Perussuomalaisten kuihtuminen ja sen seuraukset

Tämän ulostulon perusteella uskallan sanoa, että Vapaavuori tähtää seuraavaksi presidentiksi
Pressaehdokkaan nimeää puolue. Vapaavuori kuuluu siihen pienenevään porukkaan joka veljeilee vihreiden kanssa ja valitsee siis nykygalluppien nousijoista PS:n ja Vihreiden väliltä jälkimmäisen. Häkkäsen konservatiivisen sekä businespuolen väki on kyllä enemmistössä - ei vihreitä ymmärtävien.

ongelma ei ole yksiselitteinen tosin Ohisalo auttaa asiassa. Jos nimittäin ymmärrät vihreitä saat pääkaupunkiseudulta ääniä. Jos ymmärrät persuja menetät näiden vihertävien lisäksi myös koulutettujen naisten ääniä.
 
tod näk PS on vaalien suurin puolue, jolloin Halla-ahon pitäisi olla pääministeri. Vahvasti näyttää, että Kokoomuksen ehtona on päästä pääministeriksi. Arvovaltasyistä tämä voi olla hankalaa.
Kookomushan tunnetusti pitää itseään "älykköpuolueena" eli jäsenkunta on keskimääräistä älykkäämpää kun tajuaa talouden ja valtion asioista muita enemmän.
Nyt sopisi käyttää sitä älyä.
Jos Perussuomalaiset ovat vaalien suurin puolue, niin se tarkoittaa sitä, että Kokoomus ei ole. Arkirealismi ja tilannetaju tarkoittaisi tällä pohjalla sitä, että kokoomuslaiset eivät asettele ehtoja vaan hyväksyvät tilanteen ja etenevät sen mukaisesti. Hallituksessa ja Suomelle oikeita päätöksiä tehden vasta sitä seuraavissa vaaleissa voi olla jotain enemmän tasapainollista, mutta näissä nyt edessä olevissa vaaleissa kokoero on vielä liian suuri.
Uskon siihen että älypuolue = tilannetaju.
.
 
Tämän selkeämmin ei voi sanoa, että Kokoomuksen puheenjohtajan pitää vaihtua ennen kuin hallitusyhteistyötä voidaan harkita.
Perussuomalainen hallituskokoonpano Kokoomuksen kanssa tosiaan edellyttää, että kokkareiden oma "prosenttiliike" laitetaan puolueen sisällä sivuraiteelle. Noin 17% kokoomuslaisista änkyröistä olisi kiva tietää ihan nimillä.
Orpo ja Vapaavuori sieltä kärjestä nyt ainakin prosenttiliikkeeseen. Vaikka laittaisivat luiskalle, niin en laita hanttiin. Enemmistöllä ja demokratialla Kokoomus selviää hyvin.
.
 
Tästä taisi muodostuakin jotain pidempikestoista....

Munaton nillittäjä käännettiin ruotsiksi
 
Perussuomalaisilla on 39 kansanedustajaa, kokoomuksella 38 ja kristillisdemokraateilla viisi. Kun lukuun ynnätään Katri Kulmunin johtaman keskustan 31 kansanedustajaa, saadaan paperilla kasaan 113 edustajan konservatiivinen oikeistohallitus. Sillä olisi takanaan eduskunnan enemmistö.

”Perussuomalaisten näkökulmasta kantona yhteistyön kaskessa on ideologisten eroavaisuuksien lisäksi erittäin vähäinen luottamus kokoomuksen nykyiseen johtoon. Epäluottamuksen takana ovat vuosien 2015-2017 kokemukset hallituksessa sekä varsinkin kesän 2017 suhmurointi ja vehkeily”, Jussi Halla-aho kommentoi kokoomuslaisten yhteistyöhaluja.

Halla-aho lähti siis avoimesti kaatamaan Orpoa.

Jos kokoomuksen puheenjohtaja vaihtuu puoluekokouksessa kesäkuussa, ei ole kaukaa haettua, että kokoomuksen uusi puheenjohtaja ja Halla-aho tekisivät yhdessä salaisen tarjouksen keskustan johdolle.

Konservatiiviset keskustalaiset kipuilevat oloa samassa hallituksessa vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa. Paluuta 1970-luvun nostalgiseen punamultaan ei ole, eikä ole olemassa mitään uutta punamultaa.


 
Ei se varmaan kenellekään ole uutinen että Orpo ja Halla-aho eivät ole kavereita.

Ei ole uutinen, eikä ole sekään että Halla-aho ja Häkkänen ovat kavereita :ROFLMAO:

Se ei ehkä kuitenkaan ollut tuon kirjoituksen olennaisin pointti. Nurmi on ihan asian ytimessä, vaikka ei suuria uutisia pudottele.

Tähän loppuun konservatiivinen kuva-arvoitus...

Kuka ei kuulu joukkoon?

6dff8406-a96e-543c-89f4-4f4c2ad568b4
 

Jyrki Katainen ja Alexander Stubb olivat kokoomuksen kirkkaimmat ja rakastetuimmat tähdet 2010-luvun alkupuoliskolla.

Jaa-a.. ehkä olen hieman erimieltä..
 
Jaa-a.. ehkä olen hieman erimieltä..

Minäkin olen...ainakin vähän :ROFLMAO:

Kummallakin oli kyllä nostetta jonkin aikaa, mutta ei ne mitään Sauleja olleet kumpikaan, ei edes omassa puolueessa...saati sitten muissa. Ei tosin sillä että Saulikaan nyt olisi aina ja kaikkialla ollut erityisen rakastettu ja arvostettu persoona.
 
Minäkin olen...ainakin vähän :ROFLMAO:

Kummallakin oli kyllä nostetta jonkin aikaa, mutta ei ne mitään Sauleja olleet kumpikaan, ei edes omassa puolueessa...saati sitten muissa. Ei tosin sillä että Saulikaan nyt olisi aina ja kaikkialla ollut erityisen rakastettu ja arvostettu persoona.

Niinpä. No kun ketjun aihe on PS niin jätän tämän


Olisi ollut parempi jos oltaisiin jätetty natsit ja fasistit pois.
 
Kookomushan tunnetusti pitää itseään "älykköpuolueena" eli jäsenkunta on keskimääräistä älykkäämpää kun tajuaa talouden ja valtion asioista muita enemmän.
Nyt sopisi käyttää sitä älyä.
Jos Perussuomalaiset ovat vaalien suurin puolue, niin se tarkoittaa sitä, että Kokoomus ei ole. Arkirealismi ja tilannetaju tarkoittaisi tällä pohjalla sitä, että kokoomuslaiset eivät asettele ehtoja vaan hyväksyvät tilanteen ja etenevät sen mukaisesti. Hallituksessa ja Suomelle oikeita päätöksiä tehden vasta sitä seuraavissa vaaleissa voi olla jotain enemmän tasapainollista, mutta näissä nyt edessä olevissa vaaleissa kokoero on vielä liian suuri.
Uskon siihen että älypuolue = tilannetaju.
.

Itsensä pitäminen ei ole valitettavasti sama kuin oleminen.
 
Perussuomalaisten rahoittama ajatuspaja Suomen Perusta on tehnyt tilastotutkimuksen siitä, kuinka suuri osa Suomessa maksettavasta toimeentulotuesta kohdistuu maahanmuuttajille.


– Toimeentulotukea saavien prosenttiosuuksissa ja keskimäärin saaduissa tuissa on valtavat erot eri ryhmien välillä, Salminen kirjoittaa.

Somaliassa, Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa syntyneistä 18–64-vuotiaista noin 60 prosenttia sai jotain toimeentulotuen muotoa vuonna 2017.

Suomalaistaustaisesta väestöstä toimeentulotukea saa Suomen Perustan mukaan vuosittain noin seitsemän prosenttia.

Salminen arvioi raporttiinsa tukeutuen, että toisen maahanmuuttajasukupolven kotoutuminen Suomeen on vaikeaa.

– Kaikkien suurimpien maahanmuuttajaryhmien lapset saavat tukia enemmän kuin samanikäiset kantaväestön nuoret, monessa ryhmässä jopa moninkertaisesti. Tämä viittaa siihen, että ’kotoutumista’ ei tapahdu toisessakaan maahanmuuttajasukupolvessa, vaikka nämä henkilöt ovat syntyneet Suomessa, Salminen kirjoittaa.

Raportin mukaan Suomessa syntyneistä 19-vuotiaista somalitaustaisista suomalaisista noin 75 prosenttia saa vuosittain toimeentulotukea. Niin sanotun kantaväestön samanikäisillä nuorilla aikuisilla toimeentulotuen saajien osuus on noin 13-14 prosenttia.

– Mikä on ehkä yllättävintä tuloksissa, saatujen toimeentulotukien määrät nousevat verrattuna kantaväestöön maassaoloajan kasvaessa. Tämä koskee kaikkia maahanmuuttajaryhmiä eikä vain pakolaismaita. Kahdenkymmenen vuoden maassaolon jälkeen vain Itä-Aasiassa syntyneillä maahanmuuttajilla keskimäärin saadut toimeentulotuet ovat pienemmät kuin kantaväestöllä, Salminen toteaa.
 
Kokemusasiantuntija äänessä. Sebuhan antaa tässä ymmärtää että PS:n politiikka ei juuri muusta koostukaan kuin vihapuhumisesta.

ps.jpg
 
Mitäs presidentti on noista sanonut?


Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vaati päättäväisyyttä rasismin ja juutalaisvihan torjuntaan puhuessaan tiistaina eduskunnalle valtiopäivien avajaisissa. ”Ne eivät ansaitse mitään jalansijaa yhteiskunnassamme.”

Viittasi mm. Turun synagogan töhrimiseen.
 
Back
Top