Panssarivaunut

Mahtaako olla noin yksinkertaista tuo matematiikkanoiden laukausten laskemisessa?

Omana varusmiesaikanani sattui aika kivat pakkaset parillekin leirille. Taisi jossain -39 käydä parhaimmillaan. Krazil, zilit ja nämä kaikki kotomaisetkin käytiin käynnistämässä tunnin välein puoleksi tunniksi. Näin itsekin nuotion laiton itävehkeiden alle. Ei siinä kuskit paljoa nukkuneet.
 
Hejsan kirjoitti:
Kuin paljon vahvempi/voimakas 140 mm tykki on?.....ampumanopeus? (esim T-72 oli 1700 m/s)
Voikko lasketa kun voimakas yks 140 mm tykki on vastaan 120 mm ?

tankgun-300x300.png
 
Minun tietääkseni ekat protokuvat 140mm tykillä aseistetusta Leosta oli jostain 1990- luvun alusta. Lukuisten testien ja arvioinnin jälkeen sakemannit päätyivät järkevämmäksi kehittää tuon 120mm L 55 tykin eli kasvattaa putken pituutta+ lähtönopeutta kaliiperin sijasta. 140 mm ase oli liian suuri ja painava sekä ammusmäärä ymmärrettävästi pieneni liikaa suhteessa 120mm versioon nähden.

Eli pidempi tykki+edelleen kehittyneemmät sabotit materiaaleineen ovat se nykyinen malli joka nähtäneen kentällä vielä jonkin aikaa.
 
New Russian Tank to Appear in 2013

Russia will complete the first prototype of the new Armata main battle tank by 2013 and begin production and deliveries to the Russian Armed Forces in 2015

http://en.rian.ru/mlitary_news/20120217/171360722.html
 
Tässä olisi melko huokean oloinen lisäpanssari.


Kuvassa on tietenkin BMP-1, mutta eiköhän tuollaisen lisäpanssarin saa asennettua kunnon panssarivaunuunkin.
:a-cool:
 
Teräsmies kirjoitti:
Tässä olisi melko huokean oloinen lisäpanssari.


Kuvassa on tietenkin BMP-1, mutta eiköhän tuollaisen lisäpanssarin saa asennettua kunnon panssarivaunuunkin.
:a-cool:

Saa ja hyöty on +/- = 0
Johan kävisi lisäpanssarointi halvaksi ja helpoksi jos tuo malli riittäisi!

Olihan suomalaisissa Sturmeissakin viime sodissa kylkien suojana tukkeja. Ei vaan taida riittää enää nykyään...
 
Einomies1 kirjoitti:
Olihan suomalaisissa Sturmeissakin viime sodissa kylkien suojana tukkeja. Ei vaan taida riittää enää nykyään...

Mahtoiko riittää silloinkaan? En ole oikein ymmärtänyt miltä niillä tukeilla yritettiin suojata.
 
JOKO kirjoitti:
Einomies1 kirjoitti:
Olihan suomalaisissa Sturmeissakin viime sodissa kylkien suojana tukkeja. Ei vaan taida riittää enää nykyään...

Mahtoiko riittää silloinkaan? En ole oikein ymmärtänyt miltä niillä tukeilla yritettiin suojata.

Eiköhän siinä ollut ideana saada iskusytyttimellä varustettu panssari-tai ontelokranaatti räjähtämään vähän kauempana varsinaisesta panssarista, jolloin sen teho heikkenee. Sturmeja vahvistettiin myös betonilla, jota laitettiin taistelutilan etuosan viistojen levyjen vahvistukseksi tykin molemmille puolille. Ajajan tähystysluukuissa ja sen ympärillä taisi ainakin joskus olla jotain lisälevyjä.

Tuossa Bemarin rengas-hiekkäsäkkisuojauksessa lienee sama idea: Singon onteloammus räjähtää jo säkin pinnassa ja räjähdyssuihku vaimenee hiekkaan - jos vaimenee...
 
Joku ystävällinen sielu on taas tehnyt muistion panssariseminaarista:

http://yhdistykset-akaa.fi/reservilaiset/panssariseminaari2012.pdf
 
Kiinan ZTZ99A2

fnCde.jpg
 
Kyllä ollan moddattu, tämä oli ennen T-59

1nUhC.jpg
 
Ei kait tuo nyt mitenkään ole voinut olla t-59? Mistäs moisen tiedon löysit?
 
Touhottaja kirjoitti:
Ei kait tuo nyt mitenkään ole voinut olla t-59? Mistäs moisen tiedon löysit?

http://www.militaryphotos.net/forums/showthread.php?152513-Chinese-Military-Photos(new-thread)/page263

Viesti: 3943

2011 photo, Tanzania military parade.
Look at these tanks it's not type96, not MBT-2000, not VT1A MBT, indeed all of them r updated China type59 medium tank. These tanks changed so much that I almost did not recognize they come from type59. I only know Tanzania Army's new updated type59 tank carried a 125mm gun.
 
Wau..

Viikol ELSO-vinkki: suoraan viestiin voi myös linkittää http://www.militaryphotos.net/forums/showthread.php?152513-Chinese-Military-Photos%26%2365288%3Bnew-thread%26%2365289%3B&p=6077692&viewfull=1#post6077692

Mutta kysessä siis t-59D???

http://www.army-guide.com/eng/product4191.html
 
Pitkä on kehityshistoria T-44:sta

300px-T-44.jpg


http://en.wikipedia.org/wiki/T-44
 
Touhottaja

Tässä on T-59D

HGYmT.jpg


http://www.militaryphotos.net/forums/showthread.php?152513-Chinese-Military-Photos(new-thread)/page262
 
Tarkoitin siis, ovatko nuo afrikan vehkeet modattuja t-59D-mallista, vai vielä wanhasta t-59-mallista?

EDIT:
Luin tämän: http://www.defence.pk/forums/chinese-defence/149772-chinese-type-59-tanzanian-military-parade.html

Ilmeisestikin siis Tansaniassa on malli T-59G.
 
Tornin vaihtaminen on kaiketi järkevämpi ratkaisu kuin yrittää tunkea kaikkea modernia elektroniikkaa 50-luvulla suunniteltuun vaunuun.
 
Jos luottaa rungon kestoon (no, on sitäkin "jatkokehitetty") miksi ei käyttäisi runkoa modauspohjana? Ei kai se väärin ole, jos saadaan oikeasti vaadittu suorityskyky irti.
 
Tansaniassakin luulisi olevan muutakin rahanreikää, kun kirnuta vanhoja kiinalaisromuja isolla rahalla.....van eihän sitä, pitäähän sitä olla. Kehitysapua työnnetään ovista ja ikkunoista, kiinalaiset korjaavat potin kaksin käsin, voi finaali tätä menoa: rahaa lapetaan Suomestakin pitkin maailmaa lavakuormin ja siinä sitä saadaan katsella "kehitystä" oikein kuvista. Voi finaali sanon minä.
 
Back
Top