Panssarivaunut

Löysin videon ruotsalaisten vaunutesteistä 90-luvun alusta. Aika hulluissa paikossa ajoivat, mutta varsin realistinen testaus oli. Keveiden venäläisten vaunujen edut ovat tuossa maastoliikkuvuudessa. Vaikea kuvitella että vaikkapa Abrams pääsisi suolla mihinkään. Saivat toki T-72 kiinni suohon ja puroon, mutta onhan nuo aika vaikeita mille tahansa tankille.:)
Tuo on muuten kapeatelainen älli, eli ei yhtä hyvä lumiliikkuvuus kuin leveätelaisessa.
Edit.
Aika paljon ajajat tekee sellaisia virheitä mikä vaikuttaa lopputulokseen.
Vaihteen vaihtaminen väärällä hetkellä, ohjausliike mäessä jne.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä tuohon vastaisi 🤔 taitaa nykyään olla 50/50% kapeaa ja leveää sillä erotuksella, että leveätelaiset ovat kuljetusvaunuja ja kapeatelaiset erikoisvarusteltuja.
Kiitos. Tuo vastaus kertoi, etten ollut ihan hakoteillä. Yleiskäyttöisistä enemmistö on leveitä. Niillä pitää päästä minne vaan. Jep.
 
Mitä tuohon vastaisi 🤔 taitaa nykyään olla 50/50% kapeaa ja leveää sillä erotuksella, että leveätelaiset ovat kuljetusvaunuja ja kapeatelaiset erikoisvarusteltuja.
Ruotsista hankituista Älleistä näkyy toisinaan käytettävän tyyppimerkintää MT-LBV mutta se ei kaiketi pidä paikkaansa? Lipsahtavat vain saman otsakkeen alle kuin Neukkulasta aikanaan hankitut.
 
En muista tuota sanaa mistä V tulee, mutta se nimenomaan tarkoittaa sitä leveämpää telaa.
Ja niitä ei varmaan Saksassa ollut?

edit... V tuli ihan loogisesti jostain liikkuvuuteen/maastokelpoisuuteen liittyvästä. Ei hajuakaan mikä tuo sana oli mutta pitihän tuotakin joskus kaivella.
 
Ällitällihän on aivan helvetin hyvä vaunu tarkoitukseensa, varsinkin oikein käytettynä ja hyvin koulutetulla miehistöllä. Ei tainnut länsivehkeistä edes löytyä vastaavilla ominaisuuksilla olevaa(sen ajan tuotetta), eikä varsinkaan samalla hintalaatusuhteella.
Joku olisi jo tälläkin palstalla antanut kaikki ne "paskat" pois kuleksimasta, mutta eipä niissä kommenteissa muukaan tietämys juuri häikäissyt. Lähinnä täydellisen tietämättömyyden suomalla varmuudella lauottuja mielipiteitä(en tosin ammattilainen ole itsekään).

Helvetti, kun jostain vielä löytyisikin samanmoinen diili: Suomi osti 2,7 miljoonalla eurolla Ruotsista varaosineen 147 käytettyä vaunua(wiki):oops:
No untahan tämä on tässä maailman tilanteessa. Eikä toinen leo diilikään väliin jäisi, jos edellisen kaupan hinnalla vain saisi. Molemmat kaupat tehtäisiin varmaan nytkin, vaikka maksaisivat tuplat tuosta "syvän rauhanajan" hinnasta. Olisi silti hyvät kaupat.
Edit. Tekstiä korjailtu vähän ymmärrettävämpään muotoon. Itse viestin pointti ei ole muuttunut.
 
Viimeksi muokattu:
Ällitällihän on aivan helvetin hyvä vaunu tarkoitukseensa, varsinkin oikein käytettynä ja hyvin koulutetulla miehistöllä. Ei tainnut länsivehkeistä edes löytyä vastaavilla ominaisuuksilla olevaa(sen ajan tuotetta), eikä varsinkaan samalla hintalaatusuhteella.

En nyt tiedä miksi MT-LB olisi parempi vaunu kun vaikka M113?

M113 on sisätiloiltaan paremmin hyödynnetty IMHO, siinä on myös automaattivaihteisto, poistumisramppi jne.
 
En nyt tiedä miksi MT-LB olisi parempi vaunu kun vaikka M113?

M113 on sisätiloiltaan paremmin hyödynnetty IMHO, siinä on myös automaattivaihteisto, poistumisramppi jne.

Amatöörin vastaus: M113 voittaa ergonomiassa ja helppokäyttöisyydessä, mutta MT-LB loistaa maastoliikkuvuudessa ja huollettavuudessa.

Itsellä siis molemmista vain toisen käden kokemuksia. YK-reissulla US-komppanian kalustona HMMWV ja M113. En koskaan nähnyt M113 liikenteessä, heidän itsensä mukaan "aina jotakin rikki ja odottaa huoltoa". Ällitällistä tein vuosi sitten esittelyideon, jututin ex-varusmiehiä. Yleinen mielipide oli että ahdas ja epämukava, mutta miehistö pystyi itse huoltamaan ja ei tullut vastaan maastoa mistä kokenut kuski ei olisi selvinnyt.
 
Jenkkien M113:t saattavat olla kuluneempia kuin suomalaisten MT-LB:t? Noin niin kuin yhtenä mahdollisena selityksenä.
 
Jenkkien M113:t saattavat olla kuluneempia kuin suomalaisten MT-LB:t? Noin niin kuin yhtenä mahdollisena selityksenä.
Aloin kaivelemaan koska viimeiset M113:t on valmistettu, koska ajattelin niiden valmistuksen loppuneen joskus 70- 80 luvun vaihteessa. Enpä olisi olisi voinut pahemmin väärässä. Viimeinen M113 tehtiin 2007.
 
Back
Top