Lähtökohtaisesti en tykkää anekdooteista, ja uskoo ken tahtoo, mutta mulla on hyviä tuttuja ihan laidasta laitaan poliittiselta spektriltä, ja osa on ihan kohtuu näkyvissä poliittisissa asemissa. Löytyy totaalikieltäytynyttä anarkistia (jonka kanssa olen käynyt monet hyvät poliittiset keskustelut monesta eri aiheesta, vaikka ei meistä kumpikaan ole tainnut mielipiteitään muuttaa) ja etnonationalismiin vivahtavaa junttia (jonka kanssa on ollut hauskoja keskusteluja mm. eksoottisista naisista) ja kaikkea siltä väliltä. Hyvin olen tullut toimeen, vaikka tuttavapiirini ei todellakaan ole mikään rinkirunkkauspiiri. Eivät kaikki näistä toki tiedä ketä olen äänestänyt, mutta kyllä ne tietää, että mikään rajattoman maailman kannattaja en ole. Ehkä mulla on poikkeuksellisen hyvä tuuri tuttujen suhteen, tai sitten olen poikkeuksellisen karismaattinen kaveri (ehkä tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaikka en kiellä
), mutta toivoisin että muillakin olisi sellaista seuraa, joiden kanssa voi keskustella asiallisesti vaikka olisikin eri mieltä. Tää onkin laittanut mut miettimään, että onko puheet kansan kahtiajaosta liioiteltuja. En tiedä, omassa elämässäni se ei näy, ehkä muiden elämässä politiikan polarisoituminen näkyy.
Tietysti maailma on sellainen, että joskus on ihan fiksua vähän kepillä kokeilla jäätä sen suhteen, mitä kannattaa sanoa.
Suosittelen fiksun seuran hankkimista. Varmasti tosiaan löytyy jengiä, jotka ei kestä sitä, että jotkut on eri mieltä asioista (varsinkin jos sisimmässään itse tietää olevansa väärässä - tämähän se on monelle henkisesti paha paikka, kun tietävät olevansa väärässä, mutta eivät voi sitä myöntää), mutta yleisesti ottaen tuollainen leimaaminen mielipiteiden takia kertoo henkilön omasta kypsymättömyydestä eikä mistään muusta.
Ja sitten on tietysti vaalisalaisuus. Mikäli ryhmäpaine on kova, niin sitä ei ole pakko rehellisesti kertoa kenelle äänensä antoi. Sitä voi kertoa vaikka äänestäneensä Veronika Honkasaloa, vaikka oikeasti ääni olisikin mennyt Halla-aholle.