Isoja muuntoasemia jos saadaan hajalle, niin niitä ei ihan heti korjata, kun uudet muuntajat pitää valmistaa ja kuljettaa paikalle. Yhdellä muuntajalla voi olla painoa useampi sata tonnia ja toimitusajat ovat pitkiä.
Siltojen korjaaminen tai korvaaminen siten, että liikenne saadaan kulkemaan on isojen muuntoasemien korjaamiseen verrattuna nopea juttu.
Tätä varastointia kokeiltiin Suomessa höyryveturien osalta, mutta pieleen meni, kun säilytyspaikat olivat paljaan taivaan alla. Jokainen varastoiduista vetureista olisi vaatinut kuukausien mittaisen konepajakorjauksen liikennekäyttöön palauttamista varten. Puhumattakaan sitten siitä, että höyryveturien vesi- ja polttoainetäydennyspaikat oli purettu ja yhä useampi niitä käyttänyt veturinkuljettaja ja veturinlämmittäjä oli siirtynyt eläkkeelle. Viimeiset varastoidut höyryveturit kuljetettiin pois asevarikoilta 1990-luvun alussa.
Ruotsissa vastaavaa höyryveturien varastointia tehtiin myös, mutta se oli hoidettu paljon paremmin. Ruotsissa veturit sijoitettiin peltivajoihin joiden vajojen sisällä ne oli vielä suojattu muovisen pussin sisälle joka sisäpuoli pidettiin koneellisesti kuivana. Näitä vajoja oli hajasijoitettu ympäri rataverkkoa ja veturit pysyivät niiden sisällä jatkuvasti käyttökuntoisina.
Peruste höyryveturien varastoinnille oli se, että höyryvetureille polttoaineeksi riittivät halot, eli polttoaineen osalta ei oltu ulkomaista riippuvaisia. Vanhojen dieselvetureiden varastoinnille ei ole vastaavaa perustetta, ja sähköverkon ollessa mahdollisesti poissa pelistä paljon kuljetuksia voitaisiin hoitaa myös uusilla dieselvetureilla.
