Pantherapardus kirjoitti:
Suomen Leo 2A4:ssa ei ole "spall-lineria", mutta on "blow-out"-paneeli tornin ammustilan päällä ja automaattinen (sekä manuaalinen) sammutusjärjestelmä moottori- sekä tst-tiloissa. Selviytymistä avittanee myös kohtuupaksu (mittasin rungon etupanssarin paksuudeksi hieman vajaan metrin) komposiittipanssarointi verrattuna T72 karvalakkimallin valurautapanssariin. Pimeätoiminta ihan hyvässä kunnossa, kun ajajalla on pimeännäköprisma ja ampujalla lämpökamera. Johtajien varustukseen kuuluu valonvahvistin.
No, T-72M1:n panssarointi ei sentään ole valurautaa eikä edes pelkkää panssariterästä, vaan siellä on kahden paksun teräskerroksen välissä piioksidikerros, siis vanhanaikainen keraamipanssarointi, jonka pääasiallinen hyöty tulee ontelopanosta vastaan. T-72M1 on T-72A:n vientiversio, ei alkuperäisen T-72:n. Nuoliammusta vastaan T-72M1:n tornin etuosa antaa noin 390 mm yhtenäistä panssariteräslevyä vastaavan suojan. Leopard 2A4:lle vastaava arvio on 600 mm - 680 mm, eli onhan se parempi mutta ei sentään metrin paksuista teräslevyä vastaava. Leopardissakin tornin kyljen suojaus on arvioiden mukaan 'vain' 290 mm nuoliammusta vastaan ja 420 mm ontelokranaattia vastaan. Tornin kyljestä tulisi mahdollisesti sisään esim. T-72M1:n nuoliammus tai Apilaksen ontelokranaatti, tai PstOhj 82M ontelokranaatti. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, panssarivaunut vaan ovat sen mallisia että kylkien ja takaosan panssaroinnista on pakko tinkiä jotta edes etuosaan saadaan nykyaikaisia ps- ja pst-aseita vastaan riittävä suojataso.
T-72:n turvallisuuden isoin puute ei minusta ole se panssaroinnin taso (sitä voidaan parantaa tuntuvasti ja T-72BM ei ole edes huono verrattuna Leo 2A4:n) vaan niistä kaksiosaisista kartussilaukauksista johtuva paloherkkyys. T-72:ssa on erikseen kranaatti (tai nuoliammus) ja ruutikartussi. Koneellisesti ladattavassa ruutikartussissa on metallinen hylsyn kanta (vähän niinkuin haulikon patruunassa) ja loput hylsystä palavat panospesässä kun tykillä ammutaan. Sen pitää olla hyvin palava jotta tykkiin ei jää karstaa, mikä ei tee kartusseista kovin turvallisia kun vaunuun osuu. Asiaa ei varsinaisesti paranna se, että automaattilataajaan mahtuu noin puolet vaunun a-tarvikkeista, loppujen ollessa siroteltuna ympäri taistelutilaa. Esimerkiksi polttoainesäiliöön on tehty syvennyksiä, joihin varastoidaan ontelokranaatteja ja niiden takana pidetään ruutikartusseja. Kipinäsuihku + ruutikartussi + oktogeeni + dieselöljy on vähän huono yhdistelmä. Syynä moiseen riskinottoon taitaa olla se, että 125mm tykillä varustettua taisteluvaunua jossa on edes jonkinlainen panssarointi ei vaan saa puristettua 40 tonnin painoluokkaan ellei tehdä jotain radikaalia. Kokonaisia patruunalaukauksia käsittelevä latausautomaatti + paloturvallinen ammusvarasto olisi varmaan ollut liian iso ja kallis, eikä sellaista 70-luvulla missään ollut.
