Panssarivaunut

Leopardin miehistöönhän kuuluu vaunun ohjaaja, ampuja, lataaja sekä vaunun johtaja.
Saakohan Suomessa vaunun ohjaajan lisäksi ketään muu vaunun jäsenistä koulutusta vaunulla ajamiseen? Edes peruskoulutusta?
Ajattelin lähinnä tilannetta jossa vaunu on saanut sellaisen osuman, että ohjaaja on joko kuollut tai pahasti loukkaantunut, mutta itse vaunu olisi vielä liikuntakykyinen.
Osaisikos tarvittaessa lataaja, ampuja tai vaunun johtaja peruuttaa vaunun turvallisempaan paikkaan jos olisi uhka, että vaunuun tulisi vielä lisää osumia jos jäädään
paikoilleen kökkimään.
Sama kysymys koskee tietysti myös kevyempien vaunujen miehistöä.


Annetaan ristiinkoulutus. Tosin, Hätätapauksessa vaunun kuin vaunun saa liikkeelle kouluttamaton apinakin, näin karrikoidusti.

Tosin, jos esim. Leon ajaja on kuollut tai vakavasti haavoittunut läpäisevässä osumassa, niin on suuri mahdollisuus että: -jos rungon täyttö on käytössä, se räjähtää
- muutkin miehistön jäsenet haavoittuvat
- ajajan raadon saaminen pois ajajan tilasta on hankalaa

Ja niin edelleen.... CV:ssä vastaava toimenpide on käytännössä pakko tehdä kannen kautta= ei järkeä tulen alla.
 
Kannattaa pistää googlen autotranslate jotta edes jotakin saa takaisin videolta kuvien lisäksi.

The Jaguar EBRC 6x6 armoured is a part of the Scorpion Program to replace the AMX10RC, the ERC-90 Sagaie and the VAB Hot in service with the French Army. The EBMR program includes the delivery of 248 Jaguar EBRC to the French Army which could be started in 2020. A total of 110 vehicles expected to be delivered until 2025.

The Jaguar EBRC will be fitted with a two-man turret 40 CTAS armed with one 40mm CTC cannon with Ammunition Handling System (AHS). The 40mm cannon will have a maximum range of 1,500 m. Each side of the turret will be fitted with MMP (Missile Moyenne Portée - Medium Range Missile) missile designed by the French Company MBDA. The MMP missile is a fire-and-forget missile with lock-on before launch and automatic self-guidance which has a maximum range of 4,000m.

The Jaguar EBRC has a crew of three including driver, commander and gunner. It has an armour STANAG 4569 Level 4 that provides protection against fire of small arms 14.5mmx114 AP, 155mm artillery shell splinters at 30m and mine blast protection of 10 kg TNT under the wheels.
http://www.armyrecognition.com/may_...guar_6x6_armored_vehicle_first_prototype.html
 
Renkaallisia panssariajoveuvoja perinteiseen ranskalaiseen tyyliin. Teloilla kulkevia ei heillä ole montaa versiota. Jopa paikallinen rynnäkkövaunu VBCI on käytännössä rynnäkköajoneuvo. Eivät varmaan ole kuvitelleet joutuvansa taistelemaan haasteellisessa maastossa.
 
Eivät varmaan ole kuvitelleet joutuvansa taistelemaan haasteellisessa maastossa.

Eivät halua. Suuri osa heidän strategioista perustuu liikkuvuuteen. Ei heillä ole tarvetta paksuille samanlailla kuin meillä kun eivät he usko törmäävänsä naapurin panssarilauttaan ensimmäisenä yhteenottona ja siirtomaasodissa vastustajalla on harvemmin raskaita telavehkeitä.
 
Kun kiinalaisvenäläinen panssarilautta on saavuttanut Atlantin rannikon on ranskalaisilla tarjolla hyvää ottokalustoa sisäisen turvallisuuden ylläpitoon. :)
 
Puolustusvoimien paraati Helsingin Senaatintorilla 16.05.1920.
Ensimmäiset 32 hankitusta Renault FT tankista toimitettiin Le Havresta Helsinkiin ja luovutettiin Suomen armeijalle 26.8.1919. Tankit maksoivat Suomelle 67 miljoonaa markkaa.Katso liite: 21601

Mahtavat noi miehistön nahkapuvut...Lehväslaihon "Sotkalla sodassa" -kirjasta on jäänyt mieleen se oleellisin kohta, että Niemen Antti piereskeli nahkahousujensa sisään.
 
M1A2 Abrams. How do you improve what is an already excellent tank?
(1) Swap gas turbine for Diesel engine generating 1,600+ bhp
(2) L/55 calibre gun instead of L/44
(3) Enhanced ammo (3) New FCS, day, night & thermal optics
(4) Trophy APS
(5) Fit auxiliary power unit
What else?

DdQASYkWkAIJwEq.jpg
 
"Herman30, Niin-niin! Joku 700 celsiusasteen ulospuhallus + risut = nuotio takakannella.

Abrams myth #101:
M1 Abrams tank gas turbine engine gives so hot exhaust air that infantry can end up cooked behind it.
Such myth is not fully correct, although Abrams gives hotter exhaust when moving, it's still not so dangerous in the way that infantry can end up in a flame.
En nyt ihan pureksimatta usko tuota 700-asteista.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS

Tuon esitteen mukaan pakokaasun lämpötila ennen korkeapaineturbiinia on 1193 C. Tämän jälkeen se lämpötila putoaa kolmessa eri turbiinissa, eli 1-portainen korkeapaineturbiini, joka käyttää ahtimen 1-vaihetta, 1-portainen matalapaineturbiini, joka käyttää ahtimen 2-vaihettaja lopuksi sitten 2-portainen voimaturbiini, josta voima otetaan ulos. Jos ajatellaan normaaalia turboahdinta ( 1-vaiheinen ), missä pakokaasujen lämpötila normaalisti putoaa n 480-500 asteesta C n. 260-280 asteeseen C, niin jo sen perusteella tuo 700 asteinen tai jopa 500 asteinen ulostuleva pakokaasu tuntuu liian suurelta. Pakokaasuhan luovuttaa aina lämpöenergiaa, eli jäähtyy, kulkiessaan turbiinin läpi ja tuossa konstruktiossa se käytännössä kulkee neliportaisen ( yhteensä neljä siivistöä ohjausiivistöineen ) turbiinin läpi. Ja, jos joku ihmettelee miksi käytin turboahdinta esimerkkinä, niin turboahdin ( 1-vaiheinen ) on käytännössä yksiportainen kaasuturbiini.
 
Viimeksi muokattu:
Renkaallisia panssariajoveuvoja perinteiseen ranskalaiseen tyyliin. Teloilla kulkevia ei heillä ole montaa versiota. Jopa paikallinen rynnäkkövaunu VBCI on käytännössä rynnäkköajoneuvo. Eivät varmaan ole kuvitelleet joutuvansa taistelemaan haasteellisessa maastossa.

Ranskiksien doktriini on ollut perinteisesti käyttää "raskaita" pyöräajoneuvoja ps-tiedustelussa ja sivustojen tulppaamiseen, liekkö perua jenkkien tankintuhoajadoktriinista jossa panostettiin kanssa liikkumakykyyn. Aikaisemmin käytössä oli 105mm tykillä varustettu AMX-10, nyt tuossa uudessa näyttäisi olevan 40mm + 2x MMP-ohjus. Kai siellä on liikkuvuuden suhteen sitten ajatus, että tankit möyrivät kurassa ja panssarijääkärit tai tukivaunut sitten hakevat pikkuisen helpommat paikat. Sinänsähän 8x8 kyllä menee monenlaisiin (kuiviin) rakoihin, jos ei ihan suohon tarvi yrittää.

Vesi ei ole este, se on neste. Jääkäriprikaatilla vähän ylimääräistä tekemistä kevään sulamisvesien kanssa.

https://www.facebook.com/JaakariPR/...41828.209327789605668/295593020979144/?type=3

Tulee tuosta mieleen, että ihan hyvä kun on levitetty panssareita myös pohjoiseen, saavat nyt treenata tankkien operoimista myös Lapin olosuhteissa ympäri vuoden. Kevään rospuuttokeli ja tulvakausi on siellä hivenen erilainen kuin etelässä, ja voi olla että panssariharjoitukset eivät aina ole osuneet pahimpien kausien kohdalle.
 
Viimeksi muokattu:
Tuon esitteen mukaan pakokaasun lämpötila ennen korkeapaineturbiinia on 1193 C. Tämän jälkeen se lämpötila putoaa kolmessa eri turbiinissa, eli 1-portainen korkeapaineturbiini, joka käyttää ahtimen 1-vaihetta, 1-portainen matalapaineturbiini, joka käyttää ahtimen 2-vaihettaja lopuksi sitten 2-portainen voimaturbiini, josta voima otetaan ulos. Jos ajatellaan normaaalia turboahdinta ( 1-vaiheinen ), missä pakokaasujen lämpötila normaalisti putoaa n 480-500 asteesta C n. 260-280 asteeseen C, niin jo sen perusteella tuo 700 asteinen tai jopa 500 asteinen ulostuleva pakokaasu tuntuu liian suurelta. Pakokaasuhan luovuttaa aina lämpöenergiaa, eli jäähtyy, kulkiessaan turbiinin läpi ja tuossa konstruktiossa se käytännössä kulkee neliportaisen ( yhteensä neljä siivistöä ohjausiivistöineen ) turbiinin läpi. Ja, jos joku ihmettelee miksi käytin turboahdinta esimerkkinä, niin turboahdin ( 1-vaiheinen ) on käytännössä yksiportainen kaasuturbiini.
Jäähtyy tosiaan nopeasti. Pikaisesti vilkaisten hinauskäyttöön tehty ilmanohjain lämpeni ainakin 400 asteeseen (750F), näinollen tuo valmistajan ilmoitus ei ole aivan mahdoton:
http://www.dtic.mil/dtic/tr/fulltext/u2/a236843.pdf
1527156606735.png
Ulostulossa 500C kyllä liikaa, max. 400C lienee todennäköisempi, ellei havuilla naamioida myös sisältäpäin. :)
 
Back
Top