Panssarivaunut

Toisaalta alapanssarin suojaaminen on aika toissijaista, lähinnä miinoja vastaan tarpeellista.
Tällaista ratkaisua, jossa etuyläpanssari olisi lisäpanssaroitu ja torni myös, oli PV kokeillut:
Abramsin suojauspaketti on käytännössä LFP:nä, UFP luottaa 8° -kulmaan.

Mielenkiintoisen näköinen paketti tosiaan. Tarkemmat tiedot taitavat olla edelleen OPSEC? Näen pienen ongelman tuossa hinauskoukuille jätetyssä tilassa, mutta kai noita olisi pitemmälle kehitetty ja designia hienostettu jos tarve olisi vaatinut.

Pitkänokkaisuutta uhmaten T-15:n kaltainen terävä breaker olisi saattanut antaa lisäsuojaa, mutta lienee tullut jo painojakauman kanssa ongelmaa?
 
Niin, 25x137 ammusten pituus on eri lähteiden mukaan 223 mm ja 30x173 ammusten max 290 mm. Polvilta lähtisi tilaa pois siis miltei 7 cm.
Järjestelynä tosiaan syöttölinjat pitäisi suunnitella uusiksi, jos ammukset saisi muualle mahdutettua. Yksi vaihtoehto voisi olla pitkittäin pituussuunnassa olevien ammusten eli suoraan sivulle tulevan vyön kääntäminen siten, että ammukset ovatkin poikittain vyölaatikoissa suhteessa vaunuun.

Toisaalta alapanssarin suojaaminen on aika toissijaista, lähinnä miinoja vastaan tarpeellista.
Tällaista ratkaisua, jossa etuyläpanssari olisi lisäpanssaroitu ja torni myös, oli PV kokeillut:
Katso liite: 73092
Ah, vanha vaununi kuvassa. Tuolla yksilöllä tuli taisteltua-92/93.
Kaukaisen muistikuvan mukaan tuo keulapanssari oli onton oloinen.
 
Voisi olla Ukraina-vitjassakin, mutta laitetaan tänne tankkivitjaan. Z-örkit paikkaavat rintamalle vietäviä vaunujaan erilaisilla purkkavirityksillä.

USA vois varastoida suomeen jonkin verran Abrams vaunuja joita sitten käyttäisivät yhteistoiminta harjoituksissa, suomalaiset sitten väliajalla voisivat antaa niillä osalle vaunumiehistöa tyyppikoulutusta (tulis samalla huollettua ja lähtis samalla pölyt) pahan päivän varalle.
 
Eipä taida nämä yhteiskäyttö jutut toimia, kuten vanha sanonta on "Tavara ei lainassa parane".
Merijalkaväen Norjasta varastosta otetut vaunut olivat hyvässä kunnossa, vaikka olivat todella vähällä käytöllä. Suuri työ heillä oli huoltaa ne uudelleen varastointiin.

Pahinta kalustolle on lyhyet käyttöjaksot.
 
Tankkimiehet, osaatteko valistaa millainen leon reaktiivi?
Käsittääkseni sellaista ei ole millään maalla käytössä? Eiköhän Ukraina kiinnitä omaa reaktiiviaan pintaan, jos näkee tarvetta?
 
USA vois varastoida suomeen jonkin verran Abrams vaunuja joita sitten käyttäisivät yhteistoiminta harjoituksissa, suomalaiset sitten väliajalla voisivat antaa niillä osalle vaunumiehistöa tyyppikoulutusta (tulis samalla huollettua ja lähtis samalla pölyt) pahan päivän varalle.
Kuulostaa hyvältä, mutta voishan meillä olla itselläkin edes 50kpl, mieluiten 100kpl, noita Abramseja Leopardin rinnalla käytössä/ näin samalla kyky ottaa niitä vastaan lisää tarvittaessa(kykyjen hankinta ollut aiemminkin prioriteetti vs. ammushankinnat).

Kun tuo Ukraina nyt kaiken jahkaamisen jälkeen mahdollisesti saa niitä Leopardeja, niin ei niitä kyllä jää koko maailmaan yhtään ylimääräistä meille mahdolliseksi avuksi.
 
Niin minustakin vois hyvin ne Leopard 2A4 tankit korvata Abrams tankeilla jos niitä A4:sia lähetettäs Ukrainaan, mutta se rahan puute... lisäksi yhden prikaatin (reilut 60-70kpl) kaluston vois hankkia, A4:sta vois tehä erillisä vaunukomppanioita, raivaus, hinaus ja ilmatorjunta yms. varaosa vaunuja. Leopard 2A6:sta 3kpl mekanisoituja taisteluosastoja joista tarvittaessa kahden yhdistämällä tulisi toinen panssari prikaati.
 
Onhan ainakin Rheinmetallilla varastossa 22 kpl noita Leo 2 vaunuja jossain konfiguraatiossa kuulemma. Nopein ne sieltä nappaa, mutta refit tulee epäilemättä sakemannien hinnoilla pirun kalliiksi.
 
Venäläisten vaunujen tornien suojasektorivertailua Leoon.
Tietenkin tuossa jää hämärän peittoon tornin suojauksen taso ylipäätään. Leo 2 uusimmalla nuolella tuosta venäläisestä vaunusta painaa läpi 2 km matkalta melko varmasti ja Leo 2 A 5-A7 Arrowhead kyllä varmemmin blokkaa ryssänuolen.

Taktisesti se tarkoittaa että panssaritaistelussa venäläisten pitäisi päästä sivustatuliasemaan 2-4 km etäisyydeltä jos meinaavat läpäistä Leopardin nahan. Leo voi lähestyä suoraan tai käyttää tuli-liike taktiikkaa asemasta vapaammin ja suoraan edestä jos on avomaastoa.
 
Niin minustakin vois hyvin ne Leopard 2A4 tankit korvata Abrams tankeilla jos niitä A4:sia lähetettäs Ukrainaan, mutta se rahan puute... lisäksi yhden prikaatin (reilut 60-70kpl) kaluston vois hankkia, A4:sta vois tehä erillisä vaunukomppanioita, raivaus, hinaus ja ilmatorjunta yms. varaosa vaunuja. Leopard 2A6:sta 3kpl mekanisoituja taisteluosastoja joista tarvittaessa kahden yhdistämällä tulisi toinen panssari prikaati.
Tuo tarkoittaisi paluuta kahteen erilliseen huolto- ja koulutusjärjestelmiä. Se on aina kallis valinta.
 
Tuo tarkoittaisi paluuta kahteen erilliseen huolto- ja koulutusjärjestelmiä. Se on aina kallis valinta.
Niinpä, mutta vaihto ehto on sitten nuo saksan Leopardit, taitaa A6:t mennä Ukrainaan joten käytetyn kaluston hankinta voi olla hankalaa, pitäisikö ostaa uutta A7 mallia kovaan hintaan ja minulta on mennyt luotto saksaan. Jotenkin tulevaisuudessa poistuva kalusto pitää korvata, vaihtoehdot ovat vähissä K2 on mielenkiintoinen vaihtoehto, olisi hauska nähdä miten se pärjäsi Norjan testeissä, saisko sitten Puolan versiota kohtuu hinnalla, painoltaan sopisi paremmin suomeen kuin Abrams.
 
This animation shows how the In Arm hydropneumatic suspension works.

Lähikuva jälkimmäisestä twiitistä:

1674667425412.png

Pahoittelut jos on ollut jo aikaisemmin, tämä on kuitenkin marraskuulta 2022.

Muistan joskus itsekin tuumailleeni samantapaista ratkaisua, mutta se oli pelkästään ajatusleikkiä ilman vakavampaa työpanosta.

Tuossa on mallinnettu siis tätä (alla olevat kuvat sekä "tuotenimet" lainattu tämän linkin takaa):

https://horstmangroup.com/horstman-products/horstman-inarm/

InArm_Small-e1660739949345-300x297.png

Small InArm

InArm-Medium-e1660739923175-295x300.png

Medium InArm

Large_Right_InArm-e1660739885725-300x286.png

Large InArm
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top