^Eurofighter kuitenkin lentää ja asioista voidaan oppia ja tehdä ne paremmin. Ymmärtääkseni esim. Eurofighterissä nimenomaan eivät toimineet ne määrittelyt.. Aika universaalisti nuo Abramssit ja Leotkin näyttävät pystyvän toimimaan joten vaikea uskoa ettei "leoleclerc" kelpaisi koko Euroopalle.
Ylipäätään pitäisi ymmärtää muuttunut tilanne. Jos armeijat ovat ilman mitään uhkia, kuten vaikka Kanadassa, niin mikäs siinä puuhastella omia vehkeitä aluepolitiikka huomioiden mutta nyt on toinen tilanne. Eurooppalaisten on saatava paljon ja hyvää kalustoa kohtalaisen nopeasti koska tilanne voi muuttua hyvin paljon ikävämmäksi. Jos joku ei ymmärrä miten niin zenäjä ei välttämättä romahda tähän sotaan vaan siellä voi nousta putlerin jälkeen stalinimpi ukkeli valtaan joka saa vielä laajaa kannatustakin. Sitten kun samaan aikaan USA lähtee Natosta niin mites sitten suu pannaan?
Minun mielestäni uudelleen varustautumisella on kiire koska projektit ottavat aikansa vaikkei zenäjä nyt ihan lähivuosina pystykään hyökkäämään. Kun jokainen maa puuhastelee omiaan poliitikkojen lahjuskippojen kiertäessä ei toivottua tulosta synny.
Lopettelen tämä vuodatuksen EU yhteistyöstä kuitenkin tähän koska EU on jo näyttänyt kyntensä. Ne ovat vanhan narkkihuoran kynnet jotka Nl/putler on punannut. Suomelle sieltä ei ole tullut eikä tule mitään muuta kuin laskuja ja mädätystä. Ehkä asia vielä aukeaa kansan enemmistöllekin.
Vaikea on löytää punaista lankaa tästä sinun viestistä tai muutamista aiemmista.
Ensin sinulla on huoli, että Euroopan tai maailman psv tuotanto on liian hajaantunut ja se aiheuttaa kohonneita tuotekehitys ja valmistuskustannuksia, mutta useat kirjoittajat totesivat, että se luo kilpailuasetelman jonka ansiosta tuote paranee, koska heikoimmat eivät ainakaan löydä vientimenestystä. Jos maailman panssarivaunut laitetaan tekniseen paremmuusjärjestykseen niin ryssäläistä ei varmaan löydy top10:sitä nyt eikä löydy tulevaisuudessakaan.
Sitten osa viestistä on jonkinlaisen, tällä hetkellä hyvin epätodellisen, uhkakuvan luomista, että jokin tuntematon uusi johtaja voisi nostaa Venäjän siitä alhosta missä se nyt vaeltaa ja perustajajäsenenä USA olisi mahdollisesti lähdössä NATOsta ja kumpaankin erittäin epätodennäköiseen vaihtoehtoon pitäisi jotenkin varautua. Minkä todennäköisyyden antaisit kummallekin vaihtoehdolle 0.01 vai jopa alempi? Kummankin yhtäaikainen toteutuminen on sitten maksimissaan 0.01 x 0.01 = 0.0001 eli 0.01 %. Siis lähes merkityksetön.
Ensin sen mystisen uuden johtajan pitäisi uudistaa Venäjän armeijan rakenteet, poistaa tai minimoida täysin läpitunkeva korruptio kaikilla tasoilla, uudistaa teollisuutta todella laajasti sekä parantaa koulutusjärjestelmää kaikilla tasoilla, koska Venäjä on väistämättä jäämässä kaikissa innovaatioiden kehittämisessä todella kauas kärjestä eikä sellainen maa menesty sotilaallisen suorituskyvyn luomisessa vaikka panostaisi siihen leijonanosan budjetistaan. Venäjä ei edelleenkään ole Neuvostoliitto, se leikkii sen perillistä, mutta talous ei ole juuri Espanjaa kummempi ja tämä ennen sotaa jonka se on häviämässä selkeästi itseään pienempää vastustajaa vastaan. Sodan jälkeen Venäjän talous ei tule olemaan lähimainkaan sitä mitä se oli ennen sotaa, asiat eivät ole palautuvia ja sillä on merkittävä pääomien sekä työvoiman pula edessään. Noiden lisäksi sen pitäisi ensin paikata jotenkin Ukrainassa menetetty kalusto, mikä tulee olemaan taloudellisesti heikolle maalle aivan giganttisen suuri tehtävä, jossa se ei välttämättä onnistu ollenkaan, sitten sitä pitäisi vielä merkittävästi nostaa siitä 2021 tasosta koska eihän se riittänyt edes yksin taistellutta Ukrainaa vastaan, miten Venäjä pystyisi sen tekemään kun ei pystynyt 2014-2021 rakentamaan tuon parempaa armeijaa vaikka moni asia oli valmiiksi pedattu (esimerkiksi ammuksia ja ohjuksia on ollut varastot täynnä eikä niiden tuottamiseen ole paljoa resursseja tarvinnut kuluttaa). Eli kokonaisuudessaan uhkakuva on selkeästi pienempi v. 2024 eteenpäin kuin se oli esimerkiksi 2021, mutta heikosti varautuneet NATO maat ja monet liittokunnan ulkopuolisetkin maat ovat alkaneet siitä huolimatta varautumaan. Lähinnä tämä on tapahtunut heidän tajutessaan kuinka kevyillä eväillä ovat olleet varautuneita. Silti varautumisen tulee aina perustua parhaiten perusteltavissa olevaan uhkakuvaan, ei mihinkään maksimaalisen uhkan torjuntaan, eihän esimerkiksi Suomi yritä kehittää strategisten ydinohjusten torjuntaa vaikka teoriassa sellainen isku voisi joskus tulla. Ne, jotka noita skenaarioita tekevät osaavat määrittää todenäköisyyksiä eikä siellä vedellä mutu pohjalla. Ja ne skenaariot ovat pohjana sille minkälaista kalustoa ja minkä verran armeija tarvitsisi todennäköisimmän uhkakuvan torjuntaan. Sitten armeijoille annetaan puolustusministeriöiden puolesta budjetti, jolla sen on luotava kustannustehokas tapa hankkia tarvittava kalusto sekä sopiva strategia sen käyttämiseksi. Panssareiden kuten muunkin kaluston osalta määrittelyt tulevat sitä kautta, että riittääkö nykyisen kaluston suorituskyky torjumaan se uhka vai ei, ja edelleen hyväksyttävissä olevin tappioin. Tämä kynnys on kaikilla valtioilla erilainen ja heijastuu heti erilaiseen määrittelyyn. Jos todetaan, että suorituskyky ei riitä niin aletaan määrittelemään minkälaisella kalustolla se olisi saavutettavissa ja asetetaan aikamääreet mistä alkaen ja kuinka kauan haluttu suorituskyky pitää olla käytössä sekä mahdollisesti jo karkea raami kustannuksista mitä se saisi kustantaa. Tällöin törmätään heti siihen faktaan, että länsimaisissa armeijoissa ei ole käyttäjiä tuhansille panssarivaunuille koska ammattiarmeijoissa palkkakulut ovat merkittäviä, jos ei ole eikä tule olemaan tuhansien tankkien lauttoihin käyttäjiä niin miksi vaunuja pitäisi tehdä tai tilata tuhansia. Siinä ei ole logiikkaa. Sen sijaan kustannusten minimointi jo 300 panssarivaunun sarjaa suunnitellessa voi johtaa todella hyvään lopputulokseen kun se tehdään älykkäästi innovaatioita sekä standardoituja komponentteja hyödyntäen ja tällöin voidaan saavuttaa tilanne, että suorituskyky nousee, hinta laskee tai pysyy ainakin aikaisempien mallien tasolla ja tuote on houkutteleva vientikauppojen osalta jolloin sarjakoko nouseekin 300 --> 1000 panssarivaunuun. K2 on tuosta yksi esimerkki, että Korealaiset ovat kehittäneet itselleen sopivan ratkaisun, mutta siinä on pienellä modifikaatiolla sellainen pohjaratkaisu joka kelpaa Puolalle joka ajanmyötä nostaa valmistusmäärän merkittävästi korkeammaksi. Korean aivotyö sekä kyky kompromisseihin sekä teollisuuden kustannuskilpailukyky mahdollistavat tuon, Puola tekee sitten useasta vaihtoehdosta vain itselleen parhaiten sopivan ratkaisun, osin poliittisesti motivoituneen mutta kuitenkin.
Ryssillä ei ole oikeastaan mitään noista, ei aivotyötä, ei tehokasta teollisuutta eikä kykyä kompromisseihin niin sieltä ei ole tulossa aivan lähiaikoina mitään tuossa suhteessa merkittävää.
Sitten loput viestistä on jotain epäselvää EU vastaisuutta tai henkilökohtaista agendaa joka ei välttämättä ole ollenkaan tämän ketjun aiheeseen liittyvää. Vähän sellaista sanahelinää ilman kontekstia, jolle olisi ollut parempiakin ketjuja.
Kiireestä olen myös aivan erimieltä, 2022 keväällä oli vielä kiirettä, nyt ei samalla tavalla ole. Pitää kyllä tehdä ja tuottaa sekä harjoitella (suorituskyky nousee myös hyvään yhteistoimintaan harjoittelemalla ei vain kalustoinvestoinneilla), mutta järkevästi ja rauhallisesti harkiten kokonaisuutta tarkastellen. Kiireessä tehdyt kehitysprojektit ovat lähes aina helpoin tapa heittää rahaa kaivoon.
Enemmän tämä nyt on johtamiskysymys; siis ei poliitikkoja tai virkaläskiä johtamaan vaan organisaatio kuten suuryrityksissä!
