Parhaimmat hetket, jännitykset, mokat, hassut sattumukset, vitutukset etc

voisiko turvallisuuskulttuuri olla muotoutunut sen jälkeen, kun sodan käynyt ikäpolvi hiipui pois

Ajallisesti siis tapahtunut 1970 -luvun jälkeen?? Sillä kun ite aloitin intin, oli everstiporras ja siitä ylöspäin sodankäyneitä, poislukien nuoremmat uraohjukset. Kenttätykistöllä oli kyllä jo silloin hyvin nykyisen kaltaiset ra-varomääräykset ollu kauan ja niitä
noudatettiinkin hyvin. Jopa niin hyvin, että tiettävästi tykistössä ei ole kukaan kuollut sodan jälkeen onnettomuuksissa. Nythän niitä taas tänä vuonna kiristettiin, kun pari vuotta sitten 130 K patteri ampui 1500 m väärään paikkaan ja oli osua tulenjohtajiin.

Turvallisuuskulttuurista voidaan puhua silloin, kun ajatellaan yhdenkin onnettomuuden olevan liikaa, kuten lentämisessä on ollut. Vaikka yksi esimerkki v:lta 1976: Kaartin kuorma-auto lava täynnä miehiä törmäsi sillankaiteeseen ja kaatui katolleen jokeen
Porvoon mlk:ssa. Useita ehkä jopa 5 kuolonuhria. Onnettomuus herätti runsaasti huomiota ei niin maanpuolustusmyönteisessä yhteiskunnassa. Lehdissä kirjoitettiin silloin, että tulevien määräysten mukaan enää ei saa kuljettaa materiaalia ja miehiä samalla
lavalla. Ite menin inttiin puolen vuoden kuluttua vain huomatakseni, ettei tällaista määräystä sitten oltu annettukaan. PE oli ainoastaan rauhoitellut julkista keskustelua ja unohtanuit sitten asian.

Nythän on jo 10 v ollut "Linnanmäen vehkeet", joissa lavallakin on turvallisrta.
 
Kaartin kuorma-auto lava täynnä miehiä törmäsi sillankaiteeseen ja kaatui katolleen jokeen
Porvoon mlk:ssa. Useita ehkä jopa 5 kuolonuhria.
Minun aikanani (noin 20 v myöhemmin) oli puukko kuorma-auton takaseinässä killumassa vakiovarusteena. Selityksenä että joskus oli kuorma-auto pudonnut veteen ja jätkät oli hukkunut, kun eivät olleet saaneet pressuun reikää poistuakseen. Lienee tämä tapaus taustalla.
 
Aika hullua tuntuu meno ajoittain wanhaan aikaan olleen. Itselleni eräs 50- ja 60-lukujen taitteessa varusmiespalveluksensa suorittanut tykistön vänrikki kertoili että vielä 70-luvulla kertausharjoituksissa kuulonsuojauksen käyttäminen oli vapaaehtoista ja korvatulppia oli tarjolla halukkaille. Hän ei kuulemma sellaisia tarvinnut, vaan piti vain suunsa auki kun tykki laukesi.

Puolustusvoimat ja varusmieskoulutus on kehittynyt yhteiskunnan mukana ja palvelusturvallisuus otetaan erittäin vakavasti. Hyvä näin, koska onnettomuudet ja kuolemantapaukset eivät ole omiaan kasvattamaan asevelvollisuuden kannatusta, vaikka järkevät ihmiset ymmärrtävätkin että nuoret miehet ovat tilastojen valossa joka tapauksessa paremmassa turvassa armeijssa kuin siviilissä.
 
Varomääräykset ovat tärkeitä etenkin kun toisten äitien lapsilla harjoitellaan. Kieltämättä minua 1980-luvulla peruskoulutettua huvitti, kun kuulonsuojaimet käskettiin korville, kun oli jotain paukkupatruunoita lippaassa ja edettiin jossain soveltavassa harjoituksessa. Porukka muisti käsimerkeistä muutaman, mutta eivät osanneet kovin monimutkaisia kombinaatioita. Välillä piti mennä jonkun viereen ja pyytää raottamaan suojia, että pystyi jotain ohjetta kuiskaamaan.

Minusta porukka törmäili kuin oikeat kuurot. Koskela kasapanoksen heiton jälkeen huilasi, koska "kuurona on vähän huonoa" Nyt koko armeija oli kuuro. No, suojat paranevat.

Itse kuljin aina suojat hiukan korvan sivussa, josta ne saattoi halutessaan työntää korvakäytävän päälle.
 
Aika hullua tuntuu meno ajoittain wanhaan aikaan olleen. Itselleni eräs 50- ja 60-lukujen taitteessa varusmiespalveluksensa suorittanut tykistön vänrikki kertoili että vielä 70-luvulla kertausharjoituksissa kuulonsuojauksen käyttäminen oli vapaaehtoista ja korvatulppia oli tarjolla halukkaille. Hän ei kuulemma sellaisia tarvinnut, vaan piti vain suunsa auki kun tykki laukesi.
.

Muistan kuulleeni, että silloin joskus käytettiin 9mm hylsyjä korvatulppina..
 
Katselin sivusta kun komppanian alokkaat olivat rivissä suksivaraston edessä.

Kyseessä oli joku esittely jossa ”Musti” seisoi takana parkissa (olihan kyseessä pst- komppania).

musti2-jpg.9378




Siellä vääpeli/sotilasmestari katseli sen varustelaatikoita aikansa kuluksi.
Ottaen yhden ”hylsyn” jonka työnsi mustin kitaan, lukko kiinni ja laukaus.



Savun hälvettyä hylsy pois ja laatikoon, vääpeli poistui hymyillen muina miehinä takaoikealle.

Oli saatu alokkaille vähän sodantuntua kesken puhuttelun ( Musti oli kohtuullisen lähellä rivistön takana.
Olisi varmaan silloisillakin määräyksillä aiheuttanut sanomista,),
 
Kovat jätkät käyttävät kuulonsuojausta (koska kuuroille tai edes kovakorvaisille operaattoreille on vähän niukemmin kysyntää...).

Itselläni monen mukavan muiston lisäksi jäi vähän vekkulimpi hetki mieleen. Jollakin P-kauden leireistä kipinässä ollessa olin juuri tullut telttaan laittamaan puuta kamiinaan. Yksi taistelija nytkähti ja nousi puhtaalla vatsalihasliikkeellä istuma-asentoon. Naamalla oli ilme mallia kuva...

exorcist-2-01.jpg


Juttelin hiljakseen tyyliin "menepä NN takaisin makuulle, on vielä yö". Ei mitään reaktiota. Kului muutama tovi, eikä naamalle tullut edelleenkään mitään inhimillistä. Sitten yht'äkkiä - laskeutuminen selälleen ja viiden sekunnin sisään kova kuorsaus.

Aamulla ei NN:llä luonnollisesti ollut mitään havaintoa tapahtuneesta. Sanoi kyllä että seurustelu oli jäänyt hiljan vähän lyhyeksi, ja tyttö oli maininnut lähtöä tehdessään "sä nukut niin pelottavasti". En ihmettele.
 
Olipa minullakin joskus valvomisesta johtunut hallusinaatio. Oli "tapeltu" muutama päivä. Tulin iltayön parivartiosta (kvkk-pesäke) ja nukahdin. Olin ovensuussa. Telttaan tuli yhtäkkiä lumipukuisia miehiä. ja joku otti tetsarini ja meni ulos. Heräsin ja nousin istumaan. Sanoin kipinälle: "Mitä ukkoja noi olivat?" Kipinä katsoi minua pitkään ja sanoi: "Hei, nyt XX! Olet pelottava."
 
Viimeksi muokattu:
Mullakin on pari väsymyksestä johtuvaa hallusinaatiomuistoa. Molemmat AUK:n ajalta, jolloin kyyti oli aika kylmää ajoittain.

Ensimmäinen kerta tuli yöllä ollessani vartiossa. Tuijotin totaalisessa pimeydessä jotain puskaa kun se näytti liikkuvan. Puskaan ilmestyi hääkakku, jonka päällä oli pieni hääpari tanssimassa –tyyppinen figuuri. Figuuri pyöri kakun päällä kuin soittorasiassa. Hetki meni ihmetellessä kun tajusin mistä on kyse. Onneksi en ampunut sitä :D

Toinen kerta tuli kun yöllinen kohteen tiedustelu –tehtävä meni aivan reisille ja jäimme tst-parin kanssa vangeiksikin. Palautteena tästä ylikessu muilutti meidät autolla jonnekin Pornaisten ja Porvoon välimaastoon (ilmeisesti joku lihasmuistiharjoitus :)) ja kävelimme sieltä yön läpeensä takaisin leiriin. Kotimatkan loppupuolella eteen ilmestyi puinen kalastajamökki, jossa oli verkot seinällä ja kupeessa puinen sadevesitynnyri. Lähdin sitä kiertämään kun havahduin siihen, että taistelijapari nappasi mua tetsarista kiinni kun olin lähtenyt yhtäkkiä hortoilemaan keskelle maantietä. Onneksi ei tullut autoa sillä hetkellä. Pidimme pienen tauon tässä kohtaa ja kaveri antoi mulle kaksi kofeiinitablettia. Selkesi pää kyllä jo pelkästä säikähdyksestä kohtuullisesti.
 
Ensimmäinen kerta tuli yöllä ollessani vartiossa. Tuijotin totaalisessa pimeydessä jotain puskaa kun se näytti liikkuvan. Puskaan ilmestyi hääkakku, jonka päällä oli pieni hääpari tanssimassa –tyyppinen figuuri. Figuuri pyöri kakun päällä kuin soittorasiassa. Hetki meni ihmetellessä kun tajusin mistä on kyse. Onneksi en ampunut sitä :D

Tuo AUK on pelkkä valinta kysymys ja tunnetusti tyhmyydestä sakotetaan.:p

Tuon hiihto lenkin jälkeen olin varma ettei sukset ole minua varten.
Pohdiskelin itsekseni aseen ergonomiaa ja kokohomman tarpeellisuutta.

Saatoin siinä jonkun sanan sanoa puoli äänenkin :rolleyes: hiljaisessa talvisessa yössä.

Koska edestä kuulu kouluttajan ääni ” Kuka s……:mad: siellä hännillä kiroilee niin kovasti”


Joten kun kysyttiin että pioneeri RAUK;hon vai PSV- asentajan oppiin mielessä oli selvänä kuva.

en%20jaksa.jpg






Kun lähdin niin, päivällä oltiin harjoiteltu metsässä metrisessä hangessa.
Seuraavana päivänä Hämeenlinnassa portilla kaverit haravoivat lehtiä.
Vaikka RAUK olisi ollut kotipaikkakunnalla ei Parolla ollut ollenkaan huono valita.


kuva-6.jpg
kuva-3.jpg
 
Väsyneenä on pöhnäinen olo. Siksi sotilas oppii joka paikassa ottamaan sen viisi minuuttia horrosta, vaiikka pienellä tauollakin vaikka puuta vasten. Se freesaa aivoja, vaikka unen ja valveen reunahan on kuin Salvador Dalin maalaus. Kun tämän oppii, jaksaa ja pystyy enempään kuin säällisesti pitäisi olla mahdollista.

Näin kai se on aina ollut. Summan lohkolla 18.6.1944. Vielä on "ratkaisutaistelua" pariksi kuukaudeksi. Kuka senkin vielä kestää.

121173_r500.jpg
 
Varomääräykset ovat tärkeitä etenkin kun toisten äitien lapsilla harjoitellaan. Kieltämättä minua 1980-luvulla peruskoulutettua huvitti, kun kuulonsuojaimet käskettiin korville, kun oli jotain paukkupatruunoita lippaassa ja edettiin jossain soveltavassa harjoituksessa. Porukka muisti käsimerkeistä muutaman, mutta eivät osanneet kovin monimutkaisia kombinaatioita. Välillä piti mennä jonkun viereen ja pyytää raottamaan suojia, että pystyi jotain ohjetta kuiskaamaan.

Minusta porukka törmäili kuin oikeat kuurot. Koskela kasapanoksen heiton jälkeen huilasi, koska "kuurona on vähän huonoa" Nyt koko armeija oli kuuro. No, suojat paranevat.

Itse kuljin aina suojat hiukan korvan sivussa, josta ne saattoi halutessaan työntää korvakäytävän päälle.

Kun palvelin varusmiehenä, eräs kouluttajistamme kutsui kuulosuojaimia tajunnanrajoittimiksi. Oli mielestäni osuva nimitys.
 
Oheinen kuva ei ole omistani, joudun vähän lainaamaan kaverilta. Siihen kuitenkin liittyy muisto, kuten arvata saattaa. Kuva on itseasiassa vesistöharjoituksen loppuvaiheesta, ja tässä on jo yksi telatukki upetettu järven pohjaan pystyyn. Kyse on joukkueen kakkosvaunusta, jonka pioneerit laski lautalta rantaveteen. Ajelu olisi onnistunut, ellei rannalta ohjaava kevytvaunuosaston ylivääpelinkuvatus olisi laittanut vaunukuskia kääntämään. Siihen sitten jäi. Tässä yritetään saada vaunua ylös vetämällä BTR-50:llä. Kuvasta voi myös havaita, että mukana on kovasti pieniä tulevia panssarimiehiä, ja toisaalta mitään suurta tarmon puuskaa ei ole enää nähtävissä.. seuraavaksi taisi olla tiedossa panssarijoukoille tyypillinen illanvietto läheisessä pusikossa leikkien ja askartelujen parissa.

Mutta tätä ennen: lähdimme Parolasta yhden ps-joukkueen ja kevytvaunuosaston kanssa Vanajavedelle. Ajelimme Ruskeenkärkeen, älyttömän kapoista tietä pitkin. Tie oli niin kapea verrattuna viisviitoseen, että oli ihme kun kauniisti asetellut kivetykset ei lähteneet mukaan jyristellessämme kohti jonkinlaista yleislaituria. Meteli(jos näin sitä voi kutsua) lienee ollut kesäasukkaille fantastisen elähdyttävä kokemus. Siinä päätepisteessä meidät tavoitti pioneerit lauttoineen. Vääpeli oli päättänyt ruokkia meidät ja jakaa samassa paikassa päivärahat. Päivärahojen jako tapahtui venelaiturilla. Ruokailu ei tietenkään tapahtunut kovin lähellä vaunuja, joten yhden oli jäätävä vaunulle vahtiin - ja se olin minä .. jostain syystä tämä toistui monesti (ehkä olin vain niin pieniruokainen). Siinä häsätessämme ja sammutellessamme vaunuja meidät tavoitti 8-12 vuotiaista pojista koostuva massa, joka oli lievästi sanottuna extaasissa. Kysyimme näiltä nuorilta miehiltä olisiko heillä ehkä isosiskoja paikalla, ja olihan niitä - tosin isosiskotkin olivat 10-12 vuotiaita, joten se osa ei mennyt aivan tavoitteiden mukaisesti. Mutta kun sitten jäin siihen vaunulle luukkuun istumaan, oli noin 0,2 sekuntia myöhemmin vaunun telakoneisto täynnään pikkupoikia, joista osa kykeni jotenkin nousemaan kannelle ja osalle se oli liian korkealla, tai ainakin näytti vaaralliselta. Enhän minä voinut antaa niiden tippua, joten menin auttamaan ja nostelemaan. Tämän jälkeen niitä pikku-ukkoja roikkui tykistä, kapuili vaunun kannella jokaisessa kolossa ja osa oli onnistunut painumaan sisään torniluukusta, jonka olin jättänyt tyhjäksi poistumalla jeesaamaan. Ja tilanne alkoi lähtemään jo lapasesta kun en enää tiennyt kuinka monta oli sisällä, kuinka monta tulossa sisään ja poistumassa ja mitä kannella tapahtuu. Etenkin kun siellä vaunussa sisällä vasta jänniä vehkeitä olikin ...

Siitä lähdettiin sitten lautalla, vai olisiko niitä ollut useampi, ajelemaan järvelle. Kevytvaunut tietenkin ajeli omia aikojaan, siinä jossain rinnalla. Kaikin puolin mahtava vesimatka, aurinkoisella järvellä, jokseenkin erikoisella kalustolla tosin. Matka oli pitkähkö ja kas, olimmekin matkalla Sääksmäen silloille, Viisäyriseen kahville. Rantautuminen tapahtui sihen saaren kaakkoispuolella olevaan pieneen poukamaan, johon oli yöpynyt moottoriveneilevä herraseurue pyörtyneinä pieneen telttaan. Tulimme rantaan ja käynnistimme T-55:n, jonka ajoimme siihen rannalle... suurin piirtein siihen missä se jannujen teltta oli ollut. Se ei siis ollut siinä enää, sillä krapulainen poppoo säntäsi teltasta paniikissa ulos kun vaunu käynnistyi. Ensimmäisen ukon ilme oli unohtumaton kun hän punaiset silmät pullistuen päästä näki, runsaan kymmenen metrin päässä, helvetillisen metelin keskeltä kohti lähtevän taisteluvaunun. Viimeinen kaveri ei tahtonut päästä lainkaan teltasta, kun muut kaverit jo potki telttaa kasaan sekä yritti lähteä sitä johonkin retuuttamaan.

Kahvittelun, en tosin muista ketkä kahvitteli ja ketkä ei :) , jälkeen ajeltiin tuohon rantaan, johon sittemmin saapui siis myös tuo punainen kakskakkonen. Uppoamaan.

Koska olimme jonkun maanomistajan metsässä, tarjosi vaunukomppania tälle perheineen illanvieton. Meillä oli siis illan päätteeksi ihka oikeat bileet skutsissa. Jotenkin semmoinen muistikuva on että siellä oli myös olutta.

Näin meillä panssarissa.

PS. toi kakkosvaunu onnistui jäämään muuallekin suohon jumiin. Hätilässä oltiin Kadettikoulua vastaan sotaharjoituksessa, kello oli neljä aamulla ja olimme juuri aloittamassa offensiivia. Oltiin ajettu vaunut melkein kosketukseen ja peruutettiin tieltä pöheikköön. Kakkonen oli etummaisena, mutta käänsi hieman ja putosi sinne suohon .. Sitten vedettiin varpit kiinni kakkosesta omaan vaunuun, kiskaistiin tieltä ja kun lähdettiin kääntymään tiensuuntaisesti(kakkonen ruoppasi vielä suota), meillä sortui tien vastakkainen reuna alta ja vaunu kaatui sinne ojan puolelle jääden toisesta telasta vielä tielle. Sitten meni kolmonen kärkeen ja kakkonen sai jotenkin hivutettua itsensä tielle, ja meni perään. Kaksi vaunua veti ja meillä oli vaunu niin syvällä, että vain kuski istui sisällä, minun tehtävä oli kykkiä siinä kuljettajan luukun päällä valmiina vetämään kuljettaja ulos ennenkuin ollaan liian syvällä. Kuskin luukusta pukkasi suovettä sisään, vaunu kääntyi hiljalleen niin että sen keula osoitti edes ylöspäin, ja tietä meni pilalle ties kuinka monta kymmentä metriä. Mutta tela pysyi päällä ja nousi - ja sitten päästiin lähtemään hyökkäykseen.

12794979_1192355010776490_9077335691407085193_o.jpg
 
@Tupajumi , jatketaan vaikka tässä ketjussa :). Samalla voit muistella enemmän soittoniekkojen arkea, sellaista kirjoitusta ei taida täällä vielä olla. :)

Olin itse asiassa paria vuotta myöhemmin, kurssilla 201, ja päärakennuksen kivääriyksikössä, en sisseissä. Mutta kyllä mekin juoksimme ;), tahdissa.
Mutta se on sanottava, että soittajat osasivat marssia! Meidän porukalla oli joku sama aikataulu kuin soittajilla, tulitte usein omana osastona meidän komppanian viereen, ja jäänyt mieleen tämä teidän, öö... kaksoispotku? kaksoispoljento?, kun marssista pysäytetään: osasto SEIS, niin teidän jalat teki vielä jotain ylimääräisiä kuvioliikkeitä.:D Osasinkohan nyt selittää yhtään sinne päin :rolleyes:.

Muu Kymin Iitee oli meidän mielestä kuin sonnilauma :D. Ei pahalla, kyllä silläkin porukalla meille varmasti oma nimityksenä oli.:rolleyes:
 
Jäniskevennys. Kuka tietää mikä on tiedustelupieru?

Silent but violent.
 
@Tupajumi , jatketaan vaikka tässä ketjussa :). Samalla voit muistella enemmän soittoniekkojen arkea, sellaista kirjoitusta ei taida täällä vielä olla. :)

Olin itse asiassa paria vuotta myöhemmin, kurssilla 201, ja päärakennuksen kivääriyksikössä, en sisseissä. Mutta kyllä mekin juoksimme ;), tahdissa.
Mutta se on sanottava, että soittajat osasivat marssia! Meidän porukalla oli joku sama aikataulu kuin soittajilla, tulitte usein omana osastona meidän komppanian viereen, ja jäänyt mieleen tämä teidän, öö... kaksoispotku? kaksoispoljento?, kun marssista pysäytetään: osasto SEIS, niin teidän jalat teki vielä jotain ylimääräisiä kuvioliikkeitä.:D Osasinkohan nyt selittää yhtään sinne päin :rolleyes:.

Muu Kymin Iitee oli meidän mielestä kuin sonnilauma :D. Ei pahalla, kyllä silläkin porukalla meille varmasti oma nimityksenä oli.:rolleyes:
Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta toimi tosiaan Haminassa vuodet 1990-1996 Kymen It-rykmentin perusyksikkönä. Sen jälkeen toiminta siirtyi Hämeen rykmenttiin Lahteen, jossa soittokunta oli lähes 20 vuotta, kunnes PV-uudistuksen pyörteissä siirtyi 2015 Panssariprikaatin yhteyteen Hattulaan. Olin siinä ihka ensimmäisessä kokoonpanossa 1990 ja palvelusajan pituus oli tuolloin myös uusi, eli 240 ja 330 väliin tullut 285 vrk. Muistaakseni ainakin lääkintämiehet ja Spollit alkoi myös noudattaa tuota koulutusaikaa, joka toki myöhemmin sitten kumottiin. Nykyään varusmiessoittajat palvelevat 255 vrk.

Meitä oli silloin nelisenkymmentä musiikin harrastajaa, opiskelijaa ja muutama lykkäyksen hankkinut alan ammattilainekin rivissä, jotka edellisen kesän pääsykokeitten kautta päästiin Haminaan "soitellen sotaan". Periaatteessa oli hyvä lähtökohta, kun palveluspaikka ja pituus olivat selvillä jo ennen kutsuntoja. Toisaalta homma ei täysin vastannut odotuksia, sillä nämä ns. vanhan liiton möhömahaiset soittokunnan kapiaiset / kouluttajat kuvittelivat että nuoret miehet ottavat homman haltuunsa tuostavaan. Toki meillä kaikilla oli musiikin perustaidot siviilissä kullakin opittuna, mutta niiden soveltaminen ja harjoittaminen näihin armeijan tarpeisiin ei käynyt ihan kässärin mukaan. Esimerkiksi uuden kuviomarssiohjelman yksityiskohtainen suunnittelu jäi lähes täysin meidän soittajien omalle kontolle, kun sekä soittokunnan päällikkö, kapellimestari ja apulaiskapellimestari eivät osanneet sillä isolla marssisauvalla tehdä kuin tasan neljä liikettä; 1. Soitto alkaa 2. Tahdissa mars 3. Soitto seis 4. Osasto seis.

Nykyään siellä taitaa olla jo asiantuntevat ja harjaantuneet kouluttajat ruodussa. Sinä kuviomarssissa kun on pirusti kaikenlaisia yksityiskohtia, ei riitä vain että kaikilla ottaa vasen jalka tahdin ykkösosalla maahan ja soitto menee nuottien mukaan. On kaikenmaailman käännöksiä ja pysähdyksiä, jotka ovat periaatteessa äärimmilleen vietyä sulkeisharjoitusta. Jokainen kehon liike, pään käännös, jalkaterän asento jne ovat tarkkaan harkittuja ja joka soitinryhmän pitää opetella tismalleen samanaikaiset liikkeet instrumenttinsa kanssa. Sellaista korostettua äkseerausta se taisi olla se kaksoispotkukin, josta edellä mainitsit :)

Me lähdettiin silloin Haminassa niin varusmiehet kuin henkilökuntakin aika tyhjästä liikkelle. Esiintymispukukin oli se vanha perinteisen harmaa, jossa vain yksi sininen raita housun lahkeessa. 90-luvun puolivälissä saivat päähineekseen baretin ja paraatiasukin sai huomattavasti tyylikkäämmän kuosin. Hommahan on toki vuosien mittaan kehittynyt muutenkin ja niillä on jo varmaan 15 vuotta ollut soittokunnan ohessa myös kivääritaitoryhmä, joka koristelluilla rynkyillä tekee näyttäviä liikkeitä yms.

Kyllä meille myös vittuiltiin siitä että miten helpolla pääsemme muihin it-patterinhin verrattuna. No, olihan se ihan kiva lähteä johonkin soittokeikalle, kun viiden tähden turistibussi haki kasarmin oven edestä samaan aikaan kun Esikuntapatterin pullukat lähtivät proton tai masin lavalla tetsaamaan. Vaikka kyllä meikin sitä metsäelämää päästiin kokemaan ja normi rk-ammunat jouduttiin suorittamaan. Lohtajan ilmatorjuntaleiri oli myös syksyllä ohjelmassa, mutta itselläni se jäi väliin odottamatoman HSL-loman vuoksi.

Meiitä oli soittokunnassa miehiä käytännössä lähes ympäri Suomea. Lomat pyöri hyvin, paitsi kesällä, kun keikat ajoittui monesti viikonlopuille. Mulla kului yhdensuuntaiseen lomamatkaan aina n. 6-7 tuntia, kun tätä Satakunnan ja Kymenlaakson väliä reissattiin. Onneksi valtio maksoi käytännössä kaikki litterat pikavuoroille. Kyllä se vähän hullun hommaa oli kun miettii että vapaahtoisesti lähti niin kauas, mutta oli toisaalta sellainen once-in-the-lifetime mahdollisuus jonka halusi kokea. Vaikka lähempänäkin kotiseutua olisi voinut käydä ns tavallisen intin esim. Säkylässä tai Niinisalossa.

No tällaista sekavaa jorinaa ja muistelua. Nyt kun reserviin on jo koulutettu minunkin jälkekeen useita satoja, ehkä muutama tuhat varusmiessoittajaa, olisi mielenkiintoista kuulla myöhempien saapumiserien kokemuksista. En tiedä mahtaako tällä palstalla olla muita kaltaisia?
 
Kyllä meille myös vittuiltiin siitä että miten helpolla pääsemme muihin it-patterinhin verrattuna. No, olihan se ihan kiva lähteä johonkin soittokeikalle, kun viiden tähden turistibussi haki kasarmin oven edestä samaan aikaan kun Esikuntapatterin pullukat lähtivät proton tai masin lavalla tetsaamaan. Vaikka kyllä meikin sitä metsäelämää päästiin kokemaan ja normi rk-ammunat jouduttiin suorittamaan. Lohtajan ilmatorjuntaleiri oli myös syksyllä ohjelmassa, mutta itselläni se jäi väliin odottamatoman HSL-loman vuoksi.

Aukin kurssilta laitettiin sellainen hieman rennommanpuoleinen jannu samasta tuvasta soittokuntaan alikessuksi. Tapasin kaverin sittemmin Lohtajalla ja hän kertoin, miten yksikköön saavuttaessa henkilökunta muistutti, että soittajille ei sitten saa huutaa, kun he ovat herkkiä taiteilijoita.
Haminassa vietetetyn P-kauden aikaisten lipunlaskutilaisuuksien musiikin jälkeen Hyrylän soittokunta lipunlaskussa olis muuten aika karmeaa kuunneltavaa. Ero oli kyllä melkoinen.
 
Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta toimi tosiaan Haminassa vuodet 1990-1996 Kymen It-rykmentin perusyksikkönä. Sen jälkeen toiminta siirtyi Hämeen rykmenttiin Lahteen, jossa soittokunta oli lähes 20 vuotta, kunnes PV-uudistuksen pyörteissä siirtyi 2015 Panssariprikaatin yhteyteen Hattulaan. Olin siinä ihka ensimmäisessä kokoonpanossa 1990 ja palvelusajan pituus oli tuolloin myös uusi, eli 240 ja 330 väliin tullut 285 vrk. Muistaakseni ainakin lääkintämiehet ja Spollit alkoi myös noudattaa tuota koulutusaikaa, joka toki myöhemmin sitten kumottiin. Nykyään varusmiessoittajat palvelevat 255 vrk.

Meitä oli silloin nelisenkymmentä musiikin harrastajaa, opiskelijaa ja muutama lykkäyksen hankkinut alan ammattilainekin rivissä, jotka edellisen kesän pääsykokeitten kautta päästiin Haminaan "soitellen sotaan". Periaatteessa oli hyvä lähtökohta, kun palveluspaikka ja pituus olivat selvillä jo ennen kutsuntoja. Toisaalta homma ei täysin vastannut odotuksia, sillä nämä ns. vanhan liiton möhömahaiset soittokunnan kapiaiset / kouluttajat kuvittelivat että nuoret miehet ottavat homman haltuunsa tuostavaan. Toki meillä kaikilla oli musiikin perustaidot siviilissä kullakin opittuna, mutta niiden soveltaminen ja harjoittaminen näihin armeijan tarpeisiin ei käynyt ihan kässärin mukaan. Esimerkiksi uuden kuviomarssiohjelman yksityiskohtainen suunnittelu jäi lähes täysin meidän soittajien omalle kontolle, kun sekä soittokunnan päällikkö, kapellimestari ja apulaiskapellimestari eivät osanneet sillä isolla marssisauvalla tehdä kuin tasan neljä liikettä; 1. Soitto alkaa 2. Tahdissa mars 3. Soitto seis 4. Osasto seis.

Nykyään siellä taitaa olla jo asiantuntevat ja harjaantuneet kouluttajat ruodussa. Sinä kuviomarssissa kun on pirusti kaikenlaisia yksityiskohtia, ei riitä vain että kaikilla ottaa vasen jalka tahdin ykkösosalla maahan ja soitto menee nuottien mukaan. On kaikenmaailman käännöksiä ja pysähdyksiä, jotka ovat periaatteessa äärimmilleen vietyä sulkeisharjoitusta. Jokainen kehon liike, pään käännös, jalkaterän asento jne ovat tarkkaan harkittuja ja joka soitinryhmän pitää opetella tismalleen samanaikaiset liikkeet instrumenttinsa kanssa. Sellaista korostettua äkseerausta se taisi olla se kaksoispotkukin, josta edellä mainitsit :)

Me lähdettiin silloin Haminassa niin varusmiehet kuin henkilökuntakin aika tyhjästä liikkelle. Esiintymispukukin oli se vanha perinteisen harmaa, jossa vain yksi sininen raita housun lahkeessa. 90-luvun puolivälissä saivat päähineekseen baretin ja paraatiasukin sai huomattavasti tyylikkäämmän kuosin. Hommahan on toki vuosien mittaan kehittynyt muutenkin ja niillä on jo varmaan 15 vuotta ollut soittokunnan ohessa myös kivääritaitoryhmä, joka koristelluilla rynkyillä tekee näyttäviä liikkeitä yms.

Kyllä meille myös vittuiltiin siitä että miten helpolla pääsemme muihin it-patterinhin verrattuna. No, olihan se ihan kiva lähteä johonkin soittokeikalle, kun viiden tähden turistibussi haki kasarmin oven edestä samaan aikaan kun Esikuntapatterin pullukat lähtivät proton tai masin lavalla tetsaamaan. Vaikka kyllä meikin sitä metsäelämää päästiin kokemaan ja normi rk-ammunat jouduttiin suorittamaan. Lohtajan ilmatorjuntaleiri oli myös syksyllä ohjelmassa, mutta itselläni se jäi väliin odottamatoman HSL-loman vuoksi.

Meiitä oli soittokunnassa miehiä käytännössä lähes ympäri Suomea. Lomat pyöri hyvin, paitsi kesällä, kun keikat ajoittui monesti viikonlopuille. Mulla kului yhdensuuntaiseen lomamatkaan aina n. 6-7 tuntia, kun tätä Satakunnan ja Kymenlaakson väliä reissattiin. Onneksi valtio maksoi käytännössä kaikki litterat pikavuoroille. Kyllä se vähän hullun hommaa oli kun miettii että vapaahtoisesti lähti niin kauas, mutta oli toisaalta sellainen once-in-the-lifetime mahdollisuus jonka halusi kokea. Vaikka lähempänäkin kotiseutua olisi voinut käydä ns tavallisen intin esim. Säkylässä tai Niinisalossa.

No tällaista sekavaa jorinaa ja muistelua. Nyt kun reserviin on jo koulutettu minunkin jälkekeen useita satoja, ehkä muutama tuhat varusmiessoittajaa, olisi mielenkiintoista kuulla myöhempien saapumiserien kokemuksista. En tiedä mahtaako tällä palstalla olla muita kaltaisia?
Hienoa, että tätäkin puolta varusmiespalveluksesta valotetaan :). Voin kyllä kuvitella, että kommenttia palveluksen "vaikeudesta" on saanut kuulla kommenttia. Mutta kuten todettu, marssikoulutus oli kyllä kohdillaan.

Saanko olla utelias, oletko kuullut, mitä nuorempien soittokunnan miesten reserviläiskirjeissä luki? Taidat olla sen ikäinen, että reservissä-sana lienee enemmän kuin todennäköinen sinun kohdallasi.

Entä miten kertaukset menivät/olisivat menneet, sotilaallisissa tehtävissäkö, krhöm anteeksi sanamuoto :rolleyes:, vaiko pääseekö reserviläinen soittimen varteen kertauksissa?

Entä miten näet saamasi sotilaskoulutuksen vastanneen sodan ajan kenttätaistelijan vaatimuksia, siis aseellisissa tehtävissä.
 
Back
Top