Erikoinen perustelu
Pidätkö virheenä sitä, että kesällä 2017, kokoomus ja keskusta eivät jatkaneet hallitusyhteistyötä Halla-ahon johtaminen perussuomalaisten kanssa?
–Sitä ei voi rinnastaa suoraan tähän kysymykseen, että voisiko 2023 vaalien jälkeen olla jotain yhteistyötä perussuomalaisten kanssa, koska silloin oli enemmänkin kyse siitä, että perussuomalainen puolue oli mennyt täysin sekaisin, ja siellä oli minun saamieni tietojen mukaan tarjolla muun muassa
Laura Huhtasaari ulkoministeriksi, ja Halla-aho sanoi, että hän sitten europarlamentista blogeilla johtaisi tätä toimintaa.
Iltalehden toimittaja
Lauri Nurmen kirjassa
Perussuomalaisten hajoamisen historia (Into Kustannus 2017) Halla-aho itse kertoi, että
Sampo Terho olisi ollut hänen valintansa ulkoministeriksi. Halla-aho oli kertonut Terhon ehdokkuudesta myös eteenpäin. Tällöin Laura Huhtasaari olisi saattanut saada Terholta vapautuvan eurooppaministerin salkun.
Antti Häkkäsen mukaan vuoden 2017 pohdinnassa oli kyse ennen muuta siitä, vaarantuisiko Sipilän (kesk) hallituksen tärkein iso missio, eli hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan pelastaminen talous- ja työllisyyspolitiikalla, jos Halla-ahon johtamat perussuomalaiset olisivat nousseet hallitukseen.
Kokoomus kuitenkin perusteli Halla-ahon perussuomalaisten ulos jättämistä ideologisilla syillä.
Orpo nimittäin totesi tuolloin, että ”kyse on siitä, hyväksyykö perussuomalaiset länsimaiset ja ihmisyyteen liittyvät arvot yleensä”.
–Jokainen varmasti vastaa omista kommenteistaan, Häkkänen sanoo.
–Itse suhtauduin siihen niin, että käytännössä Halla-ahon johtama perussuomalaiset olisi ollut uusi ja kokematon porukka, ja sieltä olisi tullut Huhtasaarta ja muuta ulkoministeriksi, joka olisi ollut aikamoinen juttu.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Häkkänen on tyytymätön puolueen nykyiseen linjanmuodostukseen ja viestintään.
www.iltalehti.fi