Katso kohdasta 7:03, ensin menee kranaatti ja sen jälkeen ajopanos eli kaksi eri purkkia.Nyt kun katson tuota systeemiä, niin sen on pakko olla niin, että automaattilataukseen menee kyllä yhtenäinen laukaus, ei siis kahta erillistä "peltipurkkia".
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Katso kohdasta 7:03, ensin menee kranaatti ja sen jälkeen ajopanos eli kaksi eri purkkia.Nyt kun katson tuota systeemiä, niin sen on pakko olla niin, että automaattilataukseen menee kyllä yhtenäinen laukaus, ei siis kahta erillistä "peltipurkkia".
Tuossa "yksi tankki, yksi maanosa" ajatuksessa on ongelma.Luin artikkelin uudestaan, ihan totta, EDA:n idea kuten tuohon esille laitoitkin. Meillähän asia on kunnossa, mutta tuossa voisi tosiaan olla työkalu esimerkiksi Hollannille saada jostain itselleen taas vaunuja
Vakavammalla sävyllä: Olisi kyllä hienoa, jos Eurooppa saisi sovituksi yhden yhteisen uuden taistelupanssarivaunun ja sen kehitysohjelman, ja vaunua valmistettaisiin kaikissa keskeisissä maissa, kuten UK:ssa, Ranskassa ja Saksassa.
Ohjelmaan mukaan lähteviä maita voisi myös palkita jakamalla jotain komponenttivalmistusta niillekin. Taistelupanssarivaunujen(kin) hinnat kohoavat koko ajan, ja ovat karkaamassa jos eivät jo karanneetkin pienempien maiden ulottuvilta, ainakaan jos puhutaan yhtään isommista määristä. Euroopan yhteinen huoli luoda uskottaa konventionaalinen puolustuskyky, USA:n kiinnittäessä yhä enemmän huomiotaan Tyynenmeren suuntaan (mikä ei ole mikään uusi ilmiö).
Itävaunujen automaattilataajat toimivat näin:Kaksiosainen ampumatarvike, mutta kuitenkin automaattilataus? Tämä vähän kummastuttaa maallikkoa. Pitääkö sinne tykin makasiiniin ladata kartussit ja ammukset erikseen?
Kyllä, kilpailua tarvitaan, "design by committee" usein johtaa tosi huonoon lopputulokseen, joka on kompromissi kaiken kanssa, eikä hyvä missään. Seuraavan sukupolven eurooppalaista taistelupanssarivaunua taisi lähteä suunnittelemaan ranskalais-saksalainen konsertio, jossa saksalaisosapuoli ei ollut KMW, ja sitten KMW itse. Britit taitaneet luopua omasta Challenger III -vaunuprojektista?Tuossa "yksi tankki, yksi maanosa" ajatuksessa on ongelma.
Kun tunnettu tosiasia on, että kilpailu luo kehitystä ja virkamiestyö lähinnä latistaa kehitystä, miten varmistettaisiin riittävä kilpailu kehityksen ylläpitämiseksi?
Esim US:ssa on yksi iso valmistaja joka kilpailee LM:n kanssa hävittäjä markkinoissa, Boeing on nyt altavastaajan asemassa, mutta sielä mietitään varmasti päät kuumana seuraavaa konsepti konetta jolla pyritään voittamaan LM seuraavan sukupolven hävittäjä hankkeessa.
Toinen asia on kannustin kehitykselle. Miksi teollisuus kehittäisi uusia vaunuja, jos sellaisia ei osteta. Jos euroopan maat, suomi muiden mukana, ilmoittaisivat, että uusimme taisteluvaunumme 10 vuoden kuluttua ja kilpailutus järjestetään 2029, speksit ilmoitamme 2024, mutta tulemme haluamaan jotain mikä mullistaa käsityksen taisteluvanusta.
Teollisuus alkaisi pohtimaan asioita usealla taholla. Jos tuotannon hajauttamisella halutaan kustannussäästöjä, on paras antaa teollisuuden hoitaa se ja vain määritellä reunaehdot hajauttamiselle.
Tämä on myös ikävä sanoa, mutta jos yksin skabataan koko Venäjää vastaan, niin k*sessa ollaan.Niin että rautaa on ja niin maar per**leesti! Tähän verratuna se Suomen 200 vaunua ei nyt niin hirveän paljolta tunnu. Olkoonkin, että ovat hyvälaatuisia, ja käyttäjät ovat hyvin koulutettuja ja motivoituneita.
Tuntuu, että usein kun tarkastellaan Suomen puolustusta suhteessa Venäjään, valitaan oletukset Suomelle myönteisiksi, tyyliin "jos Venäjä käyttäisi vain niitä ja niitä osia armeijastaan sinä ja sinä päivänä, ja Suomella olisi käytettävissä uusia ampumatarvikkeita..." Tämä on ikävä sanoa, mutta siltä tämä itsenäisen maanpuolustuksen puolustelu minusta välillä tuntuu.
Tilanne on 2A6 jälkeen todella hyvä ja nyt panssarijoukot eivät kärsi huonosta moraalista taistelussa, tappioden vähentyessä. Se mikä noissa vaunuissa taitaa olla muun kulumisen ohella haasteena on elektroniikan ylläpitäminen (a-hallinta ja tähtäimet yms.). Luulisi että Leo 2A6 saa vielä jonkin kevyen modernisaation meillä. Kapiainen taisi virkkoa aikanaan että Leo 2A4 ajetaan loppuun ja käytetään varaosina (pl. erikoisvaunujen rungot) ja 2A6 saa kaiken huomion. Millog on kuitenkin Pv:n tiedotteen mukaan uusinut myös 2A4 pimeänäkölaitteita.Realisesti katsoen (minun silmälasieni läpi, toki) meillä on tilanne panssarivaunujen osalta niin hyvä, kuin se vaan voi olla. Toki tarkka määrä toimintakuntoisia vaunuja ei ole tiedossa. Osa aanelosista on muokattu insinöörivaunuiksi, osa laitettu varaosiksi, ja osa ostettukin alunperinkin varaosiksi. PV ilmoittaa 100 ja 100, ja jos näin, niin se on ihan käsittämättömän kova "panssarilautta" joka täältä riviin saataisiin.
Vastaan resurssien perusteella.Niin, mikä nyt sitten on asia kunnossa? Meillä kai on TSPV:tä 250. Millä perusteella se sitten on riittävä määrä?
Erona varmaan tuossa lähteessä oli 2A7V ja joku muu."First Leopard 2A7 tanks were delivered to the German Army in 2014. This tank also received orders from export customers. In 2011 Germany agreed to sell more than 200 of these main battle tanks to Saudi Arabia. In 2013, Qatar ordered 62 of these MBTs. These are known as Leopard 2A7Q."
"Leopard 2A7Q is a version supplied to Qatar. This tank has a number of changes, that are not found of the German Leopard 2A7 tanks. It has got additional hull armor kit, top attack protection, different remotely-controlled weapon station, modified auxiliary power unit, camouflage system."
Leopard 2A7 Main Battle Tank | Military-Today.com
The Leopard 2A7 main battle tank was revealed in 2010. It is a proposed upgrade package for existing MBTs. German Army plans to upgrade about 50 - 150 Leopard 2 tanks to the 2A7 standard.www.military-today.com
@CV9030FIN meitä muistaakseni jo taannoin rauhoitteli rakentamasta kovin montaa panssaridivisioonaa aanelosten varaan. Ovat aidosti mekaanisesti moni jo kovin kuluneessa kunnossa, koska jo aikoinaan ostettaessa olivat oikeasti käytettyjä. Muistaakseni ennusti, että jos pari-kolme komppaniaa saadaan näistä säästettyä reserviin, niin hyvä.Tilanne on 2A6 jälkeen todella hyvä ja nyt panssarijoukot eivät kärsi huonosta moraalista taistelussa, tappioden vähentyessä. Se mikä noissa vaunuissa taitaa olla muun kulumisen ohella haasteena on elektroniikan ylläpitäminen (a-hallinta ja tähtäimet yms.). Luulisi että Leo 2A6 saa vielä jonkin kevyen modernisaation meillä. Kapiainen taisi virkkoa aikanaan että Leo 2A4 ajetaan loppuun ja käytetään varaosina (pl. erikoisvaunujen rungot) ja 2A6 saa kaiken huomion. Millog on kuitenkin Pv:n tiedotteen mukaan uusinut myös 2A4 pimeänäkölaitteita.
Lämpötähtäimet, a-tarvikkeet ja häivetekniset ratkaisut lienee parannettavien listalla? Aktiivinen suoja on ehkä epärealistinen ajatus, mutta vaunun ympärillä oleva tilannekuva on nykyään myös kovan kehityksen kohteena=kamerat eri puolilla ja johtamisen järjestelmät.
Tuo tankkiprikaati on tuollaisenaan melkoisissa vaikeuksissa meidän maastossa, miksikö? Koska sillä on niin vähän jalkaväkeä jota tarvitaan vaunujen suojeluun.Niin että rautaa on ja niin maar per**leesti! Tähän verratuna se Suomen 200 vaunua ei nyt niin hirveän paljolta tunnu. Olkoonkin, että ovat hyvälaatuisia, ja käyttäjät ovat hyvin koulutettuja ja motivoituneita.
Tuntuu, että usein kun tarkastellaan Suomen puolustusta suhteessa Venäjään, valitaan oletukset Suomelle myönteisiksi, tyyliin "jos Venäjä käyttäisi vain niitä ja niitä osia armeijastaan sinä ja sinä päivänä, ja Suomella olisi käytettävissä uusia ampumatarvikkeita..." Tämä on ikävä sanoa, mutta siltä tämä itsenäisen maanpuolustuksen puolustelu minusta välillä tuntuu.
Ainakin suunnittelevat elinjaksopäivitystä Challenger kakkoselle yhdessä saksalaisten (Rheinmetall) kanssa. Uusi torni, tykki, tähtäimet jne.Britit taitaneet luopua omasta Challenger III -vaunuprojektista?
Venäläisten muodostelmat voidaan karkeasti jakaa kahteen tyyppiin.
Moottoroitu kivääriprikaati, mikä on käytännössä kolme panssarijääkäripataljoonaa ja yhden taistelupanssarivaunupataljoonan sisältävä kokonaisuus tykistörykmentillä höystettynä.
Tankkiprikaati, jossa taas panssarijääkäripataljoonien ja taistelupanssarivaunukomppanioiden suhdeluku on em. yhtymään verrattuna käänteinen. Myös tykistörykmentillä höystettynä.
Mitähän ne oikein kuvittelee tekevänsä noilla 100 mm Rapira-tykeillä..??
Aikamoinen määrä ajoneuvoja. Vaatisi paljon pst-ohjuksia tms. että saisi nuo tuhottua. Ja tuo on vain yksi prikaati.
Aikamoinen määrä ajoneuvoja. Vaatisi paljon pst-ohjuksia tms. että saisi nuo tuhottua. Ja tuo on vain yksi prikaati.
Aika vittumaisia suorasuuntaustykkejä.Mitähän ne oikein kuvittelee tekevänsä esim. noilla 100 mm Rapira-tykeillä..??
Ja noiden huolto. Tarviiko noita edes tuhota kunhan pitää huolen että varaosaa ja muuta apua ei tule. Kuulostaa kuin isolta siviiliorganisaatiolta. Ei tarvita asiakkaita ollenkaan, että saavat itsensä työllistettyä.Aikamoinen määrä ajoneuvoja. Vaatisi paljon pst-ohjuksia tms. että saisi nuo tuhottua. Ja tuo on vain yksi prikaati.
.................
Tässä esimerkki tankkiprikaatin varustuksesta:
(6 OTBr) 6th Tank Brigade (Mulino, Nizhniy Novgorod region)
-Equipment: 90 T-72B3 MBTs, 4 T-72BK battalion commander's MBTs, 37 BMP-3 IFVs, 6 BTR-80A APCs, 3 BRM-3K armored recon vehicles, 18 2S3 Akatsiya 152mm self-propelled howitzers, 18 BM-21 Grad MLRS systems, 8 2S12 Sani 120mm towed mortars, 12 9A33BM2 Osa SAM systems, 6 9K34/35 Strela-10 SAM systems, 6 2S6M Tunguska SAM/SPAAG systems, 27 9K38 Igla shoulder-launched SAMs