Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

^Kyllä, tässä maassa ei välttämättä ole totuttu suoraan puhumiseen, äänestävä kansa vaatinee maalaisjärjellistä ulosantia, toki siinäkin voi leimautua "paskanpuhujien päälliköksi", joita suuri osa poliitikoista näyttää olevan. Toisin sanoen oman edun tavottelioita.
 
Kun vastavalittu kansanedustaja Halme ja avustajansa Vallin olivat aloittaneet työt eduskunnassa, Vallin soitti eduskunnan tietopalveluun ja tiedusteli, mitä oman puolueen ja eduskuntaryhmän perustaminen tarkoittaisi.

- Tästä ei mennyt kuin tunti, kun Raimo Vistbacka soitti ja huusi puhelimessa, että mitä te oikein olette kyselleet, Vallin muistelee.

- Ilmeisesti Soini ja Vistbacka saivat sitten Tonyn puhuttua ympäri, että olemassa olevassa puolueessa ja ryhmässä on parempi jatkaa. Soinin ohjeet olivat, että kansalle pitää puhua yksinkertaisia asioita. "Puhukaa te pakolaisista, minä puhun EU:sta", Vallin kertoo.


http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706262200229098_pi.shtml

Päihdeongelmat veivät Halmeen työkyvyttömyyseläkkeelle tammikuussa 2007. Hänet löydettiin kuolleena kotoaan tammikuussa 2010, 47-vuotiaana.

- Olen miettinyt, että ongelmat kasvoivat eduskuntaan pääsyn myötä. Yht´äkkiä Tony rupesi saamaan 6000 euroa kuussa. Hän oli siihen asti joutunut tekemään kovasti töitä pärjätäkseen, siinä vaiheessa elämä meni aika helpoksi, Vallin sanoo.

1363084297.jpg


Vallin nousi huhtikuun kuntavaaleissa Tampereen kaupunginvaltuustoon, mutta myös kaupunginhallitukseen. Hän keräsi Tampereen Puolesta ry:n listoilla 1621 ääntä.

- Jos lähden mukaan seuraaviin eduskuntavaaleihin, tarvitsen puolueen, johon liittyä. Ei ole paljon vaihtoehtoja.

- Nyt jäljelle jäänyt osa perussuomalaisista voi olla samanlainen kuin se Viikinki-puolue, jota Tonyn kanssa 15 vuotta sitten suunniteltiin. Puolue, joka ajaa yrittäjyyttä, taloutta ja turvallisuutta. Uskon, että meilläkin käy niin, että vihervasemmisto kasvaa, samoin oikeistopopulistit, mutta keskipuolueet sulavat, Vallin sanoo.

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/to...-han-pyrkii-tampereen-pormestariksi-24203502/


 
Reijo Hongisto, Kimmo Kivelä, Kari Kulmala, Anne Louhelainen, Lea Mäkipää ja Martti Mölsä. Joku heistä palannee tiistaina perussuomalaisten eduskuntaryhmään.

Tuo on kyllä mielenkiintoinen kuusikko. Nämä pelaajat saivat Soinin korttipelissä tyhjän käden ja ovat edelleenkin pelattavissa olevia kortteja.

Nyt mitataan Halla-ahon pokeritaidot. Jos nuivat onnistuvat pelaamaan nuo kuusi korttia omaan käteen, niin hallitus kaatuu kuin korttitalo ja siinä potissa on myös Soini ja Audin takapenkki.
 
Reijo Hongisto, Kimmo Kivelä, Kari Kulmala, Anne Louhelainen, Lea Mäkipää ja Martti Mölsä. Joku heistä palannee tiistaina perussuomalaisten eduskuntaryhmään.

Tuo on kyllä mielenkiintoinen kuusikko. Nämä pelaajat saivat Soinin korttipelissä tyhjän käden ja ovat edelleenkin pelattavissa olevia kortteja.

Nyt mitataan Halla-ahon pokeritaidot. Jos nuivat onnistuvat pelaamaan nuo kuusi korttia omaan käteen, niin hallitus kaatuu kuin korttitalo ja siinä potissa on myös Soini ja Audin takapenkki.

Noista olen ihmetellyt sitä, että miten Soini sai mukaansa Kari Kulmalan, kun kaikki muut poliisi taustaiset jäivät PS:n listoille? Toki tämäkin natisi "poliittisesta kodistaan," mutta ihmetyttyi kuitenkin.
 
Espoossa asuva Juvonen jäi parinkymmenen muun perussuomalaisen kansanedustajan kanssa poliittisesti kodittomaksi, kun europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon johtamat "nuivat" äänestettiin Jyväskylän puoluekokouksessa puolueen johtoon.

"Kuivaksi" itseään kutsuva Juvonen ei kuitenkaan ollut listalla, kun puoluekokouksen tapahtumista omat johtopäätökset vetäneet "soinilaiset" ja "terholaiset" alkoivat soitella toisiaan läpi uuden eduskuntaryhmän, Uuden vaihtoehdon, perustamiseksi.

- Ehkä en ole kannattanut jotakuta puoluejohtajaehdokasta julkisesti tai olen ollut Hilla Halla-ahon kanssa samassa valokuvassa, joka on tulkittu väärin tai olen antanut onnitteluhalauksen Jussi Halla-aholle. Ystävyyttä ei pitäisi sotkea politiikkaan ja vihamiestäkin pitää joskus silittää.


http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706162200212902_pi.shtml

- Täällä on vahva, suomalainen nainen, tulkaa hakemaan! Juvonen heitti.

Puolueet tekivät työtä käskettyä ja Juvosta onkin kosiskeltu oikein huolella.

- Kaikki puolueet paitsi yksi ovat olleet yhteydessä. Tosi paljon on ollut kiinnostusta jutella asioista. On ollut ihan hyviä keskusteluja, Juvonen kertoo.
 
Viimeksi muokattu:
Noista olen ihmetellyt sitä, että miten Soini sai mukaansa Kari Kulmalan, kun kaikki muut poliisi taustaiset jäivät PS:n listoille? Toki tämäkin natisi "poliittisesta kodistaan," mutta ihmetyttyi kuitenkin.

Hongisto on muistaakseni myös poliisitaustainen.
 
Perussuomalaisten on sanottu puolueen repeytymisen jälkeen muuttuneen linjaltaan jyrkemmäksi muun muassa maahanmuuttokysymysten suhteen. Juvonen ei koe maahanmuuttolinjausten olleen itselleen kynnyskysymys paluupäätöksen suhteen. Rasistileimat eivät hänen mukaansa ole tätä päivää.

Pidän kyllä äärettömän kummallisena sitä, että se tekstiviesti, missä kysytään olenko minä rasisti, tulee sieltä sinisten ryhmästä. Ei toimittajat, äänestäjät eivätkä kansalaiset ole minua lähestyneet, mutta joku haluaa sitten tällaisilla heitoilla yrittää loukata. En ole sellainen, mutta ajan järkiperäistä maahanmuuttoa.
https://demokraatti.fi/sinisten-ryh...rja-juvonen-palasi-perussuomalaisten-ryhmaan/
 
Juvonen olisi saanut loikata demareihin minne hän ajatustensa pohjalta kuuluisikin.. Mäntylä olisi ollut paljon fiksumpi tapaus, mutta ilmeisesti hänen elämäntilanteeseensa sopi paremmin siirtyminen erityisasiantuntijaksi Euroopan neuvostoon. Kyseessä ei ollut mikään palkkiovirka. Jää nähtäväksi palaako hän enää päivän politiikkaan. Fiksu pärjää muuallakin.

Puolestaan Hongisto olisi asiallinen kaveri jatkamaan vaikka persuissa tai missä vaan. Nykyisessä ministerien peesailussa hän kuitenkin polttaa poliittista tulevaisuuttaan..Mutta on enemmän kuin mahdollista että häntä ymmärretään myös hallituskumppanien suunnalta. Tuskinpa hän jää ihan tyhjän päälle vaikka kansanedustajan paikka menee. Eihän kenellekään jää epäilyä etteikö hän olisi pätevöittänyt itseään yhteiskunnallisilla ansioilla. Sisäministeriöstä ja/tai poliisihallinnosta löytyy varmasti sopivan hyväpalkkainen virka ansioituneelle entiselle kansanedustajalle. Ja, niin pitääkin löytyä..

En sitten oikein tiedä keitä muita sieltä takuumiesten/-naisten porukasta voisi palata..suurin osa loikanneista taitaa olla sen verran sosialisteja ettei heistä asiat parane.
 
Juvonen on profiloitunut politiikassa erityisesti sosiaali- ja terveyskysymyksillä, ei maahanmuuttoasioilla. Onkin odotettavaa, että Halla-aholla on antaa Juvoselle merkittäviä tehtäviä juuri sote-asioiden puolella.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706272200231008_pi.shtml

Uuden tulevaisuuden ja sen piakkoin muodostaman Sininen tulevaisuus -puolueen toistaiseksi esittämät poliittiset linjaukset ovat olleet sen verran ympäripyöreitä latteuksia, että sen katon alle varmasti mahtuu monenlaisia ihmisiä - myös Juvonen olisi sinne solahtanut erittäin hyvin.

Mutta niin kauan kun puolueessa tosiasiallista valtaa käyttää Timo Soini, ei Juvonen puolueeseen mahdu - eikä sinne halua.

Soini sai taas kerran mitä tilasi, osa 372.
 
Jussi Halla-aho
59 min ·
"Perussuomalaisten ryhmästä edellisviikolla lähtenyt kansanedustaja Ruoho myöntää, että häntäkin on houkuteltu takaisin monin eri keinoin, muun muassa lupaamalla näkyvämpää asemaa puolueessa.

– Minulle ehdotettiin, että pääsisin ryhmän puheenjohtajaksi. Arvasin jo silloin, että näitä houkutuksia heitettäisiin muillekin."

Omasta puolestani, puolueen puheenjohtajiston puolesta sekä Perussuomalaisen eduskuntaryhmän puolesta totean, että edustaja Ruohon kanssa ei ole käyty minkäänlaisia keskusteluja. Kukaan ei ole luvannut hänelle mitään, eikä hän ole tervetullut sen enempää puolueeseen kuin eduskuntaryhmäämmekään.

En ole liioin asettumassa tai suunnitellut asettuvani ehdolle Uudenmaan vaalipiirissä.

Toivotamme edustaja Ruoholle kaikkea hyvää, mutta perättömien väitteiden esittäminen ei ole sopivaa eikä hyväksyttävää.


PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta…
IS.FI
 
Voi näitä itkupellejä.

Nimimerkki "ylpeästi perussuomalainen"
 
e9658193b7cc24ff1ed025f67aa451ad.png


Karuselli jatkaa pyörimistään

Tässä bingossa on vielä muutama kinkkukierros pelaamatta :D

Uskotteko, että palaajia tulee lisää Elomaan ja Juvosen jälkeen?

- Loikkariryhmässä on muutamia edustajia, jotka ovat tehneet hätiköidyn ratkaisun. Toivomme, että he harkitsevat vielä asiaa, Halla-aho vastaa.
 
Muistaakos kukaan, että eikös persuilla ollut voimassa vielä parikin vuotta sitten sellainen "vekseli-ehto" kaikille ehdokkaille, että jos loikkaa puolueesta, joutuu maksamaan x-määrän rahaa puolueelle?
 
http://www.kouvolansanomat.fi/Onlin...tkaisin tämän kauden jälkeen”/2017222413263/4

No niin - nyt totuus alkaa valjeta kaikille muille paitsi loikkariparoille, jotka Soini sai houkuteltua mukaansa imarreltuaan heitä suuren salaliiton jäsenyydellä: Lindström ei jatka politiikassa tämän kauden jälkeen. Soini ei jatka politiikassa tämän kauden jälkeen. Koko loikkausoperaatio on järjestetty, jotta ministeri-Audin saisi pitää vielä kaksi vuotta. Kyllä siellä nyt Sampo Terhoa ja Simon Eloa yms. viedään kuin litran mittaa, kun eivät tajua, että Soini uhrasi heidän poliittisen tulevaisuutensa, jotta saisi itse pitää ministerin paikan vielä kaksi vuotta. Menee näille sormi suuhun, kun seuraavissa vaaleissa pitäisi käydä kampanjaa eikä löydy puolueorganisaatiota tukemaan - eikä kukaan vanha äänestäjä pettureita äänestä, joten heidän pitää alkaa kerätä ääniä ihan nollasta. Ennustan, että sinisen tulevaisuuden edustajista 2-3 kpl tulevat uudelleen valituiksi seuraavissa eduskuntavaaleissa. Muut tippuvat pois eduskunnasta.
 
Back
Top