ironside kirjoitti:
jtsaari2004 kirjoitti:
T-64 oli epäluotettava ja hankala. Moottori ja pääaseen automaattilataus tuottivat epäluotettavuutta
Niinhän se oli, mutta se oli silti Venäjän silloista huipputeknologiaa jota ei sopinut myydä rajojen ulkopuolelle.
T-64A:sta piti kyllä tulla se massatuotantovaunu, ja Nizhni Tagilin iso tehdas piti muuttaa tuottamaan T-64:sta. Se vastamäntämoottori oli ihan oikeasti täysi susi, vielä siinä vaiheessa kun se oli ollut tuotannossa 7 vuotta sen käyttöikä oli 300 tuntia. Sitä ei tehty vientiin koska sitä ei pystytty tekemään edes omaan tarpeeseen riittävästi.
Se kahden vaunutyypin politiikka 1960-luvulta eteenpäin ei ainakaan minulle kerrotun ja minun lukemani perusteella ollut mitään hallittua toimintaa vaan pakon sanelemaa. Sitä ennen tietysti oli ihan virallinen ja järjestelmällinen jako raskaisiin tankkeihin (IS-3, T-10) ja keskiraskaisiin (T-44, T-54, T-55). T-62:sta tuli se massatuotantomalli ja sitä riitti vientiinkin koska T-64 viivästyi, ja T-72 ylipäänsä sai alkunsa epävirallisena projektina. Nizhni Tagilissa UVZ:n yhteydessä toiminut Kartsevin suunnittelutoimisto ei halunnut alkaa tekemään T-64:ää sen ongelmallisuuden takia vaan lähti sovittamaan T-64:n runkoon ensin perinteistä V-dieseliä ja sen jälkeen T-64:n kevytrakenteinen telakoneistokin jouduttiin muuttamaan raskaammaksi ja luotettavammaksi. Näillä muutoksilla T-64A alkaakin näyttää paljon T-72:n prototyypiltä. Vasta kauhean kädenväännön ja kulissientakaisen sotimisen jälkeen T-72 sai tuotantoluvan.
T-64:n ongelmien yksi alkusyy on se älyttömän tiukka 36 tonnin normi, keskiraskaan taisteluvaunun ei ollut lupa painaa tuota enempää. Valmis T-64 painoi sitten 37 tonnia ja tähän pääsemiseksi piti tietysti luopua siitä neljännestä miehistön jäsenestä mutta ennenkaikkea pakottaa moottori luonnottoman pieneen kokoon. Vaikka venäläiset olivat kovia tankki-insinöörejä niin ihan mitä tahansa sielläkään ei osattu tehdä: T-64:n moottoritilan tilavuus on 3.6 kuutiometriä kun amerikkalaisessa M60A1 Pattonissa se oli 7.2 kuutiometriä. Viisi sylinteriä ja kymmenen mäntää (palokammiot keskellä) on paperilla tosi hieno keksintö ja vaikka suunnittelija A.A. Morozov kuittasi siitä Leninin palkinnon niin ei se sitten toiminut.
Toki T-64B:n kohdalla oli sekin näkökohta että vaunun tykistä ammuttavien pst-ohjusten tekniikkaa ei varmasti olisi myyty, eikä ehkä haluttu edes ostaa. Jos vaunun karuselli olisi täytetty niillä ohjuksilla (20 kpl) olisi a-tarviketäyttö ollut vaunua kalliimpi. Sateliittimaat eivät ehkä olisi moista laskua maksaneet, eikä Puna-Armeijan paremmissakaan joukoissa ollut kuin 3-4 ohjusta per tankki.
Myös T-80:n kohdalla Ustinovin ministerikaudella oli kunnianhimoinen turbinisaatio-ohjelma, jolloin olisi pitänyt siirtyä kautta linjan kaasuturbiinitankkeihin. Sekin kaatui omiin teknisiin ongelmiinsa ja siihen NL:n panssarivaunujen hillittömään määrään - iso laiva kääntyy hitaasti eikä täydellinen korvaaminen olisi ollut niidenkään teollisella kapsiteetilla alle neljännesvuosisadan urakka. Ne konservatiivisemmat perusvaunut T-62 ja T-72 säilyivät uudempien suunnitelmien rinnalla NL:n loppuun asti koska niiden tekokustannukset olivat 1/3 luokkaa T-64:stä ja T-80:stä. VNII Transmash totesi 80-luvun loppupuolella että 280 000 ruplaa maksavan T-72B:n suorituskyky on 90% 824 000 ruplaa maksavan T-80U:n suorituskyvystä ja ero on merkittävin lähinnä liikkuvuudessa muiden tekijöiden ollessa melko tasaväkiset.
Edit: Nuo huippukalliit T-64 ja T-80 olivat rationaalisia kehitysaskeleita ainoastaan kylmän sodan kilpajuoksutilanteessa. Niissä 'lanseerattiin' uusin tekniikka sellaisen 5-10 vuotta ennen vastaavaa karvalakkimallia, jolloin lyhyen hetken kerrallaan ne olivat parasta mitä ruplilla sai ja sitten niiden parhaat piirteet siirrettiin isoon sarjatuotantoon halvemmilla kustannuksilla. Ne ovat kuitenkin molemmat olleet niin kunnianhimoisia ratkaisuja että niistä ei ole ollut kustannustehokkaaseen massatuotantoon - haluja olisi kyllä ollut mutta todellisuus potki vastaan.
