Siis tarkoitin tietysti koko laukausta sellaisena kuin pst-mies kantaa vekottimen taisteluun. Väärin kirjoitettu minulta.
Ihmeellisen raskas kuitenkin tuo NLAW, jos nuo 9,6 kg ja 12,5 kg ovat vertailukelpoiset. (NLAW:ssa on toki se iso kuljetuspakkaus, jota täälläkin on ihmetelty, mutta ei kai kukaan ole niin hullu, että olisi laskenut sitä mukaan tuohon 12,5 kilogrammaan?)
Tästä on jauhettu aiemminkin. Kertauksen vuoksi:
1. Mekanisoitu vihollinen etusijassa kiertää kaupungin edetessään kohti tavoitettaan. Se ei jää leikkimään kulutussotaa sinkopartioiden kanssa, jos on mitään vaihtoehtoja. Perässätulevat joukot saartavat kaupungin ja tarvittaessa puhdistavat sen. (Tämä taas on kaupunkiin jumiin jääneiden puolustajien kannalta huono tilanne, kun huoltoyhteydet katkeavat. Kts. Mariupol.)
2. Suomessa on alhainen väestöntiheys ja pitkät etäisyydet. Monin paikoin pääväylät on linjattu kaupunkien ohi. Jos tulee yli Vaalimaalta ja lähtee kohti Helsinkiä, niin Kotkassa joutuu ensimmäisen kerran taistelemaan tiensä kaupungin läpi. Jos taas tulee yli Nuijamaalta, niin Lappeenrannassa joutunee käymään jonkinlaisia taisteluita, mutta sen jälkeen saakin sitten ajaa lähemmäs 100 kilometriä maalaismaisemassa ennen kuin tulee Kouvolaan.
Johtopäätös: Suomen puolustus ei voi nojata kaupunkisodankäyntiin, niin kätevää kuin se köyhälle kansanarmeijalle olisikin. Kaupungeissa tullaan taistelemaan, mutta taisteluiden pääosa käydään metsissä ja pelloilla. Tämä on maantieteen sanelema pakko.
Jos minimiampumaetäisyys alkaa muodostua ongelmaksi, niin pst-aseen käyttäjä on samalla aika ikävästi vaunuja suojaavan jalkaväen rynkkyjen vaikutuspiirissä. Lisäksi Spike-SR ei Suomen budjeteilla koskaan olisi jokaisen taistelijan, jokaisen ryhmän tai luultavasti edes jokaisen joukkueen ase. Jos ohjus nyt olisi
@J0h1F ehdotuksen mukaisesti siellä pataljoonatasolla, niin silloin voidaan jo katsoa ne paikat, missä niitä käytetään.
Mitä Spiken eri versioihin tulee, niin mielestäni Spike-SR:n ja saman tuoteperheen raskaampien ohjusten vastakkainasettelu ei ole täysin relevanttia. Spike-SR on enemmän NLAW steroideilla kuin varsinainen "raskaan" panssarintorjuntaohjuksen korvike.
Jos Spike-SR:n hyviä puolia kuitenkin listataan, niin:
1. Spike-SR on raskaampia Spike-versioita halvempi (Viron kaupasta käytettävissä olevien tietojen perusteella alle 80 k€ per ohjus, ehkä jopa useita kymmeniä tuhansia euroja tuota edullisempi). Tämä voisi mahdollistaa NLAW:ia tehokkaamman PST-kyvyn rakentamisen myös sellaisille jämäjoukoille, joille ei ole varaa hankkia raskaampia PST-ohjuksia.
2. Osumatodennäköisyys liikkuvaan maaliin on etenkin pitkillä etäisyyksillä todennäköisesti selvästi parempi kuin NLAW:lla, koska ampuja lukitsee hakupään maaliin ennen ampumista eikä ohjus "arvaa" ennakkoa ampujan maalinseurannan perusteella.
3. Kantama on noin kaksi-kolme kertaa niin pitkä kuin NLAW:lla.
4. Jokainen ohjus on yksittäinen kertakäyttöase. Se on eduksi monin tavoin. Esimerkiksi jos ohjusjoukkueessa on kolme ryhmää á yhdeksän miestä, ja jokaisella ryhmällä on yksi perinteinen pst-ohjuslaukaisin, niin joukkue voi laukaista kerralla kolme ohjusta. Jos sen sijaan jokaisella miehellä on yksi Spike-SR, niin joukkue voi periaatteessa laukaista kerralla 27 ohjusta. Mahdollisuus tulen massoittamiseen on ihan erilainen kuin perinteisemmällä pst-ohjuksella.
5. Spike-SR saattaisi olla käyttökelpoinen panssarintorjunnan lisäksi myös rannikkopuolustuksessa, kun ammutaan maihinnousujoukkojen käyttämiä veneitä. (Minulla ei ole faktaa hakupään ja algoritmien soveltuvuudesta pintamaalien torjuntaan, mutta ainakin valmistaja mainostaa monipuolista taistelukärkivalikoimaa.) Oikea rannikko-ohjus olisi tietysti parempi, mutta ainakaan nykyisellään niitä ei taida olla paria komppaniaa enempää.
