Pakolaisuus

SJ

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Eli siis jos leirillä on ydinperhe, jossa on isä, äiti ja kaksi lasta, niin ottaisit sen äidin ja lapset, muttet isää. Mitä ajattelet tämän merkitsevän lapsille? Sen lisäksi, että he ovat joutuneet pakenemaan sotaa tms., niin sen lisäksi nämä "hyväntekijämaat" vääntävät säännöt sellaisiksi, että kaiken päälle heidän perheensä revitään kappaleiksi ja heidät erotetaan isästään. Käsittääkseni Suomen nykypolitiikka on kiintiöpakolaisina ottaa ennen kaikkea kokonaisia perheitä. Minusta tämä on paljon järkevämpää kuin naisten ja lasten repiminen eroon miehistä. Tietenkin toinen juttu on se, jos on yksin lastensa kanssa olevia naisia.

Muutenkin tuo miesten erottaminen perheistään olisi tyhmää siinäkin mielessä, että on päivänselvää, että kyseinen perhe aloittaisi perheenyhdistämisprosessin sillä kellonlyömällä, kun oleskelulupaan lyödään leima, eli se isä tulisi sieltä kuitenkin jossain vaiheessa, mutta perhe joutuisi siinä välissä sompailemaan asioita yksinhuoltajaperheenä.
Poikkeukseksi voidaan laskea ne miehet jotka tulevat perheensä mukana. Tietysti tuossa vaiheessa voidaan tehdä myös DNA testi ja tarkastaa onko annetut tiedot oikeita, mutta uskoisin vladin tarkoittaneen niitä miehiä jotka olisivat tulossa yksin. Ja kun pakolaisleireistä on puhe, niin kiintiöpakolaiset on sitten asia erikseen. Ongelma on nämä muut tulijat. Toisaalta, jos jätetään ne ukot sinne leirille, niin saadaan enemmän naisia ja lapsia pois sieltä leiriltä.
 

s91

Kenraali
BAN
- Kulttuuri, toisin kuin vietnamilaisilla ja balkkanin pakolaisilla, afrikkalaisilla tuntuu olevan vaikeampi sopeutua kulttuuriimme. Miksi en tiedä.
Tuo pätee joihinkin afrikkalaisiin, ei kaikkiin. Käsittääkseni Suomessa asuvilla kenialaisilla työttömyysprosentti on alempi kuin kantaväestöllä.

USA:ssa taas nigerialaiset on identifioitu eräänä ryhmänä (intialaisten, kiinalaisten ja muutaman muun ryhmän kanssa) eräänlaisina menestystarinoina, eli etnisinä ryhminä, joilla on mennyt siirtolaisina erityisen hyvin.
 

artti

Eversti
Siitä ei ole epäselvää kuka tämän voittaa. Kyllä se on EU ja USA maahanmuuttokriittiset puolueet. Tämä kaikki sataa heidän laariin. Mamukriittiset puolueet ovat joka vaali isompia. Sitten, kun maahanmuuttokriittiset saavat täyden vallan läpi koko valtion organisaation ja miehittävät median niin se on menoa. Ruskeapaidat marssii taas soihtuja kantaen ja arjalaisia iskulauseita karjuen ja heillä on käsissään EU ja USA sotilaallinen voima. Suvaitsevaiston vikinä on vaikeata koska ääri-islamistit kaatavat heidän perustelunsa tekemällä pöyristyttäviä terroritekoja länsimaissa joka vain entisestään kiihdyttää maahanmuuttokriittisten kasvua isommiksi valtapuolueiksi. Kyllä tästä tulee iso tappelu, kun ylikansoitus ajautuu hirvittävään kulminaatioonsa kaluamalla kaiken ja alkamalla sitten kuolemaan. Emme me pysty niitä ihmisiä pelastamaan. Me voimme pelastaa vain itsemme. Joudumme seuraamaan sivusta, kun Etelä-Afrikasta Pohjois-Koreaan koko alue muuttuu sellaiseksi kuin Syyria ja Irak ihan maisemia myöten. Karua aavikkoa, jossa ääriryhmät juhlii.

Olemme kaikki kasvihuonekaasut indikoiden arvossa 500 ppm sen sijaan, että olisimme Keelingin käyrän arvossa 400 ppm. Pitää laskea yhteen kaikki kasvihuonekaasut niin karu totuus on selvempi. Keelingin käyrä ei riitä, se mittaa vain hiilidioksidipitoisuutta Havaijin Mauna Loan saarella. Todellisempi arvo on ehkä AGGI.

Maapallon keskilämpötila nousee nykyisilläkin ppm-arvoilla ehkä yli +18 asteen. YK tavoite rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu ei toteudu vaan se menee siitä yli. IPCC esittää aivan liian konservatiivisia arvioita. Maapallon keskilämpötila on tällä hetkellä noin +15.

http://www.esrl.noaa.gov/gmd/ccgg/trends/

http://www.esrl.noaa.gov/gmd/aggi/aggi.html

http://www.ipcc.ch/

Naton jäsenmaiden puolustusbudjetti joudutaan moninkertaistamaan kasvavien operaatiokulujen takia. Me voimme joutua loputtomaan sotaan, joka ei varmaan lopu sataan vuoteen, kun pitää kontrolloida niitä kaaokseen suistuvassa maailmassa riehuvia ääriryhmiä. Aivan alkuun on vastassa anarkiaan suistuneet entiset supervallat Kiina, Intia ja Venäjä joissa on kemiallisia aseita ja ydinaseita. Miten me estämme niiden joutumisen ääriryhmien käsiin. Pitää varmaan lahjoa tiemme niiden aseisiin. Tehdään hyvät kaupat. Jätimme Assadin kaatamatta ja ehkä jopa puolustamme häntä vastineeksi siitä, että hän luovutti meille kemialliset aseet.
 
Viimeksi muokattu:

Bushmaster

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Liittyen osaltaan pakolaisten ja suomesta turvapaikan saaneiden ruokakultturi-yrittäjyyteen/työllistymistä koskeva juttu joka on poimittu linkin kirjoituksesta...


http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200465-arkipaivan-monikultturismia

Arkipäivän monikultturismia




Esimerkki 7:

Ruokalajien monipuolistuminen mainitaan usein monikulttuurillisen yhteiskunnan hyvinä puolina (paljon muuta hyvien puolien listalta ei löydykään, mutta ei tässä nyt mennä siihen). Viime viikonloppuna Helsingissä vietettiin ravintolapäivää. Tarjolla oli monen moista maistettavaa. Mutta ainakin yhtä ruokakulttuuria jäi uupumaan. Asenneongelmia joissain kulttuureissa ?

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asuu vajaat 800 Hindiä äidinkielenään puhuvaa työikäistä ihmistä. Intialaisia ravintoloita Suomessa on satoja ja äidinkielekseen Hindin ilmoittaneita yrittäjiä on melkein sata.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asuu reilut 1500 Nepalia äidinkielenään puhuvaa työikäistä ihmistä. Nepalilaisia ravintoloita Suomessa on satoja ja äidinkielekseen Nepalin ilmoittaneita yrittäjiä on reilut 30.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asuu vajaat 4500 Kiinaa äidinkielenään puhuvaa työikäistä ihmistä. Kiinalaisia ravintoloita Suomessa on satoja, jopa tuhansia, ja äidinkielekseen Kiinan ilmoittaneita yrittäjiä on 650. Työttömiä Kiinalaisia on Suomessa vain joitain satoja.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asuu vähän päälle 4000 Somalia äidinkielenään puhuvaa työikäistä ihmistä. Somalialaisia ravintoloita Suomessa ei ole ja äidinkielekseen Somalin ilmoittaneita yrittäjiä on reilut 30. Yli puolet somalinkielistä on työttöminä. Yhteiskunnalta rahoituksensa saavia somalialaisia yhdistyksiä löytyy satoja.

Abdirahim Husu Hussein suuttui minulle täydellisesti, kun tiedustelin häneltä syytä, miksei Suomesta löydy Somali-ravintoloita ? Katkaisi keskusteluyhteyden, kun kyseessä oli Somaleilla vaikea kulttuurillinen asia ? Mitä tästä pitäisi ajatella monikulttuurillisuuden kontekstissä...millä ehdoilla monikulttuurillinen yhteiskunta luo ja millä ehdoin sallii vapaamatkustajia ?

Eikö nimenomaan omaan ruokakulttuuriin pohjautuva yrittäminen ole toiminut muidenkin maahanmuuttajien kohdalla matalana itsensä työllistämisen kynnyksenä ? Kun kerran meille uskotellaan, että valtaväestön rasismi on eräs tärkeimmistä maahanmuuttajien työttömyyden syistä.
 

s91

Kenraali
BAN
Voisiko joku kertoa, mikä yksin pakoon lähteneissä miehissä on väärin? Päätellen niistä ISIS-teloitusvideoista, juuri nuoret miehet ovat siellä suurimmassa vaarassa joutua tapetuiksi.

Ja mitä se iPhone tai vastaava määrää siitä, onko kyse oikeasti pakoon lähteneestä vai ei? Jos itse joutuisin pakenemaan, niin matkapuhelin todennäköisesti tulisi mukaan. Jos siinä matkapuhelimessa on näillä hemmoilla suunnilleen kaikki, mitä omistavat, niin eipä ole paljoa varaa sitä kadehtia. Ja eikö kotoutumisen kannalta ole hemmetin paljon parempi, että tulijat ovat jo suht hyvin perillä modernista teknologiasta verrattuna siihen, että tulisivat keihään ja lannevaatteen kanssa?
 

s91

Kenraali
BAN
Toisaalta, jos jätetään ne ukot sinne leirille, niin saadaan enemmän naisia ja lapsia pois sieltä leiriltä.
Ja kysyn nyt sinultakin, mikä miehissä on niin pahaa? Ovatko aikuiset miehet jotenkin ihmisarvoltaan niin paljon muita ryhmiä alempia, että voit ehdottaa jopa tuota minusta täysin käsittämätöntä ajatusta, että miehet voi jättää sinne leirille, vaikka tämä tarkoittaisi siis perheiden rikkomista vain jotta saataisiin enemmän naisia ja lapsia pois? Minusta kiintiöpakolaisten kohdalla on järkevää optimoida hyvän tuottamista mahdollisimman vähällä pakolaisten ottamismäärällä. Minun on vaikea ajatella, että jollekin tulisi mieleen tällaisessa touhussa tarkoituksella hajottaa perheet, jotka ovat todennäköisesti tuollaisille suunnilleen kaiken elämästään menettäneille pakolaisille se ainoa asia, mikä heillä on jäljellä. Joko sinulla itselläsi ei ole perhettä tai olet muuten vaan tunteeton psykopaatti.
 

YliKoo

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Päätellen niistä ISIS-teloitusvideoista, juuri nuoret miehet ovat siellä suurimmassa vaarassa joutua tapetuiksi.
Eipä taida naisväestönkään osa järin helppo olla äärimuslimien käsittelyssä. Ei tarvinne kaivaa linkkejä.

Nuorilla miehillä on mahdollisuus ja kukaties myös jonkinasteinen velvollisuus osallistua maansa ja omaistensa puolustamiseen, näin myös muualla toimitaan.
 

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Lahjoittaja
Voisiko joku kertoa, mikä yksin pakoon lähteneissä miehissä on väärin? Päätellen niistä ISIS-teloitusvideoista, juuri nuoret miehet ovat siellä suurimmassa vaarassa joutua tapetuiksi.

Ja mitä se iPhone tai vastaava määrää siitä, onko kyse oikeasti pakoon lähteneestä vai ei? Jos itse joutuisin pakenemaan, niin matkapuhelin todennäköisesti tulisi mukaan. Jos siinä matkapuhelimessa on näillä hemmoilla suunnilleen kaikki, mitä omistavat, niin eipä ole paljoa varaa sitä kadehtia. Ja eikö kotoutumisen kannalta ole hemmetin paljon parempi, että tulijat ovat jo suht hyvin perillä modernista teknologiasta verrattuna siihen, että tulisivat keihään ja lannevaatteen kanssa?
Noin!

Eihän meistä kukaan iloitse vallitsevasta tilanteesta saati pahimmista tulevaisuuden näkymistä, mutta mitkä olisivat vaihtoehdot? Suomen politiikka ei voi oleellisesti erota muun Euroopan ratkaisuista.

Mielikuvitusleikki: Suomi torppaa Kreikan jatkoavustamisen, sulkee rajat pakolaisilta, eroaa eurosta ja jopa EU:sta, ei mene mukaan Natoon, tyrmää Venäjäpakotteet jne. jne. Olisiko todella edessä valoisa tulevaisuus? Kyllä näidenkin toimenpiteiden ajajia tästä maasta ja näiltä sivuita löytyy!
 

Jore

Korpraali
Moi, uutena käyttäjänä täräytän heti tämän päivän päässäni pyörineellä teorialla. Jos olisin ISIS-järjestön terävässä päässä, toimisin näin:
  • lähetetään satoja taistelijoita Euroopan maihin
  • organisoidaan tväl-materiaali ja kommunikaatio
  • koordinoitu isku

    Kuvitelkaa tilanne, jossa Euroopan suurissa kaupungeissa (joissa viranomaisten vasteaika on kohtuullinen) sekä pienemmissä maaseudun VOK-pitäjissä (joissa ei ole) alkaa 5 – 50 taistelijan samanaikainen operaatio pehmeitä maaleja vastaan.

    Kuka tahansa pääsee maahan, joten kavereita saattaa olla pataljoonan verran reservissä jo. Jos tuliaseet ja räjähteet osoittautuvat vaikeiksi hankkia (just), pelkkä veitsi-isku esitetyillä volyymeillä olisi ennennäkemätön teurastus. Kavereiden motivoituneisuus uhraamaan itsensä ei liene salaisuus ja onnistuneen iskun saama huomio olisi mannaa rekryhommissa.

    Ankeita ajatuksia, olenko aivan foliohattu?
 

s91

Kenraali
BAN
Eipä taida naisväestönkään osa järin helppo olla äärimuslimien käsittelyssä. Ei tarvinne kaivaa linkkejä.
Ei ole helppo, mutta väittäisin, että hengenvaarassa ovat ennen kaikkea miehet. Näin oli muuten asia, kun viimeksi Euroopassa oli täysmittainen sisällissota käynnissä, eli Srebrenicassa suoritetussa verilöylyssä serbit valitsivat juuri aikuiset miehet teloituksen kohteeksi.

Nuorilla miehillä on mahdollisuus ja kukaties myös jonkinasteinen velvollisuus osallistua maansa ja omaistensa puolustamiseen, näin myös muualla toimitaan.
Hyväksyn tuon ajatuksen miesten velvollisuudesta siinä tilanteessa, että puhutaan aidosta "maa hyökkää toiseen maahan" sotaan, mutta maailman pakolaiset eivät ole paossa näitä sotia, vaan sisällissotia. Näissä sisällissodissa on siis kyse omien kansalaisten tappamisesta. Sinustako siis miesten tehtävä on osallistua sisällissotiin ja alkaa listiä maanmiehiään? Kenen puolelle vaikkapa Syyriassa miesten pitäisi mennä? Hallituksen, joka on käyttänyt hermokaasuja siviilejä vastaan vai ISISin, jonka brutaalisuus on tullut tunnetuksi ympäri maailmaa? Jos noista kumpikaan ei erityisesti houkuttele, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Jäädä sinne tapettavaksi, kun muu perhe lähtee pakolaisiksi?

Mitä tuohon velvollisuuteen tulee, niin olisiko Suomessa 1918 jokaisen miehen ollut valittava jompaan kumpaan maassa riehuvaan sotajoukkoon liittyminen? Mitä, jos ei tuntenut itseään erityisesti sen puoleen valkoiseksi kuin punaiseksikaan? Siltikö sinusta olisi pitänyt lähteä oman maan kansalaisten lahtaustalkoisiin?
 

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Lahjoittaja
Moi, uutena käyttäjänä täräytän heti tämän päivän päässäni pyörineellä teorialla. Jos olisin ISIS-järjestön terävässä päässä, toimisin näin:
  • lähetetään satoja taistelijoita Euroopan maihin
  • organisoidaan tväl-materiaali ja kommunikaatio
  • koordinoitu isku

    Kuvitelkaa tilanne, jossa Euroopan suurissa kaupungeissa (joissa viranomaisten vasteaika on kohtuullinen) sekä pienemmissä maaseudun VOK-pitäjissä (joissa ei ole) alkaa 5 – 50 taistelijan samanaikainen operaatio pehmeitä maaleja vastaan.

    Kuka tahansa pääsee maahan, joten kavereita saattaa olla pataljoonan verran reservissä jo. Jos tuliaseet ja räjähteet osoittautuvat vaikeiksi hankkia (just), pelkkä veitsi-isku esitetyillä volyymeillä olisi ennennäkemätön teurastus. Kavereiden motivoituneisuus uhraamaan itsensä ei liene salaisuus ja onnistuneen iskun saama huomio olisi mannaa rekryhommissa.

    Ankeita ajatuksia, olenko aivan foliohattu?
Et ole foliohattu, skenariosi ei ole tuntematon turvallisuuselimille, mutta mitä tehdä? Rajojen täydellinen sulkeminen ei onnistu, eikä pakolaisten lahtaaminen tule kyseeseeseen. Ilmeisesti ainoa vaihtoehto olisi iskeä kaikki diktaattorit, isikset ja muut ääriainekset matalaksi heidän omissa maissaan ja perustaa sinne suoraan YK:n alaiset hallinnot, mutta tämähän ei ole poliittisesti mahdollista. Mikä siis eteen?
 

s91

Kenraali
BAN
Moi, uutena käyttäjänä täräytän heti tämän päivän päässäni pyörineellä teorialla. Jos olisin ISIS-järjestön terävässä päässä, toimisin näin:
  • lähetetään satoja taistelijoita Euroopan maihin
  • organisoidaan tväl-materiaali ja kommunikaatio
  • koordinoitu isku

    Kuvitelkaa tilanne, jossa Euroopan suurissa kaupungeissa (joissa viranomaisten vasteaika on kohtuullinen) sekä pienemmissä maaseudun VOK-pitäjissä (joissa ei ole) alkaa 5 – 50 taistelijan samanaikainen operaatio pehmeitä maaleja vastaan.

    Kuka tahansa pääsee maahan, joten kavereita saattaa olla pataljoonan verran reservissä jo. Jos tuliaseet ja räjähteet osoittautuvat vaikeiksi hankkia (just), pelkkä veitsi-isku esitetyillä volyymeillä olisi ennennäkemätön teurastus. Kavereiden motivoituneisuus uhraamaan itsensä ei liene salaisuus ja onnistuneen iskun saama huomio olisi mannaa rekryhommissa.

    Ankeita ajatuksia, olenko aivan foliohattu?
Ottamatta lainkaan kantaa tuon operaation moraalisiin kysymyksiin, niin mitä ISIS tuolla saavuttaisi? Sehän tällä hetkellä koittaa juuri houkutella taistelijoita sinne Syyriaan, koska siellä se eniten on paineen alla ja siellä niille taistelijoille on ihan oikeasti käyttöä. Jos nuo taistelijat suorittaisivat tuollaisen teurastusiskun, niin sillä olisi epsilonin verran vaikutusta lännen kykyyn sotia tai muutenkaan pyörittää yhteiskuntiaan, mutta sen sijaan se saisi kyllä lännen totaalisesti vittuuntumaan ISISin touhuun (niin kuin 911 sai lännen suuttumaan Al-qaidaan ja talebaneihin) niin, että kaikkia sitä vastaan taistelevia tuettaisiin avokätisesti, todennäköisesti jopa Syyrian hallitusta. Tämän päälle länsi olisi varmasti valmis tuollaisen iskun jälkeen myös lähettämään maajoukkoja Irakiin/Syyriaan panemaan pisteen ISISin touhuille. Sen touhuiluun ei ole toistaiseksi kauheasti puututtu, koska verityöt ovat pääosin keskittyneet toisiin muslimeihin ja lännelle varsin vastenmieliseen Syyrian hallitukseen. Tuollainen isku muuttaisi hetkessä kaiken. Ihan niin kuin talebanin touhuihin ei kukaan kiinnittänyt mitään huomiota niin kauan, kun ne toimet keskittyivät toisiin afgaaneihin. Isku länteen ja porukka lensi ulos vallasta parin kuukauden kuluttua.

Mutta ole hyvä, mikä sinusta olisi se ISISin tavoite, jonka se tuolla kuvaamallasi iskulla saavuttaisi? Kultamitalin "maailman kovin pahisjengi" kisassa?
 

YliKoo

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Ei ole helppo, mutta väittäisin, että hengenvaarassa ovat ennen kaikkea miehet. Näin oli muuten asia, kun viimeksi Euroopassa oli täysmittainen sisällissota käynnissä, eli Srebrenicassa suoritetussa verilöylyssä serbit valitsivat juuri aikuiset miehet teloituksen kohteeksi.


Hyväksyn tuon ajatuksen miesten velvollisuudesta siinä tilanteessa, että puhutaan aidosta "maa hyökkää toiseen maahan" sotaan, mutta maailman pakolaiset eivät ole paossa näitä sotia, vaan sisällissotia. Näissä sisällissodissa on siis kyse omien kansalaisten tappamisesta. Sinustako siis miesten tehtävä on osallistua sisällissotiin ja alkaa listiä maanmiehiään? Kenen puolelle vaikkapa Syyriassa miesten pitäisi mennä? Hallituksen, joka on käyttänyt hermokaasuja siviilejä vastaan vai ISISin, jonka brutaalisuus on tullut tunnetuksi ympäri maailmaa? Jos noista kumpikaan ei erityisesti houkuttele, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Jäädä sinne tapettavaksi, kun muu perhe lähtee pakolaisiksi?

Mitä tuohon velvollisuuteen tulee, niin olisiko Suomessa 1918 jokaisen miehen ollut valittava jompaan kumpaan maassa riehuvaan sotajoukkoon liittyminen? Mitä, jos ei tuntenut itseään erityisesti sen puoleen valkoiseksi kuin punaiseksikaan? Siltikö sinusta olisi pitänyt lähteä oman maan kansalaisten lahtaustalkoisiin?
Aloitekykyisin ja varakkain, tai ainakin jollakin tavalla varallisuutta hankkinut (keneltäköhän ja mitenköhän) kansanosa lähtee livohkaan, ja jättää muut selviytymään miten taitaa. Onkohan tuossa itseään ruokkiva oravanpyörä käynnistymässä?

Ratkeavatko asiat, jos monikymmenkertaistetaan Suomen väkiluku näillä pakolaisilla. Seassa saattaa olla muitakin kuin henkensä hädässä lähteneitä.
 

chigeen'a

Kapteeni
Päätellen niistä ISIS-teloitusvideoista, juuri nuoret miehet ovat siellä suurimmassa vaarassa joutua tapetuiksi.
:eek:
Nyt helvetti sentään. Ei voi olla näin naivia tää touhu. Totta kait isis sanakarit esittelee videoillaan mieluummin miesten teloituksia, kuin niitä lukemattomia naisten ja lasten joukkomurhia joita netti on pullollaan. Kuuklaa nyt vaikka YK:n juttuja niin alkaa tämä totuus sullekkin selviämään.

Onhan se nyt päivän selvää, että nuorilla miehillä on hiukan helpompi lähteä reissuun kuin muilla, vanhuksilla tai lapsistaan huolta pitävillä äideillä. Nuorten naisten asema tuolla on sitä luokkaa ettei sitä niin vaan lähdetä. Ei ainakaan miesporukassa.

Nämä muut edellämainitut voivat valita nälkä/janokuoleman ja paikoilleen jäämisen väliltä. Kun isis saapuu paikalle on kyyti kylmää. Ei sitä touhua välttämättä isiskään videoi. Paikalle myöhemmin päässeet reportterit sitten saattavat onnistua raapaisemaan jää....ruumisvuoren huippua.
 

Jore

Korpraali
No 9/11, Madridin junapommitus, Mumbain hyökkäys käyvät mielessä. Mitä niillä saavutettiin meidän/heidän mielestään? Uhrautuvaa väkeä löytyy, joten miksi suunnitella ns. vaikeimman kautta (lentokonehommat tms.). Eikö tästä joku viranomainen jo varoitellut, mies ja AK -tyyppisestä toiminnasta?

Taitolajille vastaisin, että niinpä! Vastauksia ei mulla ole, ainakaan nykyiseen vallitsevaan ilmapiiriin soveltuvia. Schengen-alueen rajat kiinni kunnes tilanne on saatu hallintaan?
 

s91

Kenraali
BAN
Aloitekykyisin ja varakkain, tai ainakin jollakin tavalla varallisuutta hankkinut (keneltäköhän ja mitenköhän) kansanosa lähtee livohkaan, ja jättää muut selviytymään miten taitaa. Onkohan tuossa itseään ruokkiva oravanpyörä käynnistymässä?

Ratkeavatko asiat, jos monikymmenkertaistetaan Suomen väkiluku näillä pakolaisilla. Seassa saattaa olla muitakin kuin henkensä hädässä lähteneitä.
Mielenkiintoista, ettet vastannut yhteenkään esittämääni kysymykseen.

Ok, voimme keskustella siitä, mitkä ovat käytännössä parhaat toimintatavat ongelman ratkaisuun, mutta sitä ennen olen tässä koittanut hakea jotain moraalista pohjaa niille väitteille, että miesten elämällä ei ole niin väliä. Oletko nyt muuttanut tämän väitteen suhteen kantaasi vai et? Jos et, niin vastaa niihin edellä esittämiini kysymyksiin ja voimme sitten sen jälkeen jatkaa tästä ratkaisuvaihtoehtojen pohtimisesta.
 

s91

Kenraali
BAN
No 9/11, Madridin junapommitus, Mumbain hyökkäys käyvät mielessä. Mitä niillä saavutettiin meidän/heidän mielestään?
Niin mitä saavutettiin? Sinähän tässä olet se, joka esitti, että tuollaisiin iskuihin ryhtyminen olisi ISISin strategialle fiksua.
 

Fremen

Ylipäällikkö
Me olemme eurooppalaisia - tama on meidan historiaamme:

In Flanders Fields, by John McRae

In Flanders fields the poppies blow
Between the crosses, row on row,
That mark our place; and in the sky
The larks, still bravely singing, fly
Scarce heard amid the guns below.

We are the Dead. Short days ago
We lived, felt dawn, saw sunset glow,
Loved and were loved, and now we lie
In Flanders fields.

Take up our quarrel with the foe:
To you from failing hands we throw
The torch; be yours to hold it high.
If ye break faith with us who die
We shall not sleep, though poppies grow
In Flanders fields.
 

Fremen

Ylipäällikkö
Kuuntele kaveri omaa kansaasi kun puhut pakolaisista. Me tunnemme nama paikat.

Laulu joesta

Taipaleenjoki, Tuonelanjoki --

niin äiti lauloi ja lapset pirtissä hoki,

kun suvi saapui ja suvi hiipui,

mut' isä vain yhä viipyi.


Sen kerran väyläkseen yön yhden mennen

Suvanto uursi, länteen juoksut ennen;

se purkaa Vuoksen vedet Laatokkaan,

sen lähteet sydämess' on synnyinmaan,

sen rannat ahtaat on mutta laulurikkaat,

Sen laulut muinaiset ja mainehikkaat.

Se tuntee kansan, tuntee surut sen

ja ilot laulannasta laineitten;

se vuoroin kirkas on ja vuoroin musta

noin vaihtuin ihmiselon vaihteluista,

ihastuin kukkaan, jonka laineet loi,

vihastuin pilveen, joka rakeet toi.

Niin hellästi se kevättouot kastaa,

mut' uhmall’ uhkaan vieraitten se vastaa.


Taipaleenjoki, Tuonelanjoki --

se kesti kanssamme, monet vaiheemme koki,

niin tyynnä vyöryi, mut' kiihtyi, kiehui,

kun viha rannoilla riehui.


Viel’ äsken rauhassaan niin päilypinta,

nyt raivoissaan täys vimmaa valtavinta

se pärski vaahtoa ja tulta sylki

kuin lohikäärme musta, suomukylki,

viholliselle paisui poikkitieksi,

löi laumat hyökkääjäin ja vettä pieksi.

Niin vastaan tulvien se tulvat esti,

taas väijymään jäi salamyhkäisesti:

se laski laineilleen, ken tulla mieli,

mut’ ratsut miehineen ja venheet nieli –

ei päässyt takaisin, ken yli souti.

Viel’ alkulähteiltään se avun nouti.

kun talven vangiksi jo itse häätyi,

sen suonet jähmettyi, sen rinta jäätyi.

ja vartioilleen voimansa nyt antain

se seuras' kamppailua vastarantain,

niin hirmuista, sit’ ettei ihmissuulla

voi kertoa, ei siedä korva kuulla.

Kevättä varroten se luotti heihin,

viel’ yltyäkseen pauhuun, syövereihin.


Ja miehet kestivät, se joihin luotti,

mut' kevät tullessaan vain tuskaa tuotti;

vain rannat raiskatut ja oudot sille

avartuneiks' se näki ympärille.

Niin toisin kaikki, kuin se toivoi, tahtoi –

vain Vuoksi ruumiitaan sen syliin ahtoi;

vihollisvainaat Laatokkaan se pyyhki

ja poikiaan kun löysi, pitkään nyyhki

hivellen heidän hiuksiaan hiljaa,

kuin lasta tuudittain, kuin vesililjaa.


Taipaleenjoki, Tuonelanjoki –

Elämänvirraks se viel' on muuttuva toki;

kun tuska tyyntyy ja kipu haihtuu,

sen suru voimaks' vaihtuu.


Unohtain paljon, paljon ymmärtäin

se kääntyy lähteilleen, käy kotiinpäin

ja nostain vainajamme laineilleen

se saattaa synnyinmaansa sydämeen,

ne siunaa sinne, kääntyy jälleen pois –

ah, ken sen kyynelittä nähdä vois?

Niin surumielinen sen laulu on.

mut' toivo, luottamus niin rajaton.
 

Jore

Korpraali
S91:llä tuntuu olevan pakko hiillostaa jopa 3:n viestin foorumiveteraania. No vastataan: en minä tiedä mikä terroristien lopullinen tavoite on. Olisiko mahdollisimman monen länsimaalaisen tappaminen, joka johtaisi lännen (laaja käsite) vetäytymiseen kaavaillun kalifaatin alueelta? Oliko AQ:n Madridin iskun tavoite vetää espanjalaiset pois A-maasta?

Fakta kai on, että ISIS:llä on jonkinlainen "suuri suunnitelma", johon myös osa Eurooppaa kuuluu? Olisi juu kiva tietää, että miten lopputulos saavutetaan. Luodaan kauhua "länsimaalaisten" kotialueilla --> saadaan vastaan helvetinmoinen koalitio tai saadaan vastaan vuoropuhelu ja kulttuurien ymmärrys. Noin karrikoidusti.
 
Top