Kokoomuksen johto rauhoitteli linjakeskustelua, pormestari Vapaavuoren mielestä perussuomalaisiin on tehtävä ”täysin yksiselitteinen pesäero”
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen teki selvän eron perussuomalaisten politiikkaan: ”Kokoomuksen avoin, vapaa ja kansainvälinen yhteiskunta on kaukana siitä maailmasta, mitä nykyiset perussuomalaiset edustavat”.
Tuomo Pietiläinen HS
Julkaistu: 2.2. 18:00 , Päivitetty: 2.2. 18:11
KOKOOMUSPUOLUEEN ja eduskuntaryhmän johto rauhoittelivat sosiaalisessa mediassa keskustelua, joka syntyi kansanedustaja
Wille Rydmanin (kok)
haastattelusta Helsingin Sanomissa. Rydmanin mukaan kokoomuksen on korjattava välinsä perussuomalaisiin ja avattava mahdollisuus tulevalle hallitusyhteistyölle.
Rydmanin mukaan perussuomalaisten eristäminen on ollut virhe, josta kokoomus on kärsinyt niin viime vaalien tuloksessa kuin laajemmin heikompina mahdollisuuksina ajaa puolueelle tärkeitä tavoitteita.
Rydmanin ehdotusta tulkittiin myös niin, että kokoomus haluaisi seurata tai matkia perussuomalaisia.
KOKOOMUKSEN varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Sanni Grahn-Laasonen katsoi puolueen
puheenjohtajan Petteri Orpon tavoin, että
ei ”näe yhtään syytä”, miksi kokoomuksen pitäisi peesailla eli seurailla ja matkia muita.
”Olemme sata vuotta seuranneet omia
arvojamme, ja jotakuinkin parasta tässä poliittisessa liikkeessä on se, että meidän joukkoomme on aina mahtunut erilaisia painotuksia. Kokoomus nimensä mukaisesti kokoaa ihmisiä yhteen”, Grahn-Laasonen kirjoitti Twitterissä.
Hän teki Orpon tavoin linjaeroa perussuomalaisiin siinä, että vaati ehdotonta nollatolerassia rasismille ja toisten loukkaamiselle.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Kai Mykkänen katsoi, että ”
Suomelle ollut enempi siunaukseksi, että radikaalitkin puolueet [on] integroitu eikä kategorisesti eristetty jos sitoutuvat demokraattiseen työhön”.
Mykkänen avasi puheenjohtaja Orpon tavoin ovea hallitusyhteistyöhän perussuomalaisten kanssa: ”
Hallitusyhteistyö kiinni ohjelmasta ja luotosta sen toteuttamiseen”.
HELSINGIN kokoomuslainen pormestari
Jan Vapaavuori puolestaan
kirjoitti blogissaan, että
puolueen on tehtävä ”selkeä ja täysin yksiselitteinen pesäero” perussuomalaisiin.
Hänen mukaansa yhteistyö tietyssä asiakysymyksessä on ”ihan eri asia kuin minkäänlainen laajempi henkinen eri puolueiden välinen lähentyminen, oli sen muoto ja tapa mikä tahansa”.
”
Erityisesti kysymykset ihmisarvosta, ilmastosta ja Euroopasta jakavat kokoomuksen ja perussuomalaisten näkemyksiä niin vahvasti, ettei millekään rakenteelliselle yhteistyölle ole sijaa, ei edes oppositiossa”, Vapaavuori kirjoittaa.
Perussuomalaiset eivät kuitenkaan ole kaikessa väärässä, pormestari arvioi ja katsoo, että heidänkin kanssaan tulee keskustella.
”
Heillä on kuitenkin kaikkein keskeisimmissä asioissa useita sellaisia linjauksia, jotka tekevät varsinaisen yhteistyön mahdottomaksi.”
EUROPARLAMENTAARIKOISTA keskusteluun osallistui
Henna Virkkunen, jonka mukaan
arvot joiden pohjalta kokoomus haluaa Suomea ja Eurooppaa rakentaa ovat ”sivistys, suvaitsevaisuus, kannustavuus, välittäminen, mahdollisuuksien tasa-arvo”.
Hänen mukaansa kokoomuksen ”avoin, vapaa ja kansainvälinen yhteiskunta on kaukana siitä maailmasta, mitä nykyiset perussuomalaiset edustavat”.
KOKOOMUKSEN historialliset vaikuttajat kävivät keskustelua Facebookissa, jossa
keskustelun aloitti emeritus-päätoimittaja
Kalle Heiskanen.
Kokoomuksen puheenjohtajana ja ministerinä 1980- ja 1990-luvuilla työskennellyt
Ilkka Suominen katsoi, että Wille Rydmanin lausunnot olivat tervetullutta pohdiskelua.
”En ole kollega KNL:n entisen puheenjohtajan Rydmanin Willen kanssa samaa mieltä joka asiassa mutta hänhän pohdiskelee – ei lyö mitään lukkoon.
Jos pohdiskelu Kokoomuksessa kielletään? No niin ettehän tekään sitä halua”, Ilkka Suominen kirjoitti.
Kansanedustaja ja kolmen hallituksen ministeri
Ilkka Kanerva puolestaan ihmetteli sitä, että keskustelussa on yhtäkkiä päädytty siihen väittämään, että puolue pyrkisi muuttamaan koko linjaansa lähemmäs perussuomalaisia.
”
Tuon keskustelun viritteleminen palvelee parhaiten vain olennaisimpia kilpailijoitamme”, Kanerva kirjoitti Facebookissa.
Kokoomuksen entinen ministeri ja kansanedustaja
Kari Häkämies katsoi, että politiikka on muuttunut eikä ole kuin ennen.
”Puolue, joka on tullut toimeen kaikkien muiden kanssa, voi yhtäkkiä havaita olevansa yksin. [ - - ] Kun muut muuttuvat, pitääkö yhteistyö-strategisesti muuttaa omia arvoja, ei taida olla helppo nakki”, Häkämies kirjoitti Facebookissa.
Europarlamentaarikko Henna Virkkunen teki selvän eron perussuomalaisten politiikkaan: ”Kokoomuksen avoin, vapaa ja kansainvälinen yhteiskunta on kaukana siitä maailmasta, mitä nykyiset perussuomalaiset edustavat”.
www.hs.fi