa sellaiseksi, ettei pelkkä muutto toiseen EU-maahan takaa sosiaaliturvaa siellä, mutta X vuoden työnteko maassa tekisi sen. Tämä kompromissi todennäköisesti kelpaisi hyvinkin sekä Britannialle että niille maille, jotka kannattavat nykysääntöä.

Syy on tämä: kun rajat ovat kiinni niin tietyissä maissa on aivan posketon taakka turvapaikanhakijoista. Ajatellaan nyt vaikkapa Kreikkaa. Mitä Kreikan siis kannattaisi tehdä tässä tilanteessa?

Oikea vastaus on: myöntää näille Kreikan kansalaisuus. Ja kas, samalla heistä tulee EU-kansalaisia. Ja Schengenin mukaan heillä on oikeus liikkua, hakea töitä ja sosiaaliturvaa mistä muusta EU-maasta tahansa.

Niin ja osallistua kreikkalaiseen politiikantekoon ja saada kaikki samat oikeudet kuin kaikilla muilla kreikkalaisilla. Minusta tuo olisi hemmetin riskaabeli strategia, joka voisi hyvinkin laueta omaan naamaan.
 
Pelkkää Isisin propagandaa? Suomalaistutkijat tyrmäävät väitteen ”terroristipakolaisista”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/114...pagandaa-suomalaistutkijat-tyrmaavat-vaitteen

Poliisitarkastaja Timo Kilpelainen: Huono kohtelu, huhu- ja vihapuheet saattavat radikalisoida yksilöitä väkivaltaan enemmän kuin tiedämmekään #muistutus #eiväkivallalle #sopua

Kummallista, että juuri suomalaiset tutkijat tyrmäävät tämän väitteen kun vastaavasti ulkomailta löytyy useampiakin tutkijoita ja analyytikoita, jotka pitävät ISIS:n uhkaa konkreettisena ja ovat sitä mieltä, että ISIS hyvin suurella todennäköisyydellä tulee lähettämään taistelijoita EU:n alueelle pakolaisvyöryn joukossa. Välttämättä ISIS:n puheet tuhansista taistelijoista eivät pidä paikkaansa, mutta useampi sata taistelijaa solutettuna paperittomina EU:n alueelle voi synnyttää vähemmän miellyttäviä seuraamuksia EU:n alueella. Huonoimmassa tapauksessa Pariisin tapahtumat ovat lasten leikkiä sen rinnalla.

Taannoin uutisoitiin jo ulkomaisissa medioissa Bulgarian rajalla otetun kiinni viisi pakolaista, joiden kytköksiä ISIS:in tutkitaan.

Muutamia aihetta sivuavia uutisia, joiden perusteella voidaan päätellä, että riski on vähintäänkin olemassa oleva eikä voida suoralta kädeltä sanoa, että ISIS ei kykene toteuttamaan uhkaustaan. Ennemminkin näyttää siltä, että se on mahdollista - etenkin kun sitten talven ja kevään reitti Kreikan kautta on muuttunut aiempaa selkeästi suositummaksi ja sen myötä ISIS on helpompaa "siirtää" ydinalueiltaan taistelijoita pakolaisvirran mukana EU:n alueelle:

http://www.express.co.uk/news/world...ler-THOUSANDS-Extremists-into-Europe-Refugees

http://www.independent.co.uk/news/w...st-minister-warns-david-cameron-10501249.html

http://www.ibtimes.co.uk/refugee-cr...-jihadis-infiltrating-europe-migrants-1519768

http://www.ibtimes.com/refugee-cris...state-extremists-exploit-refugee-flow-2085787

"The chairman of the U.S. Senate Intelligence committee, Richard Burr, confirmed that he was aware extremists in Syria were likely to be exploiting the tide of refugees into Europe. “I think it’s safe to say that that goes on. To what degree, I’m not sure we know,” he told BuzzFeed." (www.ibtimes.com).

http://www.bbc.com/news/world-africa-32770390

"In an interview with BBC Radio 5 live Investigates, Mr Haroun said IS used the boats "for their people who they want to send to Europe, as the European police don't know who is from IS and who is a normal refugee or not".

These militants often sat separately from the other migrants, he said
." (www.bbc.com).

http://www.bbc.com/news/world-middle-east-31584236

"The risk of such infiltration, Mr Kaunert says, "is plausible - but whether it's absolutely credible is difficult to assess because by definition, when those boats come in, they go unnoticed."

...

Nor does it need those surviving recruits to be particularly skilled. Where the objective is disruption and panic, sheer intent may be enough. The attackers in Copenhagen and Paris "didn't need an awful lot of military training", says Mr Kaunert, "just a certain ideological training'
." (www.bbc.com).

Ja on muistettava se, että osa pakolaisten ja salakuljettajien reiteistä on ISIS:n valvonnassa ja salakuljettajat joutuvat maksamaan korvauksia ISIS:lle toiminnastaan, joten heillä on väylä käytössä, heillä on olemassa oleva mahdollisuus - joten miksi he eivät hyödyntäisi sitä?

vlad.
 
Oletteko miettineet että vaikka meistä tuntuu että vässykät päättäjämme pettävät kansansa, niin he TODELLAKIN vetävät ns. kuivana kakkoseen näitä "autettaviaan".

Ajatelkaapas - olet syntynyt vaikkapa Pohjois-Afrikassa ja heikko infra ja iänikuinen keskinkertainen elintaso kuumassa hiekassa on alkanut kyrsiä. Terroristitkin tekevät joskus iskujaan. Olet kuullut salakuljettajilta ja kuulopuheina miten Euroopassa on hienoa. Saat paremman elintason vaikka tekemättä mitään ja jos menet ahkerasti töihin voit asua talossa missä on poreallas ja ajaa vaikka Mersulla tai Audilla. Päätät pyrkiä Suomeen, joka on luonnonkaunis vaikka vähän kylmä maa. Siellä ei ole vielä liikaa muita pyrkijöitä ja ystävällinen suhtautuminen - pääministerikin on luvannut oman kotitalonsa turvapaikanhakijoiden käyttöön! Siellä on hövelit turvapaikkakäytännöt ja kaverisi on lukenut jostain, että naiset siellä ovat kauniita ja aika kevytkenkäisiä, lankeavat helposti tumman eksoottisen miehen lumoihin. Sinne siis! Maksat hämärälle ihmissalakuljettajalle omat 10 vuoden säästösi sekä vanhemmiltasi lainaamasi rahat. Summa on VALTAVA, sillä saisi ihan kivan pienen perheen kodin kerrostalosta. Menet riskaabelin matkan Välimeren yli, moni on hukkunutkin siellä. Tappelet tiesi läpi maiden ja mantujen, terminaalien ja maanteiden lomitse vältellen rekisteröitymistä ja poliisia. Välillä näet ystävällisesti suhtautuvia ihmisiä, mutta nämä vain satunnaisesti auttavat vähän, antavat jotain hyödyllistä ja sitten kiinnostus loppuu. Suurin osa ihmisistä suhtautuu sinuun vältellen, jotkut vihamielisesti. Lopulta raskaan ja vaarallisenkin matkan jälkeen pääset Pohjois-Ruotsin kautta määränpäämaahasi. Juna kuljettaa sinut Etelämmäs, jossa rekisteröidyt turvapaikanhakijaksi ja sinulle osoitetaan paikka tyhjään toimistohotelliin tehdystä vastaanottokeskusksesta.

Vietät uskomattomat *puolitoista vuotta* vastaanottokeskuksessa, kun tehottomat virkamiehet pallottelevat papereitasi ja välillä kyselevät kaikkea. Kotimaasi turvallisuustilanne on rajatapaus, joten hommassa menee pitkään. Olosuhteet muistuttavat lähinnä kotimaasi armeijan kasarmielämää, kahnausta on eri hakijaryhmien välillä. Kantaväki suhtautuu etäisen viileästi sinuun.

Tästä eteenpäin on 2 polkua:

A) Et saa turvapaikkaa vaan tuskattutavan odotuksen jälkeen sinut lopulta lennätetään takaisin kotimaahasi. Sinun ja vanhempiesi säästöt ovat ikuisesti mennyttä, vaaransit itsesi turhaan. Kiukuttaa ja turhauttaa. Rahoilla olisit elänyt ihan OK normielämää kotimaassasi, hankkinut kodin ja ehkä pienen perheenkin olisit perustanut jo.

B) Saat turvapaikan ja innostus on aluksi suurta. Ennen pitkää huomaat että elämä ei olekaan silti niin ruusuista. Suomen taloustilanne on surkea ja töitä on tarjolla vain pätkissä ja sellaisia hommia mitä kantaväki ei halua tehdä. Palkka tuntuu hyvältä mutta menetettyäsi suurimman osan tuista elinkustannuksiin menee valtava osa tuloista. Asut ahtaasti kerrostalokämpässä yksin ja ajat vanhalla Toyotalla - kotimaassa olisit ajanut uudemmalla! Näin vaikka teet oikeasti kovasti hommia. Ihmiset suhtautuvat sinuun vaihteluvälillä ystävällinen - vihamielinen. Suurin osa on etäisen oloisia ja vihamieliset tuntuvat SYYTTÄVÄN SINUA maansa talousongelmista. Kaikkea mahdollista on leikattu ja työtilanne on surkea. Syyttäisivät johtajiaan! Et olisi tullutkaan jos olisit tiennyt että tätä se vain on. Jotkut maahanmuuttajat syyllistyvät rikoksiin ja sitten tuntuu että sinuakin "kyräillään" viikkokausia. Tunnet olevasi toisen luokan ihminen, defenssimekanismina välillä inhoat myös kantaväkeä kun tavallaan huijasivat sinut tänne. Naiset ovat toisenlaisia kuin puhuttiin, suurin osa kulkee ohitsesi nokka pystyssä. On yksinäistä mutta elämänkumppania on pienituloisena vaikea löytää kun miehiä on enemmän kuin naisia. Eksotiikka ei purekaan vetyperoksidiblondeihin niinkuin puhuttiin. Keväisin hameet ovat lyhyitä ja paljasta pintaa näkyy paljon enemmän kuin kotipuolessa. Panettaa, mutta satunnaista seuraakin löytää harvoin, maksulliset naiset vievät liikaa muutenkin rajallisista rahoistasi. Kaikin puolin kaikki on hyvin erilaista kun luvattiin eikä valoa ole paljoa näkyvissä.

Hemmetti Honcho ! Tämä on sen verran tyhjentävä analyysi, että saanko lainata varsinkin tuota alkuosaa omalla naamakirjasivullani ? Siellä on menossa pienoinen vääntö aiheesta. Jos vaikka laitan jotenkin niin, että "erään kaverini fiksuntuntuiset mietteet eräältä foorumilta." Tai jotain sen tapaista ?
 
Anna palaa. Mutuahan tuo on, en ole oikeasti perehtynyt noiden ihmisten kokemuksiin, mutta kaiken järjen mukaan joillekin voi käydä noin.

Edit: Käännytettävien osalta voi olla hyvinkin tuollainen. Jumalauta, en ole perehtynyt paikallisiin ansio- ja hintatasoihin mutta 15000 euron on pakko olla siellä sellainen summa millä joku vaikka tappaisi ihmisiä...
 
Ei suomen viranomaiset ole huolissaan kuin vihapuheesta ja halvan viinan, tupakan, nuuskan ja polttoaineen tuonnista rajan yli suomeen MUTTA rapakontakan ollaan...

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uus...luttautuneista-–-eurooppa-vetaa-ruususen-unta

USA huolissaan pakolaisiin soluttautuneista – Eurooppa vetää ruususen unta
Olen havainnut kahden eri koulukunnan edustajia, toiset kiistää ja toiset varoittelee. Omat aivot käyttöön, eipä mulla muuta.
Kummallista, että juuri suomalaiset tutkijat tyrmäävät tämän väitteen kun vastaavasti ulkomailta löytyy useampiakin tutkijoita ja analyytikoita, jotka pitävät ISIS:n uhkaa konkreettisena ja ovat sitä mieltä, että ISIS hyvin suurella todennäköisyydellä tulee lähettämään taistelijoita EU:n alueelle pakolaisvyöryn joukossa. Välttämättä ISIS:n puheet tuhansista taistelijoista eivät pidä paikkaansa, mutta useampi sata taistelijaa solutettuna paperittomina EU:n alueelle voi synnyttää vähemmän miellyttäviä seuraamuksia EU:n alueella. Huonoimmassa tapauksessa Pariisin tapahtumat ovat lasten leikkiä sen rinnalla.

Taannoin uutisoitiin jo ulkomaisissa medioissa Bulgarian rajalla otetun kiinni viisi pakolaista, joiden kytköksiä ISIS:in tutkitaan.

Muutamia aihetta sivuavia uutisia, joiden perusteella voidaan päätellä, että riski on vähintäänkin olemassa oleva eikä voida suoralta kädeltä sanoa, että ISIS ei kykene toteuttamaan uhkaustaan. Ennemminkin näyttää siltä, että se on mahdollista - etenkin kun sitten talven ja kevään reitti Kreikan kautta on muuttunut aiempaa selkeästi suositummaksi ja sen myötä ISIS on helpompaa "siirtää" ydinalueiltaan taistelijoita pakolaisvirran mukana EU:n alueelle:

http://www.express.co.uk/news/world...ler-THOUSANDS-Extremists-into-Europe-Refugees

http://www.independent.co.uk/news/w...st-minister-warns-david-cameron-10501249.html

http://www.ibtimes.co.uk/refugee-cr...-jihadis-infiltrating-europe-migrants-1519768

http://www.ibtimes.com/refugee-cris...state-extremists-exploit-refugee-flow-2085787

"The chairman of the U.S. Senate Intelligence committee, Richard Burr, confirmed that he was aware extremists in Syria were likely to be exploiting the tide of refugees into Europe. “I think it’s safe to say that that goes on. To what degree, I’m not sure we know,” he told BuzzFeed." (www.ibtimes.com).

http://www.bbc.com/news/world-africa-32770390

"In an interview with BBC Radio 5 live Investigates, Mr Haroun said IS used the boats "for their people who they want to send to Europe, as the European police don't know who is from IS and who is a normal refugee or not".

These militants often sat separately from the other migrants, he said
." (www.bbc.com).

http://www.bbc.com/news/world-middle-east-31584236

"The risk of such infiltration, Mr Kaunert says, "is plausible - but whether it's absolutely credible is difficult to assess because by definition, when those boats come in, they go unnoticed."

...

Nor does it need those surviving recruits to be particularly skilled. Where the objective is disruption and panic, sheer intent may be enough. The attackers in Copenhagen and Paris "didn't need an awful lot of military training", says Mr Kaunert, "just a certain ideological training'
." (www.bbc.com).

Ja on muistettava se, että osa pakolaisten ja salakuljettajien reiteistä on ISIS:n valvonnassa ja salakuljettajat joutuvat maksamaan korvauksia ISIS:lle toiminnastaan, joten heillä on väylä käytössä, heillä on olemassa oleva mahdollisuus - joten miksi he eivät hyödyntäisi sitä?

vlad.
Ne jotka tänne asti päässeet, niin jotain armoa. Astu hetkeksi vaikka pakolaisen saappaisiin, ihmisistä kuitenkin kysymys, joten kohdelkaa heitä kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan vastaavassa tilanteessa. Niin vaikealta asialta kuin se tuntuukin. Rauhaa ja tasapainoa.
 
Eli ne jotka ovat tänne päässeet ovat ok vaikka ei kenelläkään (viranomaisilla) ole hajukaan ketä/millainen se ihminen on? Onko sulla kaikki "inkkarit kanootissa" ?
 
En nyt mitenkään halua syyllistää oikeasti hädänalaisia ihmispoloja, mutta mitenkä nyt veikkaisinkin, että tänne tarpeettomasti saapuvien joukosta voipi löytyä niitäkin, jotka teeskentelevät olevansa koulutettuja insinöörejä, aivokirurgeja yms. Jotta siis oleskelulupa heltiäisi.

Ei kai ihmisen ammatti vaikuta turvapaikkaprosessiin?!

Tämä nyt on pelkkä hypoteesi, mutta itse uskoisin tänne tulevan porukan olevan juuri tuota korkeasti koulutettua väkeä. Perustelen tätä sillä, että köyhällä puusepällä tai maanviljelijällä on heikot mahdollisuudet matkata tänne maailman ääriin. Rikkaalla tai edes keskiluokkaisella insinöörillä on paljon paremmat mahdollisuudet.
 
Ei kaikkeen Suomeen tulemiseen pidä niin negatiivisesti suhtautua. Jos suomalainen daami katsoo verkkaripöksyä hieman pitkin nenänvartta, niin tästä sitten uutta matoa koukkuun http://www.muslima.com/
Jotkut lähtee kauko-itään vaimon hakuun mutta miksi mennä aavikkoa pidemmälle kalaan, kun lähempääkin löytää.
 
Ehkä, ehkä ei. Nostin vaan esille sen, että ei nyt sentään tarvitsisi olla jo lähtökohtaisesti liian sinisilmäinen ja hyväuskoinen. OK että autetaan hengenhädässä aidosti olevia. Turvapaikkashoppailijat on eri asia.
 
Eli ne jotka ovat tänne päässeet ovat ok vaikka ei kenelläkään (viranomaisilla) ole hajukaan ketä/millainen se ihminen on? Onko sulla kaikki "inkkarit kanootissa" ?
Kaikki inkkarit tallessa ja muumit laksossa. Kriittinen saa ja täytyy olla.
 
Ei kaikkeen Suomeen tulemiseen pidä niin negatiivisesti suhtautua. Jos suomalainen daami katsoo verkkaripöksyä hieman pitkin nenänvartta, niin tästä sitten uutta matoa koukkuun http://www.muslima.com/
Jotkut lähtee kauko-itään vaimon hakuun mutta miksi mennä aavikkoa pidemmälle kalaan, kun lähempääkin löytää.

Minkkiketjussahan meillä on ollut juttua näistä mukavista musliminaisista. :)
 
Eli ne jotka ovat tänne päässeet ovat ok vaikka ei kenelläkään (viranomaisilla) ole hajukaan ketä/millainen se ihminen on? Onko sulla kaikki "inkkarit kanootissa" ?
Kaikki inkkarit tallessa ja muumit laksossa. Kriittinen saa ja täytyy olla.
erittäin kriittinen....
Kaikki kohdelleet minua tähän asti tasapuolisena kumppanina, toivon tämän myös jatkuvan ihonväristäni huolimatta, joka saattaa olla ruskettuneempi, kuin sinulla.
 
1918 ?

:confused:

Niin ... nythän on tosiaan aivan valtava työvoimapula alalla kuin alalla ...
Valtiolla on paljon maita joilla voi harjoittaa harvennusta ja käsipelissä harventaminen antaa parhaan tuoton per hehtaari kun kone ei ole rikkomassa puita tai juuria.
Vihreät eivät ehkä tykkää tällaisesta tehometsätaloudesta mutta voidaan syyttää heitä rasisteiksi jotka estävät mamujen työllistymistä.

Unkari alkaa palauttaa ne Serbiasta saapuvat pakolaiset, jotka eivät ole hakeneet turvapaikkaa Serbiasta sinne saavuttuaan:
http://www.sss.fi/2015/09/unkari-alkaa-palauttaa-serbiassa-rekisteroitymattomat-pakolaiset/

Edit: Ei mutta pitää ihan oikeasti alkaa ratkaisemaan tätä tilannetta kun nykyjärjestelmä on selvästi kestämätön. Aloitetaanko massiivisia paljon raakaa työvoimaa vaativia projekteja lainarahalla siinä toivossa että maksavat itsensä takaisin? Koko tieverkoston uusinta, moottoritiet Helsingistä Kilpisjärvelle ja Rovaniemelle, Helsinki-Tallinna tunneli, linnoitteiden uusinta ja uusien rakentaminen, suuria maanalaisia varatiloja joille muutakin käyttöä, valtiolle omaan käyttöön ja myyntiin tavaraa tuottavia tehtaita kuten vaikka panssarivaunutehdas ja myydään kuin ruotsalaiset, junarata Norjaan, lisää kaivoksia ja myös uraani otetaan talteen, ydinpolttoaineen kierrätys ja valmistus laitos mistä saadaan myös köyhdytettyä uraania, kotimaisesti tuotettavaan energiaan panostusta, lisää lomakohteita ja mainontaa, jne?
 
Viimeksi muokattu:
Ei kai ihmisen ammatti vaikuta turvapaikkaprosessiin?!

Tämä nyt on pelkkä hypoteesi, mutta itse uskoisin tänne tulevan porukan olevan juuri tuota korkeasti koulutettua väkeä. Perustelen tätä sillä, että köyhällä puusepällä tai maanviljelijällä on heikot mahdollisuudet matkata tänne maailman ääriin. Rikkaalla tai edes keskiluokkaisella insinöörillä on paljon paremmat mahdollisuudet.

Noinhan se on.

Silti hämmästyttää että järjestelmällisesti kaikilta pakolaisina maahan tulevilta insinööreiltä, kardiologeilta, ydinfyysikoilta jne. ovat kaikki todistukset opinnoista kadonneet jonnekin..Sellaistakin on kuulunut ettei osata luotettavasti kertoa missä koulutus on suoritettu, mutta lempikamelien nimet muistetaan useampien sukupolvien ajoilta jne. Varmasti mukana on ihan oikeastikin opiskelleita ja tutkinnon suorittaneita mutta olisi hyvä saada jonkinlaista varmuutta minkä tason osaamista oikeasti löytyy.. Tuntematta asiaa sen tarkemmin lienee mahdollista että koulutukselliset kriteerit ammatilliseen tutkintoon ovat jonkin verran erilaisia jossain Somalian erämaakylissä kuin vaikkapa suomalaisessa yliopistossa.

Mutta se on varmaa ettei tänne asti matkailleet nuoret miehet ole olleet kotimaissaan yhteiskunnan heikompiosaisia. Kyllähän ne todelliset hätää kärsivät ihmiset jäivät sinne pakolaisleireille.
 
Haluatko avata omaa taustaasi ja oletko vittuuntunut kun mamupolitiikan virheet lisäävät ihmisten ennakkoluuloja kaikkiin kantiksista ulkoisesti poikkeaviin?

Tätä kiroaa esimerkiksi serkkuni joka puoliksi Etelä-Eurooppalaisena joutuu tästä kärsimään, on kyllä täysin mamukriittinen ja pitää isänsä kotimaata pilattuna.

Tätä "asiallista maahanmuuttokritiikkiä" on saanut kuulla moni hyvinkin suomalainen tuttuni.
 
Back
Top