Panssarivaunut

Esimerkiksi skenaario jossa sotatoimet Ukrainassa rauhoittuisivat, ja Venäjä haluaisi yrittää meillä rajan yli loppupuolella vuotta. Pyrkivät varmasti saamaan tappioita paikattua reserviläisillä, korjauksilla ja kannibalisoimalla varaosia. Missä määrissä Venäjä kykenee saamaan meitä vastaan toimimaan kykeneviä joukkoja tuossa ajassa, tai vähän pidemmällä ajalla? Onko enää kykyä esim. päivittää vanhempia T-72/80 vaunuja tai jatkaa T-90 päivityksiä sellaisissa määrin, että sillä olisi lyhyellä ajalla merkitystä? Onko käsitystä siitä kuinka paljon kovempi kauppasaarto vaikuttaa päivitysten tai uuden kaluston tuotantoon? Kuinka pitkälti/pitkään sotatarvikkeet, esim. vaikka Venäjän omat lämpökamerat, on enää valmistettavissa tai korjattavissa ilman komponenttituontia lännestä?
Pelkkä mielipide, mutta en pidä uskottavana, että Venäjä kykenisi tuottamaan/modernisoimaan merkittäviä määriä taistelupanssarivaunuja.
 
On ne niitä Suomen optioita, joita oli tälle ja viime vuodelle. Frisell twiittasi tuosta juuri 2 vk sitten.
Jos ymmärsin oikein niin Ruotsi ostaa nimenomaan Suomen optiolla kuteja 30 milj. eurolla.

Luultavasti kai sirpaleita IMI:ltä, jotka tuli viime vuonna.

Tämän takia ihan ok ettei Rafalekaan voittanut HX:ää. Toki palstalaisille enimmäkseen tuttu case jo.
 
Pelkkä mielipide, mutta en pidä uskottavana, että Venäjä kykenisi tuottamaan/modernisoimaan merkittäviä määriä taistelupanssarivaunuja.

Jos pakotteita pidetään yllä, on Venäjän kyvyt kyllä erittäin rajalliset. Kyllä mä sanoisin että tilanne näyttää aika hyvältä meidän kannalta: Muutamaan vuoteen ei ole kykyä vanjan tänne yrittää, ja tuon jälkeen meidän on oltava NATO:ssa.

Jos Venäjä saa kerättyä voimiaan joten kuten ja höökii tänne muutaman vuoden kuluttua (emmekä ole NATO:ssa), niin silloin päättäjät on kussut hommat kyllä 110%.
 
Venäjän kyky modernisoida on kylläkin melko rajallinen. Eniten kylmän sodan laitteista on saatu uutta suorituskykyä irti paremman elektroniikan myötä. Venäjällä taas elektroniikkateollisuus ei kestä vertailua länteen tai Kiinaan...
 
Jos pakotteita pidetään yllä, on Venäjän kyvyt kyllä erittäin rajalliset. Kyllä mä sanoisin että tilanne näyttää aika hyvältä meidän kannalta: Muutamaan vuoteen ei ole kykyä vanjan tänne yrittää, ja tuon jälkeen meidän on oltava NATO:ssa.

Jos Venäjä saa kerättyä voimiaan joten kuten ja höökii tänne muutaman vuoden kuluttua (emmekä ole NATO:ssa), niin silloin päättäjät on kussut hommat kyllä 110%.

Minä ajattelisin nimenomaan, että vanja höökii nyt hetikohta, kun Ukraina on jotenkin taputeltu (miehitetty, rauhansopimus solmittu tms.). Jos siis on höökiäkseen.

Nyt ja lähitulevaisuudessa Venäjällä on suorituskykyä, mutta pakotteiden myötä maa on kohta samassa kunnossa kuin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 90-luvulla - ja silloinhan Tsetsenian operaatio meni täysin vituiksi. Kun mennään vähän pidemmälle, niin me olemme entistä vahvempia: on F-35:t ja Pohjanmaat ja ilmatorjunnan korkeatorjuntakyky. Jos pakotteet pitävät, Venäjällä ei ole mitään asiaa tänne 10 vuoden kuluttua.

Ei tosin kamalasti pelota tulevatkaan vuodet. Jos Ukrainaa tuetaan näin hyvin, niin miten sitten Suomea? Meillä on vielä se etu, että kalusto on hyvin pitkälti yhteensopivaa läntisen kanssa. Hornet, AMRAAM, NASAMS, Stinger, NLAW, M72, 155 mm ampumatarvikkeet, Leopard 2, M270 MLRS, NH90... Kaikki kalustoa, jota on maailmalla suht paljon ja joka meillä on laajassa käytössä ja jolle on osaavia käyttäjiä. Meille olisi helppo toimittaa ja meidän olisi helppo vastaanottaa. Puhumattakaan maaston tuomista eduista puolustuksen kannalta ja laajasta koulutetusta reservistä (versus Ukrainan "kodinturvajoukot").
 
Joo, samaa mietin, ja siksi mietinkin vanjan kykyä saada joukkoja taistelukykyisiksi lyhyellä aikavälillä. Julkisten tietojen perusteella on valitettavasti mahdollista, että Nato-hakemus venyisi kevään ohi, ja turvatakuut myös
 
Jos Ukrainaa tuetaan näin hyvin, niin miten sitten Suomea? .
Ukraina on iso maa, mutta sillä on ainakin se etu, että lähes koko läntistä rajaa on nato maita joiden kautta voi aseita toimittaa turvassa.
Kun taas suomi on käytännössä saari. Meriyhteydet on venäjän yhä helppo laittaa poikki jolloin ainoa tie on viedä tarvikkeet läpi ruotsin-tornion ja minne ikinä siitä sitten meneekään.
En tiedä onko pohjois- ruotsissa yhtä isoa lentokenttää kuin puolassa on ukrainan rajalla johon voisi edes lennättää tavaraa sillä ajomatka läpi ruotsin on logistinen painajainen.
 
Etäisyytemme Pietarista ei ole muuttunut miksikään reilun 300 vuoden aikana. Se riittää syyksi, on ennenkin riittänyt.
En tarkoittanut "syytä", sellainen löytyy aina. Vaan että ei olla prioriteettilistalla niin korkealla, että meitä heti seuraavaksi hätyyttelisi. Täysi työ pitää jo saavutetut reunavaltiot ruodussa, kun oma armeija päreinä Ukrainan aroilla. Omaa kansaa kurmottanut Rosvgardiakin ottanut huolella pataan.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ukraina on iso maa, mutta sillä on ainakin se etu, että lähes koko läntistä rajaa on nato maita joiden kautta voi aseita toimittaa turvassa.
Kun taas suomi on käytännössä saari. Meriyhteydet on venäjän yhä helppo laittaa poikki jolloin ainoa tie on viedä tarvikkeet läpi ruotsin-tornion ja minne ikinä siitä sitten meneekään.

Pohjanlahti on käytännössä Suomen ja Ruotsin sisämeri. Lisäksi olisin himpun verran luottavaisempi Suomen kykyyn pitää ilmatilansa puhtaana, ja voihan sitä tavaraa hakea itsekin vaikkapa Finnairin koneilla.

En tiedä onko pohjois- ruotsissa yhtä isoa lentokenttää kuin puolassa on ukrainan rajalla johon voisi edes lennättää tavaraa sillä ajomatka läpi ruotsin on logistinen painajainen.

Luuleo, Jällivaara, Kiiruna...
 
En tarkoittanut "syytä", sellainen löytyy aina. Vaan että ei olla prioriteettilistalla niin korkealla, että meitä heti seuraavaksi hätyyttelisi. Täysi työ pitää jo saavutetut reunavaltiot ruodussa, kun oma armeija päreinä Ukrainan aroilla. Omaa kansaa kurmottanut Rosvgardiakin ottanut huolella pataan.
Eipä siellä venäjän rajalla taida enää ukrainan jälkeen paljon "neuraaleja" maita suomen lisäksi olla.....
 
Vaan jospa alkavat rimpuilemaan irti syöksykierteessä olevasta Pohjois-Kor... korjaan, Neuvost... ,korjaan, Venäjästä. Kukaan halua tuon hylkiön varassa elää, pakotteiden alla, kv, kauppa tukahdetettuna.
 
Meriyhteydet on venäjän yhä helppo laittaa poikki jolloin ainoa tie on viedä tarvikkeet läpi ruotsin-tornion ja minne ikinä siitä sitten meneekään.
En tiedä onko pohjois- ruotsissa yhtä isoa lentokenttää kuin puolassa on ukrainan rajalla johon voisi edes lennättää tavaraa sillä ajomatka läpi ruotsin on logistinen painajainen.
Ai on helppo laittaa poikki?
Yli menee muitakin teitä, kuin ms haparanda
Edellä on mainittu jo muitakin lentokenttiä, lisäksi Pajala,Arvidsjaur,Skelleftå näin muutama mainitakseni.
Miksi ajomatka on logistinen painajainen? Lisäksi unohdat rautatiet.
 
Yli menee muitakin siltoja kuin Haaparannassa, mutta kaikista niistä kuljetukset kerääntyisi parille samalle tielle, jotka ovat jo rauhan aikana melkoisia sumppuja.
En tiedä noista muista kentistä, mutta Pajalan kenttä on ainakin aika pieni. Ja siitäkin eteenpäin kuljetukset olisi niiden parin ahtaan tien varassa.
Tietysti jos kyse olisi vain Pohjois-Suomen huollosta niin homma varmaan toimisi vaikka vihollinen yrittäisi häiritäkin, mutta koko maan huolto ei kyllä länsirajan yli onnistu.
 
Riippuu vahvasti missä määrin tuotteita joutuisi kuljettamaan sitä kautta. Jos kaikkea niin kusessa oltaisiin jo pelkkien öljy/polttoainetuotteiden kanssa.

Lentokenttien kautta onnistuu luokkaa yksittäiset jalkaväen hifi varusteet ja lääkkeet.

Kun normaalin viennin pitäisi myös osin onnistua, muuten loppuu hynä jne.
Ruotsin puolella etenkin on se tavanomainen käyttö tukkimassa teitä ja viemässä potentiaalista kalustoa.
 
Viimeksi muokattu:
Ai on helppo laittaa poikki?
Yli menee muitakin teitä, kuin ms haparanda
Edellä on mainittu jo muitakin lentokenttiä, lisäksi Pajala,Arvidsjaur,Skelleftå näin muutama mainitakseni.
Miksi ajomatka on logistinen painajainen? Lisäksi unohdat rautatiet.
Mitä tuollainen C-17 mahtaa painaa? Kestääkö kenttä täydessä lastissa olevaa konetta? Hallin kenttä ei kestä.
 
En tarkoittanut "syytä", sellainen löytyy aina. Vaan että ei olla prioriteettilistalla niin korkealla, että meitä heti seuraavaksi hätyyttelisi. Täysi työ pitää jo saavutetut reunavaltiot ruodussa, kun oma armeija päreinä Ukrainan aroilla. Omaa kansaa kurmottanut Rosvgardiakin ottanut huolella pataan.
Joskus kun menee huonosti, tarvitaan ulkopuolisia vihollisia, että kansa yhdistyy diktaattorin taakse, eikä kapinoi.
 
Back
Top