Nähdäkseni yksi osuva esimerkki tästä oli se kun jotkut vastaanottokeskuksen asiakkaat eivät kaupoissa osanneet jonottaa kuten suomalaiset, vaan etuilivat.
Jonotuksesta voisin sanoa sen, että siinä voi olla jossain määrin oppimisasiasta kyse. Itse olin jotain 15 vuotta sitten Kiinassa ja siellä jonotuskulttuuri oli juuri sitä, että kaikki rynnivät eteen sen, minkä pystyivät. Itse päättelin, että tämä voi johtua siitä, että hyvin suuri osa väestä oli maalta muuttaneita ja maalla pienten ihmismäärien keskuudessa tuo systeemi toimii. Rynniminen ei johda täyteen sekasortoon, kun rynnijöitä on tarpeeksi vähän. Kun rynnijöitä on paljon, systeemit menevät tukkoon tai pahimmillaan kuten näimme Saudi-Arabiassa saadaan aikaan todellinen katastrofi. Takaisin Kiinaan, kuulin siellä tänä kesänä käyneeltä, että jonotuskulttuuri on täysin muuttunut sellaiseksi, mitä oletamme Euroopassa, eli ihmiset kiltisti odottavat vuoroaan. On mahdollista, että ihan vastaava rakennemuutos on käynnissä Irakissa, eli porukka on vasta äskettäin suurissa määrin muuttanut maalta kaupunkeihin, eikä siksi toimivaa jonotuskulttuuria ole ehtinyt syntyä.
Toinen tekijä voi olla yhteiskunnan järjestäytyneisyys. Mitä pahemmin yhteiskunta on sekaisin, sitä vähemmän jonotuskulttuuria pääsee syntymään. Jonotuksessahan on oikeastaan kyse siitä, että kaikki jonottajat suostuvat sanattomasti sopimukseen siitä, missä järjestyksessä pääsevät palveltaviksi. Puhtaasti jonon perässä olevan yksilön lyhytnäköisen henkilökohtaisen hyödyn kannalta tämä on huono sopimus, koska hän tulee palvelluksi viimeisenä, kun rynnimmällä hän pääsee aiemmin. Kuitenkin koko systeemin kannalta jonotus on paras systeemi, koska ihmisten ei tarvitse kuluttaa energiaa siitä omasta paikasta kiinnipitämiseen. Kyse on siis eräänlaisesta vangin dilemmasta. Vangin dilemmassa yhteistoimintavaihto valitaan silloin, kun toimijat uskovat tulevansa tekemisiin samojen ihmisten kanssa jatkossakin, mutta itsekäs vaihtoehto silloin, kun uskotaan, ettei koskaan enää samoja ihmisiä tavata tai jouduta samanlaiseen tilanteeseen. Kun on matkustettu toiselle puolelle maapalloa, voi se itsekäs vaihtoehto lyödä itsensä läpi, vaikka muuten pitäisi yhteistyötä parempana.
Vielä yksi juttu on se, että kaikkien rynnimisestä kaikkien jonotukseen keikaus voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Kun kaikki rynnivät, on niidenkin pakko rynniä, jotka pitäsivät jonotusta parempana. Jos heidän määränsä kuitenkin kasvaa tarpeeksi, he voivat jossain vaiheessa alkaa tuottaa niin paljon sosiaalista painetta (silmien pyörittelyä, ts-ts-ääntelyä, jne.), että rynnijöidenkin on pakko häpeän pelossa myöntyä siihen jonotussopimukseen. Tietenkin silti jää joitain (katson teitä, bemarikuskit), joille minä-minä-vaihde jää päälle ja sosiaalisesta paheksunnasta huolimatta jatketaan rynnimistä. Onneksi jonotussysteemi kestää tätä, kunhan näitä tapauksia on tarpeeksi vähän.