Samovarius
Ylipäällikkö
Kuution dieselpönttö 2-akselisessa kuorma-auton pikkukärryssä on ihan vakiintunut näky, ja niitä oli meillä sidottuna maasto-SK:n lavalle pari kappaletta juurikin tuohon svedutyyliin.
Panssarivaunut
- Viestiketjun aloittaja ctg
- Aloitus PVM
-
- Tagit
- panssarivaunut
Ohjus-tiedustelija
Ylipäällikkö
Suomalaisesta MT-LB:stä Sergei katolla olen lukenut, mutta onko kukaan onnistunut näkemään suomalaisversiota edes kuvassa?
Vähän OT, mutta saitilla on jonkin verran keskustelua joukkojen polttoainehuollon kalustosta. Kosovossa ruotsalaisratkaisu näyttää olleen Scanian lava täyteen farmarisäiliöitä.
Tuossa kuvassa on muuten ilmeisesti juuri se pion/evakuointi versio jota luulin it vaunuksi tuon takapään huputuksen takia, ihmettelinkin miten noin matalaan "torniin" voi mahtua aseet sisään... Siinä törötti hupun alla vielä ikäänkuin tuplaputket eteenpäin
Kyse ei ole nimestä vaan tehtävistä ja valtuuksista.
Tuossa kuvassa on muuten ilmeisesti juuri se pion/evakuointi versio jota luulin it vaunuksi tuon takapään huputuksen takia, ihmettelinkin miten noin matalaan "torniin" voi mahtua aseet sisään... Siinä törötti hupun alla vielä ikäänkuin tuplaputket eteenpäin
Eipä tuossa mitään. Kaikkihan me nähdään aina toisinaan märkiä Sergei-unia. Putket tietty terhakasti menosuuntaan...
Kent Uranium
Kenraali
Einomies1
Respected Leader
Joo, tätä vähän ajattelin. Etukäteen ei voi tietää mikä pataljoona joutuu AKEen ja missä päin valtakuntaa. Asutusalueita on jokapuolella Suomea ja kaikissa pitää olla kykyä siihen.
Pelkillä runkuilla pitää pärjätä.Jolle ei anneta rynkkyjä, saati tankkeja.
Kyllä se aika asialliselta nykyään vaikuttaa, mutta se ei ole suojeluskunnat.
Sarek1
Ylipäällikkö
———Vahva OT ja läppävaroitus———
MPK = MakkaranPaistoKerho
MAAKK = MAkkAranpaistoKaveriKerho
Huomatkaa, että näillä on makkaramaailman kirjainyhdistelmien näennäisestä samankaltaisuudesta huolimatta merkitykseen liittyvä ja toiminnallinen ero. Tämä kokemuksen syvällä rintaäänellä molempien organisaatioiden parista (jälkimmäinen se varsinainen makkaraharrastus).
Ja kumpikin näistä on jotain muuta kuin suojeluskunnat.
Tässä samalla totean, että sille A-10:lle varatun pihasijoituspaikan* lisäksi autotallin toisella puolella on sopiva tila T-72 -vaunua varten (T-72MAAKK
). Molempien murkulat mahtuvat talliin ja huoltomies on halpa. Pkrl, rakentamatta jääneen leikkimökin paikalle voisi pystyttää Sergei-tornin, josta voisi alkaa roiteleen uteliaiden verkkarimiesten lennokkeja. Valtio olen minä!
(* Kirjoittelin joskus foorumlle kuvitteellisen tulevaisuustarinan tilanteesta, jossa hajasijoituksessa oleva A-10 AI -tekoälydrone oli hajasijoituksessa ikääntyneen Sarek1:n pihamaalla sekä toiseen ketjuun lähemmäksi tulevaa aikaa ajoittuvan pätkän, jossa parvi täkäläisille kotipihoille parkkeerattuja piikkisikoja nousi urku auki kohti auringonnousua Kuusamontieltä tehtävänään torjua vihollisen maahantunkeutujan hyökkäys.)
———OT stop———
Leopard 2A6 on ollut erinomainen hankinta. Jos jouluna voisi toiveen esittää, niin siihen toivoisi saatavan vielä kehittyneen omasuojajärjestelmän.
MPK = MakkaranPaistoKerho
MAAKK = MAkkAranpaistoKaveriKerho
Huomatkaa, että näillä on makkaramaailman kirjainyhdistelmien näennäisestä samankaltaisuudesta huolimatta merkitykseen liittyvä ja toiminnallinen ero. Tämä kokemuksen syvällä rintaäänellä molempien organisaatioiden parista (jälkimmäinen se varsinainen makkaraharrastus).
Ja kumpikin näistä on jotain muuta kuin suojeluskunnat.
Tässä samalla totean, että sille A-10:lle varatun pihasijoituspaikan* lisäksi autotallin toisella puolella on sopiva tila T-72 -vaunua varten (T-72MAAKK
). Molempien murkulat mahtuvat talliin ja huoltomies on halpa. Pkrl, rakentamatta jääneen leikkimökin paikalle voisi pystyttää Sergei-tornin, josta voisi alkaa roiteleen uteliaiden verkkarimiesten lennokkeja. Valtio olen minä!(* Kirjoittelin joskus foorumlle kuvitteellisen tulevaisuustarinan tilanteesta, jossa hajasijoituksessa oleva A-10 AI -tekoälydrone oli hajasijoituksessa ikääntyneen Sarek1:n pihamaalla sekä toiseen ketjuun lähemmäksi tulevaa aikaa ajoittuvan pätkän, jossa parvi täkäläisille kotipihoille parkkeerattuja piikkisikoja nousi urku auki kohti auringonnousua Kuusamontieltä tehtävänään torjua vihollisen maahantunkeutujan hyökkäys.)
———OT stop———
Leopard 2A6 on ollut erinomainen hankinta. Jos jouluna voisi toiveen esittää, niin siihen toivoisi saatavan vielä kehittyneen omasuojajärjestelmän.
Määkin joudan hyvin tota A-10:ä palvelemaan. Laitetaan vielä kuvapöntöt alle niin saadaan heti tuoreet damage-raportit.———Vahva OT ja läppävaroitus———
MPK = MakkaranPaistoKerho
MAAKK = MAkkAranpaistoKaveriKerho
Huomatkaa, että näillä on makkaramaailman kirjainyhdistelmien näennäisestä samankaltaisuudesta huolimatta merkitykseen liittyvä ja toiminnallinen ero. Tämä kokemuksen syvällä rintaäänellä molempien organisaatioiden parista (jälkimmäinen se varsinainen makkaraharrastus).
Ja kumpikin näistä on jotain muuta kuin suojeluskunnat.
Tässä samalla totean, että sille A-10:lle varatun pihasijoituspaikan* lisäksi autotallin toisella puolella on sopiva tila T-72 -vaunua varten (T-72MAAKK
(* Kirjoittelin joskus foorumlle kuvitteellisen tulevaisuustarinan tilanteesta, jossa hajasijoituksessa oleva A-10 AI -tekoälydrone oli hajasijoituksessa ikääntyneen Sarek1:n pihamaalla sekä toiseen ketjuun lähemmäksi tulevaa aikaa ajoittuvan pätkän, jossa parvi täkäläisille kotipihoille parkkeerattuja piikkisikoja nousi urku auki kohti auringonnousua Kuusamontieltä tehtävänään torjua vihollisen maahantunkeutujan hyökkäys.)
———OT stop———
Leopard 2A6 on ollut erinomainen hankinta. Jos jouluna voisi toiveen esittää, niin siihen toivoisi saatavan vielä kehittyneen omasuojajärjestelmän.
Huhta
Greatest Leader
Vinten Vinconit reaktivoidaan takaisin museoista parhaaseen ruotsalaiseen tyyliin (RBS-15 maalavetit)?
@Ohjus-tiedustelija
Toisessa ketjussa oli viittaus hiljan julkistettuun Ylijohdon reservi -kirjaan ja kyseisessä teoksessa on mainittu NL:sta hankitun yksi satsi ykkösbemareita. Erän suuruus oli 40 vaunua. Pv:n satavuotisjuhlateos taas mainitsee Saksasta tulleen 140kpl ykkösbemareita.
Wikipedian mainitsema määrätieto 85 NL:sta ja 110 Saksasta olisi siis em. lähteiden perusteella väärä todellisuuden ollessa 40+140kpl. Siprinkin mukaan luvut olisivat 40+140. Kokonaismäärä ei muutu olennaisesti joten tämä on enemmän mielenkiintoista kuin merkityksellistä.
Toisessa ketjussa oli viittaus hiljan julkistettuun Ylijohdon reservi -kirjaan ja kyseisessä teoksessa on mainittu NL:sta hankitun yksi satsi ykkösbemareita. Erän suuruus oli 40 vaunua. Pv:n satavuotisjuhlateos taas mainitsee Saksasta tulleen 140kpl ykkösbemareita.
Wikipedian mainitsema määrätieto 85 NL:sta ja 110 Saksasta olisi siis em. lähteiden perusteella väärä todellisuuden ollessa 40+140kpl. Siprinkin mukaan luvut olisivat 40+140. Kokonaismäärä ei muutu olennaisesti joten tämä on enemmän mielenkiintoista kuin merkityksellistä.
Tuossa kuvassa on muuten ilmeisesti juuri se pion/evakuointi versio jota luulin it vaunuksi tuon takapään huputuksen takia, ihmettelinkin miten noin matalaan "torniin" voi mahtua aseet sisään... Siinä törötti hupun alla vielä ikäänkuin tuplaputket eteenpäin
Evakuointipanssarivaunu MTP-LB (ruotsalaisittain Bärgningsbandvagn 4012, Bgbv 4012)
Tässä menee jo heti kärkeen jälleen kaksi merkittävää asiaa sekaisin, eli pelkkien T-72 säilyttäminen erillisinä komppaniona ns. jv tukena ja mekanisoidut joukot. Mitään varsinaista mekanisoitua joukkoa et todellakaan pidä yllä yhdella RA komppanialla, kun se vaatii kaikki ne muutkin tukevat osat(komppaniat) ympärilleen. Hinta karkaa välittömästi käsistä...
Mitä horiset paljon pienemmistä ps-joukoista, nimen omaan nyt sen seurauksena että oli viisautta luopua kerta rytinällä huonosti modattavasta ja ajastaan pahasti jälkeen jääneestä kalustosta ollaan siinä tilanteessa että meillä on jälleen luokkaa 200 tst-vaunua jollain tapaa vahvuuksissa, puolet todella modernia kalustoa ja toinen puoli samalla viivalla itänaapurin massamodaaman kaluston kanssa.
Äärimmäisen epätodennäköistä että olisimme tässä tilanteessa jos olisimme jääneet roikkumaan vanhaan kiinni.
Pimeätoimintakyvytön T-72m1 /BMP-1 kombo ei todellakaan ollut enää -10 luvulla, ei ennen, eikä jälkeen enää mikään "taistelutehokas joukko" sen vaatimassa tehtävässä, missään nimessä tuollaisen tekohengittäminen ei olisi ollut viisas valinta koska nyt meillä on jotain parempaa.
Älä nyt edelleenkään horise omiasi, kyseiset tst-vaunut ja rynnäkkövaunut korvattiin Leopardeilla ja CV90:llä.
Kyllä, ja sille on olemassa hintalappu 0,6 -1,4milj/eur per vaunu (2012) Venäläisellä työnhinnalla ja massiivisella volyymillä valmiina olevan teollisuus kapasiteetin turvin jne.
Ymmärtääkseni T-80 ollaan luopumassa koska kalustoa halutaan yhdenmukaistaa.
Heittelet noita prosenttejasi melkoisesta taikurin hatusta, ihan yhtälailla voi sanoa että Musti tekee saman
Vai että oikein tulee haasteita, ikäänkuin neukkujen 70-luvun alun vientinuolesta yli tuplaantuneen läpäisyn ja nimenomaan reaktiiveja vastaan suunnitellun länsiammuksen kyvyillä ei olisi kummoistakaan merkitystä kun vaunut ottavat yhteen
Ja 70-luvun ps-kaluston käyttö sellaisenaan ko on sitten ollut kovassakin nosteessa 2000-luvulla?
Etko näe / halua nähdä sitä plussa puolta että miellä on nyt tehtyjen valintojen ansiosta ps-joukkojen ns. 2-portaassa T-72m1 + BMP-1 sijaan Leo-2a4 + MtLb tst-osastoja?
Täytyy nyt alkuu selittää pari perusasiaa kun et selvästi ole niistä perillä. 2000-luvun alussa Pääesikunta päätti käsittämättömässä viisaudessaan, että sodan ajan kaksi panssariprikaatia puretaan ja tilalle perustetaan Karjalan Jääkäriprikaati sekä kaksi mekanisoitua taisteluosastoa ja kaksi moottoroitua taisteluosastoa. Samalla luovuttiin T-72 ja BMP-1 -kalustosta ja hankittiin tilalle Leo 2A4:t ja CV:t. CV-kalustoa tosin liian vähän jolloin piti mennä sekakalustoon jossa panssarijääkärikomppaniassa on tela- ja pyörävaunuja sekaisin.
Perusteluna panssariprikaatien purkamiselle oli, että ei ollut kuulemma varaa ylläpitää prikaateja, etenkään viestijärjestelmiä. Tosiasiassa prikaatien tukiosat siirrettiin käytännössä kokonaisuudessaan taisteluosastoihin, ja M18-viestijärjestelmä jota on viime vuodet hankittu mittavilla summilla, mahdollistaa myös prikaatien johtamisen. Eli kumma peruste... Perustettu Karjalan Jääkäriprikaati on puolestaan torso etenkin panssarijääkäripataljooniensa osalta, jotka eivät ole panssarivaunukomppanian ja kaksi pientä panssarijääkärikomppaniaa käsittävinä kovinkaan taistelukelpoisia. Eli melkoinen säätäminen turhan takia.
Mitä meikäläinen olisi tehnyt? Pitänyt molemmat sodan ajan panssariprikaatit ja perustanut Karjalan Jääkäriprikaatin, mutta muuttanut niiden iskuportaan organisaation nykyisen mekanisoidun taisteluosaston kaltaiseksi. Eli panssaripataljoonassa kaksi 14 vaunun panssarivaunukomppaniaa ja kaksi nelijoukkueista panssarijääkärikomppaniaa. Olisi poistunut yksi panssariprikaatien heikkous, eli liian heikko iskuporras. 60 tst-vaunun sijasta 90 per prikaati ja 18 panssarijääkärijoukkueen sijasta 24. KARJPR;n kalustoksi Leot ja CV:t, 1.PSPR:lle Leot ja BMP:t, 2.PSPR:lle T-72:t ja BMP:t. Pari erillistä T-72 panssarivaunupataljoonaa olisin pitänyt sa-organisaatiossa esim Porin Jääkäriprikaatin ja muiden joukkojen tukena. Bemareille ja T-72:lle saman tapainen modaus kuin BMP-2 kalustolle tehtiin, eli puhutaan joistakin sadoista tuhansista per vaunu.
Toinen perusasia on se joukkotuotanto. Yleinen ongelma 2000-luvun alussa etenkin KARPR:ssä oli liian nopea joukkotuotanto. CV-yksiköt olivat pahimmillaan 5 vuoden kierrossa, jolloin nuorta kalliisti koulutettua vaunumiehistöä siirtyy aivan liian aikaisin jalkaväkitehtäviin kun uusia tulee kokoajan putkesta tilalle. Rauhan ajan Panssariprikaati piti helposti yllä kahta sa-panssariprikaatia ja kolmea erillistä panssarivaunupataljoonaa. PSPR ja KARPR yhdessä olisivat helposti ylläpitäneet nuo mainitsemani joukot, aselajijoukot mukaan lukien kohtuullisella (ei liian hitaalla eikä liian nopealla) joukkotuotantokierrolla. Maksaisiko enemmän kuin jalkaväkijoukkojen ylläpito? Kyllä, mutta kuten sanottu, suorituskyky ei tule ilmaiseksi ja valintoja pitää tehdä jos haluaa tehoa joukoista.
Ihan pienenä yksityiskohtana, Venäjä ei ole luopumassa T-80BV kalustosta vaan osaa niistä parhaillaan modataan T-80BVM -vaunuiksi ja niitä sijoitetaan etenkin arktisilla alueilla toimiville joukoille. Et kyllä muutenkaan näytä lukevan alan papereita, Venäjä käyttää edelleen jopa modaamattomia T-62 -vaunuja, muista maista puhumattakaan.
Hatusta? Ota vaikka venäläisen moottoroidun panssariprikaatin organisaatiokaavioa ja laske paljonko siinä on taistelupanssarivaunuja ja muita panssaroituja ajoneuvoja. Pääset aika lähelle sitä 90%:a. Ja on pieni ero ampua esim BMP-2 yksikköä mustilla verrattuna T-72:lla. Ensimmäisessä tapauksessa muut bemarit alkavat syytää Mustin tuliasemaan 30 mm:n sirpaletta ja 7,72 mm:n kk-luotia aivan sikana tehden samalla rynnäkön asemiin. Mustin miehistö kuolee tulimyrsyssä hetkessä. T-72 kun huokaisee, Bemarit avaavat tulen ja pyrkivät irti koska tietävät että bemarin aseilla ei pääse taisteluvaunun keulasta läpi. Irtautuvia bemareita on sitten mukava napsia niillä huonoilla neukku alikaleilla (jotka menevät silti bemarista läpi hidastamatta edes vauhtia matkalla) ja paljon paremmilla onteloilla ja sirpaleilla...
Sinä lähdet joko-tai ajattelusta, meikäläinen sekä-että ajattelusta. Kolme panssariprikaatia ja kaksi panssaripataljoonaa on parempi kuin nykyinen yksi puolikas mekanisoitu prikaati ja neljä taisteluosastoa. T-72M1 olisi toki haasteissa louhiessaan T-72B3:a edestäpäin. Mutta niin on Leo 2A4 ja A6:kin. Siksi onkin tärkeää että
1. Harjoitetaan taktiikkaa missä vastustajan vaunut pyritään lyömään itselle edullisessa maastossa ja itselle edullisista suunnista.
2. Hankitaan myös tehokasta pst-ohjuskalustoa ja tykistön erikoisammuksia vastustajan vaunuyksiköitä varten (kuten on tehty).
3. Pidetään huoli että omia taisteluvaunuja on riittävästi että saadaan ylivoima kohtaamistilanteessa ja riittävästi voimaa jatkaa hyökkäystä.
Ja siksi toisekseen, kun T-72B3:n keulaan vetää 125 mm:n sirpaleen, kyseisen vaunun miehistö ei vähään aikaan tee muuta kuin keräile legojaan pyörivältä lattialta. Sillä aikaa voi vetää alikaleja reaktiivipanssareista siivottuun keulaan, ja tulosta tulee...
Hyvää Joulua, jouluaikaa voi käyttää vaikka alan kirjallisuuteen perehtymiseen...
Kuten todettua, en ole asiaan vihkiytynyt, mutta suureksi ongelmaksi läpäisyn parantaminen on moneen kertaan eri lähteissä todettu. Ammuksia ei kuitenkaan tullut syystä tahi toisesta... Mutta T-55M tuli...Ja neukut syystä tahi toisesta vaihtoivat aina myös pääaseen/laturin uuden mallin/isomman modauksen yhteydessä. Lista uusittavista asioista oli joka tapauksessa liian pitkä ja lopputulos puolivillainen, ei järkeä!
Vai sellaista, taidan antaa asian kyllä omasta puolestani olla tässä
Kerrotko nyt kuitenkin vielä ihan rautalangasta vääntäen kuka sitä kärkeä vastaan sitten oikeen taistelee? Kun jv traktoreillaan on enemmän tai vähemmän mielestäsi arvotonta ja Mustitkin nojaavat menneiden aikojen pst romantiikkaan sivustastan tuliasemineen. Lopuksi tst-vaunutkin nyt suunnataan kärjen taakse
No mielipiteesi on kyllä nyt tullut harvinaisen selväksi, antaa asian olla.
Ei tosiaan hankittu uutta T-72:n nuolta kun kalustosta päätettiin luopua. Hyvää nuolta olisi kuitenkin ollut tarjolla muualtakin kuin Venäjältä. T-55M:n belgialainen nuoli oli hyvä, mutta ei 100 mm:n rihlatulla kanuunalla mahdottomia läpäisyjä saa aikaiseksi. Tulee fysiikan lait vastaan.
Ja kyllä, kommentointi vaunutaktiikasta kannattaa jättää tosiaan niille jotka ovat tehneet sitä työkseen vuosikymmeniä.
Mahdollisuuksien mukaan vastustajan panssarikärjen kannattaa antaa sulaa sulutteisiin ja kehittyneempien pst-aseiden kuten Eurospiken ja tykistön erikoisammusten käyttöön. Jos käytössä on oma panssariprikaati, kannattaa vastustaja pysäyttää yhdellä panssaripataljoonalla itselle edullisessa maastossa ja louhia kahdella muulla pataljoonalla kylkeen vähän syvemmälle.
Noihin tuli jo pääosin vastattua aiemmissa postauksissa. Yksittäisten erillisten panssarivaunukomppanioiden ripottelu pitkin valtakuntaa ei ole järkevää. Esittämässäni kolmen prikaatin ja parin pataljoonan mallissa riittäisi panssarijoukkoa pohjoiseenkin, pataljoona on minusta aina minimi jota kannattaa käyttää.
Moottoroiduilla joukoilla on Suomessa sijansa jotta saadaan riittävästi jalkaväkeä taisteluun, mutta tarvitsevat aina kuitenkin sen kovan kärjen, vaikka vähän vanhemmallakin kalustolla, niin että saadaan joukot suunnattua nopeasti taisteluun. Paseilla ja AMV:llä ei ole mukava ajaa kosketukseen kun naapurin panssaritiedusteluosat jo tuhoavat kärkikomppanian aika nopeasti. Taisteluvaunut kärjessä voi ajaa vähän roheammin eteenpäin.
Sellainen 1:3 olisi varmaan ihan toimiva.
Etuna T:n pitämisessä olisi myös ollut näyttävät agressorjoukot Naton kumppanuusharjoituksissa
Mielestäni varsinkin T-72 on kaunis laite
Panssari Salama
Respected Leader
Kiitos perustellusta mielipiteestä ja ajatuksista, @Lepard .
Otan viimeisestä lauseesta kopin, ja lainaan tänne muutama viikko sitten julkaistun MPKK:n YLIJOHDON RESERVI – SUOMALAISEN PANSSARITAKTIIKAN VUOSISATA -teoksen viimeisen luvun sekä loppulauseet. Se valaisee mainiosti päätöksen tekemisen ajankohdan tilannetta.
Otan erityisesti lohtua siitä, että aivan lopussa jätetään avoin lause ennustamaan(?) prikaati-kokoonpanon paluuta. Itse olen nimen omaan tämän teoksen lukemisen jälkeen antanut itselleni luvan olla sitä mieltä, että MOT:it luiskalle organisaationa, kalusto uusjakoon kolmannen MEK:in muostamiseen Panssariprikaatin alle, ja ällit tasajakoon myös Karjalaan poistamaan pyöräajoneuvoja taistelevilta joukoila.
---
7. PRIKAATEISTA TAISTELUOSASTOIHIN – EPILOGI
Kylmän sodan päättyminen johti Suomen kannalta mielenkiintoiseen sotilaspoliittiseen asetelmaan. Neuvostoliitto ja Varsovan liitto hajosivat nopeasti, ja Venäjän poliittisen kehityksen arviointi oli vaikeaa. Venäjän asevoimat vaikuttivat rapautuvan lähes hallitsematonta vauhtia, mutta toisaalta Keski-Euroopasta siirrettyjä̈ joukkoja ryhmitettiin Suomen rajalle. Sodan ja taistelun kuva siirtyivät vaikeasti ennustettavaan murrosvaiheeseen suurvaltablokkien välisen suursodan uhkan hiipuessa Euroopassa.
Erityisesti nopeimmin perustettavan panssariprikaatin tärkeimpiä̈ tehtäviä̈ olivat olleet maahanlaskun tai maihinnousun lyöminen. Kylmän sodan päättymisen myötä̈ näiden uhka väheni merkittävästi. Venäjän Itämeren laivaston kyky maihinnousuihin romahti 2000-luvulle tultaessa. Aluskalusto rappeutui, ja tukeutumisedellytykset rajoittuivat Itämeren pohjukkaan ja Kaliningradiin. Nopein tie Suomen sydämeen oli katkaistu Naton laajennuttua Baltian maihin. Vaikka Venäjä ylläpiti maahanlaskujoukkojaan – joista sittemmin on muodostunut nopeasti keskitettävä monitoimijoukko – myös maahanlaskujen mahdollisuus väheni. Tähän osaselityksenä on se, että Venäjän kyky laajan maahanlaskuoperaation toteutuksen kannalta välttämättömän ilmanherruuden hankkimiseen heikkeni merkittävästi 1990-luvulla.
Mitkä olivat panssarijoukkojen toimintaedellytykset ja tehtävät epäselvässä murrosvaiheessa? Maavoimaesikunnan vuonna 1995 julkaisemassa maavoimien kehittämisohjelmassa Tietoyhteiskunnan maavoimat 2020 taistelukentän arvioitiin muuttavan tulevaisuudessa entistä tyhjemmäksi, mikä edellytti kykyä taisteluun entistä sirpaloituneemmassa toimintaympäristössä. Tämä johti muun muassa siihen, että ”tiedustelu, maalin paikannus ja tulenkäyttö laajalla alueella muodostuvat keskeiseksi tekijöiksi taistelukentällä”.
Vuonna 1997 laaditussa Valtioneuvoston turvallisuuspoliittisessa selonteossa todettiin suursodan mahdollisuuden heikenneen. Tilalle olivat tulleet alueelliset kriisit. Selonteossa todettiin myös yleinen trendi, jonka mukaan asevoimista oli muodostumassa teknisesti korkeatasoisia ja hyvän liikkuvuuden omaavia joukkoja. Myös huipputeknologian arvioitiin muokkaavan voimakkaasti sodankäynnin kehitystä.
Uhkamalleiksi nousivat yllätyksellisesti aloitettava strateginen isku, jossa painottuivat tuli-isku ja korkeassa valmiudessa olevilla joukoilla toteutetut maihinnousut ja maahanlaskut, sekä maahyökkäys. Mikäli strateginen isku epäonnistui tai sen ei arvioitu riittävän tavoitteiden saavuttamiseen, oli mahdollista toteuttaa laajamittainen hyökkäys.
Edellä kuvatun kehityksen johdosta Suomen puolustusjärjestelmän kehittämisen painopiste muodostettiin strategisen iskun ennaltaehkäisy- ja torjuntakyvyn luomiseen. Laajamittaisen hyökkäyksen torjuntakyky päätettiin ylläpitää silloisella tasolla. Voimavaroista pääosa kohdennettiin Prikaati 2005 -työnimellä kutsuttuihin yhtymiin. Kaksi sodan ajan panssariprikaatia arvioitiin sodan ajan joukoista parhaiten varustetuiksi ja niiden toimintavalmius vastasi parhaiten maavoimien toimintavalmiusvaatimuksia. Panssarikaluston arvoitiin kuitenkin ikääntyvän nopeasti. Vaunukaluston modernisointia tai uudelleenhankintoja oli määrä tarkastella vuosituhannen vaihteen jälkeen.
Selonteon mukaan perustettiin kolme valmiusyhtymää, joista Kaakkois-Suomeen sijoitettu Karjalan Prikaati kehitettiin mekanisoiduksi prikaatiksi, jonka kokoonpanoa ja käyttöperiaatteita ei tässä yhteydessä käsitellä. Ainakin julkisessa keskustelussa spekuloitiin ajatuksella panssarivaunukoulutuksen hajauttamisesta Panssariprikaatin ulkopuolelle. Palattiin siis edellisessä luvussa esitettyyn ajatukseen, joka mukaan ainakin osa panssaroiduista tai mekanisoiduista yhtymistä perustettaisiin itärajan tuntumaan sijoitetuissa varuskunnissa.
Seuraava poliittinen linjaus panssarijoukoista sisältyi vuoden 2004 selontekoon. Maavoimien kehittämisen painopiste oli edelleen operatiivisiin joukkoihin kuuluvissa valmiusprikaateissa sekä muun muassa kauaskantoisen tulenkäytön kehittämisessä. Toisesta panssariprikaatista ja erillisistä panssarivaunupataljoonista päätettiin luopua vuoteen 2008 mennessä. Sodan ajan joukkoihin jäi selonteon mukaan toinen panssariprikaati ja kaksi uutta mekanisoitua taisteluosastoa.
Puolustusvoimien rakennemuutoksen ja panssarikoulutuksen osittaisen hajauttamisen yhteydessä Panssariprikaatin tehtävät muuttuivat voimakkaasti. Prikaati jatkoi yhä panssarijoukkojen kouluttamista, mutta siitä muodostui myös merkittävä ilmatorjunnan koulutuskeskus, kun prikaatiin liitettiin Tuusulassa toimintansa lopettanut Helsingin Ilmatorjuntarykmentti.
Sodan ajan panssariprikaateista luovuttiin kuitenkin nopeutetussa aikataulussa: molemmat yhtymät poistettiin sodan ajan kokoonpanoista vuoteen 2008 mennessä. Julkisissa perusteluissa panssariyhtymistä luopumista perusteltiin muun muassa taloudellisilla syillä. Käytössä olevat varat eivät riittäneet kahden modernin panssariprikaatin kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Valtaosa varoista kului valmiusyhtymien tilausvaltuuksissa valmiusyhtymien varustamiseen.
2000-luvun alkua väritti lähes yleismaailmallinen keskustelu panssarijoukkojen ja panssarivaunun tulevaisuudesta. Tämä tarkoitti liikkeen painottamista osin suojan ja tulivoiman kustannuksella. Vuosituhannen vaihteessa käydyssä keskustelussa panssarivaunut ja helikopterit asetettiin usein vastakkain. Vaikutti siltä, että panssarijoukkojen tulevaisuus oli vaakalaudalla. Ainakin julkisissa keskusteluissa panssarijoukoista ja ilmamekanisoinnista muodostettiin usein vaihtoehtoiset kehitysmallit. Jälkikäteen on helppo arvioida, että julkista keskustelua käytiin paljolti tunnepohjalla huomioimatta taloudellisia realiteetteja, puhumattakaan syvemmän tarkastelun kestävästä tutkimuksesta. Totuus selviää vasta, kun aikakauden arkistot avautuvat.
On toisaalta huomattava, että 2000-luvun vaihteen signaalit sodankuvan kehittymisestä olivat hyvin ristiriitaisia. Venäläiset panssarijoukot tuhottiin Tšetšenian ensimmäisessä sodassa 1990-luvun puolessa välissä. Nato onnistui pakottamaan Serbian laajoilla ilmaiskuilla lyhyessä Kosovon sodassa vuonna 1999, mutta sodan jälkeen selvisi, että Serbian maavoimat selvisivät iskuista lähes koskemattomina. Lopullisesti kokonaiskuvan sekoittivat vuoden 2001 terrori-iskut Yhdysvaltoja vastaan ja niitä seurannut maailmanlaajuinen sota terrorismia vastaan. Megatrendinä vaikutti olevan siirtyminen tavanomaisesta sodankäynnistä Euroopan ulkopuolella käytävään kriisinhallintaan. Eurooppalainen valtio toisensa jälkeen luopui asevelvollisuudesta ja yleinen länsimainen kehitys johti verraten nopeasti mekanisoitujen joukkojen voimakkaaseen supistamiseen erityisesti Euroopassa.
Suomessa eräänlaisen päätepisteen keskustelulle panssarijoukkojen tulevaisuudesta muodosti päätös hankkia käytettyjä panssarivaunuja Saksasta vuonna 2002. Suomi osti kaikkiaan 124 Leopard 2A4 -taistelupanssarivaunua Saksasta. Vaunuista noin sata sijoitettiin mekanisoituihin taisteluosastoihin ja Karjalan Jääkäriprikaatiin. Loput käytettiin varaosiksi ja silta- ja raivauspanssarivaunujen alustoina.
Hankintapäätös tarkoitti sitä, että panssariyhtymien pääkalustoa – T-72 – ei enää modernisoitu, vaan kalusto romutettiin. Vaunun modernisointia oli tutkittu lähes koko 1990-luku. Keskeisimmät kehityskohteet olivat uusi ampumatarvike, ammunnanhallintajärjestelmä, pimeänäkölaitteet ja panssaroinnin vahventaminen. Merkittävin haaste oli ampumatarvikkeen läpäisyn kehittäminen, sillä vaunun ampumatarvikkeiden sijoittelu ja latausjärjestelmä asettivat rajoitteita ampumatarvikkeen kehittämiselle. Leopard-hankintapäätökseen vaikutti myös se, että vaunun jatkokehittäminen ei jäänyt yksinomaan suomalaisen osaamisen varaan, vaan samaa vaunua oli hankintahetkellä kaikkiaan 11 eurooppalaisen valtion käytössä.
Käytössä ollut itäkalusto jaettiin kahteen kategoriaan. Pääosa taisteluvaunuista ja BMP-1-rynnäkkövaunut romutettiin. Lopusta kalustosta muodostettiin mekanisoituja ja moottoroituja taisteluosastoja. Jäljelle jääneen kaluston täysimääräinen hyödyntäminen oli eräs mekanisoitujen taisteluosastojen muodostamisen perusperiaatteista. Jäljelle jäänyt kalusto pyrittiin sijoittamaan sodan ajan joukkoihin mahdollisimman huolellisesti.
Kehitystyön tuloksena syntyi vahvennettu pataljoona – mekanisoitu taisteluosasto –, jonka iskuvoima muodostui kahdesta panssarivaunukomppaniasta ja kahdesta panssarijääkärikomppaniasta. Ensin mainittu käsitti kolme panssarivaunujoukkuetta, joissa kussakin oli neljä ryhmää. Siirtymistä nelivaunuisiin joukkueisiin perusteltiin joukkueen iskukyvyn kasvattamisella. Järjestely mahdollisti myös kahden vaunuparin muodostamisen. Kaikkiaan 16 taistelijaa käsittävän joukkueen oli myös helpompi suojata muun muassa toimintansa majoittuessa tai huoltaessa vaunujaan kuin ainoastaan yhdeksän taistelijaa käsittäneiden T-72-joukkueiden.
Panssarijääkärikomppanian kokoonpanoon sisältyi neljä niin ikään neliryhmäistä joukkuetta. Järjestely mahdollisti yhden joukkueen alistamisen vaunukomppanialle yksikön taistelutehon tehon juuri kärsimättä. Panssarijääkärikomppanian tulivoima oli merkittävästi suurempi kuin aiemman panssarijääkärikomppanian, koska kokoonpanoon kuului kaikkiaan 18 BMP-2-rynnäkkövaunua, joiden taistelua tuki kevyillä kranaatinheittimillä varustettu tulitukiryhmä.
Perusyksikkötason merkittävä vahventaminen aiempaan verrattuna perustui näkemykseen, jonka mukaan taisteluosaston kärjen oli oltava riittävän vahva. Se mahdollisti heikon vihollisen lyömisen jo kärkiyksikön voimin, mutta ennen kaikkea vahvalla kärjellä oli mahdollisuus pysäyttää vahvakin vastustaja ja luoda edellytykset taisteluosaston pääosien käytölle vastustajan sivustaan tai selustaan.
Taisteluosastolla oli kokoonsa nähden – kokonaisvahvuus noin kaksituhatta sotilasta – tukenaan vahva epäsuora tuli. Se muodostui 18 panssarihaupitsia käsittävästä panssarihaupitsipatteristosta ja kranaatinheitinkomppaniasta. Panssarihaupitsien kohtuullisen lyhyttä kantamaa kompensoivat patteriston ammunnanhallinta- ja viestijärjestelmät, jotka mahdollistivat nopeat, portaittain toteutettavat tuliasemien vaihdot. Käytännössä kaksi kolmesta tulipatterista oli aina ampumavalmiina. Niin ikään kranaatinheitinkomppanian ammunnanhallintajärjestelmä mahdollisti portaittain toteutettavat tuliasemien vaihdot.
Sen sijaan ilmatorjuntavoima oli panssariprikaatin ilmatorjuntaan verrattuna heikko. Iskuporrasta tuki ilmatorjuntapanssarivaunujoukkue. Huollon ja tykistön suojaksi jäi ainoastaan kolme kevyttä ilmatorjuntapatteria. Järjestelyyn lienee useita syitä. Ensinnäkin neuvostovalmisteinen lähitorjunta-alueen ohjuskalusto kuten myös SU-57-ilmatorjuntavaunut tulivat elinkaarensa päähän. Toinen selittävä tekijä on taisteluosaston käyttöperiaate. Niitä suunniteltiin käytettävän yhdessä uusimmalla ohjuskalustolla varustettujen valmiusprikaatien kanssa.
Mekanisoidun taisteluosaston johtaminen perustui YVI-II-viestijärjestelmään. Se mahdollisti esikunnan ja kahden taistelujohtokeskuksen toiminnan. Taisteluosaston pioneerivoima oli mitoitettu ensi sijassa liikkeenedistämiseen. Hetkellisen ongelman muodosti liikkeenedistämiskalusto. Itä-Saksasta hankittujen siltavaunujen kantavuus oli riittämätön Leopard-kalustolle. Sittemmin ongelma on poistunut silta-autojen ja siltavaunujen hankintojen myötä.
Miten sitten taktiikka muuttui? Perustavaa laatua oleva ero on se, ettei mekanisoitua taisteluosastoa voi käyttää itsenäisiin operaatioihin, koska sen huolto- ja tukijärjestelmät ovat merkittävästi heikommat kuin prikaatissa, kuten Harri Mäkelä kuvaa vuoden 2010 ensimmäisessä Panssari-lehdessä.
Niin ikään taisteluvoima on merkittävästi prikaatia heikompi. Taisteluosastoa käytetäänkin tyypillisesti valmiusprikaatin yhteydessä luomaan sille kohtaamistaistelukyky. Tässä asetelmassa mekanisoitu taisteluosasto voi luoda edellytykset valmiusprikaatin hyökkäykselle pysäyttämällä vihollisen kärjen, valtaamalla prikaatin toiminnan kannalta keskeisen tasan tai toimimalla reservinä.
Koska taisteluvoimaa on kohtuullinen vähän, ratkaisuun on päästävä nopeasti. Tämä tarkoittaa tulen ja voiman keskittämistä. Taisteluosaston toiminnassa painottuivat toimintaa nopeuttavat perustaistelumenetelmät. Taisteluosaston edetessä kosketukseen, sen toiminta suojattiin panssarintorjuntakykyisellä tiedusteluosalla. Kärkiyksikön tehtävä oli pyrkiä lyömään uran suunnassa oleva vihollinen. Kohdatessaan vahvan vihollisen kärkiyksikön tehtävänä oli torjua vihollinen ja näin mahdollistaa panssarivaunukomppaniasta ja panssarijääkärikomppaniasta muodostetun yksikköparin hyökkäys vastustajan sivustaan. Nopeus, voiman ja tulen keskittäminen arvioitiin perusedellytyksiksi taistelun onnistumiselle.
Mekanisoitujen taisteluosastojen kehittäminen kuluvan vuosikymmenen aikana onkin tähdännyt juuri tulenkäytön nopeuttamiseen. Niin ikään taistelukykyä on kehitetty kalustohankinnoin. Leopard 2A6 - ja erikoispanssarivaunuhankinnat Alankomaista sekä BMP-2-vaunun modernisointi tähtäävät mekanisoitujen taisteluosastojen toimintakyvyn säilyttämiseen pitkälle 2030-luvulle.
Lopuksi
Suomalaisten panssarijoukkojen kehittäminen on perustunut paljolti käytössä olleisiin resursseihin ja koettuun uhkaan. Ennen sotia käsitykset panssarijoukkojen soveltuvuudesta Suomen olosuhteisiin säätelivät paljolti panssarijoukkojen olematonta kehittämistä. Herääminen panssariaseen käytettävyyteen tapahtui viime tingassa, mikä näkyi ensi sijassa panssarintorjunnan kriisinä talvisodassa. Omien panssarijoukkojen kehittäminen oli lyöty laimin täysin.
Välirauhan aikana tehtiin se, mikä ehdittiin. Nykymittarein voisi todeta, että välirauha oli puolustuksen historian suurin muutosmurros. Vajaan puolentoista vuoden aikana sodan ajan puolustusvoimat laajentuivat lähes uskomattoman nopeasti. Hyökkäysvaiheen aikana panssarijoukoilla oli merkittävä asema tienraivaajana Laatokan Karjalaan. Taktiikka perustui paljolti panssarivaunujen hajautettuun käyttöön jääkäreiden tukena. Olisiko välirauhan lyhyt valmisteluaika ja alkeelliset johtamisvälineet juuri muuta mahdollistaneetkaan? Suoraviivaiselle tien suunnassa eteenpäin -taktiikalle oli tilaisuus ja mahdollisuus. Käytössä ollut kalusto ei mahdollistanut panssariyhtymän muutosta, ja on vaikea kuvitella, että lyhyen välirauhan aikana olisi ehditty luoda perusteet suomalaiselle panssariyhtymätaktiikalle.
Edellä mainitut perusteet jäivät ohuelle myös asemasodan aikana. Taidollinen kehittyminen painottui taistelutekniselle tasalle, korkeintaan pataljoonataktiikkaan. Tällä ei sikäli ollut merkitystä, koska Panssaridivisioonaa ei kunnolla käytetty yhtymänä kesän 1944 torjuntataisteluiden aikana. Yhtymä oli kokoonpanoltaan liian raskas, ja ylimmän johdon näkemykset divisioonakokonaisuuden käyttämisestä lienevät olleet varsin hatarat. Tästä huolimatta Panssaridivisioonaan kuuluvia joukkoja käytettiin Karjalankannaksella vastahyökkäyksiin usealla ratkaisualueella.
Sotien panssaritaktiikka oli paljolti taisteluosastotaktiikkaa aina 1960-luvun lopulle. Puntarissa olivat perinteinen suomalainen koukkaustaktiikka ja suoraviivainen tien suunnassa etenemistä painottava taktiikka. Koukkaustaktiikalla oli runsaasti kannatusta, koska polkupyörin etenevillä jääkäreillä oli varsin heikot mahdollisuudet päästä eteenpäin hyökkäysuran suunnassa, etenkin kun suurvaltojen organisaatioista muodostui täysin moottoroituja tai mekanisoituja 1950-luvulta alkaen.
Valmiusvaatimukset – valmistautuminen kaappaushyökkäyksen torjuntaan – sekä tarve hyökkäyksen alkuvaiheessa toteutettavien maihinnousujen ja maahanlaskujen lyömiseen johtivat panssariprikaatin täydelliseen moottorointiin 1970-luvun alussa. Kehitys kiiruhti hitaasti etenevien polkupyöräjääkäreiden ohitse. Moottorointi mahdollisti entistä paremmin myös yhtymän kootun käytön, mutta 1970-luvun taktiikka painottui vielä selkeästi pataljoonien käyttöön. Kehitys vie aikansa.
Yhtymätaktiikka saavutti huipennuksensa 1990-luvulla alussa. Edellisen vuosikymmenen kalustohankinnat mahdollistivat kahden sodan ajan panssariprikaatin muodostamisen, ja prikaatien täydellinen mekanisointi toteutui Itä-Saksan kaupan yhteydessä. Uusi organisaatio ja johtamisjärjestelmät mahdollistivat panssariyhtymän kootun käytön. Yhtymätaktiikan perusteet – ensimmäistä kertaa panssarijoukkojen historiassa – kirjattiin panssarialan ohjesääntöihin.
Kylmän sodan päättyminen johti sodan ajan panssariyhtymien alasajoon. Uhkakuvamuutokset, kaluston vanheneminen ja varastointikustannukset lienevät keskeisimpiä syitä siihen, että panssariyhtymistä päätettiin luopua. Päätös johti mekanisoitujen taisteluosastojen muodostamiseen ja paluuseen taisteluosastotaktiikkaan. Ympyrä sulkeutuu – avautuakseen jossain vaiheessa uudelleen?
Viimeksi muokattu:
Panssari Salama
Respected Leader
T-72 -pohdinta on ollut mielenkiintoista luettavaa. Olen itsekin nielaissut sen kummemmin pohtimatta vanhan kaluston stenaamisen uuden tieltä, etenkin kun tätä ajattelee jatkumona, jossa ensin saatiin Leo A4:t, ja sitten vielä A6:t. Näinhän silloin ei tietenkään ajateltu, vaan T-72 fleetti sai väistyä A4-fleetin tieltä. Oli toki maailmakin vielä silloin toisenlainen, Georgian sotaa v. 2008 ei vielä oltu käyty, ja kuten tiedämme vasta Venäjän tekemä Krimin valtaus ja Itä-Ukrainan sota avasi silmät lopullisesti.
Toivottavasti ollaan opittu. Maassa on nyt yhteensä n. 240 Leopard 2 -runkoa, toivottavasti niistä pidetään vissi huoli, melkoinen lotto-voitto ja omaisuuserä pienelle katajaiselle kansallemme!
Toivottavasti ollaan opittu. Maassa on nyt yhteensä n. 240 Leopard 2 -runkoa, toivottavasti niistä pidetään vissi huoli, melkoinen lotto-voitto ja omaisuuserä pienelle katajaiselle kansallemme!