Panssarivaunut

Erillisten vaunukomppanioiden käyttö ei liene uusi käytäntö. Ylijohdon reservi-opuksessa mainitaan, että Pohjoisella Maanpuolustusalueella oli SA-ajalle varattuna kolme erillistä T-54 komppaniaa, ja tämän lisäksi muualla oli käytettäväksi kahden prikaatin lisäksi 3 panssaripataljoonaa (2x T-55M1 ja 1x T-72M1). Lisäksi oli yksi erillinen komppania Bemarikalustolla. Näin siis ysärillä.

Jep, näin se oli vielä aikakaudella jolloin vanhempikin kalusto hyötykäytettiin ns. loppuun 2- tai 3-portaan joukoilla/suunnissa. Väittäisin että Gulf War jälkeen alkoi kierre tekno uskovaisuuteen ja massan romuttamiseen joka lienee nyt ainakin pahimmassa mittakaavassa ohi Ukrainan opetusten perusteella.
 
Tiistaina 2.4. klo 18 everstiluutnantti evp. Olli Dahl esitelmöi Panssarimuseolla. Yleensä näihin voi osallistua myös verkon välityksellä pyytämällä Teams -linkki museolta.

Taistelupanssarivaunujen kehitys idässä ja lännessä
Evl evp Olli Dahl
 
BT-42 oli vain asejärjestelmän osalta Suomessa kehitetty rungon jäädessä ihan alkuperäiseksi ja melko nopeasti jo kenttätestauksessa havaittiin heikoksi. Ehkä parhaiten onnistuneita päivityksiä on ollut Wärtsilän voimapaketti T-72:lle, joka ei toki sitten A4 saapuessa tullut käyttöön.
Monessa asiassa Korea on kopioinut muita ja samaa tekee kiina nykypäivänä.
Löytyykö tuosta Wärtsilän voimapaketista tarkkoja tietoja (julkisia)?
 
Ei mitään kunnollista, taitaa olla niin että voimayksikkö on ranskalainen ja vaihteisto RENKin tekemä eli ei mitään Suomalaista.
 
Näyttää kyllä aika vahvasti puulta tai muovilta about kaikki ns. lisäpalikat tuossa :oops: Ei ainakaan teräs tule ekana mieleen, jotenkin liian sileää ja terävä kulmaista:unsure: Taitaa olla puhdas propaganda deco...
Tykkiä sojottaa joka suuntaan! Ei toki yhtä hienostunut kuin Armata mutta loistava lisä kevään Puskuun kuitenkin. Ei taideta pysähtyä Berliiniin vaan jatketaan suoraan Atlantin rantaan!
 
Tiistaina 2.4. klo 18 everstiluutnantti evp. Olli Dahl esitelmöi Panssarimuseolla. Yleensä näihin voi osallistua myös verkon välityksellä pyytämällä Teams -linkki museolta.

Taistelupanssarivaunujen kehitys idässä ja lännessä
Evl evp Olli Dahl

Panssarimuseon naamakirjasta:

Luennon perustana on sekä historia että erityisesti viime aikaiset Ukrainan sodan kokemukset taistelupanssarivaunujen käytöstä.

433905853_891331573003354_4581245198389405445_n.jpg
 
Ai simpura sentään, Olli Dahl on ihan ykkösnyrkki enkä nyt pääse omien töideni takia seuraamaan edes etänä tuota luentoa :(
Muistakaa etäseuraajatkin laitaa pieni kahviraha Panssarikillan tilille.
 
Näyttää kyllä aika vahvasti puulta tai muovilta about kaikki ns. lisäpalikat tuossa :oops: Ei ainakaan teräs tule ekana mieleen, jotenkin liian sileää ja terävä kulmaista:unsure: Taitaa olla puhdas propaganda deco...
Mietin ensin, että millä ne on saaneet pullukan ajajan luukusta sisään. Kun lihava pääkään ei meinaa mahtua luukusta ulos. Mutta sitten tajusin, että vaunun vanerikansi on nostettu kraanalla vaunun päälle paksukaisen jo istuessa kuskin paikalla.
 
Näyttää kyllä aika vahvasti puulta tai muovilta about kaikki ns. lisäpalikat tuossa :oops: Ei ainakaan teräs tule ekana mieleen, jotenkin liian sileää ja terävä kulmaista:unsure: Taitaa olla puhdas propaganda deco...
Voi olla. Pohjois-Korean olisi järkevämpää unohtaa ajatus siitä että pärjäävät laadussa kenelle tahansa, ja keskittyä tekemään mahdollisimman yksinkertaista ja ajatonta vaunua, jossa vain ne pakolliset osat ovat modernia, kuten yönäkölaitteet. Tämmöinen vaunu ei välttämättä olisi länsiarmeijoillekkin mikään typerä lisä, mitä enemmän teknologia kehittyy, sitä kalliimmaksi pienetkin parannukset tulevat, kunnes ollaan siinä vaiheessa että parannus on liian pieni ollakseen hinnan arvoinen.

10% hinnalla saa 90% tehosta, ja tähän Pohjois-Korean kaltaisen maan pitäisi keskittyä. Eivät ne mitenkään pärjää laatukilpailussa, parempi keskittyä vaunuun joka on tarpeeksi halpa ja yksinkertainen. Laatukilpailuun jos ne lähtevät, saavat aikaiseksi vaan vaunun jonka tappio tulee kalliimmaksi.

Neuvostoliiton kaltainen maa on eri asia, heillä oli parhaimmillaan ihan puhtaasti suurempi budjetti kuin jenkeillä, siis ihan samassa rahassa mitattuna, eikä mitään suhteellisuutta. Neuvostoliiton filosofia oli ihan järkevä, ei menty siihen että suurella summalla saadaan 1% parempi vaunu, vaan pidettiin se yksinkertaisena, mutta tarpeelliset asiat olivat teknisesti tarpeeksi kehittyneitä, joskus jopa länsiarmeijoita kehittyneempää. Neuvostoliitto parhaimmilllaan oli maa jolle ei pitänytkään nauraa. Tai ei ehkä maana, mutta ainakin asevoimina.

Mutta pohjois-Korea... Jos ne voivatkin kehittää hyvän, modernin panssarivaunun, on se vain parhaimmillaan epäoptimaalista rahankäyttöä, joka paremmin sijoitettuna tekisi asevoimista vahvemman.

Mutta propagandakisahan tämä onkin enemmän kuin oikea asekisa.
 
Jep, näin se oli vielä aikakaudella jolloin vanhempikin kalusto hyötykäytettiin ns. loppuun 2- tai 3-portaan joukoilla/suunnissa. Väittäisin että Gulf War jälkeen alkoi kierre tekno uskovaisuuteen ja massan romuttamiseen joka lienee nyt ainakin pahimmassa mittakaavassa ohi Ukrainan opetusten perusteella.
Toivottavasti pahempi on ohi. Hävittäjät ovat esimerkki missä huipputeknologiaa oikeasti tarvitaan, eikä maavoimissakaan pulttilukoilla pidä mennä, mutta se ajattelu että jokin ei kuulu taistelukentille sen takia että se ei enää ole parasta 1%:ia on typerän lyhytnäköistä. Oikea oppi kyllä, jos kyseessä on maailmanhistorian vahvin sotilasliistto Nato vs heikko kolmannen maailman valtio, tämmöisessä epäreilussa tappelussa huipputeknologialla saadankin ne tappiot minimaalisiksi ja homma näyttämään naurettavan helpolta.

Sodassa jossa toinen osapuoli ei olekkaan järjettömän ylivoimainen, eli "peer to peer conflict", asia on ihan eri. Näissä sodissa ei ilmavoimat voitakkaan sotaa viikossa ilman tappioita, ja vanhempi kalusto onkin huomattavan paljon parempaa kuin ei-oo. Ei-oo on helposti koko ihmiskunnnan sotahistorian surkein kalusto, ei-oota ei pitäisi minkään maan kerryttää varastoihin niihin tilanteisiin joissa kalustolla ratkaistaan ihmisten tappamiskilpailuja.
 
Mikäli nyt NATO-ajan budjetilla aletaan sitten varustautumaan enempi, niin nythän meillä on viidessä paikkaa sodan ajan sijoituksissa taistelupanssarivaunuja, eli Karjalan Prikaatin tuottamassa mekanisoidussa prikaatissa sekä Panssariprikaatin tuottamissa mekanisoiduissa ja moottoroiduissa taisteluosastoissa, niin mikäli haluaisimme kasvattaa taistelupanssarivaunumääräämme, joutuisimmeko samalla myös sitten hankkimaan joko uusille taisteluosastoille tai esim. prikaatille romppeet kuten rynnäkkövaunut, pioneeriajoneuvot, epäsuora tuli, jne... ensiksi, että lisäpanssarivaunuista olisi hyötyä?
 
Siis mitä, ei meidän kannata vaunujen määrää lisätä.

Siis, jos me saadaan tarpeeksi halvalla jostain, niin sitten toki tuki vaunuiksi jalkaväelle ja ehkä reserviin tappioita paikkaamaan. Mutta ei mitään itsenäisiä yksiköitä lisää tietenkään, ei riitä kolikot.

Eli käytännössä ei tulla saamaan uusia vaunuja mihinkään käyttöön, eikä onneksi tarvitakkaan.
 
Mikäli nyt NATO-ajan budjetilla aletaan sitten varustautumaan enempi, niin nythän meillä on viidessä paikkaa sodan ajan sijoituksissa taistelupanssarivaunuja, eli Karjalan Prikaatin tuottamassa mekanisoidussa prikaatissa sekä Panssariprikaatin tuottamissa mekanisoiduissa ja moottoroiduissa taisteluosastoissa, niin mikäli haluaisimme kasvattaa taistelupanssarivaunumääräämme, joutuisimmeko samalla myös sitten hankkimaan joko uusille taisteluosastoille tai esim. prikaatille romppeet kuten rynnäkkövaunut, pioneeriajoneuvot, epäsuora tuli, jne... ensiksi, että lisäpanssarivaunuista olisi hyötyä?
Kyllä, pelkät taisteluvaunut ovat kalliita ja tehottomia ilman tarvitsemaansa tukea. Panssarijoukon taisteluteho tulee aselajien yhteistyöstä. Sitä yhteistyötä ei voi tehdä jos joku tulee traktorilla tai fillarilla perässä.

Kun katsoo Ukrainasta videoita, iso osa panssari tappioista on yksittäisten vaunujen kärsimiä.
Panssariyhtymä on parhaillaan kun se liikkuu, liike on iso osa sen suojasta. Liike hidastuu jos koko poppoo ei kykene liikkumaan samaa vauhtia ja silloin sinkosimo pääsee kimppuun.
 
Back
Top